Suomen kunnat: Hausjärvi

Hausjärvi

Hiljaa virtaa Vantaa, mutta kysymys kuuluu: mistä alkaen? Vastaus on Hausjärvellä sijaitsevan Vantaan kylän vieressä sijaitseva Erkylänjärvi. Tämä on se etelähämäläinen sijainti, joka on antanut nimensä itseään selvästi kuuluisammalle joelle ja siten myös Suomen väkiluvultaan neljänneksi suurimmalle kunnalle. Hausjärvi on 8040 asukkaallaan (vuoden 2022 viimeisenä päivänä) Suomen 119:nneksi suurin kunta, mutta alkuperäinen Vantaa sijaitsee kaikesta huolimatta siellä.

Alkuperäisen Vantaan taas on spekuloitu saaneen nimenä alkunsa nimestä Vanaantaka, joka viittaa Vanajaveden takamaihin: kun Janakkalasta on menneinä aikoina katsonut etelään, Suomenlahdesta sen on erottanut Salpausselkä ja sen rinteiden lomassa leviävä erämaa. Tämä perämetsä tunnettiin 1700-luvulla nimellä Metsäkansa. Sittemmin Metsäkansasta sukeutui Hausjärvi, joka irtaantui nykyisestä pohjoisnaapuristaan Janakkalasta omaksi seurakunnakseen vuonna 1855.

Kun etymologian makuun on päästy, on syytä vielä puhua hetki Hausjärvestä. Hausjärvi on se kylä, jonne seurakunnan kirkko nousi, ja kuten tyypillistä on, tämä nimi laajeni koko kunnan nimeksi. Eikä se olekaan mikä tahansa nimi. Nimen taustalla on hauste, majavan anaalirauhasista saatava erite, jota käytettiin keskiajalla perinnäislääkeaineena. Sen uskottiin lisäävän muun muassa sukupuolista kyvykkyyttä. Näillä main haustekauppa kävi kuumana, niin kuumana, että yhä näinäkin päivinä eritteen muisto elää kunnan nimen määriteosassa.

Se (Hausjärven kirkko) on siinä.

Hausjärvi lienee kohtalaisen tuntematon kunta. Tähän vaikuttaa moni asia: sijainti suurempien ja tunnetumpien kuntien katveessa, syrjässä kaikkein suurimmilta valtaväyliltä, ja merkittävän asutuksen jakautuminen kolmeen eri taajamaan, joista kullakin on vieläpä eri nimi kuin kunnalla itsellään (ne taajamat ovat Oitti, Hikiä ja Ryttylä). Kun tähän lisätään historiasta kumpuava ja edelleen osuva metsäinen maine, niin tässäpä sitä ollaan. Hausjärven mielenkiinto piilee mielenkiinnottomuudessa, ja kun menee itse paikalle, voi myös huomata, ettei kyse ole mielenkiinnottomuudesta alkuunkaan. Kenties pikemmin tietämättömyydestä. Tarina on tuttu noin kaikista Suomen kunnista.

***

Matkasimme Hausjärvelle maaliskuun auringossa vuonna 2023, lauantaina, kun uusmaalaisten (hämäläistenkin) teiden varret olivat hivenen epäsiisteistä vaalimainoksista kukkeina. Koska Vantaan kylä valikoitui ensimmäiseksi määränpääksemme ja koska matkan kestoa oli taaperon nukkumiseen liittyvistä syistä hyvä pidentää, kokeilimme jotain uutta. Vantaa-nimen myötä Hausjärvi kun on tavallaan edustettuna myös Helsingissä, Vantaalla, Nurmijärvellä, Hyvinkäällä ja Riihimäellä, joten matkasimme perille pikkuteitä pitkin Vantaanjoen uomaa seuraillen.

Matka alkuperäiseen Vantaan kylään käynnistyi Suomenlahden rannalta, sieltä, mihin Vantaanjoki päättyy, Helsingin Vanhankaupunginkoskelta.

Aloitimme Vanhankaupunginkoskelta ja jatkoimme siitä Pukinmäen ja Ylästön kautta Vantaankoskelle ja edelleen Seutulaan, Nurmijärven kirkonkylän kupeeseen, Nukariin ja sieltä moottoritietä mukaillen Riihimäelle. Se, mikä oli alkanut jokena, oli nyt muuttunut kerrassaan säälittäväksi ojaksi Peltosaaren elementtitalolähiön kupeessa. Riihimäellä Vantaanjoki mahtuu jo siltarumpuun, mutta kyllä tämäkin onneton loriseva ränni on onnistunut aiheuttamaan kaupungissa tulvia, kuuluisimmin vuonna 2004. Syy on nimenomaan siltarummuissa: Vantaanjoki näyttää pieneltä, mutta kun siltarumpu ei vedäkään vesimassaa, vesi nousee.

Lopulta ylitimme kunnanrajan Erkyläntietä pitkin. Vantaan kylä on vaatimaton, sellainen kuin suomalaiset kylät yleensä, taloja etäisyyden päässä toisistaan, yksittäinen risteys. Pyrimme myös Erkylänjärven rantamailla sijaitsevalle Erkylän kartanolle, mutta se ei käynyt päinsä: kartano on Sinituote Oy:n pääkonttori ja siten porttien takana sijaitsevaa yksityisaluetta.

Tällainen on Vantaa.

Jo täällä saattoi silti havaita erään Hausjärven ominaispiirteen: harjumaiseman. Mäntykangasta piisasi. Kun lähti ajamaan kohti Hikiää, sähkölinjojen kohdalla näkyi kauas. Tällaisen yllätyksen muistan kohdanneeni jo parisenkymmentä vuotta aiemmin, kun Riihimäen puolelta saavuimme tämän nimenomaisen kunnan alueelle leireilemään. Oli kyse armeijasta.

