Hei, hän syntynyt on bensa-asema vieressään

Joskus katujen nimet osaavatkin sitten olla arkisia. Ehkä arkisimmillaan ne ovat, kun nimellä kuvataan jotain keskeistä kadun varrella sijaitsevaa kohdetta. Kukapa ei joskus elämässään olisi kohdannut esimerkiksi sellaisia kadunnimiä kuin Koulukatu, Kirkkokatu tai Kauppatie. Niitä on varmaan ainakin puolessa Suomen kunnista.

Kadunvarressa törröttävä nimeämisperuste voi kuitenkin olla myös jotain muuta. Vaikkapa polttoainetta myyvä yksikkö. Näin on Etelä-Haagassa.

IMG_1611.JPG

Ilmaa ja vettä. Ja bensaa.

***

Loin Bensa-asemankujan katukylttiin katseen jo viime marraskuussa, kun olin toimittajana juttukeikalla kuvaajan ja haastateltavan kanssa. Sillä kertaa tarkoituksenani oli kirjoittaa työnantajani lehteen juttu Helsingin uudesta yleiskaavasta, joten kiersimme kaupunkisuunnitteluviraston yleiskaavasuunnittelijan Alpo Tanin ja valokuvaajan kanssa niitä Helsingin sijainteja, joihin uusi yleiskaava tulevaisuudessa merkittävästi vaikuttaisi.

Olimme pysäköineet automme paikallisen Shellin pihaan, kun kuvaaja alkoi tähyillä sopivaa sijaintia yleiskaavasuunnittelijan potretille. Silloin kuvaajan kasvoille nousi pieni innostunut hymynkare. ”Aika hauska kadunnimi”, kuvaaja sanoi ja osoitti kylttiä. Minä hymähdin vastaukseksi, että kyllä vain, niin on, ja olin hyvin tietoinen, että tähän paikkaan palaan vielä. Sitä en kuitenkaan jaksanut ryhtyä selittämään. Se olisi ollut irrallista, ja meillähän oli töitä tehtävänä.

(Mainittu juttu Helsingin uudesta yleiskaavasta on muuten nähtävissä myös internetissä.)

***

Nopean Google Maps -analyysin perusteella Suomessa ei ole toista vastaavalla perusteella nimettyä katua*, eikä sellaista ollut Helsingissäkään vielä tämän vuosikymmenen alussa. Bensa-asemankujasta tuli Bensa-asemankuja vasta vuonna 2013 – sitä ennen katu tunnettiin nimellä Haaganvierto. Sitä nimeä myös Helsingin nimistötoimikunta esitti kadulle kokouksessaan marraskuussa 2008, mutta tämä näkemys näemmä joutui lopulta taipumaan.

(*Lisäys 1.2.2017 klo 23.05: Onpas. Juankoskella, Kuopion liitosalueilla, on Huoltoasemantie. Google Maps -analyysien sijaan turvaudun vastedes Postin tai Maanmittauslaitoksen palveluihin – tästä arvokkaasta vinkistä kiitos Jussi Mäkiselle.)

Ei se bensa-asemakaan silti mikä tahansa bensa-asema ole. Rakennuksen on nimittäin suunnitellut arkkitehti Aulis Blomstedt, ja tämä lienee arvatenkin merkittävä syy myös sille, että bensa-asema ylipäätään päätyi katukylttiin. Blomstedtin tunnetuimpiin töihin kuuluu Helsingin työväenopiston päärakennuksen laajennus Helsinginkadulla Kalliossa (alla olevassa upotuksessa se näkyy tuolla taustalla).

Bensa-asema, tai nykykielisemmin huoltoasema, valmistui vuonna 1955, neljä vuotta ennen työväenopiston lisärakennuksen valmistumista. Epäilemättä tämä ”bensis” on omana aikanaan ollut edistyksellinen rakennelma. Niihin aikoihin paikka oli sentään sijainnut jo Helsingissä miltei kymmenen vuotta; Haagan kauppala oli liitetty osaksi pääkaupunkia vuonna 1946 osana niin kutsuttua suurta alueliitosta. Kunnanrajoista riippumatta bensa-asema nousi 1950-luvulla pitkälti maaseudulle, Turkuun vievän maantien varteen.

Kutakuinkin alla olevalta tätä nykyä näyttää Bensa-asemankujan vieressä sijaitseva bensa-asema, jolta ei Googlen taltiointihetkellä kylläkään saanut bensaa.

***

Ennen Bensa-asemankujaa olin kävellyt saman päivän aikana läpi Benktankujan Herttoniemenrannassa. Samalla minulle valkeni aiempaa silmäänpistävämmin se, että Etelä-Haagassa on kyllä aika väljää, vaikka jossain kohtaa olin ajatellut toisin.

Mutta ihan kohta vasta väljään paikkaan pääsenkin. Aakkosjärjestyksessä seuraava katu nimittäin sijaitsee Östersundomin kaupunginosassa, niillä Sipoosta vuonna 2006 liitetyillä mailla, joiden kanssa Helsinki paraikaa kipuilee. Viime aikoina kysymys Östersundomista on taas saanut julkisuutta – ja saa muuten myös tässä blogissa. Kunhan ensin matkustan kulkemaan päästä päähän kulkuväylän nimeltä Bergantie. Tämä toimenpide saattaa tosin siirtyä ensi viikon puolelle, koska kaiken muun lisäksi pitää viikonloppuna mennä kotvaseksi Unkariin.

