Terveisiä julkisuudesta

Viime aikoina tässä blogissa on ollut hiljaista, mutta älkää antako sen hämätä. Olen kävellyt muun elämän ohessa edelleen Helsingin katuja, ja Suomen kunnissakin on ehditty jo käydä useammassa kuin tästä blogista voisi päätellä.

Niin siinä sitten lopulta kävi, että myös iltapäivälehdistö on mennyt kiinnostumaan näistä osin hämäräperäisistä toimistamme. Se oli oikeasti ihan mukavaa. On kiinnostavaa lähestyä Suomen kuntia vaihteeksi tällaisella matkailukärjellä. Kaikki kunnat ovat olleet mielestämme käymisen arvoisia, mutta lienee ihan ymmärrettävää, että tällainen maaninen aakkosjärjestyksessä kiertely ei ole kaikkien pala kakkua. Päädyimme poimimaan toimittajan pyynnöstä juttuun top 5 -kunnat Suomesta – siis niistä 25:stä, joissa olemme tähän mennessä päässeet käymään.

Siihen listaan päätyivät Eura, Enontekiö, Enonkoski, Alajärvi ja yhteenniputettuna Ahvenanmaan kunnat, joista erityismaininnan jutussa sai Brändö. Ei ollut ihan yksinkertaista valita viittä parasta, kun kaikissa todella on ollut puolensa. Ulos jäi muun muassa sellaisia ihan kuuluisiakin kuntia kuin Espoo, Forssa, Hamina, Hailuoto ja Asikkala. Mutta sellaista elämä on.

Näistä valikoiduista kunnista pääset lukemaan Ilta-Sanomien jutun lisäksi alla olevista paikoista, jos on päässyt unohtumaan ja/tai jos haluaa fiilistellä tai vierailet tässä eriskummallisessa internetin sopessa ensi kertaa:

Eura yhdistää esihistorian ja Tokmannin

Enontekiö – käsi kunnaksi

Enonkoskella veneessä

Alajärvi, outo savolainen Etelä-Pohjanmaalla

Ahvenanmaan kunnat: Brändö, Eckerö, Finström, Föglö, Geta

***

Helsingin katujen kävelemisessä on ollut syksyn mittaan hyvä meno päällä. Olen osallistunut muun muassa erityiseen Katukävelijöiden syyspäivään, jossa oli kokonaiset kaksi osallistujaa: Korkeasaaren eläintarhan johtaja Sanna Hellström ja minä. Idea oli Sannan. Mukaan oli kutsuttu kaikki kiinnostuneet, mutta heitä ei ollut ruuhkaksi asti. Heitä oli kaksi, vain me kaksi. Tavoittelemme kuitenkin 50 prosentin vuosittaista kasvua, joten toivottavasti ensi syksynä voimme kävellä vähintään kolmen hengen voimin.

Idea oli yksinkertainen: kävellään osallistujien seuraavaksi vuorossa olevat kadut ja jatketaan sen jälkeen seminaariosuuteen. Näin todella tapahtui. Sannalla oli vuorossa Isonnevantie Etelä-Haagassa. (Minä olin kävellyt sen jo viime vuoden syksynä). Minun katuni oli Jägerhornintie liitännäisineen Malminkartanossa. Asianmukaisen seminaariosuuden toteutimme tämän jälkeen Kannelmäen Britanniassa.

https://mobile.twitter.com/SannaHellstrom/status/1446852542516826113

Viimeisin kävelemäni katu on tällä hetkellä Jättiläisenpolku Roihuvuoressa. Se on oikein kiva kadunnysä, josta osa on ei-täysin-esteetöntä kevyenliikenteenväylää. Pinnoite on nimittäin jonkinlaista epäsäännöllistä mukulakiveä. Huomioni kiinnittyi asiaan erityisesti siksi, että mukanani oli lastenvaunut työnnettävänä ja nukkuva ihminen niiden uumenissa.