Salpausselkä on harju. Harjuilla kasvaa mäntyjä.

***

Hausjärvi sijaitsee vedenjakajalla. Erkylänjärvi laskee Vantaanjokea pitkin lopulta Suomenlahteen, mutta pohjoisemmassa osassa kuntaa sijaitsevat vesialueet kuuluvat Kokemäenjoen vesistöön. Riihimäen ja Hausjärven rajalla sijaitsevalta Hatlamminsuolta vedet laskevat molempiin suuntiin. Kunnan kaakkoisessa kulmassa taas on Mäntsälänjoen latvavedet.

Vantaan jälkeen siirryimme Oittiin, Hausjärven hallinnolliseen keskustaajamaan ja merkittävimpään kaupalliseen keskukseen.

Oitin rakennusten tunnusomainen väri on vaaleanruskea, ja tämänvärinen on esimerkiksi kunnanvirasto. Monessa Suomen kunnassa tällaiset rakennukset tapaavat olla punatiilisiä, mutta ei tämäkään läpeensä vieraalta tuntunut. Oitti ei ole mikään taajamakaunotar. Moni liikerakennus on tyhjillään, seinissään töhryjä. Ravinnontarve tyydytettiin Oitin Pizza-Kebabissa (nämä pikkukuntien kebabruokalat noudattavat nimiltään aina samaa kaavaa: joko taajaman tai kunnan nimi, tai sitten Istanbul tai Izmir).

**

Majapaikkamme sijaitsi vanhan maatilan entisessä navettarakennuksessa Hausjärveä poikittain halkovan kantatie 54:n varressa, Karhin kylässä. Rakennuksen ikkunoista avautui näkymä moneen merkittävään kohteeseen. Pellon takana siinsi Hatlamminmäki, mikä samalla muodostaa Hausjärven korkeimman kohdan (169 metriä merenpinnan yläpuolella, ja samalla mäellä on myös Riihimäen korkein kohta, kuusi metriä matalammalla). Vielä lähempänä suoraan lännessä näkyi Riihimäen rajan takana noin kilometrin päässä jätteenkäsittelylaitos, jota paikalliset kutsuvat Ekokemiksi (vaikka pytinki on toiminut jo kuuden vuoden ajan Fortumin brändin alla ja nimellä).

Karhin kylämaisemaa.

Hausjärveläisille Riihimäki tuntuu muutenkin olevan luonteva keskuspaikka. Hausjärven kaikki taajamat sijaitsevat vahvasti Riihimäen vaikutuspiirissä. Tämän matkan aikana minäkin kävin kaupassa Riihimäen Petsamossa, sillä se oli majoitusta lähinnä sijainnut vaihtoehto. Riihimäellä pääsee myös monipuolisesti esimerkiksi junan kyytiin, vaikka onhan junaannousemismahdollisuuksia Hausjärvelläkin. Kunnassa on taajamajunien käytössä jopa neljä asemaa: pääradalla Ryttylä, Riihimäki-Lahti-rataosuudella Hikiä, Oitti ja Mommila. Intercityn tai Pendolinon kyytiin ei Hausjärveltä kuitenkaan ole asiaa (paitsi tapauksissa, joissa lähijuna on peruttu ja perässä seuraava kaukojuna poimii väliasemien hyljätyt mukaansa).

Myös Uudenmaan puolella sijaitseva Hyvinkää on merkittävä rajanaapuri. Kaikkein eriskummallisin esimerkki asiasta saatiin keväällä 2020, kun koronavarotoimena Uudenmaan raja suljettiin. Hausjärven eteläosissa sijaitsevalla Perä-Kerkkolan asuin- ja teollisuusalueella koronasulku aiheutti mielenkiintoisen tilanteen, sillä käytännössä alue kuuluu Hyvinkään keskustaajamaan, mutta sitä reunustaa kunnanraja – ja tässä tapauksessa merkitsevästi myös maakunnanraja. Eräältä pienteollisuuden reunustamalta tienpätkältä ei edes pääse pois, ellei vähintään käy Uudenmaan puolella.

On sopivaa, että Hyvinkää ja Riihimäki ovat molemmat edelleen läsnä hausjärveläisessä elämänmenossa, sillä eipä tarvitse mennä kuin 106 vuotta taaksepäin, kun molemmat vielä kuuluivat Hausjärveen. Hyvinkää itsenäistyi puoliksi Hausjärvestä ja puoliksi Nurmijärvestä heinäkuussa 1917, juuri ennen Suomen itsenäistymistä. Riihimäki taas itsenäistyi Hausjärvestä vuonna 1922. Tarinahan on tuttu: vaikka kaupungit ovat kuuluisampia kuin niitä ympäröivät maalaiskunnat, maalaiskunnilla on ollut historiallinen valta ja voima. Kuuluisampiakin esimerkkejä löytyy: Lahti oli vain pikku kylänen isossa Hollolan emäpitäjässä, tai Jyväskylä Laukaassa.

**

Ei ole aivan yksinkertaista sanoa, mistä Hausjärvi on kuuluisa. On kunnassa toki tapahtunut kuuluisia asioita, kuten vaikkapa Mommilan veriteot marraskuussa 1917, jossa surmansa sai Mommilan kartanon omistaja Alfred Kordelin ja joukko Lahden suojeluskuntalaisia (https://fi.wikipedia.org/wiki/Mommilan_veriteot). Sitten itsenäistyikin Suomi, ja pian oli vuorossa sisällissota. Mommilan kartano, aivan kuten Erkylänkin, ovat tietysti itsessään kuuluisia kohteita. Kuten jo mainittua, Erkylän kartanoa emme nähneet, ja Mommilan kartanon maitakin katsoimme kähinnä auton ikkunasta. Ei ollut aikaa enempään ja kahvilakin olisi auki vain kesäisin.