Mitä on Azorien takana?

Jossain vaiheessa en oikein perustanut saarista matkakohteina. Syy oli jotenkin psykologinen. Mantereella olisi loputtomasti mahdollisuuksia mennä helposti pitkälle. Tai helposti ja helposti, mutta lähinnä vettä ylittämättä. Saarilla, varsinkin pienemmillä, kaikki loppuisi äkkiä.

Tästä huolimatta minä olin lapsena onnistunut kiinnittämään silmäni yhteen saareen, joka oli ja on yhä hyvin kaukana. Mainosjakelun mukana kotiin oli tullut Finnmatkojen esitelehti, jossa kerrottiin eri matkakohteista. Minä etsin lehtisestä varta vasten sen matkakohteen, jonne olisi mahdollisimman pitkä matka. Koska jos minä jotain pidin jännittävänä, niin pitkiä matkoja.

Kaukaisin paikka oli eräs saari, jonne päästäkseen olisi lehtisen mukaan taitettava 11 tunnin lentomatka Helsinki-Vantaalta. Siinä olisi meininkiä. Katselin lehtisestä tietoja erilaisista hotelleista ja niiden tähtiluokituksista. Matkustin pääni sisällä sen minkä ehdin. Vielä tähänkään päivään mennessä en ole käynyt tuolla saarella, vaikka siitä ehti lapsuudessa kehkeytyä jonkinlainen Juttu. Niinä aikoina minulla ei tietenkään ollut edellytyksiä ymmärtää, että 11 tunnin matka ilman suurempia virikkeitä lentokoneen matkustamon kuivassa ilmassa ilman mahdollisuutta täyteen makuuasentoon olisi vähän ikävystyttävää.

1024px-flag_of_barbados-svg

Kaukaisen paikan lippu näyttää tältä.

Tuo saari oli – ja on – Barbados. Siellä on vajaat 300 000 asukasta kutakuinkin Hattulan tai Halsuan kunnan kokoisella maa-alueella Karibian saariryhmän itäisimmällä laidalla. Jos Helsingin keskusta olisi Barbadoksen etelälaita, maan pohjoiskolkka tulisi vastaan Keravalla. Järvenpää olisi jo avomerta. Leveimmillään saari on suurinpiirtein yhtä leveä kuin on Tapiolan ja Vuosaaren välinen etäisyys. Epäilemättä mannerkohteet rajattomine mahdollisuuksineen olisivat kiinnostaneet minua paljon enemmän jo tuolloin, ala-asteiässä, mutta tämän nimenomaisen viehtymyksen syynä olikin matkan pituus, ei niinkään sen kohde.

***

Helsingin kadunnimistössä tämä pikkuvaltio näkyy jo. Esimerkiksi Barbadoksenkuja ja Barbadoksenkatu ovat löytäneet paikkansa Jätkäsaaresta, jossa sijaitsee muutoinkin kaukomaiden saarivaltioista ja merialueista muistuttavia kadunnimiä. Monet niistä näkyvät saaneen kaupungin koneistossa lainvoiman kaksi vuotta sitten tammikuussa. Minä puolestani olen käynyt tutustumassa Jätkäsaareen oikeastaan ensi kertaa tässä tammikuussa. Saatoin omin silmini todeta, että Helsinkiin tosiaankin on tulevina vuosina tulossa erittäin jännittävää raitioliikenteeseen tukeutuvaa uutta kantakaupunkia.

img_1567

Tämä tässä on Länsisatamankatu. Sitä pitkin jo kulkeekin raitiolinja 8. Oli pimeää, ja hätäinen kuvaaja kärsii kylmällä ilmalla kahvia juotuaan vähän turhan herkästi virtsaamisen tarpeesta eikä siksi oikein malta tarkentaa.

Ensimmäisenä vastaan katujen listassa tuli Azorienkuja. Tähän kohtaan välihuomio: oikeasti aiemmin olisi tullut vastaan muun muassa Atlantinkatu, mutta At-alkuisten katujen kohdalla olin vielä määritellyt katukeräilyni niin, että rakenteilla oleville kaduille ei kannata mennä, sillä niitä ei maastossa näe. Av-vaiheessa päätin muuttaa käytännön. Näin jännittävässä, parhaimmillaan vuosikymmeniä kestävässä hommassa on ehkä sittenkin paljon syytä käydä paikoissa, joita ei vielä varsinaisesti ole. Vuosien päästä voisi sitten äimistellä, miten paikat ovatkaan tyystin muuttuneet.

Azorienkujakin on olemassa vasta paperilla. Nyt sen paikalla on vain maata, jolle ei vielä ole edes alettu rakentaa. Aivan vieressä sijaitsee Länsiterminaalin uusi, myöhemmin tänä vuonna avattava päärakennus. Sen takana ovat Melkki ja Pihlajasaari rinnakkain ja sitten avomerta Viroon asti.

IMG_1571.JPG

Tuolla jossain sijaitsee tulevaisuudessa Azorienkuja. Taustalta voi erottaa Länsiterminaalin uuden terminaalirakennuksen. Etualalta voi erottaa epähuomiossa kuvaan päätyneen kaiteen.

