Terveisiä Itämeren rantakaupungeista

Pietarissa puhutaan venäjää.
Helsingissä puhutaan suomea ja vähän ruotsia.
Vaasassa puhutaan suomea ja huomattavasti ruotsia.
Tukholmassa puhutaan ruotsia.

Tämän verran on helppo luetella olematta kovin pahasti väärässä. Viimeisten kolmen viikon aikana olen viettänyt aikaani mainituissa kaupungeissa. Alla aiheesta lisää, kohde kohteelta.

VAASA

Vaasassa olen käynyt ennenkin, joten tässä ei ole syytä mennä kovin syvälle. Silti sanon, että Vaasa on edelleen kokoluokkansa suomalaiskaupungeista suosikkini. Koska en ole koskaan asunut tässä kaupungissa, joka on synnyttänyt maailmaan Klamydian (huono yhtye) ja Vasas Flora och Faunan (hyvä yhtye), enkä oikein sen eloisuudestakaan osaa sanoa, viehtymykseni perustuu pakostakin siihen, miltä Vaasa näyttää. Se näyttää hienolta. Korttelikaupunki jatkuu yllättävänkin pitkälle, rakennukset ovat kiinni kadussa, viisi pitkää puistikkokatua luovat kaupungille tyylikkään ilmeen, ja jopa Onkilahden takana Palosaarella lähellä korkeakoulujen kampusalueita on vielä kaupungin tuntu.

Erityisen paljon Vaasan kaupunginosista tykästyin tällä kertaa Vöyrinkaupunkiin, jopa niin, että etsisin asunnon sieltä, jos jokin oikku minut joskus elämässä paiskaisi Vaasaan asumaan. Kuten nimestäkin saattaa päätellä, aluetta rakensivat Vöyriltä – Vaasan koillispuolella sijaitsevasta pitäjästä – saapuneet ihmiset. Vanhat puutalot ovat peräisin suurelta osin 1800-luvun lopulta ja 1900-luvun alusta, ja sittemmin rakentamista on hillinnyt 1980-luvulla voimaan tullut asemakaavan muutos. Vöyrinkaupungille ei saa rakentaa yli kolmikerroksisia taloja, minkä vuoksi purkuvimma ei ole yltynyt yli äyräiden. Matalista taloista on vaikeampaa saada kannattavia. Monet talot Vöyrinkaupungilla toki ovat suojeltuja.

vaasa kyltti vöyrinkaupunki.jpg

Vöyrinkaupungille pääsee esimerkiksi Vöyrinkaupungin vierestä.

kalastajankatu vöyrinkatu.jpg

Vöyrinkadun ja Kalastajankadun risteys kertoo Vöyrinkaupungista paljon: vanhoja puutaloja, ja uudempia kivitaloja, jotka nekin ovat pysyneet matalina.

Pidän Vaasasta tietysti siksikin, että siellä puhutaan aidosti kahta kieltä. Tuntuu myös siltä, että paikalliset ruotsinkieliset seurueet eivät yhtä hanakasti vaihda puhetta suomeksi yhdenkin suomenkielisen pelmahtaessa seurueeseen toisin kuin täällä Uudellamaalla monesti tapahtuu. Vaasa on historialtaan mitä ruotsinkielisin kaupunki, ja suomenkielistyminen on tapahtunut verraten myöhään. Yhä vielä miltei 23 prosenttia kaupungin asukkaista puhuu äidinkielenään ruotsia, mutta jo naapurikunnat ovat enemmistöltään selkeästi ruotsinkielisiä umpisuomenkielisiä Isokyröä ja Laihiaa lukuun ottamatta.

TUKHOLMA

Olen salaa – tai en itse asiassa edes kovin salaa – vähän vadelmavenepakolaishenkinen. Pidän Ruotsista valtavasti, ja Tukholmasta erityisesti. Viehtymys on osin outo, sillä Tukholma tuntuu makuuni toisinaan liian kliiniseltä. Mutta niin vain kerta toisensa päädyn kaupungissa kuljeskellessani päivittelemään, kuinka täällä kaikki on paremmin.

