Aamuruskosta iltaruskoon

Viimeaikaisia tämän blogin tekstejä lukemalla voisi olettaa, että Suomen kunnat ovat vieneet mielenkiinnon Helsingin kaduilta. Näin ei kuitenkaan ole asiain laita. On vain kyse erilaisista ajan ja paikan ulottuvuuksista, ja niinpä Suomen kuntien ja Suomen kunnista suurimman, Helsingin, katujen kiertely käy tällä hetkellä rinta rinnan. Toki on myös niin, että yhdestä kunnasta on helpompi löytää runsaasti kerrottavaa kuin yhdestä kadusta. Kaikki kunnat ovat varmasti tekstin arvoisia, tiedän sen jo nyt, mutta kaikki kadut eivät ole. Senkin tiedän jo nyt.

Tai siis kyllähän sitä voi kirjoittaa vaikkapa tikuista (joista myös saa asiaa), mutta eihän se välttämättä kovin mielekästä ole.

Nyt on kuitenkin kyse enemmästä kuin silkoista tikuista. On kyse Suutarilan kaupunginosasta, tarkemmin ottaen Ala-Tikkurilasta. Kävin siellä aivan alussa, siis helmikuussa 2016, ja melko äskettäin, siis heinäkuussa 2020. Jollain lailla on kai ihan symbolista, että olen nyt kävellyt sekä Aamuruskontien että Iltaruskontien. Ne ovat niitä kohtalaisen vähälukuisia katuja, jotka sijaitsevat Kehä III:n pohjoispuolisessa Helsingissä. On kyse alueesta, jolla vierailija voi helposti ajatella – tai suorastaan luulla – olevansa Vantaalla. Jos Kehä III:ssa kulkeekin henkinen raja, Helsingin ja Vantaan raja kulkee tällä kohdin kehätien pohjoispuolella Keravanjoessa.

***

Kävelin Aamuruskonkujan, Aamuruskonpolun ja lopulta myös Aamuruskontien maanantaina 15.2.2016. Työpäivän jälkeen olin oletettavasti kulkenut junalla Puistolaan ja jatkanut matkaani bussilla kohti länttä, illan jo pimettyä puolilumisessa pikkupakkasessa. Tähän asti katujen käveleminen oli saanut minut haltioihini kerta toisensa jälkeen, mutta täällä, Kehä III:n nastarengasjylyn, huoltoasemien ja autokauppojen keskellä puuha tuntui ensimmäistä kertaa jossain määrin arkiselta. Mutta arkisuuskin kuuluu asiaan. Kaikki paikat eivät voikaan olla idyllisiä tai edes jännittäviä. Ala-Tikkurila ei ole varsinaisesti idyllinen vaikkakin ihan kiva se kyllä on, ja jännittävyys riippuu tietenkin siitä, mitä pitää jännittävänä. Minusta suuret moottoriväylät ovat jännittäviä, ja tavallaan autokaupatkin ovat. Riippuu vain, missä mielentilassa niitä sattuu katsomaan.

aamuruskontie kyltti.jpg

Helmikuun ilta Ala-Tikkurilassa silloin, kun Sipilä oli pääministeri ja metrolla pääsi vain Ruoholahteen asti.

Myös vajaat neljä ja puoli vuotta myöhemmin oli maanantai, nimittäin 20.7.2020. Aamuruskontie ja Iltaruskontie risteävät ensiksi mainitun länsipäässä. Hyvin samankaltaisista nimistään huolimatta kaduissa on eroa, suurimpana niistä kenties katujen varrella sijiatsevien rakennusten laatu. Kehä III:n suuntaisesti kulkevalla Aamuruskontiellä on sekä autokauppoja (Kehä III:n puolella) että asutusta (pohjoispuolella), kun taas pohjois-etelä-suuntaisesti kulkevalla Iltaruskontiellä on pitkälti pelkkää asutusta.

iltaruskontie kyltti

Sama risteys heinäkuussa 2020, tällä kertaa suuntana iltarusko.