***

Azorien saariryhmä on Portugalin autonominen osa noin 1300 kilometriä länteen Portugalin rannikosta, jotakuinkin golfvirran keskellä. Azoreilla sijaitsee myös Portugalin korkein vuori Pico (korkeus 2351 metriä). Minä en tiennyt, ettei Portugali mantereen puolella kurota ylemmäs.

Azorit näyttää kartalla aika yksinäiseltä. Sen takana on silkkaa valtamerta, tyhjyyttä. Jos levittäisi maailmankartan pöydälle, ottaisi käteensä viivoittimen ja asettaisi sen näyttämään suorinta reittiä Helsingistä Azoreille, voisi myös havaita, että Azoreilta on jatkettava hyvin kauas, ennen kuin mitään kiinteää tulee vastaan. Ja sitten kun tulee, tulee Barbados.

Azorienkujankaan takana ei ole mitään, ei ainakaan mitään A:lla Helsingissä alkavaa. Eteenpäin on menty – tässä tapauksessa kirjaimeen B.

Kadut kaupungin ovat leveitä ja kapeita

On olemassa erikokoisia katuja: lyhyitä ja pitkiä, mutta myös leveitä ja kapeita. Katujen erilaisista leveyksistä Pohjanmaan ruotsinkielinen rannikko tarjoaa pari suorastaan herkullista tyyppiesimerkkiä.

***

Ensin on mentävä Vaasaan. Siitä kaupungista olen aina pitänyt: se näyttää kaikkine vanhoine kivitaloineen suomalaiseksi maakuntakeskukseksi poikkeuksellisen kauniilta, ja se on ainoa suomalainen vähänkään suurempi kaupunki, joka on huomattavan kaksikielinen. Siis niin kaksikielinen, että ruotsiin todella törmää kaupungilla. Kaupallisten toimijoiden on aina otettava ruotsi huomioon – Helsingissä siihen törmää lähinnä Stockmannin tavaratalossa, jos kohta sielläkään. (Vaasassa ruotsinkielisiä tosin on väestöstä vain 22,7 prosenttia, mutta lähimmissä naapurikunnissa, vaikkapa Mustasaaressa, Maalahdessa ja Vöyrillä, ruotsi on täysin selkeä enemmistökieli.)

IMG_1521.jpg

Huomattavan kaksikielisellä paikkakunnalla kaupalliset toimijat eivät voi turvautua pelkkään suomeen, kuten vaikkapa Helsingissä. Citymarket, Vaasa.

Kaupungin toria hallitsee 1960-luvun alussa noussut, koko korttelin kokoinen kauppakeskus Rewell Center, mutta se nyt oli sitä aikaa. Jättipä keskuksen suunnitellut vaasalaislähtöinen arkkitehti Viljo Revell (sukunimi ennen vuotta 1961 muodossa Rewell) jälkensä myös Helsinkiin. Hän suunnitteli esimerkiksi pikkuliikkeiden reunustaman Ateneuminkujan, ja hän oli Heikki Castrénin ohella toinen kiistellyn Makkaratalon piirtäneistä arkkitehdeistä. Kansainvälisesti Revellin tunnetuin luomus on Toronton kaupugintalo.

IMG_1519.jpg

Viljo Revellin jättämä jälki Vaasan kaupunkiin, Rewell Center, näkyy taustalla. Tässä kuvassa rakennuksen tunnistaa sen katolla olevasta Sokos Hotel Vaakunan valomainoksesta.

Revell kuitenkin toi Vaasaan vain yhden ajallisen kerrostuman – Vaasan ilme oli luotu jo edellisellä vuosisadalla. Silloin kaupunki siirtyi nykyiselle paikalleen, Klemetsön niemelle, merenrantaan. Vanha kaupunki, joka nykyään tunnetaan Vanhan Vaasan kaupunginosana ja joka sijaitsee noin seitsemän kilometriä keskustasta kaakkoon, tuhoutui tulipalossa täysin elokuussa 1852. Kaupunki savusi lokakuulle, ensilumiin asti.

Uuteen kaupunkiin asemakaavan loi Vaasan lääninarkkitehti, ruotsalaissyntyinen Carl Axel Setterberg. Hän on Vaasalle sitä, mitä Engel on Helsingille. Vaasan kantakaupunki perustuu viiteen leveään esplanadiin, joita Vaasassa kutsutaan puistikoiksi: idästä länteen kulkevat Hovioikeudenpuistikko ja Vaasanpuistikko, etelästä pohjoiseen Kauppapuistikko, Kirkkopuistikko ja Korsholmanpuistikko. Puistikoita vieläpä täydennettiin kortteleita halkaisevilla palokaduilla. Leveisiin katuihin perustuneen asemakaavan yksi tärkeimmistä tavoitteista oli, ettei Vanhaa Vaasaa kohdannut karmiva tuho enää koskaan toistuisi.

IMG_1522.jpg

Vaasalaisen puistikon perusidea on yksinkertainen: laidoilla kulkevat ajoradat, keskellä puurivien välissä yleensä – muttei välttämättä – kävelytie. Tässä esimerkin moisesta tarjoaa Hovioikeudenpuistikko. Helsingissä tämänkaltaisia katuja ovat vaikkapa Koskelantie, Mäkelänkatu ja Mechelininkatu.