Jättiläisenpolku kulkee Roihuvuoren kuuluisan Kirsikkapuiston läpi. Puistossa kirsikkapuut kukkivat ilmeisen hienosti toukokuussa, kun kukkienkatsomisjuhla, japaniksi hanami, kerää paikalle kosolti populaa. Minä vierailin Kirsikkapuistossa elämäni ensimmäistä kertaa marraskuun alussa vuonna 2021. Ilma oli hirveä, satoi. Kirsikkapuissa ei ollut lehtiä eikä kukkia varsinkaan.

Juttu ei jatku kuvien jälkeen

Kirsikkapuistossa ei ollut kukkia.
Kirsikkapuistossa oli kiviä.
Jättiläisenpolun moottoriajoneuvoin kuljettava osuus näyttää tältä.

Metro vie kauemmas, kadut eivät kadonneet

Marraskuu on melkein ohi, enkä oikein ole edes sisäistänyt sitä. Syksy oli pitkälti siinä. Marraskuutani ovat leimanneet lähinnä työhön liittyvät kiireet, joihin eräs Matinkylään avattu maanalainen rata oransseine junineen ei ole lainkaan osaton.

Kaupungissa on kuitenkin ollut katuja myös marraskuussa, ja joitain niistä olen kulkenutkin. Kuukauden seitsemäntenä päivänä vuorossa olivat Erottaja, Erottajankatu ja Erottajantunneli. Oli tiistai-ilta ja pimeää mutta ei niin pimeää kuin toisina marraskuun iltoina.

Muistin taas, kuinka hienoa ja kaunista Helsingin keskusta-alueella parhaimmillaan on: rakennuksia, puistoja (kuten Dianapuisto Kolmikulmassa), raitiovaunuja (kuten linjat 3, 6 ja 10) ja kivijalkaliikkeitä. Kävi kuten katuja kävellessä usein käy: paikat näyttävät hienoilta ja päässä pyörivät ajatukset ovat sikäli silppuisia, ettei niitä oikein jälkeenpäin muista.

Erottajantunneli on tästä Erottaja-kolmikosta erikoisin tapaus. Erottajantunneli on nimetty Helsingin kaupungin karttapalvelun mukaan ”liiketiloja sisältävän väestönsuojan osoitenimeksi”. Harmillista kyllä tila on nykyään yksityisen pysäköintilaitoksen käytössä, ja sisäänkäynti Erottajankadun, Bulevardin, Mannerheimintien ja Eteläesplanadin risteyksessä on lukittu kaikilta muilta paitsi laitokseen autonsa pysäköineiltä.

IMG_2279.jpg

Erottajantunnelihan se siellä.

Se on kertakaikkisen mitätön rakennus risteyksen keskellä, mutta samalla se on arkkitehti Alvar Aallon ensimmäinen julkinen työ Helsingissä, mikä tietenkin on merkittävää. Aalto oli voittanut alueen suunnittelusta järjestetyn arkkitehtikilpailun suunnitelmallaan Hurra för den lilla skillnaden vuonna 1941 (on kertonut muun muassa Yle), mutta lopulta suunnitelmasta toteutettiin vain pieni osa, pelkkä epäseremoniallinen väestönsuojan sisäänkäynti Helsingin olympialaisia edeltävänä vuonna 1951.

Kun seuraavana aamuna heräsin ja luin Helsingin Sanomia, siellä kerrottiin, että tasan 75 vuotta aiemmin Yrjönkadun, Roobertinkadun (nyk. Iso ja Pieni Roobertinkatu) ja Erottajankadun risteykseen putosi neuvostoliittolainen pommi, ja 51 kuoli ja 120 haavoittui. Kun minä kuljin paikan ohi 74 vuotta ja 364 päivää myöhemmin, en ollenkaan tajunnut asiaa. Ehkä ihailin uutta McDonald’sin paikalle avautunutta ravintolaa juuri siinä rakennuksessa, joka oli ottanut kaikkein kovimmat osumat.