Tällä kerralla keskityin jalkapallon katsomiseen – ruotsalaisjoukkueista puoliksi salattu suosikkini on Hammarby, jonka näin voittavan kotiottelunsa Sundsvallia vastaan – ja siihen, missä Itämeri loppuu ja järvi Mälaren alkaa. Tätä en ole aiemmin tullut Tukholmassa ajatelleeksi, hämmentävää kyllä.

hammarby kannattajat.jpg

Ennen Hammarbyn kotipelejä Tele2 Arenalla soi Kentan laulu Just i dag är jag stark, joka toimii Hammarbyn seurahymninä, ja koko stadion laulaa mukana. Sanat näkyvät videotaululla sekä tekstinä että viittomakielellä.

Mälaren laskee Itämereen kahta hyvin lyhyttä jokea pitkin. Nämä joet pisimmilläänkin muutamansadan metrin mittaisia. Niiden nimet ovat Slussen (Gamla Stanin eteläpuolella) ja Norrström (Gamla Stanin pohjoispuolella). En ole koskaan ajatellut olevani meren ja järven taitekohdassa, en esimerkiksi silloin, kun opiskelijaristeilyltä olen könynnyt kohti Sergelin toria burgerkingeineen.

Tukholmassa siis yhdistyy jylhä järviluonto ja jylhä meriluonto. Korkeuserot ja sillat tekevät Tukholmasta Tukholman, ja Helsinki kaikesta hienoudestaan huolimatta tuntuu aina Tukholman näkemisen jälkeen erikoisen lättänältä. Tvärbanan-pikaraitiotielinja kulkee Liljeholmenin ja Alvikin välisellä osuudella näyttävästi Mälarenin yli – sellaisia maisemia ei Helsingissä näe. Mutta tulevaisuudessa on ainakin enemmän siltoja, vaikkeivät ne ihan yhtä korkealle nousekaan.

mälaren tvärbanan.jpg

Tältä näyttää Mälarenin luonto Tvärbananilla kulkevan pikaratikan ikkunasta kuvattuna.

PIETARI

Jos Helsinki tuntuu lättänältä, niin Pietari on lättänä. Olen käynyt Pietarissa kerran aiemmin, melkein tasan 11 vuotta aiemmin. Tällä kertaa bussi saapui kaupunkiin voitonpäivän iltana, ja tunnelma muistutti lähinnä tavanomaista viikonlopun alkua.

P5110114.JPG

Näkymä Moskovan aseman vierestä toukokuulta 2007.

pietari nevski prospekt.jpg

Näkymä saman paikan läheltä Nevski Prospektilta 10.5.2018. Epäilyjeni mukaan pääkatua oli ajeltu voitonpäivän kunniaksi tankein edellispäivänä, ja nyt oli seuraavan päivän tienkorjaus menossa.

Pietarissa on monta hienoa ja jännittävää asiaa: Nevajoki, metro, maanpinnan korkeus (alimmillaan neljä metriä merenpinnan alla), fakta, että tällainen kaupunki nyt vain päätettiin tähän rakentaa aivan tyhjästä ja esimerkiksi se, että tämän kaupungin arkkitehtoninen vaikutus näkyy Helsingissä asti.

Sen sijaan viime perjantai-iltana georgialaisessa ravintolassa istuessani kohtasin asioista jännittävimmän: sääsovellus paikansi sijainnikseni Kolomäen. Yllätyin suomenkielisestä nimestä niin, että oli ryhdyttävä oitis hakukoneenkäyttöön.