Juuri puistikot tekevät Vaasasta Vaasan ja lienevät kaksikielisyyden lisäksi merkittävän suuri syy selittämättömälle ja mystiselle Vaasa-viehtymykselleni. Vaasan merkittävimmät rakennuksetkin ovat miltei pääkaupungillisen näyttäviä, ja ne sijaitsevat Vaasanpuistikon ja Hovioikeudenpuistikon välissä. Siellä ovat 1800-luvun puolivälin jälkeen rakennetut kirkko, kaupungintalo ja entinen raatihuone. Ja Rewell Center, tietysti.

***

Kun Vaasasta lähtee kävelykierroksesta uupuneena ajamaan kohti etelää, kannattaa varoa rattiin nukahtamista. Yksi Suomen tylsimmistä valtateistä on nimittäin tie numero kahdeksan Vaasan ja Porin välissä: tie on pitkälti suora, ja sen varrella on pelkkää keskenkasvuista pöheikköä tasaisella maalla.

IMG_1528.jpg

Kasitie, Riksåttan. Yritäpä etsiä kuvasta virike!

Tämän tieosuuden puolessavälissä kuitenkin sijaitsee Kristiinankaupunki, joka ei ole lainkaan tylsä vaan lähinnä idyllinen ja erityinen.

Kristiinankaupungin ruutukaava-alueen asemakaava on peräisin vuodelta 1651, suurvalta-ajoilta, ja melkein yksinomaan puusta rakennettu kantakaupunki on säästynyt historiansa aikana tulipaloilta. Vanhimmat talot ovat peräisin 1700-luvulta. Kristiinankaupunki on kaikessa hiljaisuudessa yksi Suomen vanhimmista ja parhaiten säilyneistä kaupungeista.

IMG_1533.jpg

Ulrika Eleonoran kirkko on rakennettu vuonna 1700, jolloin Kristiinankaupunki oli jo vähän yli viisikymppinen. Aiemmin samalla paikalla sijainnut puukirkko oli palanut salamaniskusta muutamaa vuotta aiemmin. Nykyisin kirkko on ainoastaan kesäkäytössä, joten sisälle ei päässyt käymään.

IMG_1540.jpg

Monenvärisiä puutaloja ja 1600-lukulainen ruutukaava. Itäinen tai Läntinen Pitkäkatu, en kirveelläkään nyt muista tai jaksa selvittää, kumpi.

IMG_1532.jpg

Moderni Kristiinankaupunki sisältää mm. liiketiloja. Kuva Kauppatorin laidalta.

Yksi vajaan 7000 asukkaan kaupungin kuuluisimmista nähtävyyksistä on Kissanpiiskaajankuja, Kattpiskargränden, katu, jota on joskus kutsuttu Suomen kapeimmaksi. Wikipedian mukaan se kuitenkin on vasta kolmanneksi kapein. Ei se mitään. Kissanpiiskaajankujan takia Kristiinankaupunki on kaikkien itseään kunnioittavien katubongarien pakollinen, jopa pyhiinvaelluskohde.

Kadun pintapuolisesti häiriintynyt nimi on ilmeisesti peräisin yhdeksänhäntäisen kissan käyttäjästä. Tämä vaatii selittämistä: yhdeksänhäntäinen kissa oli Ison-Britannian laivaston aikoinaan käyttämä rangaistusväline, joka on valmistettu yhdeksästä ohuemmasta narusta punotusta hamppuköydestä (kertoo Wikipedia, joka kaikista puutteistaan huolimatta on varsin upea aikamme luomus, jossa tietäjät jakavat hyvyyttä). Yhdeksänhäntäisen kissan käyttäjä tosin tuskin on piiskannut kissoja, kuten kadunnimestä saattaisi hätäinen päätellä, vaan lähinnä kurittomia merimiehiä.

IMG_1542.jpg

Kissanpiiskaajankuja on kapea, kapeimmillaan juuri ja juuri alle kolmemetrinen.

Kissanpiiskaajankujaa kävellessä tuli mieleen, millaista sen varressa olisi asua. Taloissa olisi kyllä kaikkine piharakennuksineen hoitamista. Sain itseni kiinni siitä, miten ajatus tuntui minusta hetken verran vähän kiehtovalta. Minä olen yleensä ollut suurten kaupunkien perään, mutta ehkä päätäni oli siinä kohtaa sekoittanut tammikuisen sunnuntain hiljaisuus ja kaksi poikkeuksellisen sikeästi nukuttua yötä Kuortaneella ja Vaasassa.

***

Täällä Helsingin päässä olen edennyt uuteen alkukirjaimeen. Ei kuitenkaan mennä siihen vielä.

Rajatapauksia ja teollisuusneuvoksen huvipuisto

Etelä-Pohjanmaa-kliseet lienevät tuttuja useille.

On tasaista ja paljon peltoja, ihmisillä on uhoavainen maine, kaikki on suurta. Murre on vahva, yksi suomen parhaiten säilyneistä. Se sisältää muotoja ja rakenteita, joita ei esiinny yhdessäkään muussa suomen murteessa. Sellainen piirre on esimerkiksi -hna- tai -hnä-päätteinen inessiivi (jota vieläpä usein täydennetään välivokaalilla) – vahvaa eteläpohjanmaan murretta puhuva eteläpohjalainen ei useinkaan kysy ”missä” vaan ”mihinä”.

Eteläpohjalaisuuteen tuntuu liittyvän monesti myös se, että muita Pohjanmaita ei oikein tunnusteta (Vaasa saattaa olla poikkeus). Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla ei olekaan Etelä-Pohjanmaan kanssa juuri yhteistä. Paitsi tietysti pinnanmuodot.