Tuossa asutuksessa ei varsinaisesti ole suurempia erityispiirteitä. Ala-Tikkurila – joka muuten ei ole edes Helsingin osa-alue vaan pelkkä Suutarilan kaupunginosan Tapulikaupungin osa-alueeseen kuuluva pienalue – koostuu oikeastaan ainoastaan rivi-, pari- ja omakotitaloista mitä asutukseen tulee. Liiketiloissa kuitenkin riittää valikoimaa. Ala-Tikkurilasta voi ostaa hampurilaisia, jakoavaimia, saksalaisia elintarvikkeita, monenlaisia autoja ja erilaisia polttoaineita. Paikallisen huoltoaseman bensapumppujen katveeseen voi halutessaan jättää myös lääkelaukun lojumaan.

Ei silti mennä siihen ainakaan vielä.

iltaruskontie alku.jpg

Iltaruskontie alkaa Ala-Tikkurilan jonkintyyppisestä palvelukeskittymästä. Kuvassa se tuntemattomampi huoltoasema (Ala-Tikkurilan Neste) ja sen taustalla autokauppa.

Iltaruskontiellä on henkilökohtaisessa elämässäni myös vähän kaukaa haettu kytkös koronaepidemiaan. Minä nimittäin en ole juurikaan matkustanut joukkoliikenteellä epidemia-aikana, kevään aikana en oikeastaan ollenkaan ja kesälläkin vain kitsaasti. Mutta tuona maanantaina, heinäkuun 20:ntenä, kuljin joukkoliikennevälineellä aakkosissa seuraavalle kadulle ensimmäistä kertaa sitten maaliskuun alkupuolen. Edellisillan jalkapalloharjoitukset ja niitä seuranneet heikot yöunet vaikuttivat siinä määrin, että juna houkutteli kyytiinsä pyörää enemmän.

***

Koronakeväänä Ala-Tikkurila ehti jo tulla tutuksi. Huhtikuisena vapaapäivänä kävelin Härkävaljakonkujan ja -tien ja pari viikkoa myöhemmin toukokuun alussa Iespolun ja -tien. Jos historia olisi mennyt toisin, kaikki tämäkin olisi voinut jäädä minulta kulkematta tällä tavoin järjestelmällisesti. Vuonna 2006 nimittäin väläyteltiin Ala-Tikkurilan liittämistä Vantaaseen eräänlaisena vaihtokauppana, jotta Helsinkiin taas voitaisiin liittää Vantaasta niin kutsuttu Vesterkullan kiilaa yhdistämään vanha Helsinki Sipoosta liitettäviin alueisiin.

Alatikkurilalaiset kuitenkin vastustivat moista muutosta omassa kotikunnassaan, mikä lienee aivan ymmärrettävää. Lopulta vaihtokauppa toteutui vain puolittain, tai siis mitään vaihtokauppaa ei tapahtunut. Vesterkullan kiila liitettiin Helsinkiin Vantaasta ja Östersundomin alue Sipoosta. Ala-Tikkurila säilyi osana Helsinkiä aivan kuten vuodesta 1946 asti.

Koronakeväänä kävelemäni Härkävaljakontie myös tavallaan tiivistää sen, mikä Ala-Tikkurilassa on oleellista. Katu alkaa Ala-Tikkurilan Shelliltä (tai päättyy siihen, jos osoitenumerointia katsotaan), joka siis on koko alueen epäilemättä kuuluisin paikka. Härkävaljakontie päättyy tiedekeskus Heurekan takapihalle, joka jo sijaitseekin Vantaan puolella Tikkurilassa.

härkävaljakontie vantaalta

Härkävaljakontie kuvattuna Vantaan puolelta Tikkurilasta huhtikuussa 2020, täpärästi tiedekeskus Heurekan tontilta, joka rajautuu Ala-Tikkurilaan.

härkävaljakontie shell.jpg

Härkävaljakontien toisessa päässä on Suomen, tai ainakin Ala-Tikkurilan, kuuluisin Shell.