Mommilan kyläpuoti ei ollut avoinna.

Kuuluisa lienee myös taajamannimi Hikiä kaikkine muunnelmineen, joista tunnetuin lienee perähikiä, jonka Urbaani sanakirja määrittelee näin: Paikka kaukana kaikesta sivistyksestä. Se ei tee täyttä oikeutta termin nimenneelle taajamalle. Vaikka Hikiä on syrjäinen, olen käynyt syrjäisemmissäkin paikoissa. Hikiä ei nimittäin haisevaisesta nimestään huolimatta ole kaukana. Toki Hikiä on sikäli kuollut, ettei siellä enää ole esimerkiksi kauppaa, vaikka asukkaita on tuhat.

Jos on Hikiän nimi kansallisella tasolla mieleenpainuva, samaa potentiaalia on Ryttylässä, joka tuo mieleen jonkintyyppisen epätasaisen pinnan. Vaikka emme ehtineet uhrata Ryttylälle merkittävästi aikaa, se vaikutti Hausjärven taajamista yllättäen kaikkein urbaaneimmalta (jos kohta Ryttylän tapauksessa ei tietenkään voida mistään urbaaniudesta puhua). Kenties tässä näkyi taajaman vahva teollinen historia. 1960-luvulla siellä oli jopa neljä ruokakauppaa ja kolme pankkia.

Ryttylässä oli myös ravintola.

Ehkä tunnettuna voi myös pitää yhtä Suomen johtavista siivouskomeron sisältä löytyvistä brändeistä. Sinituote Oy on hausjärveläinen yritys, vaikka tehtaat sijaitsevat muissa kunnissa. Kenenkään siivoustoimia tuskin mullistaa tällainen Hausjärvi-kytkös, mutta tulipa nyt silti sanottua.

**

Hausjärvi sijaitsee nykyisessä maakuntajaossa aivan Kanta-Hämeen maakunnan etelärajalla, mutta toisin kuin tällaisissa maakunnan rajaa viistävissä kunnissa yleensä, Hausjärvi on nimenomaan hämäläinen paikka. Tästä lienee kiittäminen Hämeen luonnetta: historiallinen Häme on tunkeutunut myös pohjoisen ja keskisen Uudenmaan alueille, paljon Hausjärvestä etelään. Suomen murrekartoissakin esimerkiksi Tuusulassa ja Nurmijärvellä puhutaan nimenomaan etelähämäläisiä murteita. Uusmaalaisia murteita ei ole olemassakaan: on vain ruotsinkielinen rannikko ja suomenkielinen sisämaa, tässä tapauksessa Häme.

Tämä on se maailma, jonka ytimessä Hausjärvi sijaitsee, siellä jossain Vantaan yläjuoksulla.

Advertisement

Suomen kunnat: Hattula

Hattula

Suurin osa Suomen kunnista on vahvasti keskustaajamavetoisia. Tyypillisesti ne ovat tapauksia, joissa keskustaajama on rakentunut kirkon ja sen tuntumaan muodostuneiden kaupallisten palveluiden ympärille, ja taajaman ulkopuolella sijaitseva maaseutu on vain sitä itseään: taajaman ulkopuolista maaseutua.

Hattula ei asetu tähän muottiin. Toki ”keskustaajama” Parola on kunnan merkittävin asutuskeskittymä, mutta menemällä Parolan keskeisimpään pisteeseen ei lopulta ymmärrä Hattulasta paljonkaan. Enpä tiedä, päteekö tuo muihinkaan Suomen kuntiin, mutta Hattulassa Parola on koko kunnan mittakaavassa poikkeuksellisen mitätön ydin. Tärkeimmät kaupalliset palvelut siellä tietenkin on, mutta kirkot, museot, varuskunta, sillat, kartanot ja sen sellaiset oleellisiksi turistin vierailukohteiksi laskettavat paikat sijaitsevat toisaalla.

Näitä kaikkia kohteita Hattulassa on. Niistä lisää aivan tuota pikaa.

Keskustaajamassa on yllä lainausmerkit siksi, että vaikka Parola muodostaa Hattulan keskustan, se on tätä nykyä virallisesti tilastoluokituksissa osa Hämeenlinnan keskustaajamaa. Hattulan kunnantalon ja Hämeenlinnan torin välillä on etäisyyttä ihan vähän yli kymmenen kilometriä, linnuntietä vähemmän. Kahden rakennuksen välinen etäisyys on tällä välillä korkeintaan 200 metriä – se pitää taajaman taajamana. Ilmeisesti matkan varrella on ehtinyt tapahtua lievää tiivistymistä, vaikka suomalaisen kuntahistorian merkillisimpiin tapauksiin lukeutuva Sunny Car Center -projekti päättyikin kuuluisan surkeasti, eikä mitään sen yhteydessä lopulta rakennettu Hämeenlinnan keskustan ja Parolan väliselle maa-alalle. Paitsi se yksi pylväs, joka sittemmin purettiin.

Kirkot (3 kpl)

Suomen kunnissa on aina vähintään yksi nähtävyys, koska kaikissa kunnissa on vähintään yksi kirkko. Hattulassa kirkkoja on kolme, mutta niistä kuuluisin on yksi koko maan kuuluisimmista. Pyhän ristin kirkko sijaitsee vähän Parolasta kaakkoon, Vanajaveden rannalla. Se on Hämeen vanhin kirkko, rakennettu arviolta 1400-luvun loppupuolelta. Tarkkaa aikaa ei tiedetä.