***

Koko sen ajan, jonka olen Suomessa elämästäni asunut, olen asunut Uudellamaalla. Uudenmaan ulkopuolisista maakunnista Etelä-Pohjanmaa on kuitenkin aina ollut minulle läheisin.

Geeniperimältäni minä lienen hyvinkin eteläpohjalainen. Molemmat vanhempani ovat Kauhavalta kotoisin, eivätkä aiemmatkaan sukupolvet juuri tule Kuortanetta tai Härmää kauempaa. Kuortaneella sijaitsee myös kesämökki. Olen kuitenkin syntynyt ja kasvanut Suomen etelässä. Sen seurauksena Etelä-Pohjanmaahan ja sen kieleen ovat aina liittyneet lapsuuden lomat ja juhlapyhät.

Ja jos jostain asiasta tulevat mieleen lapsuuden lomat ja juhlapyhät, asia ei välttämättä ole kovin huono. Ei, vaikka asian pääkaupunki olisi Seinäjoki. Se kylläkin jäi viime viikonlopun vierailulla väliin. Ihan hyvä niin.

img_1847

Seinäjoella olen kyllä aiemmin käynyt monesti. Tämä kuva on Seinäjoen matkakeskukselta elokuulta 2014, jolloin vaihdoin liikennevälinettä junasta bussiin matkalla Kuortaneelle. Olin toinen bussin kahdesta matkustajasta.

Saavuimme Kuortaneelle talven toistaiseksi kylmimpänä iltana. Pakkasta oli ennustettu peräti 30 astetta, mutta perillä olikin vain 24. En ole melkein ikinä nähnyt niin kirkasta tähtitaivasta. Kuortaneenjärven vastarantojen valot urheiluopistolta ja kirkolta loistivat etäälle.

Mökki sijaitsee lähellä Ruonan kylää, ja tässä ollaankin niin kutsutusti jännän, tai tarkemmin ilmaistuna sangen jyrkän murrerajan, äärellä. Vain muutamien kilometrien päässä Ruonalta nimittäin sijaitsee kunnanraja, jonka takana on Alajärvi.

Noin 11-vuotiaana, keskellä 1990-lukua, oli soitettava sinne mökin lankapuhelimesta. Alajärvellä nimittäin pelattaisiin sinä päivänä Superpesis-ottelu, joka kiinnosti minua suuresti ja jonne isä oli luvannut lähteä mukaan, mutta päivän Ilkassa ei kerrottu ottelun alkamisaikaa. Niin minä otin käteeni puhelinluettelon ja näppäilin pelokkain sormin Alajärven Ankkureiden toimiston numeron. Sieltä vastattiin. Asia kävi selväksi, peli alkaisi kuudelta. Mutta puhe langan päässä kuulosti kummalliselta.

Alajärvellä puhutaan savolaismurteita, kuten koko Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla. Siihen kuuluvat Alajärven lisäksi muun muassa Lappajärvi, Vimpeli, Lehtimäki ja Soini. Siellä ei ole tietoakaan siitä, mistä Etelä-Pohjanmaa muualla Suomessa yleisesti tunnetaan: lakeuksista ja dee-kirjaimen korvaamisesta reellä. Alajärven murre on minusta ehdottomasti yksi Suomen kiinnostavimmista – miten voikin olla, että puhe muuttuu kilometrien mittaisella matkalla niin suuresti? Paikallisen S-marketin seinääkin koristi vielä 2010-luvun alussa slogan ”Het sitte halapaa!” ennen kuin market muutti ABC-huoltoaseman yhteyteen valtatien varteen. Het. Sitä tavua Alajärvellä viljellään. Kerran (okei, useamman) intouduin Alajärven murteen kanssa googletuspuuhiinkin. Vastaan tuli Ilkan kolumni, jonka kirjoittaja on kotoisin Alajärven Menkijärven kylästä. En ollut tullut edes ajatelleeksi, millainen murresekoitus Menkijärvellä vallitsee, vaikka paikka sinänsä oli minulle kovinkin tuttu: siellä sijaitsee lentokenttä, jossa useampi lähisukulaiseni on harrastanut purjelentoa. Minä olen siellä ennen muuta syönyt jäätelöä.

Jonkinlainen rajatapaus on toki jo Kuortanekin. Siellä tasainen Etelä-Pohjanmaa alkaa kumpuilla ja muuttua metsäisemmäksi. Murre kuitenkin on läntinen.

img_1840

Ruona, Kuortane, elokuu 2014. Kutakuinkin tässä veri lensi vuonna 1808, kun Venäjän ja Ruotsin joukot ottivat yhteen yhdessä Suomen sodan suurimmista ja ratkaisevimmista taisteluista.

***

Kuortaneen lisäksi kävimme Kauhavalla – lopulta niinkin paljon, että läpäisimme myös liitoskuntien Ylihärmän ja Alahärmän alueita matkalla rannikolle. Ymmärsin yhtäkkiä, etten ole koskaan varsinaisesti käynyt Härmässä, siis liioin Yli- tai Alahärmässäkään, vaikka Härmä oli aina ollutkin lähellä.

