Suomen kunnat, Ahvenanmaa-spesiaali: Brändö, autioituva saaristoerämaa

Brändö

Brändö todella on sellainen kunta, että ilman Wikipediaa sen olemassaolo on kovin helppo unohtaa. Se ei ole ihme. Brändö on osa Ahvenanmaan maakuntaa, jossa on asukkaita 30 000 mutta kuntia kokonaiset 16, pienimmät niistä tietenkin todella pieniä. Silloin ei kai ole ihme, jos jokin niistä kunnista välillä katoaa aktiivisesta muistista. Sitä paitsi ihmiset eivät kai tapaa mennä Ahvenanmaalle juuri tietyissä kunnissa yöpyäkseen ja niihin tutustuakseen, vaan on kyse pikemminkin yleisesti Ahvenanmaasta. Jos Ahvenanmaa jotenkin on tavattu ihmisten mielissä jakaa osiin, niin ehkä pääsaareen, muihin saariin ja Maarianhaminaan – mutta ei 16 kuntaan.

Tämä blogi muodostaa tietenkin poikkeuksen. Siitä syystä olimme kolmen viikon takaisena sateisena lauantaina Kustavin Vuosnaisista lähteneen M/S Viggen -aluksen kyydissä. 35 minuutin merimatkan päässä odotti Åvan lauttalaituri, Brändön kunnan ja koko Ahvenanmaan vaatimaton kontaktipiste Manner-Suomeen.

Vuosnaisten laituri Varsinais-Suomen Kustavissa on yksi Manner-Suomen ääripisteistä.

Ehkä hämmentävintä Brändössä onkin se, että vaikka manner on lähellä ja Turku saavutettavin maakuntakeskus, kulttuurisesti kunta tuntui enemmän ruotsalaiselta kuin suomalaiselta. Ilmiselvää Ahvenanmaata siis. Matka Brändöstä Maarianhaminaan kestää autolla teitä ja lauttoja hyödyntäen kuitenkin useamman tunnin. Turkuun pääsee sukkelammin.

***

Brändö on monella tapaa erikoinen paikka. Asukkaita on 440 – se on siis vuonna 2020 Suomen viidenneksi pienin kunta. (Suomen kahdeksan pienintä kuntaa ovat kaikki Ahvenanmaalla. Yhdeksänneksi pienin on Luhanka Keski-Suomessa 690 asukkaallaan. Kunnista pienin on Sottunga, siellä asukkaita on tällä tietoa 87, ja heistäkin kuulemma iso osa oikeasti Maarianhaminassa.)

Brändön pienuus mietitytti ennalta, ensisijaisesti käytännön syistä. Jos saarella tulee nälkä, omat eväät ovat kohtalaista parempi vaihtoehto, semminkin, kun sunnuntaina paikallinen osuuskauppa olisi suljettu. (Tämähän on kelle tahansa kokeneelle mökkeilijälle tai retkeilijälle tai vastaavalle tuttua puuhaa, etenkin, jos tykkää saarista tai erämaista.) Kaikesta huolimatta myös Brändön kunnassa on ruokapaikkoja: majapaikka, Fisketorpetin mökkikylä-leirintäalue, tarjosi rahaa vastaan aamiaista, ja Brändön pikkuruisessa kuntakeskuksessa oli kahvila-ravintola, Trixies nimeltään. Hotelli Gullvivanissakin olisi epäilemättä tarjoiltu apetta.

Brändö Andelshandelin suljettu sisäänkäynti heinäkuisena sunnuntaina.

Mahdollisesti ahvenanmaalaisinta Brändön kahvilatarjonnassa oli kuitenkin Torsholman saarelta löytynyt omakotitalon piha – tarjolla oli kinuskimuffinsseja ja muuta houkuttelevaa, ja samalla hetkellä kahvilaan sattuneet muut asiakkaat olivat puheista päätellen paikallisia. Ihan vastaavaan en ole Suomen kunnissa aiemmin törmännyt – toisaalta nyt elettiin heinäkuuta eikä kahviloita enää pidetty suljettuina koronasyistä, ja edelliset kunnat on tullut kohdattua syksyllä, talvella, kevättalvella tai korona-aikana. Itse paikasta ei tietenkään olisi ollut mitään hajua, ellei tiellä pellonlaidassa olisi ollut puista, kahvikupin kuvalla koristettua kylttiä. Seurasimme sitä, kävelimme parisataa metriä sivuun ja lopputulos yllätti.