Niin tosiaan on, että Kolomäki on yksi Pietarin kaupunginosista (https://fi.wikipedia.org/wiki/Kolom%C3%A4ki), ja venäjäksi sen nimi on Коломяги (suomeksi translitteroituna Kolomjagi). Suomensukuinen nimistö näkyy Pietarissa muutamassa muussakin paikassa, puhumattakaan kaupungin ulkopuolella sijiatsevista pitäjistä. Lyhimmillään vanhalle Suomen rajalle oli Pietarin keskustasta matkaa vain muutamakymmenen kilometriä, hyvä jos sitäkään.

pietari komendantskiy prospekt.jpg

Tällainen on Kolomäki. Näkymä kadulle Komendantskiy Prospekt.

pietari kolomäki.jpg

Kolomäki on myös tällainen. Talot ovat järjestään korkeita, mutta paikka vaikutti perin vauraalta ollakseen lähiö.

Pietarin suomenkielisen nimistön juuret taitavat kuitenkin olla syvemmällä. Pietari Suuri päätti perustaa kaupungin vuonna 1700 vanhalle suomensukuisten kansojen kauppapaikalle Nevan suistoon. Alueella lienee puhuttu inkeriä, vepsää ja karjalaa, suomeakin, jos nyt näitä kieliä oli tuossa vaiheessa mahdollista mitenkään erotella. Kielten rajat perustuvat aina sopimuksiin: serbia ja kroaatti ovat käytännössä sama kieli, paljon enemmän kuin amerikanenglanti ja brittienglanti, vaikkei asiaa kannatakaan Balkanilla kulkiessaan paljon huudella.

HELSINKI

Jos siis Vaasa ja Tukholma ovat vanhastaan ruotsinkielisiä ja Pietari aikana ennen Pietaria vähintäänkin suomensukuinen, nykyisen suomenkielisen elämän kova ydin Helsinki on sekin perustettu perin ruotsinkieliselle alueelle. Vallila, Kumpula, Viikki, Käpylä, Kluuvi, Töölö ja Katajanokka ovat kaikki alun perin ruotsinkielisten nimien käännöksiä tai äänteellisiä mukaelmia. Aivan kuten itse kaupunginkin nimi – se oli alkujaan Helsingfors.

Etenkin Tukholmaan ja Pietariin verrattuna Helsinki tuntuu kovin väljältä ja pieneltä, mutta kyllä silläkin on omat ominaispiirteensä. Niille vain on kotikaupungissaan kovin usein sokea, vaikka kuinka katuja kävelisi.

Viime aikojen kävelyt ovat suuntautuneet hyvin pääsääntöisesti suoraan Helsingin keskustasta itään. Minulla on vahva tunne, että Kruunuvuorenrannan rakentaminen siltayhteyksineen ja Laajasalon tiivistäminen ylipäätään tulee muuttamaan Helsingin luonnetta entistä merellisemmäksi. Tokihan Helsingin merellisyys saattaa olla yksi niistä asioista, joille kaupungissa asuessaan sokeutuu.

Olen pitkään haaveillut siitä, että ennen kuin Kruunuvuorenranta on tyystin rakennettu, juon kohteessa pussikaljan. Tällä viikolla olen toistanut suorituksen kahdesti kävelyretkieni lomassa, ensin Frejankujan (joka tulee sijaitsemaan keskellä nykyistä maanpuhdistusoperaatiota) tietämillä käydessäni, sitten Föglönkujan lauantaina jolkoteltuani.

Tällä hetkellä Kruunuvuorenrannan kallioilla istuessa ei voi kuin hämmästellä, että jos tätä kohtaa katsoisi ilman ennakkotietoja – jos vaikka pitkä korpivaellus olisi sattunut päättymään juuri tähän pisteeseen – voisi vain todeta, että kas, vastarannalla näkyy olevan suurkaupunki useine kirkontorneineen. Näkymässä oli jotain niin jylhää, että Kruunuvuorenrannalla on edellytyksiä nousta Helsingin tyylikkäimmäksi uudeksi asuinalueeksi. Saapa nähdä.

kruunuvuorenranta helsinki.jpg

Suurkaupungin – tai sen keskustan – siluetti vastarannalla. Kuva Laajasalon Kruunuvuorenrannasta.