Se on ollut keskiajalla pyhiinvaelluskohde, mikä on osaltaan luonut Hattulasta merkittävän paikan jo ennen kuin Hämeenlinnan kaupunkia on perustettu. Itse Hämeen linna toki valmistui samaisen Vanajaveden rannalle karkeasti samoihin aikoihin.

Pyhän ristin kirkko pitää sisällään ilmeisen upeita kalkkimaalauksia, mutta niitä saatoimme tutkia vain ikkunan läpi tihrustaen. Oli helmikuun ensimmäinen viikonloppu, eikä tämä kirkko pidä oviaan auki talvisin. Tämä oli sikäli harmillista, että kirkko on kuuluisa nimenomaan runsaista maalauksistaan. Voi olla, että tänne on poikettava esimerkiksi myöhemmän ohikulkumatkan yhteydessä.

Helmikuun neljäntenä päivänä vuonna 2023 Hattulan Pyhän ristin kirkon sisätiloihin ei päässyt. Kirkko on avoinna yleisölle vain kesäkaudella.

Kävimme katsomassa myös kahden muun kunnassa sijaitsevan luterilaisen kirkon ulkoseiniä. Hattulan kirkko, tai Hattulan uusi kirkko, on perinteisen punatiilinen, 1850-luvun puolivälissä rakennettu rakennus, jossa vierailumme hetkellä vietettiin hautajaisia. Katsoimme rakennusta etäämpää – muu ei olisi ollut sopivaa.

Hattulaa ei ole rumin kirkoin pilattu. Myös seurakunnan pääkirkko, Hattulan (uusi) kirkko on edustava näky mäkensä päällä.

Mielenkiintoisesti sekä Pyhän ristin kirkko että Hattulan uusi kirkko sijaitsevat Parolan taajamarakenteen ulkopuolella, siellä missä yhdyskunta kallistuu maaseutuun. Hattulan uudelle kirkolle johtaa Parolan asujaimistosta Kirkkotie, joka kulkee yli Mierolan sillan pohjoiseen ja sen jälkeen läpi vanhannäköisen kylämaiseman. Hieman tällaiselta näyttää myös Pyhän ristin kirkon ympäristö.

Näkymä Mierolan sillalta kohti Hattulan kirkkoa. Olemme valtakunnallisesti merkittävässä kulttuuriympäristössä.

Lisäksi on olemassa Tyrvännön kirkko, joka sijaitsee noin 15 kilometrin päässä Parolasta. Tyrväntö oli aikoinaan oma kuntansa, joka liitettiin Hattulaan vuonna 1971. Toisin kuin tuoreempien liitoskuntien kirkonkylissä Tyrvännössä ei ole taajamaa. Se on pelkkä kylä, kylläkin huomattavan vanhoja maataloja sisältävä sellainen, jota nykyihminen ei oikein edes osaa kuvitella suomalaisen kunnan keskuspaikaksi. Tyrvännön kirkossa on jumalanpalvelus kerran kuussa, mikä ympäröivän yhdyskuntarakenteen vähäisyys huomioiden kuulostaa mielenkiintoiselta tapahtumalta.

Tyrvännön kirkko nousee esiin syrjäisen maaseudun keskeltä.

Museot (2 kpl)

Hattulassa on kaksi mainittavaa museota: Lepaan puutarhamuseo Lepaan kartanon yhteydessä, joka oli vierailumme aikaan suljettu, ja Parolan Panssarimuseo, joka oli vierailumme aikaan avoinna. Suuntasimme siis jälkimmäiseen.

Se olikin kokemus. Suomen puolustusvoimat on aivan varmasti paremmasta päästä maailman puolustusvoimia, mutta Panssarimuseossa on kieltämättä vaikea välttyä ajatukselta jonkinlaisesta rinnakkaisesta yhteiskunnasta, maailmasta maailman sisällä. Panssarimuseo koostuu kokoelmasta panssarivaunuja ja panssarintorjuntavälineitä, ja lisäksi museossa pääsi hands on -hengessä ampumaan simulaattoritykillä videotykillä heijastettuun maisemaan. Kun vihollinen oli tuhottu, alkoi soida jonkintyyppinen eteerisenhaikea taivaallinen jousimusiikki. Pääsee myös body in -hengessä istumaan Sisu-panssarivaunun sisälle. Lisäksi museon vastaanotossa lippuja myi mies, joka oli tehnyt työuransa rautateillä ja kehui halvan neuvostoviinan hyvää saatavuutta muinaisella Helsingin ratapihalla aivan Eduskuntatason tuntumassa, missä hän on työnsä yhteydessä viettänyt aikaa ja siten siis käynyt Helsingissä. Tätä hän äityi kuvailemaan heti sen jälkeen, kun oli äimistellyt asuinpaikkamme kuultuaan, kuinka kukaan siellä Helsingissä voi asua. No, on meitä yli 650 000 muutakin, että kai siinä jotain kuitenkin on.

Etsi kuvasta erillishakaristi.

Museokierroksen jälkeen maistui munkkikahvi Tankkituvassa, Panssarimuseon omassa kahvilassa. Se oli normaalia munkkia ja normaalia kahvia, tuttu ja toimiva konsepti.

Varuskunta (1 kpl)

Panssarimuseo on osa laajempaa Hattulan sotainfrastruktuuria, jonka merkittävin osa on pari kilometriä museosta etelään sijaitseva varuskunta, Panssariprikaati Parolannummella. Tällaista sotilastoimintaa on täällä harjoitettu pidempään kuin Suomi-nimistä entiteettiä on edes kunnolla ollut olemassa. Parolannummen harjoituskenttä on ollut käytössä yhtäjaksoisesti jo vuodesta 1777, minkä takia Hattulassa on käynyt sellaisia vieraita kuin esimerkiksi Venäjän keisari Aleksanteri II vuonna 1863. Hän antoi silloin Hattulan Parolannummella kuuluisan kieliasetuksensa, jolla suomen kieli nostettiin tasaveroiseen asemaan ruotsin kanssa, mikä oli suuri fennomaaninen saavutus. Tästä syystä Hattula on sittemmin brändännyt itsensä suomen kielen kunnaksi.