Tyhjäksi juotu kahvikuppi omakotitalon pihalla. Kinuskimuffinssilautanen ehti jo päätyä takaisin tiskille. En ikinä muista ottaa kuvia ennen kuin olen syönyt ja juonut.

***

Brändön kuntakeskus on sinänsä väljä kokonaisuus. Se pitää sisällään osuuskaupan, pienen bensiini- ja dieseltankkauspaikan, peruskoulun ja kirjaston, urheiluhallin (Brändöhallen nimeltään), 1,6 kilometrin kuntoradan, pikku urheilukentän, Ahvenanmaan Osuuspankin konttorin ja hieman syrjemmässä olevan kirkon sekä jo mainitun Trixies-baari-kauppa-kahvila-ravintolakompleksin. Lisäksi päätien varressa on pikku parkkipaikka, jonka sivussa on Brändön kunnan kartta turisteille pällisteltäväksi.

Brändön peruskoulun ja kirjaston rakennus on kohtalaisen tyylikäs.

Trixiesistä saa esimerkiksi hampurilaisia, pitsaa ja Stallhagen-olutta.

Brändö byssä on yksittäisiä taajamamaisia elementtejä, mutta taajama se ei tietenkään ole. Taajaman liepeillä on myös hylättyjä paikkoja – esimerkiksi kasvihuone, jonka käyttö on loppunut jo hetkestä.

Kasvihuone ei enää ollut parhaassa terässään.

Hylätyt rakennukset ovat keskeinen osa Brändön charmia. Brändö byn kasvihuoneen lisäksi erityinen hylättyjen talojen keskittymä löytyy Fisköstä Brändön pääsaarten luoteisnurkasta. Koko kylässä oli jonkinlaista konsolipelimäistä mystiikkaa, mäen päällä olevalla juhannussalolla höystettynä totta kai.

Fiskön kylässä sekä asutaan että ei asuta.

***

Brändön väkiluku on ollut tasaisessa laskussa viime vuosikymmeninä, mikä tietenkään ei ole syrjäiselle kunnalle mikään yllätys. Kun peruskoulu on käyty, on suunnattava toisen asteen koulutukseen tyypillisesti Maarianhaminaan. Tässä vaiheessa peli on Brändön näkökulmasta usein menetetty: nuoret eivät välttämättä enää muuta takaisin. Brändössä ei nimittäin ole kovin paljon tekemistä, mitä nyt joitain tyypillisiä saaristolaishommia, matkailuasioita ja tietenkin kunnan töitä.

Brändö byn massiivista tieinfrastruktuuria.

Yksi kunnan tekemistä odottavista töistä on teiden nimistä kertovien kylttien asentaminen. Brändön kulttuuri- ja kirjastolautakunta päätti nimetä kunnan tiet jo helmikuussa 2018. Lautakunnan kokouksen pöytäkirjassa kerrottiin myös, että kevään 2018 aikana Brändön kirjastonhoitaja tulee mahdollisuuksien mukaan keräämään yksityisteiden nimiä. Heinäkuussa 2020 Brändön tiennimet olivat kyllä Google Mapsin perusteella jo olemassa, mutta kyltit vielä puuttuivat. Tiennimien puuttuminen maisemasta ei toki Brändön tunnelmaa heikentänyt. Se oikeastaan ihan sopi kallioiseen saaristoerämaahan.

***

Jurmon ja Lappon saaret meiltä jäivät nyt logistisista syistä näkemättä, mutta kyllä Brändöhön muutakin mahtui. Kunnan sisäiset etäisyydet ovat itse asiassa yllättävän pitkiä. Kun jatkoimme matkaa majapaikastamme Korsön kylästä Torsholman lauttarantaan, matkaa oli kokonaiset 17 kilometriä. Se on Brändön mittakaavassa suuri etäisyys.

Suomen aakkosjärjestyksessä kahdeksas kunta oli ilman muuta toistaiseksi eksoottisin.

Yksi Brändön kunnan merkittävimmistä nähtävyyksistä lienee tämä toisen maailmansodan aikaan rakennettu tähystystorni Torsholman saarella. Tornista avautuvat hyvät näkymät Kihdille, merialueelle Turun ja Ahvenanmaan saaristojen välillä.

Advertisement

Suomen kunnat: Aura – peltoja ja pakettitalopeltoja

Tuntuu aina vähän julmalta lähteä kutsumaan mitään paikkakuntaa sieluttomaksi. Asia ehkä kannattaakin muotoilla jotenkin niin, että toisissa kunnissa on enemmän nähtävää kuin toisissa. Silti jokainen Suomen kunta on epäilemättä ainakin jollekulle merkityksellinen, jos nyt vaikka sattuu siellä asumaan tai olemaan sieltä kotoisin.

