Sitten edellisen tekstini olen oppinut rutkasti lisää Helsingistä ja Helsingin kaupungin erinomaisesta karttapalvelusta.
Tätä oppia minulle on tarjonnut sosiaalinen media, pääasiassa Facebook, jossa blogijakojani ovat päätyneet kommentoimaan paitsi tutut myös ennalta tuntemattomat; jonkinlainen virastopuskaradio näkyy laulaneen ainakin vienosti. Äärettömän runsaat kiitokset kaikille! Teistä on ollut iloa ja apua.
Muun muassa seuraavaa olen oppinut:
– Kun uusi helsinkiläinen kadun- tai muun sellaisen nimi saa kaavassa lainvoiman, se lävähtää kartta.hel.fi-palveluun saman tien, sillä tietokanta päivittyy jatkuvasti. Se on päivän tarkkuudella ajan tasalla.
– Kantakartta on kartta.hel.fi:n lähin zoomaustaso, ja se päivittyy tarvittaessa päivittäin. Siellä näkyvät myös muun muassa Helsingin valaisinpylväiden paikat rukseina ja kadunvarsien puut viisikulmioina, joiden keskellä on piste. Opaskartta, tavallisille kartanlukijoille ehkä tutuin zoomaustaso, taas päivittyy neljästi vuodessa. Aika usein sekin.
– Helsingin kaupungin nimistöstä on kirjoitettu myös kolmiosainen Helsingin kadunnimet -kirjasarja, jonka viimeinen osa ilmestyi 90-luvulla. Kirjoissa kerrotaan kaduista ja alueista ja niiden nimistä vielä paljon seikkaperäisemmin kuin kartta.hel.fi:ssä. Mikä parasta, kaikki kirjat ovat saatavilla pdf:nä internetistä.
– Helsingin kaupungin internetissä sijaitsevan avoimen paikkatietoaineiston taso ja laajuus on jotain vielä mykistävämpää ja käsittämättömämpää kuin olin uskonutkaan. Tiesin kyllä, että aineisto on hyvää, mutta että näin hyvää!
***
Facebookissa virinneen keskustelun innoittamana olen tutustunut erityisen tarkasti Helsingin kaupungin kaupunginosa- ja osa-aluejakoon. Karttapalvelun vasemman laidan valikon avulla tutustuminen onnistuu todella helposti – lapsena olisin tällaisen nähdessäni varmaankin kussut hunajaa (jos sallitte näinkin karkean ilmaisun), ja aika lähellä se on ollut nytkin.
Olin ihan unohtanut, että Jollaksen vieressä sijaitseva Villinki ja Laajasalon ja Vuosaaren välissä sijaitseva Vartiosaari ovat omia kaupunginosiaan, vaikka miksipä ne eivät olisi. Sikäli jännittäviä saaria molemmat, että siinä ne ovat, vähän kehnommallekin uimarille uintimatkan päässä taajamasta, mutta silti saaria ja siksi niin kovin kaukana kaikesta.
Helsingissä senkaltaisia saaria on tietysti paljonkin, ja suurin osa niistä sijaitsee Ulkosaarten kaupunginosassa. Siitä olin sentään kuullut. Sen takana, mantereelta katsottuna siis, on vielä Aluemeren kaupunginosa, joka on siitä erityinen, ettei sillä näytä olevan käytännössä lainkaan maapinta-alaa.
***
Kartat ovat kiinnostaneet minua niin pitkään kuin muistan, hyvinkin alle kouluikäisestä. Päiväkodissa joku (en minä kumminkaan) joskus läikytti vesilasillisen verran vettä lattialle, ja minä sanoin, että lätäkkö on Afganistanin muotoinen. Meillä oli kotona tietosanakirja maailman maantieteellisistä kohteista, ja Afganistan oli kirjan ensimmäinen maa. Maan muoto oli käynyt tutuksi.
Silti minua on aina kiinnostanut kaikkein eniten Suomen maantiede, erityisesti kaupungit ja kunnat ja taajamat ja niiden tilastolliset tunnusluvut – ja tietenkin kartat. Erityisesti läpiajokartat, joita saattoi löytää vaikkapa koko Suomen kattavan tiekarttakirjan takasivuilta. Sieltä minä ala-asteiässä tankkasin savonlinnoja, varkauksia, pietarsaaria, forssia ja kajaaneja ja tutustuin kaupunkien kaupunginosien nimiin. Samalla syöpyi päähän se, miltä eri kaupungit näyttävät – siis piirroksina, jotka on piirretty ilmasta pystysuoraan. Joissain kaupungeissa oli isompi ruutukaava ja Hamina oli jo silloin hassu.
Tuttavien luona käydessä oli myös erinomaisen tärkeää saada käsiinsä puhelinluettelo, sillä niissä oli eri paikkojen kartat, jos mentiin eri suuntanumeroalueelle. Suurin osa vierailuista kuitenkin tapahtui 09-alueella (aiemmin 90), jossa puhelinluettelo karttoineen oli sama kuin kotona. Etelä-Pohjanmaalla olikin heti paljon jännittävämpää.
Omaa kotikaupunkiani Järvenpäätä pyöräilin ympäriinsä heti kun vanhempani päästivät. Kaupungin kadunnimet tunsin taksikuskin tarkkuudella. Silloin seikkailuni oli paljon vapaamuotoisempaa kuin tämä nykyinen. Yläasteiässä otin pyörällä jo haltuuni Keravaa, Nurmijärveä, Mäntsälää, Sipoota, Vantaata, Pornaisia ja Tuusulan etäisempiä kolkkia.
***
Katukeräilyrintamalla on tällä viikolla hiljaisempaa – päivätyöt ja iltamenot ovat tulleet tielle. Sunnuntaina kävin viimeistä kertaa hetkeen Vuosaaressa ja jatkoin sieltä suoraan Etu-Töölöön Aurorankadulle ja Auroran sairaalaan johtavalle Auroranportille. Sen jälkeen vuorossa olikin Tattarisuon Autotallintie, jonka kävelin maanantaina – sählymaila olalla, olinhan matkalla otteluun.
Lunta tulvillaan on Autotallintien ja Tattarisuon risteys.
Jossain on dieseliä.
Olen keskiviiva tien, tai oikeastaan sen mutsi.
Lunta satoi, mentiin kovaa vauhtia pakkasen puolelle ja vastaan tuli yksi koiranulkoiluttaja. On siinäkin eläimenkävelyttämisympäristö: epämääräisiä kaarihalleja, autonraatoja ilman rekisterikilpiä ja kaikennäköistä romua kasoissa verkkoaitojen takana. Tällaiseksihan Tattarisuo tiedetään, mutta hyvin harvoin edes minä olen sitä näin läheltä päätynyt katsomaan.
Tämän viikon katukeräilyt taitavat olla tässä, sillä loppuviikon sijainti ei oikein mahdollista harrastusta. Hätä ei kuitenkaan ole tämännäköinen. Kaikki nämä kadut vierailee seuraavaksi Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaan ruotsinkielisellä rannikolla. Niillä seuduin sijaitsee Suomen jyrkin murreraja – ehkä myös Suomen jyrkin kieliraja.
Kaikki nämä kadut 