Panssariprikaatista ja Panssarimuseosta Hattulaan tulijoita muistuttavat kolmostiellä Parolan liittymässä autoilijoita tervehtivät tykit.

Sillat (useita)

Hattulassa on monta siltaa, joista suurin osa on tietenkin mitättömiä ja peräti mitäänsanomattomia. Se on ihan tavallista, eikä siitä kannata huolestua. Yksi Hattulan silloista on kuitenkin yli muiden. Silta on toinen elementeistä Hattulan vaakunassa (toinen on Pyhän ristin kirkkoon viittaava pyhä risti). 

Kyseessä on Mierolan silta, joka ylittää Vanajaveden Mierolanvirran keskellä valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä. Kesäaikaan tässä olisi miellyttävää nielaista tuopillinen, kuten epäilemättä monet ovat tehneetkin.

Mierolan sillan muoto on tunnistettava.
Vesiteitse Hattulaan voi saapua Vanajavettä pitkin Mierolan sillan kupeessa sijaitsevaan pikku satamaan.

Kartanot (ainakin 6 kpl)

Hattulassa on runsaasti kartanoita. Me majoituimme niistä kenties kuuluisimmassa, Lepaan kartanossa, tarkemmin sen päärakennuksen vierashuoneessa. Lepaan kartano sijaitsee vuonna 1971 Hattulaan liitetyn entisen Tyrvännön kunnan alueella. Kartanon puisen päärakennuksen julkisivua dominoi äärimmäisen moniruutuinen ikkunapinta. Lisäksi Lepaan kartanon alueella on viinitila ja mahdollisuus suorittaa hortonomin AMK-tutkinto Hämeen ammattikorkeakoulussa eli HAMKissa. Lepaalla on harjoitettu moista opetustoimintaa jo autonomian ajoilta asti.

Nälän tyydyttämiseksi matkamme aikana oli kuitenkin tarpeen käyttää keskustaajama Parolan palveluita. Lepaalla sijainnut ravintola oli laadultaan opiskelijaruokala ja siten suljettu vierailumme ajankohtana, viikonloppuna.

Lepaan kartanon päärakennus.
Lepaan kartanon omistaja Karl Fredrik Packalén testamenttasi tilansa vuonna 1902 puutarhuri- tai maatalousopetuskäyttöön, ja näin on siitä alkaen ollut. Opetustoiminta jatkuu näissä idyllisissä maisemissa edelleen.
Näkymä Lepaan kartanon vierashuoneesta.

Keskustaajama

Lopuksi luomme vielä katsauksen Parolaan. Kyse ei tosiaan ole kaksisesta keskustaajamasta, mutta siinä Parola on kappale normaaleinta Suomea. Tämäkin keskustaajama on paikka, jonne enimmäkseen tullaan asioimaan autokyydillä, ja parkkipaikat ovat katukuvassa hallitsevassa roolissa, jos nyt katukuvasta voi puhua kun kaikki väylät ovat pikemminkin teitä. Suomalaisten pikkuisten kuntakeskusten tapaan ne ovat sitä myös nimiltään: Parolassa merkittävimmät ovat Parolantie, Hattulantie ja Kinnalantie.

Kaupalliset palvelut Parolassa ovat tyypilliset: kaksi kebabpizzeriaa (joiden nimet saisi melkein arvaamallakin oikein: Hattulan Pizza-Kebab House ja Istanbul Pizza & Kebab), K- ja S-ryhmien ruokakaupat, parturi-kampaamo, kukkakauppa, baari (Ravintola Wanha Apteekki, joka palvelee 70-lukulaisessa rakennuksessa ja jonka apteekkiudesta muistuttavat vihreät värivalot ja josta saa arkisin myös lounasta), kunnantalo, kirjasto, jonkintyyppinen tori jonka reunalla kiinteä lava, osa liiketiloista myös tyhjänä, Kotipizza K-supermarketin yhteydessä (jossa söimme päivällisen) ja heti taajaman ytimen vieressä peltoa. Joitain pistemäisiä kerrostaloja, välittömässä läheisyydessä myös pientalomattoa.

Toisin sanottuna Parolassa ei ole mitään erityistä, mutta suomalaisessa kontekstissa ei myöskään mitään moitittavaa.

Liiketilan sisätilaa, S-Market, Parola.
Parolassa pellot alkavat heti Hattulantien eteläpuolelta. Peltojen takana siintävät Pyhän Ristin kirkko ja Hämeenlinnan kaupunki.
Hattulan torin laidalla on esiintymislava, jossa muistetaan Hattulassa vuonna 1781 syntynyttä suomen kieltä käyttänyttä kirjailijaa Jaakko Juteinia. Osin tästä syystä, ja osin siksi, että Aleksanteri II:n allekirjoitti suomen kielen asemaa turvanneen kieliasetuksen tavattuaan fennomaani Johan Vilhelm Snellmanin Parolannummella vuonna 1863, Hattula on brändännyt itsensä sittemmin suomen kielen kunnaksi.

Lopuksi

Hattula on vanha kulttuuripitäjä, mutta eihän siitä mihinkään pääse, että Hämeenlinnan läheisyydellä on sekä historiallisesti että edelleen suuri rooli siinä, mitä tämä kunta on. Hämeenlinna kun ei ole naapuri vaatimattomimmasta päästä: se on Suomen vanhin sisämaakaupunki, jolla on vahvaa hallinnon historiaa. Vielä 2000-luvun puolellakin Hämeenlinna oli silloisen Etelä-Suomen läänin pääkaupunki.