Siellä vasta näkikin peltoja pitkin kauas. Mutta siellä oli myös jättiläismäinen huvipuisto, jonka olemassaolosta olen tiennyt, mutta jota en kuitenkaan ollut ihan ymmärtänyt: PowerPark. Se oli jopa tammikuun kuurassa ja portit suljettuina silkkaa Amerikkaa. Varsin röyhkeä paikka.

img_1441

Siitä pääsisi kai Powerlandiin.

img_1436

Estetiikan tajua pohjalaisittain. (Nämä kuvat ovat muuten hätäisehköjä räpsäisyjä auton ikkunasta – ei ollut aikaa laajamittaisemmalle pysähtymiselle.)

PowerParkin omistaa kauhavalainen teollisuusneuvos Jorma Lillbacka, yksi epäilemättä Etelä-Pohjanmaan tärkeimmistä vaikuttajista. Hän aloitti uransa autotallissa ja päätyi miljonääriksi ja perusti lopulta huvipuiston, jossa on Suomen suurin puuvuoristorata ja Suomen korkein maailmanpyörä.

Lillbackalla on valtaa. Viime kesänä Kauhavan kaupunki rakensi Alahärmässä sijaitsevalle Härmän seisakkeelle 350-metrisen asemalaiturin, ja ensi kesänä siellä alkaa pysähtyä kaksi junaa vuorokaudessa molempiin suuntiin. Vuonna 2006 sama seisake lakkautettiin – sellaistahan nyt tapahtuu alle 5000 asukkaan kunnissa.

Mutta sitten tuli PowerPark. Pitäähän sinne nyt junalla päästä, herran tähären.

***

Helsingin kaduille en ole viime päivinä paljon ehtinyt, joskin toissa päivänä kävin katsomassa Avajaisaukion. Tai no, ei sitä vielä ollut olemassa, koko Kuninkaantammen osa-alue Helsingin Myyrmäen-läheisillä perukoilla kun on pitkälti vielä rakenteilla.

img_1553

Avajaisaukio Helsingin Kuninkaantammessa ei vielä ole olemassa. Kävin silti paikalla.

Älä karta karttoja

Sitten edellisen tekstini olen oppinut rutkasti lisää Helsingistä ja Helsingin kaupungin erinomaisesta karttapalvelusta.

Tätä oppia minulle on tarjonnut sosiaalinen media, pääasiassa Facebook, jossa blogijakojani ovat päätyneet kommentoimaan paitsi tutut myös ennalta tuntemattomat; jonkinlainen virastopuskaradio näkyy laulaneen ainakin vienosti. Äärettömän runsaat kiitokset kaikille! Teistä on ollut iloa ja apua.

Muun muassa seuraavaa olen oppinut:

– Kun uusi helsinkiläinen kadun- tai muun sellaisen nimi saa kaavassa lainvoiman, se lävähtää kartta.hel.fi-palveluun saman tien, sillä tietokanta päivittyy jatkuvasti. Se on päivän tarkkuudella ajan tasalla.

– Kantakartta on kartta.hel.fi:n lähin zoomaustaso, ja se päivittyy tarvittaessa päivittäin. Siellä näkyvät myös muun muassa Helsingin valaisinpylväiden paikat rukseina ja kadunvarsien puut viisikulmioina, joiden keskellä on piste. Opaskartta, tavallisille kartanlukijoille ehkä tutuin zoomaustaso, taas päivittyy neljästi vuodessa. Aika usein sekin.

– Helsingin kaupungin nimistöstä on kirjoitettu myös kolmiosainen Helsingin kadunnimet -kirjasarja, jonka viimeinen osa ilmestyi 90-luvulla. Kirjoissa kerrotaan kaduista ja alueista ja niiden nimistä vielä paljon seikkaperäisemmin kuin kartta.hel.fi:ssä. Mikä parasta, kaikki kirjat ovat saatavilla pdf:nä internetistä.

– Helsingin kaupungin internetissä sijaitsevan avoimen paikkatietoaineiston taso ja laajuus on jotain vielä mykistävämpää ja käsittämättömämpää kuin olin uskonutkaan. Tiesin kyllä, että aineisto on hyvää, mutta että näin hyvää!

***

Facebookissa virinneen keskustelun innoittamana olen tutustunut erityisen tarkasti Helsingin kaupungin kaupunginosa- ja osa-aluejakoon. Karttapalvelun vasemman laidan valikon avulla tutustuminen onnistuu todella helposti – lapsena olisin tällaisen nähdessäni varmaankin kussut hunajaa (jos sallitte näinkin karkean ilmaisun), ja aika lähellä se on ollut nytkin.

Olin ihan unohtanut, että Jollaksen vieressä sijaitseva Villinki ja Laajasalon ja Vuosaaren välissä sijaitseva Vartiosaari ovat omia kaupunginosiaan, vaikka miksipä ne eivät olisi. Sikäli jännittäviä saaria molemmat, että siinä ne ovat, vähän kehnommallekin uimarille uintimatkan päässä taajamasta, mutta silti saaria ja siksi niin kovin kaukana kaikesta.

Helsingissä senkaltaisia saaria on tietysti paljonkin, ja suurin osa niistä sijaitsee Ulkosaarten kaupunginosassa. Siitä olin sentään kuullut. Sen takana, mantereelta katsottuna siis, on vielä Aluemeren kaupunginosa, joka on siitä erityinen, ettei sillä näytä olevan käytännössä lainkaan maapinta-alaa.