Näin pääsemmekin Auraan, jossa – pakko myöntää – ei ole niin kutsutusta turistinäkökulmasta kovinkaan paljon nähtävää tai mitään kovinkaan näyttävää. Niin vain silti tässäkin vajaan 4000 asukkaan varsinaissuomalaispitäjässä on nyt vierailtu, ja se oli ihan ok.

Aurasta syntyvä yleisvaikutelma ei missään nimessä ole erityisen takapajuinen. Hieman tylsä se kyllä on – keskustaajaman laitamien taisaisten peltojen reunoilla nousee toisenlaista peltoa, keskenään identtisten pakettitalojen muodostamaa. Kun tämän yhdistää kunnan suurilta osin tasaisiin pinnanmuotoihin ja vedettömyyteen (Aurajokea lukuun ottamatta), kokonaisuutta ei voi kehua pelkästään jännittäväksi. Oli se silti näkemisen arvoinen, kuten melkein mikä tahansa paikka on. Tätäkin on Suomi.

Auran Säästökallion alueella on pienteollisuuden lisäksi myös asutusta, ja se koostuu isoilta osin keskenään varsin samannäköisistä yksikerroksisista puutaloista. Kuvassa Hannuntie.

***

Aura on tosiaankin varsin pieni paikka, yllättävää kyllä myös pinta-alaltaan. Vajaat neljätuhatta asukasta asuu kunnassa, joka on pinta-alaltaan Suomen kunnista pienin – siis niistä, jotka eivät nimitä itseään kaupungeiksi. Historialliselta kalskahtavasta nimestään huolimatta Aura ei kuntana ole erityisen historiallinen. Se on perustettu vuonna 1917, kun Lietoon kuulunut Prunkkalan kappeliseurakunta ja neljä kylää Pöytyästä oli määrätty muodostamaan uusi seurakunta. Kunnalle annettiin nimeksi Aura sen läpi virtaavan Aurajoen mukaan. Sama nimi oli jo 1800-luvun puolella annettu kunnassa sijainneelle rautatieasemalle.

Tuo asema jätti jälkensä Auran kuntaan ainakin niin, että keskustaajaman nimi on Auran asemanseutu. Nimi johtaa nykyään harhaan, sillä asemaa ei enää ole. Se lakkautettiin vuonna 1991. Turun ja Toijalan välinen rata toki kulkee taajaman läpi edelleen ja jakaa sitä – tai muodostaa estevaikutuksen, kuten kaavoittajapiireissä kaiketi tykätään asia muotoilla. Jos auto ei ole vaihtoehto, Auraan pääsee bussilla ainakin Turusta ja Tampereelta.

Tavarajuna ”puksutti” Auran keskustaajaman, asemanseudun, läpi juhannusta edeltävänä torstai-iltana. Rautatien puolelta toiselle pääsee Auran asemanseudulla virallisesti vain kuvassa näkyvästä kohdasta, Yhdystietä pitkin.

Majapaikkanamme toimi, samaan tapaan kuin aiemmin Pohjois-Pohjanmaan Alavieskassa, huoltoaseman (nimeltään Auran Keidas) yhteyteen perustettu motelli. Se ajoi asiansa: huone oli asianmukainen, aamupala oli pakattu valmiiksi huoneen jääkaappiin (huoltoasema oli juhannusaattona suljettu) ja keskustaajaman vaatimattomaan ytimeen oli kävelymatka.

Auran Keitaasta saa polttoaineen lisäksi lounasta, grilliruokaa ja kahvia. Ja majoituspalveluita Amerikan tyyliin. Motelli oli totta puhuen yllättävän iso – huoneita oli toistakymmentä. Saunaankin olisi illalla päässyt, jos vain olisi ennättänyt.

***

Auran paras ja ilmeisesti ainoa baari on Hullu Poni, ja se toimii myös ravintolana. Pitsa oli erinomaista ja toi mieleen suurempien kaupunkien artesaanihenkiset paikat, vaikka Hullun Ponin miljöö ei moista aivan antanutkaan olettaa. Takapihan puolella sijaitsevalle terassille paistoi aurinko. Paitsi hyvää pitsaa Aurassa on kokoisekseen alle 4000 asukkaan paikkakunnaksi myös liuta muita odottamattomia palveluita: aina avoinna oleva S-market, Tokmanni ja K-market, jonka yhteydessä Alko. Riittävä etäisyys ja samalla riittävä läheisyys Turkuun (30 kilometriä) sekä tiheähkö maaseutu ilmeisesti elättävät.

