Maailmassa on paljon asioita, joista voi sanoa, että ne on helpommin sanottu kuin tehty. Helpoiten mieleen tuleva esimerkki päinvastaisesta on valon kytkeminen päälle katkaisimesta.
Sanonta tuli tällä kertaa mieleen siitä, että Helsingin Karhusaareen kulkeminen todellakin on helpommin sanottu kuin tehty. Kevään ja alkukesän 2023 aikana olen tehnyt sinne jo kokonaiset kolme erillistä retkeä.
Sunnuntaina 7.5. kävelin Karhukorvenkujan. Perjantain 2. kesäkuuta vietin kävelemällä Karhunkämmenen, Karhurannankujan, Karhurannantien ja Karhusaarentien. Karhusaari-trilogia täydentyi keskiviikkona 28. kesäkuuta Karhutorpankujalla, Karhutorpanpolulla ja Karhutorpantiellä. Koska minulla on säännöt, en tietenkään voinut kävellä näitä Karhusaaren karhuväyliä samalla reissulla. Karhukorvenkujan ja Karhunkämmenen välissä piti käydä Vartioharjussa, Landbossa ja Myllypurossa (Karhulantie, Karhunevanpolku, Karhunevantie, Karhunkaatajantie). Karhusaarentien ja Karhutorpankujan väliin taas mahtui katutilaa Pukinmäessä, Tapaninvainiolla ja Länsi-Herttoniemessä (Karhusuonkuja, -polku ja -tie ja Karhutie). Kolmesta Karhusaaren-retkestä kaksi ensimmäistä tein joukkoliikenne- ja jalkavoimin (matka-aika Pohjois-Haagasta hyvinkin toista tuntia suuntaansa), kolmannella kerralla käytössäni oli poikkeuksellisesti henkilöauto (matka-aika alle puolet mainitusta, mutta siitä voi syyttää/kiittää kaupunkirakennetta ja moottoriväyliä, ei joukkoliikennettä itsessään).
Eikä siinä vielä kaikki. Olen tänä vuonna käynyt näillä Sipoon liitosalueilla myös Kappelintiellä ja Kapteenintiellä Östersundomissa sekä jo mainituilla Karhunevanpolulla ja -tiellä Landbossa. Eipä tainnut silloinen kaupunginjohtaja Jussi Pajunen tietää, millaiseen kurimukseen minut sysäisi vielä 14 vuotta sen jälkeen, kun tämä eriskummallinen palanen läntisen itäisen Uudenmaan maaseutua oli siirtynyt Sipoolta Helsingille. On selvää, että tällainen maantiede hidastaa kovasti katujen kävelemistä. Sitä hidastavat myös muut syyt, kuten elämä.
***
Nyt, vuonna 2023, kovin moni asia näillä liitosalueilla ei ole vuodesta 2009 muuttunut. On kuin Östersundom ja kumppanit olisivat pelkkä pakollinen paha ajassa, jossa rakentaminen – minusta aivan perustellusti – keskittyy Jätkäsaaren, Kalasataman ja Pasilan kaltaisille alueille, jossa autoton elämä on paljon helpompaa kuin melkein missään muualla.
Sipoon liitosalueilla taajama-aluetta osoittaviin kyltteihin voi törmätä vain Landbossa ja Karhusaaressa. Landbo on klassinen 90-luvun tyylin inspiroima pientaloalue steroideilla (siitä lisää täällä), mutta Karhusaaressa taajamuus ilmenee vain paikoin: Karhusaarentien varressa kulkee kevyenliikenteenväylä, ja satamassa on lähinnä veneilijöitä palveleva kauppa. Karhusaarentien, Reelingin ja Karhutorpantien risteys vaikuttaa taajaman henkiseltä keskukselta: siinä sijaitsevat ekopiste ja sitä vastapäätä kehitysvammaisille lapsille hoivapalveluja tarjoava asumisyksikkö, joka ulospäin näyttää tavanomaiselta päiväkodilta.
Olen joskus ennenkin puhunut siitä, että näillä Sipoon liitosalueilla käveleminen on vähän pelottavaa. Kaikkein hankalimpia ovat pahaenteiset umpikujat. Niiden varsien kätköissä tai kujan päässä on asumuksia, joiden ensisijainen tarkoitus ei ole näyttää julkisivuaan kadun kulkijalle. Joskus jo tienvarressa – periaatteessa julkisessa tilassa – ilmoitetaan nauhoittavasta kameravalvonnasta.
Karhusaaressa ei katujen ja teiden ohella näytä olevan lainkaan julkista tilaa. Saaren omilla, Karhusaaren Kiinteistöt Oy:n verkkosivuilla kerrotaan, että esimerkiksi Karhusaaren urheilupuisto on kokonaisuudessaan yksityistä tilaa, jonka luvaton käyttö on kielletty. ”Se on osoitettu asianmukaisin kyltein, portein ja puomein. Alueen asukkaita kehotetaan huomioimaan tämä, vaikka portti/puomi olisikin auki”, internet kertoo. Aluetta myös valvotaan.”Havainnoistaan voi jokainen ilmoittaa Karhusaaren fb-ryhmään, tämän sivuston Palaute-linkin kautta, tai selvissä rikostapauksissa suoraan poliisille numeroon 112.”
Ei ihme, jos ihan ensimmäiseksi olo ei ole täysin tervetullut. Toisaalta mikäpä siinä – on ehkä ymmärrettävää, että on myös niitä paikkoja, jotka kääntyvät vähän sisäänpäin. Helsingissä on muitakin alueita ihmisen kulkea, enkä minäkään varmaan olisi Karhusaareen päätynyt ilman tätä merkillistä harrastustani.
***
Mistä pääsemmekin Karhutorpantien päähän. Täällä taajamamaisuus on vaihtunut maaseutuidylliksi. Se innostaa pohtimaan syvällisiä. Syvin mieleen tullut ajatus koski sitä, että en ehkä enää ikinä elämässäni näe juuri tätä paikkaa, tätä kohtaa maailmasta. Minulla on tietysti vapaus valita tehdä niin, aivan koska tahansa, mutta miksi tekisin? Muuallakin on paikkoja.
Karhusaareen sinänsä kyllä palaan vielä, mutta odotetaan ensin joidenkin vuosien ajan.
Kaikki nämä kadut 