Floorantien ihme

Pitkänäperjantaina oli tullut aivan huomaamatta kuluneeksi kahta päivää vaille kolme viikkoa siitä, kun edellisen kerran olin kävellyt katuja sillä tavoin kuin katuja tässä blogissa tavataan kävellä. Tauko ei ollut mitenkään erityisen tietoinen, niin nyt vain tapahtui. Juuri ennen tätä puolitiedostamatonta taukoa silti ehdin ajatella, että juuri nyt kävelen kuin mielipuoli. Esimerkiksi lauantaina, maaliskuun kymmenentenä, minulla oli päivällä niin kutsuttua luppoaikaa. Käytin sen matkustamalla ensin Puistolaan, sitten Hermanninmäelle, sitten Pukinmäkeen ja sitten Ala-Malmille, saldona kuusi katua. Sunnuntaina vielä kuljin kaksi, viimeisimpänä itselleni kovin tutun Fleminginkadun, minkä jälkeen olikin tavallaan aika hivenen hengähtää.

fenixinrinne.jpg

Hermanninmäki on suosikkejani Helsingin kantakaupungin uusista alueista – vain kulmakuppilat puuttuvat, vaikka Teurastamo ei kaukana olekaan. Kuva Fenixinrinteen varresta. 

Pääsiäisviikko on ollut poikkeuksellinen, sillä minulla on ollut käytettävissäni auto. Olen hyödyntänyt sitä lähinnä käydäkseni paikoissa, joihin en muuten päätyisi. Pitkänäperjantaina kävin Loviisassa (kävelemässä historiallisen alakaupungin puutalokortteleita ympäri) ja Kotkassa (tutustumassa paikalliseen koripallokulttuuriin). Menomatkalla pysähdyin Arabian kauppakeskuksen tuntumaan, sillä matkan varrelle sattuivat Flooranaukio ja Floorantie. Niistä tuli samalla ensimmäiset katukeräilykohteet, joiden luo olen saapunut henkilöautolla ajaen.

Flooranaukio ja Floorantie ovat saaneet nimensä Flooran päivän juhlasta, jota helsinkiläiset ylioppilaat tapasivat viettää 1800-luvulla viereisellä Kumtähdenkentällä. Vuonna 1848 siellä laulettiin ensi kerran Maamme-laulu, joka sittemmin nousi Suomen kansallishymniksi. Kumtähdenkentän, käytännössä puiston, keskellä pönöttää aiheesta kivinen muistomerkki.

kumtähdenkenttä.jpg

Kumtähdenkentän kunniagalleria: Runeberg, Pacius, Cygnaeus, Topelius.

Flooranaukio on käytännössä parkkipaikka Brysselinkadun ja Lontoonkadun välissä (Brysseliin ja etenkin Lontooseen liittyy muuten erinomaisen paljon enemmän muistoja kuin Brysselinkatuun ja Lontoonkatuun), mutta Floorantie on paremmasta päästä Helsingin kadunpätkiä – pientaloissakin on näillä seuduilla miellyttävän urbaani tuntu. Täysin pilvettömältä taivaalta paistanut kevätaurinko tietysti auttoi asiaa.

Arabian seutuvilla oli yllättävän paljon ihmisiä liikenteessä. Tai no, ehkä ei normaalia pyhäpäivän päiväsaikaa enempää, mutta kuitenkin niin, että vähän jokaisessa kulmassa näkyi joku. Floorantietäkään en saanut kävellä yksin – edelläni Hämeentieltä Floorantielle kääntyi vanhempi mies, tuulipuvunomaisten vaatteidensa perusteella jonkinlaisella päiväkävelyllä, ja hän loi Floorantien kylttiin katseensa kuin varmistaakseen, että suunta on oikea. Minä kävelin hänen jäljessään, mutta oli pakko jäädä kuvailemaan katukylttiä vähän tavanomaista pidemmäksi aikaa – sen verran hidasta miehen kulku oli. Joskus ihmiset sattuvat tulemaan vastaan tai pälyilemään minuun päin juuri tällaisten paljastavien toimenpiteiden, kuten katukylttien kuvailujen, hetkillä. Joskus tuntuu, että niin käy aina. Aika usein niissä tilanteissa teeskentelen tutkivani puhelimestani jotain asiaa – satunnaisen tutun osoitetta, reittiä pois tai jotain muuta sellaista. Paljastuminenhan on pahinta.

Halusin myös välttää tällaisen tilanteen:

floorantie.jpg

Kuvassa näkyvä hahmo kulki Floorantietä edelläni, vaikka olimme Hämeentien ja Floorantien risteyksessä hetkeä aiemmin samanaikaisesti. Jäin muun muassa ottamaan tämän kuvan.

Kun mies oli kävellyt muutamankymmenen metrin verran eteenpäin, minäkin uskaltauduin askeltamaan. Lopulta pääsin kadun toiseen päähän, jossa lopulta kuljin edelläni kävelleen miehen ohi ja jatkoin kulman taakse Kustaa Vaasan tielle pälyilemään – olisi nimittäin ollut huomattavasti epäluontevampaa jäädä siihen kadunpäähän seisoskelemaan, kun se mies siinä seisoskeli jo. Miehen seisoskelua en tietenkään osannut pitää mitenkään ihmeellisenä, hyvä jos edes kiinnitin asiaan huomiota. Saahan sitä nyt kaduilla maleksia. Kun sitten seisoin näköetäisyydellä Kustaa Vaasan tien varressa odottamassa, että voisin lähteä kävelemään takaisin olematta epäilyttävä, tilanne sai häkellyttävän käänteen.

Mies kaivoi laukustaan järjestelmäkameran, nosti sen silmilleen ja otti keltaisen puutalon seinässä olevasta Floorantie-Floravägen-kyltistä kuvan, katsoi kylttiä vielä hetken ja lähti sitten kävelemään takaisin kohti kadun alkua.

floorantie mies.jpg

Hän paljastui.

Tuli mieleen, että nyt varmaan pitäisi mennä juttelemaan, mutta minä en ole sutkauttelija. En edes sutkauttaja. Olisin tietysti voinut sutkautella, tai edes sutkauttaa, mutta se olisi paitsi ollut merkittävä ponnistus myös aiheuttanut molemmissa osapuolissa täysin turhaa kiusaantumista. Ehkä ärtymystäkin.

Sitä paitsi – mikä tärkeintä – tilanteen hiljainen harmonia olisi hajonnut. Se oli hyvä hetki näinkin.

floorantie kyltti.jpg

Kun mies oli mennyt, minäkin kuvasin.