Niin. Ala-Tikkurilaa ei olisi, jos ensin ei olisi Tikkurilaa, ja Ala-Tikkurila ei olisi kuuluisa, ellei siellä olisi Shelliä. Sellaista elämä on.

Lineaarisen television takana

Pidän lineaarisesta televisiosta. Eritoten pidän uutisista. Joskus edellisessä asunnossa (jolloin televisiosta näkyi suotuisia kanavia) suoritin joinain iltoina seuraavankaltaisen ohjelmiston. Klo 18: Uutiset (TV 1). Klo 18.20: Uudenmaan uutiset (TV 1). Klo 19: Seitsemän uutiset (MTV3). Klo 19.30 TV-nytt (Yle Fem). Klo 20 Nyheterna (TV4, Ruotsi). Klo 20.30 Uutiset ja sää (moderni klassikko, TV 1). Klo 21 Aktuaalne Kaamera (ETV, Viro). Klo 22 Kymmenen uutiset (MTV3, jos jaksaa).

Uutisissa on se hyvä puoli, että niissä näkee kuvia ja kuulee kieliä eri puolilta maailmaa, paitsi tietyissä tapauksissa, kun aihevalikoima jää suppeaksi.

Mutta miksi tämä kaikki teksti lineaarisesta televisiosta? Siksi tietysti, että eilen olin siellä itsekin.

***

Sain tammikuun alussa sähköpostia toimittaja Tuulianna Tolalta, joka oli kiinnostunut tekemään erikoisesta toiminnastani, siis tästä katujen kävelemisestä, jutun Ylen TV 1:n Puoli seitsemän -ohjelmaan. Se on ohjelma, joka tulee televisiosta tavallaan sopivasti, uutislähetysten välisessä tyhjässä tilassa.

Tietysti päädyin suostumaan. Lopulta kävimme tammikuun 22:sena kävelemässä Hehkulangan Suutarilassa, Heikinlaaksontien Heikinlaaksossa ja Heikinniementien Meilahdessa. Syntyi juttu Ylen internettiin, insertti ohjelmaan ja pieni pätkä sosiaaliseen mediaan.

Hehkulanka.jpg

Toimittaja Hehkulangan päässä.

Heikinlaaksontie.jpg

Heikinlaaksossa Heikinlaaksontiellä ei jää epäselväksi, missä ollaan.

Itsensä näkeminen televisiossa on vähän hassua, jotenkin jännittävää. Vaikka olin internetistä nähnyt jutun jo edellisellä viikolla, silti lineaarisessa televisiossa vain edelleen on jotain hohtoa. Siten minutkin on päätynyt näkemään paljon useampi kuin ilman tuota juttua.

Tutkailin joutessani, että Puoli seitsemän -ohjelman Facebook-sivun julkaisu katujen kävelemisestäni on kerännyt liki 2000 reaktiota (useimmat sentään peukkuja eikä kukaan ollut painanut vihanaamaa – vielä). Tiedän, ettei ole välttämättä kovin mukavaa lukea sosiaalisesta mediasta lokaa itsestään, mutta asian luonteen vuoksi minä olin tässä tietysti onnekas. En esimerkiksi joutunut ”maalitetuksi”, sellaistakin kun on tässä maailmanajassa sattunut. Negatiivisetkin kommentit onnistuivat olemaan ihan vain huvittavia. Aihe kun oli harmiton.

Alla kooste negatiivisiksi tulkittavista kommenteista – niitä ei tosiaankaan ollut paljon. Kaikki muut kommentit olivat kivoja, ja nämäkin olivat hauskoja.