Olemassa olevien palveluiden lisäksi Aurassa on myös hylättyjä rakennuksia. Niistä tunnetuin lienee vanha nahkatehdas, joka on yhä pystyssä mutta autioitunut, vandalisoitu ja naakkojen valtaama.

Kunnan suurimmaksi nähtävyydeksi voinee laskea Kurjenrahkan kansallispuistossa sijaitsevan Kuhankuonon – joka tosin ei ole pelkästään auralainen vaan myös pöytyäläinen, mynämäkeläinen, turkulainen, nousiaislainen, ruskolainen ja maskulainen nähtävyys. Kyse on seitsemän kunnan rajojen kohtauspisteestä. Aiemmin kuntia kohtasi tällä Nousiaisten ja Mynämäen rotarien vuonna 1965 pystyttämällä rajakivellä (Lions ja rotarit, ketkäpä muut moisia paasia tässä maassa pystyttäisivätkään) tietysti vielä enemmän, mutta esimerkiksi Yläne ja Paattinen ovat kadonneet Suomen kuntakartalta.

Auran ja kuuden muun kunnan rajalla sijaitseva Kuhankuonon rajakivi on päässyt hieman kulahtamaan. Lisäksi paaden sisältämä staattinen informaatio on ehtinyt kuntaliitosten tuoksinassa vanhentua. Kuvassa rajakiven Aura-slaissi.

Nähtävyydeksi voinee laskea – kuten melkein missä tahansa kunnassa – myös paikallisen kirkon. Se on valmistunut vuonna 1804, sen on rakennettu maitohappoisella sukunimellä paiskatun Mikael Piimäsen johdolla ja se sijaitsee noin viiden kilometrin päässä keskustaajamasta. Aura siis kuuluu tässä mielessä samaan sarjaan esimerkiksi Asikkalan ja joidenkin muiden kuntien kanssa: kirkonkylä on taajama-asutuksesta reilusti erillään eikä muodosta edes omaa taajamaansa. Niin Aurassa kuin Asikkalassakin on siis mahdollista viettää päiväkausia näkemättä kirkkoa vahingossakaan.

Auran häkellyttävintä nähtävyyttä emme kuitenkaan osanneet ennakoida lainkaan. Palatessamme Kuhankuonolta jo kohti Helsinkiä havahduin yhtäkkiä kummallisen tuttuun näkyyn maantienvarren teollisuusalueella. Niin se vain oli, että kaikista maailman kunnista juuri Aurassa sijaitsivat koko komeudessaan Pasilan vuosina 2017-2019 palvelleen väliaikaisen aseman rakenteet.

Pasilan väliaikainen asema on sattunut olemaan merkittävä ja merkittävän ankea osa arkeani niinä vuosina, joina se palveli. En ikävöi asemaa vähääkään. Ehkä heinää puskevan teollisuusalueen parkkipaikka varsinaissuomalaisessa kehyskunnassa oli niille metalliputkille täsmälleen oikea sijoituspaikka. Jos Aura olisi minulle yhtään tutumpi paikka, jotain, jonka vastoin tahtoani kohtaisin päivittäin (kuten Pasilan asema on ollut), saattaisin suhtautua siihen ihan kuten suhtauduin Pasilan väliaikaiseen asemaan sen olemassaolon aikoina: palvelee tarkoitustaan, mutta ei aiheuta intohimoja.

Mutta ainakin Auran asemanseudulla on nyt kaksi liikennekäytöstä poistettua asemaa. Saavutus sekin.

A little bit of Pasila in the sun.

Maala, merelä, Ilmala

Kuten kadunkulkijat ovat joskus saattaneet havaita, kadunnimet tapaavat koostua etu- ja jälkiosasta. On erotteleva nimi, ja sen perässä kulkuväylän laatua määrittävä osuus. Nimen ensimmäinen osa perustuu johonkin alueen historiaan liittyvään tai puhtaan maantieteelliseen syyhyn. Saman alkuosan yhteydessä saatetaan kuitenkin käyttää erilaisia päätteitä – tällöin puhutaan liittynnäisnimistä. Hypoteettinen esimerkki seuraa:  voi olla olemassa vaikkapa Kivitie, josta haarautuu Kivikuja ja joka kadun ajettavan osuuden päättyessä jatkuu Kivipolku-nimisenä kevyenliikenteenväylänä. On harvinaista, että tällaisia liitynnäisnimiä olisi kolmea enempää, mikä on ymmärrettävää. Kukapa haluaisi sotkea pelastuslaitoksen pään.

