Alasarjajääkiekkoilua ajattelemassa Amerikassa

Olisin kovasti halunnut ehtiä kiertää katuja viime aikoina, mutta valitettavasti minulla on muitakin kummallisia taipumuksia. Yksi näistä hieman vaietuista taipumuksista on alasarjajääkiekkoilu, tarkemmin ottaen Järvenpään Haukkojen ottelut.

Tällä kaudella Haukat on pelannut II divisioonan etelälohkossa. Niinpä minä olen viime vuoden syyskuusta alkaen käynyt paitsi Järvenpään myös Hyvinkään, Riihimäen, Kauniaisten, Keravan, Kirkkonummen ja Sipoon jäähalleissa. Niissä paikoissa keskimäärin melko harva käy (lähde: havainnot).

Vähän kuin katukeräilyäkin myös tätä olen tehnyt niin kutsutusti kaikessa hiljaisuudessa. Eräskin perjantai-ilta joulukuussa sai yllättävän käänteen, kun työkavereiden kanssa vietetyn after work -tuokion jälkeen otin puolispontaanisti Pasilasta bussin Söderkullaan ja sieltä toisen Nikkilään. Haukoilla oli vieraspeli Sipoon Wolfia vastaan. Pelin jälkeen bussia piti odottaa tunti, mutta siihen auttoi tuopillisen juominen Sipoon Kellarissa. Se oli outoa, mutta oikeastaan se oli myös kivaa.

Sen myöntäminen vain on hankalaa. Jos avoimesti kerron ihmisille seuraavani alasarjajääkiekkoa, minuun voitaisiin yhdistää sellaisia asioita kuin:
– junttius
– nuuskankäyttö
– väkivallan ihannointi
– taipumus puhua pasinurmismaisella intonaatiolla
– seksistinen suhtautuminen tanssityttöihin
– ym.

Siksi olenkin ryhtynyt ajattelemaan toisin. Alasarjajääkiekko on salonkikelpoisinta jääkiekkoa kaikista. Siellä raha ei puhu, paitsi silloin, kun sitä ei ole ja seuroja kaatuu.

***

Joka tapauksessa nyt lopputalvesta jääkiekko on ollut jännempää, sillä kakkosdivisioonassa on pelattu pudotuspelejä. Haukat pääsi lohkovoittajana suoraan välieriin, jossa se voitti keravalaisen KJT Miehet. (Miehet. Käsittämätön nimi joukkueelle, mutta keskiuusmaalaisessa jääkiekossa on vuosien varrella nähty paljon muitakin kummallisuuksia. Nyt KJT:itä pelaa aikuisten sarjoissa kaksin kappalein, Keravan lisäksi toinen Tuusulassa, ja sillä nimellä myös Järvenpään Haukat pelasi vuosina 1999-2003. Se siitä.) Niinpä edessä oli kakkosdivisioonan etelälohkon, ”Rautaliigan”, finaali. Siinä vastaan luisteli Grankulla IFK. Ensimmäisenä kaksi voittoa saavuttava joukkue pääsisi juhlimaan mestaruutta ja saisi paikan ylemmän sarjatason, Suomi-sarjan, karsintaan.

image

Haukat voitti Järvenpään jäähallissa ensimmäisen loppuottelun Grankulla IFK:ta vastaan.

Keravaa vastaan molemmissa peleissä oli mukavasti väkeä, viitisensataa, ja niin oli myös ensimmäisessä finaalipelissä Grankulla IFK:ta vastaan torstaina. Tuntui kuin ne 90-luvun I divisioonan pelit, joissa Adiemus soi ennen joukkueiden sisääntuloa pimeässä Järvenpään jäähallissa ja Haukkojen maalien jälkeen pauhasi Gary Glitterin C’mon C’mon, olisivat taas palanneet. Ilman Adiemusta ja Gary Glitteriä toki, mutta muutoin.

Harmi kyllä Haukat hävisi lauantaina Kauniaisissa, missä myös olin paikalla, joten edessä oli kolmas peli. Se pelattiin sunnuntaina Järvenpäässä 940 katsojan edessä, ja se päättyi Haukkojen mestaruusjuhliin. Olen nähnyt Järvenpään hallissa niin paljon yleisöä ehkä kahdesti, lähinnä silloin, kun KJT tai Haukat pelasi Kärppiä vastaan joskus 2000-luvun taitteessa. Etelän oululaiset tulivat niihin peleihin aina massoittain. Tässä pelissä ei ollut siitä kyse; Grankulla IFK on koko lohkon vähiten seurattuja joukkueita yleisömäärillä mitattuna, joten nyt nimenomaan järvenpääläiset mobilisoituivat. Sitä käy harvoin.

Sunnuntain peli jäi minulta kuitenkin näkemättä, aivan kuten jäi myös Haukkojen ja KalPan välinen liigakarsintaottelu keväällä 1997. En vieläkään tiedä, miksi missasin tuon 20 vuoden takaisen klassikkokohtaamisen, ja yhä se harmittaa, mutta tällä kertaa minulla oli ihan hyvä syy.

Kirjoitan tätä nimittäin bussissa, joka parhaillaan kulkee indianalaista moottoritietä Chicagosta kohti Nashvilleä Indianapolisin ja Louisvillen kautta (nyt olen jo majapaikassani Nashvillessä – olin kirjoittanut tekstiä varastoon). Ja nykyaikaan kuuluu internet: kun olin saanut muodostettua Chicagon O’Haren lentoaseman rajatarkastusjonossa nettiyhteyden viitisen tuntia pelin päättymisen jälkeen, sain heti raporttia pelistä, kuvien kanssa. Illalla hostellin dormitorion sängyllä katsoin vielä kännykälläni pelin ratkaisuhetket.

image

Tämän kuvan hetkellä minä olin jossain Grönlannin päällä matkalla Chicagoon. Kuva: Markus Lummi

Että kyllä tämäkin peli mieleen jäi.

Seuraavan illan jäähalli olikin sitten hivenen isompi. Laitetaan nyt siitäkin kuva tähän alle.

Bridgestone Arena, Nashville, Tennessee. Ottelu oli Nashville Predators vastaan Winnipeg Jets. Yleisö oikein huokui hyvää urheiluhenkeä: aina kun kotijoukkueen maalilaulu soi, yleisö huusi sen päälle ”Hey! You suck!”. Koska tärkeintähän ei ole oma onnistuminen vaan vastustajan paskuus.