Mitä jos kuitenkin menis töihin, eikä lompsis pitkin katuja

kaikkea se joutilaisuus teettää! vähemmän viisasta, vaikka tyhmät toista väittääkin! oikeisiin töihin!, niitä kyllä löytyy!

Onneksi kaikki eivät ole Johanneksia (jonkintyyppinen apinahymiö)

Sekopäistä touhua

***

Se torstai oli kylmä päivä, lämpötila pyöri jopa -20:ssä. Helsingissä ei ole sellaiseen tottunut. Kolmannella kadulla, Meilahden Heikinniementiellä, alkoi jo oikeasti hivenen paleltaa. Takkini vetoketju onnistui hajoamaan, kaulaliinani lämmittävyysaste oli minimaalinen, toppahousujen sijaan käytin tietysti farkkuja kuin mikäkin teini, mitä myös toimittaja ällisteli, ja nenästä virtasi räkää melkeinpä norona (mikä televisiosta oli kyllä leikattu hienosti pois).

Heikinniementie meni hienoimpien kävelemieni katujen kastiin. Tienvarressa on paljon Vähä-Meilahden alueen huviloita, joilla ei alun perin edes ollut katuosoitteita, ne tulivat vasta 1970-luvulla. Heikinniementienkin nimi vahvistettiin vasta vuonna 1985.

Heikinniementie.jpg

Vähä-Meilahti vähä. Tältä näytti Heikinniementien varressa tammikuussa.

Vaikka katuja on takana nyt jo yli 500, väitän muistavani jotain melkein jokaisen kävelemisestä. Sitä olen miettinyt, miten pitkään muistan ja mitä kaikkea. Ainakin nämä kolme nyt jäivät mieleen, kun sattui tosiaan olemaan seuraa.

(Edellisen kerran olinkin ollut jutun kohteena vajaat puolitoista vuotta sitten, vuoden 2017 syyskuussa, kun Helsingin Sanomat kulki kanssani Elimäenkadun.)

B niin kuin Calgary

Minun on jo pidempään pitänyt kirjoittaa jotain maaliskuisesta Pohjois-Amerikan-matkastani. Siitä, kuinka heti lentokentältä kohti hostellia Chicagossa lähdettyäni aistiärsykkeitä tulvi sisään: kaikki nyt vain oli sitä Amerikkaa, joka meistä usealle on populaarikulttuurista niin tuttua. Mikään ei tuntunut kovin vieraalta mutta kaikki näytti kulissilta. Se oli myös jännittävää tuopinkokoisine kahvimukeineen ja muine sellaisineen.

Matkaan sisältyi myös vierailu Kanadan puolelle Calgaryyn, ja kuten vieraissa kaupungeissa aivan poikkeuksetta, myös Calgaryssä kävelin. Katuja pitkin toki, olenhan minä.

IMG_1891.JPG

Calgaryn ydin eli Downtown maaliskuisessa auringonpaisteessa.

***

Calgary sijaitsee tasaisella ylängöllä ihan siinä Kalliovuorten itäpuolella, ja Calgaryn katuverkko perustuu vähemmän yllättävästi – Pohjois-Amerikassa kun ollaan – laajaan ruutukaavaan. Kaupungin rajatkin muodostavat jos ei nyt ihan coloradomaisen niin kuitenkin varsin kulmikkaan kuvion. Ei Calgary silti mikään pahin esimerkki ole amerikkalaisesta ”tikkuja ristikon muotoon” -kaavoituksesta.

Se Calgaryssa tuli todettua, että siellä tämä Helsingissä harjoittamani katukävelyharrastus tuskin olisi pidemmän päälle kovin mielekästä. Ensin pitäisi kävellä numeroita: 1 Avenue, 1 Street, 2 Avenue, 2 Street, ja niin edelleen. Avenuet jatkuvat Calgaryn keskustan eteläpuolella pitkälle toiselle sadalle. Itse asiassa on syytä huomata, että avenuet ja streetit on vielä jaoteltu ilmansuunnittain niin, että itä-länsi-suunnassa kulkeva 14 Avenue on olemassa sekä keskustan pohjois- että eteläpuolella – kuten melkein kaikki muutkin niin kutsutut numerokadut.

