Uhkailin viime kirjoituksessani, että saatan päätyä vielä Akaaseen, koska se on Suomen aakkosjärjestyksessä ensimmäinen kunta. Päätyminen tapahtui. Vierailimme Akaassa lokakuun toisena viikonloppuna. Ei tarvittu kuin junalippu Pasilasta Toijalaan (juna oli Pendolino) ja kunnan alueelta majapaikka yhdeksi yöksi (ajattelin, että lähtökohtaisesti kunnassa on yövyttävä, se on usein matkatunnelman edellytys).
Se oli hienoa. Minulla tuskin olisi juuri asiaa Akaaseen ilman tällaista projektia (jos tämä nyt mikään projekti edes on) – aivan kuten minulla ei olisi mitään asiaa jonnekin Malminkartanon kulahtaneille taka-alueille ilman tätä toista projektia, josta tämä blogikin on alkunsa saanut.
Akaa on Suomen kuntakartalla vähän erikoistapaus. Perinteisin malli suomalaisesta kunnasta kun on sellainen, että on keskustaajama ja sen ympärillä enemmän tai vähemmän maaseutua. Viime vuosikymmenen kuntaliitosbuumissa Suomen kuntakartalle on kuitenkin syntynyt kummajaisia, ja näistä kummajaisista Akaa lienee yksi kummallisimmista. Akaan keskustaajama on Toijala, mutta kahdeksan kilometriä Tampereen suuntaan sijaitseva Viiala on melkein yhtä suuri. Lisäksi Akaan kaupunkiin (eli kuntaan) liitettiin vuonna 2011 vielä Kylmäkoski, vankilastaan tunnettu. En oikeastaan tykkää puhua Akaasta, koska silloin on vaikea tarkkaan sanoa, mistä on kyse. Etenkin Akaan tapauksessa yleensä ollaan Toijalassa tai Viialassa ja joskus harvemmin siellä Kylmäkoskella. Ehkä sitä maaseutua sitten sopii Akaaksi nimittää. (Kunnan nimi tosin on hyvin historiallinen ja jo pitkään olemassa ja sen käytölle on olemassa perusteet. Mutta ei mennä nyt siihen.)
Sanotaan siis, että tämä oli viikonloppumatka Toijalaan, jonka aikana teimme R-junalla myös lyhyen vierailun lähellä sijaitsevaan Viialaan. Minun silmissäni Akaa on kunta, jossa on kaksi kaupunkia – koska juuri siltähän se tuntuu ja sitä se on. Etenkin suomalaista kuntaskeneä tuntemattomalle.
Vanha ja vähemmän vanha kohtaavat Toijalassa.
***
Olen käynyt Toijalassa aiemminkin, mutta siitä on jo yli 15 vuotta aikaa. Enkä silloin tainnut edes yöpyä, vaan saavuin paikalle autolla vanhan bändikaverini Janin luo. Muistan, että söin kerran niinä aikoina toijalalaisessa kebab-pizzeriassa noin 1,75 pitsaa. Olin niinä aikoina se jätemylly, joka jauhoi myös sen ruoan, mitä muut eivät jaksaneet. Enää en jaksaisi, ja lisäksi koen olevani nykyään järkevämpi.
Silloin en ehkä ollut kyllin herkässä tilassa Toijalalle, sillä mieleen ei jäänyt paljon muuta kuin se, että on kyse ankeasta paikasta. Ankeuttakin on silti monenlaista. Minusta Toijalassa on sellaista provinssikaupungin charmia, johon kaikki pitäjät eivät pysty: vanhoja rakennuksia, näkyvää paikkakunnan historiaa, tyhjiä heinää kasvavia tontteja, rautatieläistaloja. Pääkatu Valtatien varsi on toki täynnä perinteisiä suomalaisia 70- ja 80-lukujen, osin myös 90-luvun, kovin ankeita matalia liikerakennuksia, mutta sellaista se Suomessa on.
Toijalan pääkatu on nimeltään Valtatie. Sen varressa on suomalaisille kuntakeskuksille tyypillisiä lättänäkattoisia matalia taloja, joiden tilalla on joskus aiemmin ollut jotain hienompaa.
Akaalaisella kirpputorilla on myynnissä esineitä.
Valtatien varressa on myös Toijalan koko lailla koko ravintolatarjonta, josta testattua tuli Oskari. Se on tavallaan perinteinen kebab-pizzeria (sellainen löytyy joka taajamasta), mutta kun sisustus on ravintolamainen ja pöydissä liinat ja kynttilät, edes tilausten tekeminen tiskiltä ei vie pois tyylikkään ulkonasyömisen tunnelmaa.