Hattulassa Hämeenlinnaan identifioituminen näkyy vahvimmin siinä, mitä urheilujoukkuetta kunnassa kannatetaan. Tietenkin Hämeenlinnan Pallokerhoa, joka on pelannut Suomen miesten jääkiekon korkeimmalla sarjatasolla iät ja ajat ja voittanut mestaruudet vuosina 2006 ja 2019.

Parolan Kotipizzan seinällä on lasten piirtämiä piirroksia, aiheena HPK. Seinällä on myös Panssariprikaatin sponsoroima lumipukupelipaita, koska miksipä ei. Kyllähän jääkiekkopiireissä on käytetty auliisti sellaisia sanontoja kuin ”pojat menivät tänään sinne sota-alueelle” ja ”taistelu on hävitty, sota jatkuu”.

Selvästi Hattula on kuitenkin antanut inspiraatiota myös Hämeenlinnalle, tai ainakin HPK:lle. Seura nimittäin lanseerasi itselleen uuden markkinointilogon vuosituhannen vaihteen tienoilla, ja siinä logossa oli ritari. Logon malli näkyy inspiroituneen Hattulasta, tarkemmin Panssarimuseon seinästä.

Suurnaapuri Hämeenlinna on kuntaliitosten kautta imenyt itseensä peräti viisi kuntaa: Rengon, Kalvolan, Hauhon, Lammin ja Tuuloksen. Vaikka Hattula olisi ollut kaikkein loogisin Hämeenlinnaan liittyjä, se on päättänyt säilyä itsenäisenä, samoin kuin Hämeenlinnan eteläpuolella sijaitseva Janakkala. Hämeenlinnan kuntaliitoksiin palattakoon Hämeenlinnan tarkemman käsittelyn yhteydessä. Tässä yhteydessä todettakoon vain, että kyllä kai tällainen itsenäisyyden säilyttämisen vimma ja kyvykkyys voi kertoa paitsi itsepäisyydestä myös identiteetistä.

Suomen kunnat: Forssa on maineensa vanki – ja mainettaan parempi

Forssa

No, ainakin Forssalla on maine. Jos on aiemmin kertonut menevänsä sellaisiin kuntiin kuin Alavieska, Aura, Evijärvi tai Askola, tai mitä näitä nyt on ollut, niin reaktio on ollut luokkaa ”jaa”. Forssa sen sijaan on toista maata. Forssa on selvästi tunnetumpi kuin kokoisensa suomalaiskunta keskimäärin, ja siitä on kiittäminen Forssan forssuutta. Forssan mainetta on helppoa ja tietysti myös stereotyyppistä määritellä sellaisilla sanoilla kuin väkivaltainen (vuonna 2009 Forssassa tehtiin väkivaltarikoksia suhteessa väkilukuun 11:nneksi eniten Suomessa), ruma (kyllä, myös Forssaan on rakennettu elementtikerrostaloja, ja vieläpä sangen lähelle keskustaa) ja kuihtunut (Forssan keskustassa ei ole enää yhtään ruokakauppaa, kun K-Supermarket lopetti toimintansa linja-autoaseman kupeessa helmikuussa 2020 kannattamattoman liiketoiminnan takia).

Omat aiemmat Forssa-kokemukseni ovat peräisin Forssan jäähallista, kenties Suomen tyylikkäimmästä alasarjaladosta. Se on halli, jonka yleisö haukkuu tuomarin nuijaksi ennen kuin tämä on edes tehnyt jäähän ensimmäisiä luistimenpiirtojaan.

Tämän kaiken takia olin odottanut kovasti juuri tätä matkaa juuri tähän kaupunkiin. Kaupunki, johon yhdistetään tällaisia mielikuvia, on väistämättä luonteikas. Ainahan mielikuvat ovat jostain peräisin. Lisäksi Forssa on suurempi kuin suomalainen kunta yleensä: hieman alle 17 000 asukkaallaan se on kooltaan ihan kohtalainen, ja historiallisen asemansa takia vieläpä aika kaupunkimainen, tyypillinen kakkosketjun vähän nukahtanut maakuntakeskus.

Oikeasti tiesin koko ajan sisimmässäni, että Forssa on myös kaunis kaikessa vanhassa ränsistyneisyydessään. Jos Forssaa menee kutsumaan kauniiksi, voi kuitenkin olla, ettei kukaan usko. Sellainen ei sovi Forssasta kerrottuun tarinaan.

Mielikuviemme Forssa: kuihtuva kaupunki tyhjine liiketiloineen.

Niin pitkään kuin olen ollut Forssasta tietoinen, se on ollut jotenkin hämmentävän vieras. Aika lähellä, mutta silti jotenkin toisessa maailmassa. Kun joskus kuulin ensi kertaa Forssan (tai Vorssan) murretta, hämmennyin entisestään. Siinähän oli piirteitä suoraan idästä: joku sannoo jotain tai tekkee toista – minä kun olin luullut, että moista kahdentamista harjoitettaisiin lähinnä idässä ja pohjoisessa, ei Hämeessä (tai Hämeestä) ainakaan. Myöhemmin saatoin ymmärtää.

***

Tämän matkan ensivaikutelma Forssasta oli kaikesta lähempänä kaunista kuin rumaa. Majapaikkanamme toimi kaksikerroksisessa, yli 80-vuotiaassa funkkistalossa toimiva Hotelli Maakunta. Kun Helsinkiä pommitettiin, Forssassa kuvattiin elokuvia. Filmiväki majoittui Maakunnassa, mikä ei jää epäselväksi hotellin sisustuksen tai huoneiden nimien perusteella. Esiintyypä hotelli myös suomalaisissa elokuvissa, kuten Aki Kaurismäen Pidä huivista kiinni, Tatjana.