Numeroista ei pääse ihan hetkessä eroon, sillä melkein kaikki numerokadut ovat todella pitkiä ja halkovat koko kaupungin. Esimerkiksi 17 Ave SW on melkein 13 kilometriä pitkä ja jatkuu keskustan toisella puolella 17 Ave SE:nä toiset 13 kilometriä. Minä kyllä pidän kävelystä paljon, mutta toistuvat 26-kilometriset sessiot aivan toisiaan muistuttavilla suorilla kaduilla voisivat ehkä käydä hermoille.

IMG_1929

Calgaryssa trailit, kuten tuo oikealle kääntyvä Sarcee Trail tuossa, ovat käytännössä moottoriteitä. 16 Avenue ja 34 Avenue ovat epäilemättä ihan vain suoria ja sikäli tylsiä.

Homman luonne tietenkin muuttuu, kun Calgaryssä pääsee numerokaduista eroon. Calgaryssä kadut voi sen jälkeen melkeinpä ottaa haltuun alue kerrallaan, sillä katujen nimeämisessä on käytetty kiinnostavaa logiikkaa: kaikkien jonkin tietyn asuinalueen katujen nimet alkavat samalla alkukirjaimella kuin itse kaupunginosan nimi. Tästä syystä esimerkiksi University Heightsissa sijaitsee University Drive, Unwin Road, Urquhart Road, Ulster Road, Utah Drive, Uxbridge Drive, Ulyssee Street ja muuta sellaista. Sama toistuu Calgaryn muissakin osissa, katsokaa vaikka kartasta.

Ehkä Calgaryn kadunnimistössä näkyy kaupungin nuoruus. Koko kaupunki on perustettu vasta 1800-luvun lopussa. Samaan aikaan tässäkin blogissa esitelty Kristiinankaupunki jo kukoisti Suomen länsirannikolla, noin esimerkiksi.

Oman kokemukseni mukaan Calgary oli suurkaupungiksi perin tylsä. Aivan mukava, mutta vähän haalea. Öljybisnes on tuonut paikkakunnalle vaurautta mutta samalla tehnyt kulttuurisesta ympäristöstä jollain tavoin epäkiinnostavaa.

Toisaalta kaupungin kivitalot on tavattu tehdä paskapoo-kivestä. Se ei ole epäkiinnostavaa.

***

Edellä kerrottu osoittakoon ainakin sen, että Helsinki on hyvä paikka kävellä katuja pitkin. Olen edennyt niin pitkälle, että kirjainta B ei edes enää ole jäljellä. Toiseksi edellisimpänä kävelin läpi Bysantinkujan, ja Viikinmäki tarjosi taas parastaan: raekuuron. Sitä ennen vuorossa oli Bulevardi. Elämässä on ollut niin paljon Pasilaa ja kaukaisempia lähiöitä, että olin aivan ehtinyt unohtaa eteläisen Helsingin viehkouden.

IMG_2028.JPG

Kahvisalonki ja kaikkee.

Viimeisimpänä kävelin läpi Böstaksentien Suutarilassa, ja siihen loppuvat Helsingin B:t. Siellä näyttää kovin toisenlaiselta kuin vielä vajaat kuusi vuotta sitten (ylempi kuva Google Street View’stä vuodelta 2011, toinen kännykästäni viime tiistailta).

IMG_0825

Böstas sentään, että onkin maisema muuttunut, eikö.

Jos ensimmäisen keräilyvuoteni aikana en päässyt A:sta eteenpäin, tämän vuoden aikana oletettavasti kävelen useammalla eri alkukirjaimella alkavia katuja. Vierasperäisyys auttaa.