Kaikkein hienointa Toijalassa oli silti kävellä ympäriinsä – vaihteleva rakennuskanta ja vehreys pitivät ympäristön mielenkiintoisena. Toinen syy ympäriinsä kävelemiselle oli tietysti se, että museotarjontaa ei näin lokakuussa enää ole. Veturimuseo, mahdollisesti paikkakunnan ykkösnähtävyys, palvelee vain kesäkuukausina. Ihmisiäkin näkyi, ei tietenkään paljon, mutta näkyi kuitenkin. Lähtökohta tällaisiin paikkoihin mennessä on tietenkin se, että kaikki on kuollutta ja missään ei ole mitään, mutta ihan kaikki ei sittenkään ollut ja jossain oli jotain. Tämä oli positiivinen asia.
Majapaikkamme Toijalassa, Villi Ullakko Bed & Breakfast, sijaitsi Pätsiniemen kaupunginosassa. Se on hieno pientaloalue, eräänlainen maaseudun ja kaupungin hybridi, jonka rakennuskanta vaihtelee uuden ja vanhan välillä ja jonka tontit ovat hyvin metsäisiä ja suuria.
Majapaikan piha- ja autotallirakennuksessa on edellisten omistajien aikaan harjoitellut muun muassa lukioikäinen Aki Sirkesalo yhtyeineen. Sirkesalo on yksi historian kuuluisimmista toijalalaisista.
***
Kuten jo mainitsin, Toijalan-vierailuun sisältyi myös Akaa-kokemusta täydentävä käynti Viialassa. Se toteutui R-junalla, mikä olikin hämmentävä kyyti. Juna oli varsin täysi, ja matka kuntakeskuksesta pienempään vei vain neljä minuuttia. Junat myös kulkivat melkein tunnin välein. Tältä osin Akaassa siis on toimiva sisäinen liikenne, vaikka se viikonloppuisin koostuukin vain kahdesta asemasta: Toijalasta ja Viialasta. R-junan kyydissä tuntui aivan toiselta kuin Pasilan ja Järvenpään välillä, vaikka junan sisäseinillä olivat samat Uudenmaan urbaaneille suunnatut Oatly-kaurajuomamainokset.
Viiala ei varsinaisesti tehnyt vaikutusta. Keskusta on selkeästi Toijalaa hiljaisempi, eikä Toijalan rautatieläiseleganssista ole tietoakaan. Ainoaan silmiin sattuneeseen baariin – Viialan Seurahuoneen (tarjoaa myös majoituspalveluita) katutasossa sijaitsevaan Vanhaan Holviin – ei tehnyt pikaisen terassianalyysin perusteella lainkaan mieli astua. Runsaan kilometrin kävelykierroksen jälkeen otimme seuraavan junan takaisin Toijalaan. Junasta astuminen takaisin Toijalaan tuntui suorastaan kotiinpaluulta.
En tiedä, mikä on JUMU, mutta samassa rakennuksessa sijaitseva Wanha holvi on Viialan tunnetuin pubi.
Talo Viialan keskustassa.
***
Akaa tekee nykyään muuttotappiota, vaikka Suomi on täynnä pahemminkin taantuvia kuntia. Tampereen kasvu ei ihan Akaassa asti näy, vaikka periaatteessa kunnassa voisi olla potentiaalia houkutella asukkaita kasvukeskuksen imussa. Tampere on Toijalasta vain 40 kilometrin päässä, mutta Lempäälä, Pirkkala, Ylöjärvi ja Kangasala vievät vielä lähempänä Tamperetta sijaitsevina kuntina enimmät asukkaat. Itse Tampereen lisäksi tietenkin.
Kuntaliitokset olivat niin kutsutulla kaksituhattanollaluvulla muotia, ja silloin myös Akaa sai uudestaan alkunsa. Edellinen Akaa oli ollut olemassa vuoteen 1946 asti. Toijala ja Viiala yhdistyivät vuonna 2007 Akaan kaupungiksi, ja tuo liittyminen sujui verraten kivuttomasti. Yhdistelmäkaupunki ei ole kuitenkaan onnistunut luomaan itselleen kovin selkeää identiteettiä. Postinumeron perässä lukee nykyään kaikilla kuntalaisilla Akaa riippumatta siitä, ovatko he Toijalassa vai Viialassa, mutta vielä on matkaa siihen, että kukaan osaisi sanoa, mikä Akaa itse asiassa on.
Kaupunki itse sanoo olevansa muun muassa Suomen hunajapääkaupunki. Nyt tekin tiedätte sen.
Nyt tekin tiedätte sen.
***
Seuraavana kuntana olisi vuorossa Alajärvi Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla. Alajärvi on monella tavalla vähän erikoinen paikka: siellä puhutaan savolaismurretta, siellä on runsaasti herännäiskristillisiä, siellä pelataan pesäpalloa melkein suhteettoman hienolla stadionilla ja arkkitehti Alvar Aalto vietti siellä lapsuuden ja nuoruuden kesiään ja jätti myöhemmin jälkensä Alajärven keskustaajamaan. Siitä lisää myöhemmin, sitten joskus.
Olen minä Helsingin katujakin kävellyt, viimeisimpänä Hopeakaivoksentien Kruunuvuorenrannassa. Siitäkin lisää myöhemmin.
Kaikki nämä kadut 