Free Fallin

Viime vuosien aikana Helsingissä on ollut harvoin yhtä kylmää kuin tässä päivänä muutamana. Se on tehnyt kaduilla kulkemisesta hankalaa, tai ainakin erilaista kuin ennen. Viime viikon maanantaina kävelin Helsingin ja Vantaan rajan tuntumassa, muun muassa Torpparinmäessä ja Torpparinmäen pohjoispuolella.

Maanantaina kovimmat pakkaset olivat jo tuloillaan. Tuuli oli yltynyt ja ilma kylmeni alati. Oli tämän toiminnan kannalta jokseenkin sattuvaa, että kaikkein autioimmat ulkoilukohteet – Haltialan pellot – sattuvat kohdalle juuri sinä iltana. Tokihan olisin voinut valita toisin ja jättää toimen väliin, mutta sää olisi ollut kovin huono syy tehdä niin.

Alkuilta oli toki aivan tavanomainen, tunnelmaltaan aiemmilta retkiltäni tuttu. Kävelin Fallinkujan ja Fallinpolun, tyypilliset pientaloalueella sijaitsevat pikkutien ja kevyenliikenteenväylän.

fallinpolku.jpg

Niin normaalia, ettei sanotuksi saa. Kuvassa näkyy Fallinpolun alku, vaikka kyltti sitä virheellisesti Fallinkujaksi väittääkin.

Sen jälkeen ilta sai yllättävän käänteen. Käänne oli Fallintie. Fallintiestä alkoi vapaa pudotus kohti kylmyyttä ja kylmyydestä seuraavia ensimmäisen tai armeliaasti tulkittunakin puolennentoista maailman ongelmia:

– Fallintie oli isoilta osin latualuetta, jolla kävelystä tunsin syyllisyyttä, sillä kuten jo lapsena hiihtäessäni opin, latu-uria ei käy tallusteleminen, eikä etenkään koiran kanssa (koiraa en ole koskaan elämässäni ulkoiluttanut, en nytkään, ja kävelin kyllä isoimmaksi osaksi kohteliaasti umpihangessa latujen vieressä)
– sormet jäätyivät likelle tunnottomuutta, koska piti näperrellä kännykkää reittihakujen tekemiseksi ja kuvien ottamiseksi
– kännykästä loppui akku äkisti, joten piti alkaa ottaa kuvia kameralla
– kameran akku loppui heti, kun virran käynnisti, joten piti alkaa ottaa kuvia iPadilla
– iPadin akku tyhjeni, mutta ehdin ottaa kaksi kuvaa illan viimeisestä kohteesta ja tehdä joukkoliikenteen reittihaun takaisin kotiin Vallilaan

fallintie.jpg

Näin alkaa Fallintie.

En ole koskaan aiemmin käynyt Haltialan pelloilla, vaikka olen toki niistä kuullutkin. Käytännössä Fallintie on suurimmalta osaltaan tikkusuora Haltialan läpäisevä ulkoilureitti, jonka pituus on noin 1,3 kilometriä. Ympärillä näkyy pelkkää tasaista, ja ainoa tasaisesta ympäristöstä kohoava kohta on Potmäki, tai Pottbackan sekametsä, jonka läpi Fallintie kulkee.

potmäki.jpg

Pottbackan sekametsässä näkyvästä reiästä kulkee Fallintie.

fallintie latu.jpg

Haltialan päässä Fallintie muuttuu näin talviseen talviaikaan suorastaan kävelemiskelvottomaksi.

Helsingin keskustaajama näyttää juuri tässä kohtaa loputtoman kummalliselta. Haltiala ei ole kaupunkia eikä maaseutua, vaan jonkinlainen maaseudun jäljitelmä, jonka kulisseina horisontissa toimivat jylisevä Tuusulanväylä ja tasaisesta maasta Vantaanjoen takana kohoavat Kartanonkosken ja Tammiston kerrostalokeskittymät.

laamannintie.jpg

Tämän kuvan ottamisen jälkeen käsipuhelimeni sammui. Kuva on otettu Laamannintieltä kohti Tammistoa.

Palatessa kävelin vielä takaisin Torpparinmäkeen, missä kulkemani Fallintorin jälkeen oli aika palata.

fallintori.jpg

Fallintorin jälkeen viimeinenkin akkukäyttöinen sähkölaite lopetti toimintansa.

Sen jällkeen kadut ovat olleet normaalimpia, mutta vähemmän normaalia on ollut viime aikojen tiivis kadullakulkemistahtini. Viime maanantain jälkeen olen kulkenut läpi myös Fallkullantien (Tapanilassa ja osin Malmin lentokentän alueella), Fallpakankujan ja Fallpakantien (Mellunmäessä Fallpakan alueella), Fanninpenkereen (Länsi-Pasilassa) ja vielä tänään Fantsintien (Östersundomissa) ja Farmaseutinraitin (Latokartanossa, jossa kävin vaikka kuinka monetta kertaa). Kaikesta voisi kertoa, mutta aina ei ole tarkoituskaan kertoa kaikkea.