***

afganistanin-kartta

Kartat ovat kiinnostaneet minua niin pitkään kuin muistan, hyvinkin alle kouluikäisestä. Päiväkodissa joku (en minä kumminkaan) joskus läikytti vesilasillisen verran vettä lattialle, ja minä sanoin, että lätäkkö on Afganistanin muotoinen. Meillä oli kotona tietosanakirja maailman maantieteellisistä kohteista, ja Afganistan oli kirjan ensimmäinen maa. Maan muoto oli käynyt tutuksi.

Silti minua on aina kiinnostanut kaikkein eniten Suomen maantiede, erityisesti kaupungit ja kunnat ja taajamat ja niiden tilastolliset tunnusluvut – ja tietenkin kartat. Erityisesti läpiajokartat, joita saattoi löytää vaikkapa koko Suomen kattavan tiekarttakirjan takasivuilta. Sieltä minä ala-asteiässä tankkasin savonlinnoja, varkauksia, pietarsaaria, forssia ja kajaaneja ja tutustuin kaupunkien kaupunginosien nimiin. Samalla syöpyi päähän se, miltä eri kaupungit näyttävät – siis piirroksina, jotka on piirretty ilmasta pystysuoraan. Joissain kaupungeissa oli isompi ruutukaava ja Hamina oli jo silloin hassu.

Tuttavien luona käydessä oli myös erinomaisen tärkeää saada käsiinsä puhelinluettelo, sillä niissä oli eri paikkojen kartat, jos mentiin eri suuntanumeroalueelle. Suurin osa vierailuista kuitenkin tapahtui 09-alueella (aiemmin 90), jossa puhelinluettelo karttoineen oli sama kuin kotona. Etelä-Pohjanmaalla olikin heti paljon jännittävämpää.

Omaa kotikaupunkiani Järvenpäätä pyöräilin ympäriinsä heti kun vanhempani päästivät. Kaupungin kadunnimet tunsin taksikuskin tarkkuudella. Silloin seikkailuni oli paljon vapaamuotoisempaa kuin tämä nykyinen. Yläasteiässä otin pyörällä jo haltuuni Keravaa, Nurmijärveä, Mäntsälää, Sipoota, Vantaata, Pornaisia ja Tuusulan etäisempiä kolkkia.

***

Katukeräilyrintamalla on tällä viikolla hiljaisempaa – päivätyöt ja iltamenot ovat tulleet tielle. Sunnuntaina kävin viimeistä kertaa hetkeen Vuosaaressa ja jatkoin sieltä suoraan Etu-Töölöön Aurorankadulle ja Auroran sairaalaan johtavalle Auroranportille. Sen jälkeen vuorossa olikin Tattarisuon Autotallintie, jonka kävelin maanantaina – sählymaila olalla, olinhan matkalla otteluun.

img_1420

Lunta tulvillaan on Autotallintien ja Tattarisuon risteys.

img_1422

Jossain on dieseliä.

img_1423

Olen keskiviiva tien, tai oikeastaan sen mutsi.

Lunta satoi, mentiin kovaa vauhtia pakkasen puolelle ja vastaan tuli yksi koiranulkoiluttaja. On siinäkin eläimenkävelyttämisympäristö: epämääräisiä kaarihalleja, autonraatoja ilman rekisterikilpiä ja kaikennäköistä romua kasoissa verkkoaitojen takana. Tällaiseksihan Tattarisuo tiedetään, mutta hyvin harvoin edes minä olen sitä näin läheltä päätynyt katsomaan.

Tämän viikon katukeräilyt taitavat olla tässä, sillä loppuviikon sijainti ei oikein mahdollista harrastusta. Hätä ei kuitenkaan ole tämännäköinen. Kaikki nämä kadut vierailee seuraavaksi Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaan ruotsinkielisellä rannikolla. Niillä seuduin sijaitsee Suomen jyrkin murreraja – ehkä myös Suomen jyrkin kieliraja.

Aurinko aurinko plaa plaa plaa

Jos on omissa katukeräilyn säännöissään päätynyt määrittämään, että täytyy kävellä aakkosjärjestyksessä, silloin täytyy kävellä aakkosjärjestyksessä. Tämä on joskus hieman armotonta. Mennään siihen kohta. Ensin on mentävä viime vuosituhannen loppuhetkiin.

***

Silloin nimittäin Itä-Helsingin maahanmuuttajaväestö oli noussut puheenaiheeksi. Pian jo puhuttiin Mogadishu Avenuesta (Meri-Rastilan tie), jossa olisi tosi rajua (olen käynyt, ei ole, siellä on vain hiljaista). Itä-Helsingille ja rajulle Vuosaarelle oltiin kuitenkin jo tekemässä jotain. Metrorata Itäkeskuksesta Vuosaareen oli valmistunut vuonna 1998, ja 2000-luvun alussa rakennettiin jo uutta aluetta Vuosaaren nykyisen keskustan eteläpuolelle, mererantaan, Meri-Rastilan itäpuolelle. Alueelle rakennettiin vähän parempia ja hienompia asuntoja, jotta Vuosaaren maine paranisi.

Tuo alue tunnettiin aikoinaan Mustalahtena, ja Mustalahdeksi yhä kutsutaan alueen edustalla sijaitsevaa Itämeren pikku pohjukkaa. Se on mitä tavallisin suomalainen paikannimi.