Mistä sitten päästäänkin Ilmalaan. Siellä näitä liitynnäisnimiä on kokonaiset kahdeksan: Ilmalankatu, – kuja, -polku, -portti, -reuna, -rinne, -silta ja -tori. Elettiin toukokuuta, kun juoksin kotoani Ilmalankadun alkupisteeseen ja aloitin koko lailla kiemurtelevaisen urakkani. Tiukasti sääntöihin uskovana ihmisenä ei tässäkään ollut varaa joustaa. Kun lopulta kävelin Ilmalantorin laitamia MTV:n studioiden vastaanottorakennusta ihastellen, kuljin siitä jo kolmatta kertaa puolen tunnin sisään.

MTV:n pääkallopaikka, niin kutsuttu Pöllölaakso, sijaitsee Ilmalantorin vieressä.

***

Ilmala on Helsingin soppi, joka pudonnut väliin. Ainakin juuri tässä hetkessä Helsingin historiaa tämä on helppo tulkinta. Alueen liikenteellistä ilmettä hallitsevat ennen muuta mittavaksi moottoriväyläksi takavuosikymmeninä kunnostettu Hakamäentie ja sen viistosti alittava junarata. Tämä Ilmalan seisakkeen – tai ehkä voisi jo puhua ihan asemasta – ympäristö sisältää toki myös historian kerroksia, mutta kerroksia ihan konkreettisemmassakin mielessä. Hakamäentien alla kulkee junarata, jonka alla kulkee Ilmalan katuverkko, ja pyörä- ja kävely-yhteydet sekä moottoriväylärampit risteilevät erikoisesti näiden välillä. Kaikkialta ei kuitenkaan pääse suoraan kaikkialle, eikä kokonaisuuden hahmottaminen ole aivan yksinkertaista.

Ylimpänä on Hakamäentie, Hakamäentien alla Ilmalan asema ja Ilmalan aseman alla Ilmalanrinne, jonka varresta kuvakin on otettu.

2010-luvulla Ilmala on kuitenkin muuttunut kovasti: on tullut sekä uusia asuntoja että uusia toimistoja. Palvelut kuitenkin vielä puuttuvat, ja se tekee Ilmalasta aika lailla erikoisen ja elottoman. Katuja siis on, mutta korona-ajan etätyösuositukset yhdistettynä kävelyn hetkellä orastamassa olleeseen kesään eivät varsinaisesti tuoneet kaduille elämää. Harvat ulkoilijatkin valitsevat eittämättä mieluummin viereisen Keskuspuiston ulkoilutoimilleen.

Ilmalan 2020-luku on kuitenkin varmasti toisenlainen: raitiolinja 9 jatkuu alueelle Pasilasta lähivuosina, ja asuntojakin tulee yhä lisää. Kenties lopulta tulee palvelujakin.

Silloin, kun Ilmala sai nimekseen Ilmalan, alueelle ei ollut vielä rakennettu muuta kuin Ilmatieteen laitoksen säähavaintoasema ja observatorio. Havaintoasemaa alettiin kutsua Ilmalaksi sen käyttötarkoituksen takia, ja lopulta nimi laajeni koskemaan koko aluetta. Ruotsinkielistä nimeä Ilmalalla ei ole.

Ilmalansilta ylittää Hakamäentien. Näkymä sillan pohjoispäästä osoittaa Ilmalan lähivuosien suuren muutoksen: tv-torni on yhä paikallaan, samoin kuin kuvan oikeassa laidassa näkyvä Ilmalan vesitorni, mutta niiden edustalle on 2010-luvulla noussut uusia toimistorakennuksia.

***

Ilmala on niitä alueita Helsingissä, joista puhutaan kuin kaupunginosista, vaikka tarkasti määriteltyjä rajoja Ilmalalle ei ole virallisesti olemassa. Sama homma siis kuin Hakaniemen tai Kaisaniemen tapauksessa. Ilmalana tunnettu alue kuuluu virallisesti kokonaisuudessaan Pasilan kaupunginosaan. Nämä kahdeksan katua sijaitsivat melkein kaikki Länsi-Pasilan osa-alueella, mutta asema sijaitsee Keski-Pasilassa ja Postikeskuksen seutu taas Pohjois-Pasilassa.

Ennen vuotta 1946 Ilmalassa ei juuri ollut katuja, eikä alue silloin edes ollut osa Helsinkiä. Sinä vuonna Helsinkiin liitettiin Huopalahden kunta, johon Ilmalan lisäksi kuuluivat muun muassa Haaga ja Lauttasaari.