Tältä näyttää Forssan Keskuskatu. Keltainen kivirakennus edessä on Hotelli Maakunta, joka sijaitsee Keskuskadun ja Kauppakadun risteyksessä. Kadunnimistä huolimatta Forssan kaupallinen keskusta ei enää sijaitse tässä.

Hotelli Maakunta sijaitsee Kauppakadun ja Keskuskadun risteyksessä. Nimestään huolimatta sijainti on yllättävän syrjäinen. Forssan keskusta sijaitsee tätä nykyä Loimijoen toisella puolella, ja tällä länsipuolella aika tuntuu hieman pysähtyneen. Kivistä rakennuskantaa alueella edustavat Maakunnan lisäksi Forssan työväentalo, joka on joskus valittu maan kauneimmaksi lajissaan.

Plakaattikin sen kertoo: Demokraatti-lehti valitsi Forssan työväentalon suomen kauneimmaksi työväentaloksi vappuna vuonna 2018.

Kuhalan kaupunginosan vierailluimpia kohteita lienee kuitenkin viihdekylpylä Vesihelmi, joissain piireissä kuulemma Kusihelmeksikin kutsuttu. Se oli kuitenkin juhannuslauantaina vähemmän yllättäen suljettu, kuten moni muukin Forssan sellaisista paikoista, joissa olisi ollut mielekästä käydä.

Julkisivu on jo ottanut hittiä, mutta sellaista se on. Viihdekylpylä Vesihelmi on valmistunut vuonna 1993 ja on aikakautensa tuotos, täynnä 1990-luvun rakennusten jännittäviä muotoja.

Muilta osin tämä osa Kuhalan kaupunginosasta, Vanha Kuhala, on puutalovaltaista ja sellaiseksi varsin vanhaa ja monin paikoin viehättävästi kulahtanutta. Keskuskatu päättyy Kuhalan puolella Loimijoen ylittävään Saunasiltaan, jonka toisella puolella Forssan uusi keskusta siintää. Sillan vieressä sijaitsee Forssan Elävienkuvien Teatteri, joka on Suomen ensimmäinen, siis vanhin, maaseutuelokuvateatteri. Se on perustettu vuonna 1906 ja toimii samalla paikalla edelleen. Ensimmäisinä vuosinaan teatteri tuotti itse oman sähkönsä.

***

Jos Saunasillan ylittää, päätyy Forssan keskustaan. Se tarjoaa ravintola- ja myös valikoiman muita palveluja – mutta myös rutkasti tyhjää liiketilaa. Eikä mikään liiketila ole niin tyhjä kuin tyhjäksi jäänyt vanha K-Supermarket. Sen myötä Forssan keskustassa ei enää tätä nykyä ole yhtään ruokakauppaa. No, sattuu sitä paremmissakin piireissä: Yhdysvaltain Tennesseessä sijaitsevan Nashvillen keskustasta on vielä pidempi matka lähimpään suureen ruokakauppaan.

Tiedän kyllä, että juhannuslauantai ei ehkä ole missään Suomen kaupungissa se päivä, jona katuelämä on kuhisevaa. Jotenkin näky silti puki Forssaa ja sopi ennakkokäsityksiin. Kehotukset turvavälien noudattamisesta Forssan kauppatorin pylväässä tuntuivat keskimääräistä liioitellummilta.

Viranomaismääräysten noudattaminen ei ollut Kauppatorilla juhannuslauantaina hankalaa. Taustalla näkyy Forssan kirkko ja sen vasemmalla puolella linja-autoaseman kellotorni. (Junallahan Forssaan ei ole päässyt enää vuosikymmeniin, sen jälkeen, kun Jokioisten rautatie, Humppilasta Forssaan kulkenut ”kappeeraiteinen” poistui matkustajakäytöstä vuonna 1954 ja tavaraliikenteestäkin 1970-luvulla.)

Kyllä Forssan keskustasta kuitenkin sai ihan kelpo ruokaa ja olutta myös tällaisena muutoin hiljaisena päivänä. Ankkalammin puiston kupeessa sijainnut Ravintola Villan terassi oli kaikin puolin toimiva ratkaisu.

Forssa ei suotta pyri brändäämään itseään ”puistojen kaupungiksi”. Ydinkeskustassa sijaitseva Ankkalammin puisto on kovin viehättävä viheralue kauppatorin laidalla.

***

Keskustan toisella puolella sijaitsee Kalliomäen alue, jonka näyttävin rakennus on vuonna 1917 sisällissodan keskelle valmistunut punatiilinen Forssan kirkko, mäen päällä, kuten tämäntyyppiset rakennukset kovin yleisesti.

Kirkko ei kuitenkaan ole se asia, joka tekee Kalliomäestä – entiseltä nimeltään Ronttismäestä – ihmeellisen. Keskustasta päin katsottuna kirkon takana alkaa yhtenäinen puutaloalue, joka on rakennettu 1870-luvusta alkaen Forssan tehdasyhdyskunnan asuinpaikoiksi. Alueen erikoispiirre on itse talojen lisäksi se, että kadut on nimetty linjoiksi kuin Helsingin Kalliossa konsanaan. Aivan kuten Kalliossa, myös Kalliomäessä linjoille on jossain vaiheessa meinattu antaa ihan kunnon nimet, mutta niin ei käynyt. Linjojen määrässä Kalliomäki päihittää Kallion 11-5.

Kalliomäen puutaloalueella on ainutlaatuinen tunnelma ja hiekkaiset tiet. Kuvassa II linja.