HKMS000005_km002zt2.jpg

Poikkeusinfon tekeminen raitiovaunulinjoille silloin Roobertinkatua kulkeneille ratikoille saattoi tässä tilanteessa olla varsin pieni murhe. 8.11.1942 Yrjönkadun ja Roobertinkadun risteys oli tyystin runneltu, ja kuvan kulmassa näkyvässä liiketilassa on sittemmin ollut muun muassa McDonald’s, vaan ei ole enää sitäkään. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo

IMG_2278.jpg

Päivää vajaat 75 vuotta myöhemmin meininki oli kohtalaisen rauhallinen ja kuva kieltämättä heikosti valottunut.

En minä ollut tullut ajatelleeksi sitäkään, mistä Erottaja itse asiassa on saanut nimensä. Nimien taustalla on Helsingin karttapalvelun mukaan se, että Erottaja ja Erottajankatu erottivat varsinaista Helsingin kaupunkia niin kutsutusta Uudenmaan esikaupungista. Ruotsinkielinen nimi Skillnaden on ollut olemassa jo vuonna 1820. Silloin Helsinki päättyi tähän.

***

Toinen viime aikojen mieleenpainunut kävelyiltama sijoittui idemmäs. Raskaan työviikon päätteeksi, tai oikeastaan tässä tapauksessa kesken työviikon, perjantai-iltana 17.11., kuljin bussilla 58 työpaikaltani Herttoniemen yritysalueelle ja aloin kävellä kohti Länsi-Herttoniemeä. Matkan varrella pysähdyin tuijottelemaan metroradan alittavan tunnelin seiniä.

IMG_2298.jpg

I Should Live in Salt ei kyllä ole suosikkikappaleitani The National -yhtyeen tuotannosta, mutta sillä kappaleella ylitetään kuvatekstikynnys peräti heittämällä. The National on (vähintäänkin ollut) loistava yhtye. Tämän kuvan yläpuolelta kulkee metrorata.

Lopulta pääsin Eränkävijäntorille. Maleksin aukion ympäri ja otin kuvan.

IMG_2301.jpg

…enkä mitä tahansa kuvaa vaan kuvan bussipysäkin otsalaudasta.

Sitten kuljin Herttoniemen metroasemalle ja hetken mielijohteesta menin laiturialueelle katsomaan junien kulkua. Herttoniemen asemalla ei koskaan ole lämmin, ei varsinkaan marraskuussa eikä etenkään tuona iltana. Mutta vaikka ilma asemalla olikin tavanomaisen ytimiinkäyvä, tunnelma oli vähän epätodellinen. Ihmiset matkustivat siten kuin ihmiset aina matkustavat. Harva heistä ehkä tuli ajatelleeksi, että tämän illan jälkeen junien keuloissa ei enää koskaan lukisi ”Ruoholahti/Gräsviken”. Tai mistä minä tiedän – ei tätä ajattelua minustakaan varsinaisesti ulospäin nähnyt.

Jotakuinkin kymmenen tuntia myöhemmin istuin kodin eteisessä laittamassa kenkiä jalkaan ja näin tablettini välityksellä, kuinka historian ensimmäinen Espoon-metrojuna aloitti kulkunsa Matinkylän asemalta yhdeksää yli viisi. Minä kävelin suoraa lähetystä mobiililaitteesta tuijottaen Sörnäisten asemalle, jossa nousin sen saman, kieltämättä jo hikiseksi ja alkoholinkatkuiseksi muuttuneen juhlajunan kyytiin.

IMG_2303.jpg

Uuden maailman ensi näky. Junilla on oudot määränpäät.

Se juna kuljetti minut takaisin Herttoniemeen, ja niin istuin seuraavat tunnit katsomassa junien kulkua metroradan yllä. Se päivä oli jännittävä.