Helsingin kaupungin markkinointitahot ja uuden alueen rakennuttajat näkivät kuitenkin Mustalahden nimessä ongelman ja uudessa nimessä mahdollisuuksia vaikka mihin. Mustalahti voisi nimenä vahvistaa käsitystä siitä, että Itä-Helsinki on maahanmuuttajineen kaikkineen tosiaankin musta, eikä mustuudella myydä Itä-Helsingistä asuntoja pelokkaille varakkaille.

Kaupunki tai rakennuttajat eivät tietenkään olisi tervehtineet ilolla tilannetta, jossa uuden alueen nimi vahingossakaan voisi edistää minkäänlaisten kielteisten tai edes potentiaalisesti riskeille alttiiden mielleyhtymien syntymistä. Näin ainakin arvioi nimistöntutkija Terhi Ainiala Helsingin Sanomien jutussa, joka julkaistiin viime lokakuussa.

Niinpä nimeksi tuli Aurinkolahti. Aurinkolahdessa on rantabulevardi, jonka varressa on muun muassa jalkahoitola ja pubi. Vuoden viimeisen päivän alkuillasta väki Aurinkorannassa lähinnä ulkoiluttaa koiria. Sellaista turvallista, hiljaista lähiöelämää avoimen ja jännittävän meren ääressä.

aurinkorannan-koirat

Oikealla meri, vasemmalla talot, keskellä Aurinkoranta, jonka istutuksiin ei koiran käy ulostaminen.

***

Ymmärrän mainiosti Aurinkolahden brändäämisen tarpeen. Se kuitenkin on johtanut varsin harvinaiseen tilanteeseen, jossa samanteemaisia nimiä on Helsingissä kahdella aivan eri puolella. Jos Aurinkolahti nimittäin olisi päädytty nimeämään joksikin muuksi, Helsingin kaikki aurinko-teemaiset nimet sijaitsisivat siellä, minne ne historiallisesti kuuluisivatkin: Puistolassa. Nyt siellä sijaitsee vain osa.

Puistolan aurinko-teemaiset nimet (siellä on tähän liittyen myös mm. Sädetie, Sädepolku ja Sädekuja sekä Vanha Aurinkomäentie, joita kävelen varmaankin joskus 2040-luvulla – jos kävelen) ovat peräisin Solbacka-nimisestä alueella sijainneesta tilasta. Erään lähteen mukaan Solbackan tila on syntynyt vuonna 1829, 188 vuotta sitten. Solbackasta ei kuitenkaan seurannut mitään kovin tunnettua jälkeä Helsingin nimistöön. Jotain nyt kuitenkin. Useampi kadunpätkä on paljon enemmän kuin mistä perusmaatila voisi koskaan unelmoida.

Solbackan tila 1800-luvulla ja kaupungin brändityöryhmä 1990-luvulla ovat yhdessä johtaneet tilanteeseen, jossa olen joutunut viime päivinä ravaamaan Itä- ja Pohjois-Helsingin välillä merkittävästi. Viimeisimmät kävelemäni kadut ovat nimittäin menneet seuraavasti: Aurinkokuja (Puistola), Aurinkolahden puistotie ja Aurinkolahdenaukio (Vuosaari), Aurinkomäenkuja, Aurinkomäenpolku, Aurinkomäentie ja Aurinkopolku (Puistola), Aurinkoranta (Vuosaari), Aurinkotie (Puistola). Seuraavaksi pitäisi vielä kävellä Aurinkotuulenkatu (Vuosaari), ja sen jälkeen matka jatkuisi vihdoin muualle.

***

Eilen kävelin alkuillasta peräkkäin päästä päähän Aurinkorannan (Vuosaari) ja Aurinkotien (Puistola). Molemmat ovat kovin kaukana Helsingin keskustasta, mutta myös keskenään hyvin erityyppisiä.

Aurinkorannan varrella on merta ja tiiviisti rakennettuja kerrostaloja. Aurinkotietä taas reunustavat aivan vastikään, vuosina 2014-2016 rakennetut kaksikerroksiset omakotitalot. Sillä suunnalla Puistolaa ajallinen kerrostuminen näkyy vahvasti: Aurinkotien vieressä sijaitsevien Aurinkomäentien ja Aurinkomäenkujan varsilla näkee peräti 1930-lukulaisia taloja, pääosin puisia.

aurinkotie

Nämä Aurinkotien talot Puistolassa ovat ihan uusia, aikaisintaan vuonna 2014 valmistuneita. Niin on varmaan tuo asfalttikin, joka kuvasta tässä suurimman osan vie. Kadulla oli uudenvuodenaaton alkuillasta jonkinlainen pikkupoikain joukko, ja tunsin olevani epäilyttävä hiippari. Mitä tietysti olenkin. Siihen tottuu.

aurinkoma%cc%88enkujan-talo

Puistolan aurinkoaiheisilla kaduilla aivan uusi ja melko vanha kohtaavat. Aurinkomäenkujan varressa sijaitsee muun muassa tämä vuonna 1938 valmistunut talo.

Aurinkolahden kortteleista moisia kerrostumia ei löydä. Rantaa lähinnä olevat alueet ovat valmistuneet vuosina 2002-2005, ja nyt rakennettaan metroaseman läheisyydessä sijaitsevaa Kahvikorttelia. Sitten Aurinkolahti ehkä on valmis, jos nyt mikään koskaan on.