***

Jos Kalliomäessä oli tehtaalaisten asuntoja, jossain oli myös tehdas. Tästä pääsemmekin siihen, miksi meillä on nykyään sellainen asia kuin Forssa. Ruotsalainen Erik Wahren oli tullut Jokioisten kartanon verkatehtaan johtajaksi, ja yhdeksän vuotta myöhemmin, vuonna 1847, hän perusti Kuhalankoskelle Kehräämön, joka nimettiin Forssaksi.

Tämä tätä nykyä Kehräämöalueena tunnettu kokonaisuus on Forssan ykkösnähtävyys. Alueella toimii muun muassa Forssan museo, josta emme kuitenkaan, kiitos juhannuksen pyhien, päässeet nauttimaan. Sen sijaan Piipputerassi tehtaan piipun juuressa oli tänä juhannussunnuntaina avoinna ja myös lounaishämäläisen kansan keskuudessa suosittu.

Täältä Forssa alkoi. Ilman kehräämöä ei olisi Forssaa.

Tästä kehräämöstä käynnistyi Forssan kehitys kaupungiksi. Kehräämön myötä Forssaan syntyi kokonainen tekstiilialan klusteri, johon kuuluivat lisäksi kutomo, lankavärjäämö ja kangaspaino. Myös Finlayson saapui kaupunkiin Forssa-yhtiön yhdistyttyä siihen. (Lisää aiheesta Forssan museon verkkosivuilla.)

Yksi Kehräämöalueen vetonauloista on myös englantilaistyylinen Wahrenin puisto. Kaikki maakuntakeskukset eivät tarjoa moista kokonaisuutta, enkä minäkään tiennyt, että Forssassa edes olisi sellainen ennen kuin osoittautui että oli.

Wahrenin puisto rajautuu Loimijokeen ja kehräämön vanhoihin rakennuksiin.

Laajentuneen tekstiiliklusterin ilmentymä, Finlaysonin alue, sijaitsee kaupungin toisella laidalla, ja sen tuntumassa sijaitsevat myös Forssan tärkeimmät kaupalliset palvelut: Prisma ja K-Citymarket. Citymarket lienee ulkokuoreltaan Suomen hienoin – se on remontoitu Finlaysonin tehtaan vanhoihin tiloihin. Uudemman Prismakeskuksenkin julkisivussa on käytetty punatiiltä.

Finlaysonin kutomoalueen pikkukujat ovat kiehtovaa kaupunkitilaa. Ne tarjoavat myös oivallisen kuvakulman kohti Forssan Prismaa.

Suomen poliittisella kartalla Forssa on perinteisesti ollut vasemmalle kallellaan, mikä osaltaan kertoo kaupungin teollisuushistoriasta. Suomen poliittisessa historiassa Forssa tunnetaan ennen muuta siitä, että siellä sai alkunsa SDP. Suomen Työväenpuolue vaihtoi nimensä nykyiseen asuunsa Forssan puoluekokouksessa vuonna 1903. SDP on edelleen Forssan suurin puolue, vaikka se on menettänytkin ääniosuuttaan samoin kuin vasemmistoliitto. SDP:n kannatus Forssassa oli vuoden 2021 kuntavaaleissa 29 prosenttia (https://vaalit.yle.fi/kv2021/fi/regions/6/municipalities/61).

Teknisesti nykyisen Forssan alueella on lyöty alkutahdit myös toisen suomalaisen puolueen synnylle: Forssaan nykyisin kuuluvan Koijärven kuivattamista vastustaneen Koijärvi-liikkeen aktiivit perustivat myöhemmin 1980-luvulla vihreän liiton, joka rekisteröityi puolueeksi vuonna 1988.

***

Tähänastisella kuntakierroksella Forssa oli ilman muuta kiinnostavimpia paikkoja. Se ei varmasti ole sillä kliseisellä tavalla Suomen kivoin kesäkaupunki – oma arvioni on, että kaupunki olisi tarjonnut mielenkiintoisen kokemuksen myös talvella. Ehkä Forssassa oli silti mukavampaa kesällä kuin talvella, kuten suurimmassa osassa Suomea on. Vaikka Forssa on käytännössä vedestä syntynyt (Loimijoki toimi kehräämönkin käyttövoimana), kaupunki ei ole lainkaan sillä lailla veden ympäröimä kuin Suomen kaupungit usein. Ehkä tämäkin vaikutti osaltaan siihen, että Forssa ei ollut ilmiselvä kesäkaupunki.

Uimatta Forssasta ei kuitenkaan tarvinnut poistua. Linikkalanlammi Forssan jäähallin takana tarjosi lähtöpäivän viilentävän pulahduksen. Ranta oli vieläpä kohtalaisen iso, joskin ranta oli äkkisyvä. Oleellista kuitenkin oli, että kaupungissa pääsee uimaan. Itse olen kasvanut paikassa, jossa uimisen perässä piti lähteä kunnanrajan yli, sillä Tuusulanjärvi oli 90-luvulla läpimätä. Olisin ottanut Linikkalanlammin vastaan koska tahansa. (Nykyään Tuusulanjärvessäkin pystyy taas ilmeisesti uimaan vaivatta.)

Vaikka ne ovat rajautuneet tästä kuvasta pois, Linikkalanlammin rannassa on myös hyppytorni ja laituri. Lammin keskustan puoleisella rannalla sijaitsevat (kuvassa) Forssan jäähalli ja harjoitusjäähalli.

Toisin sanottuna Forssassa pääsee uimaan, voi syödä terassilla ruokaa, voi juoda terassilla juomaa, voi kävellä kaduilla ja voi kokea historiaa. Kaikin puolin käymisen arvoinen kaupunki, maineestaan huolimatta ja myös sen takia.