Israelista Itä-Pakilaan, Palestiinasta Pukinmäkeen

Rynnäkkökiväärin näkemisestä tulee kieltämättä vähän epämiellyttävä olo. Niin on myös silloin, kun istuu muutamankymmenen Palestiinan arabin ja kanadalaiselta näyttävän pikkulapsellisen pariskunnan kanssa bussissa ja rynnäkkökivääri on bussissa henkilöllisyyspapereita tarkastavan nuoren israelilaissotilaan sylissä.

Tuo matka kulki Jerusalemista Ramallahiin viime vuoden viimeisinä päivinä, mitättömät kymmenisen kilometriä. Välissä on kuitenkin Israelin rakentama muuri ja sen yhteydessä tarkastuspiste, joten nuo mitättömät kilometrit vievät kepeästi toista tuntia. Tarkastuspisteellä Israelin turvallisuuspalvelun työntekijät ja sotilaat katsovat rajan ylittäjien henkilöllisyystodistuksia sinisten daavidintähtien varjossa. Jos meno äityy hurjemmaksi, pelkkä katsominen ei riitä. Tarkastuspisteillä tapahtuu uutistoimistojen perusteella jonkintyyppisiä yhteenottoja, aseellisiakin, koko lailla viikoittain, ja etenkin viime aikoina on tapahtunut.

Kun me kuljimme tarkastuspisteiden läpi, kaikki sujui rutiininomaisesti. Kolmannella penkkirivillä istunut vanhempi palestiinalaisherraoletettu jopa vaikutti eräällä ylityskerralla iskevän vitsiä yhden israelilaissotilaan kanssa, vaikka mistä minä toisaalta tiedän.

Muurin ylittämisen jälkeen kaikki muuttui. Heprea vaihtui arabiaksi, teiden kunto heikkeni silmissä, kaikesta tuli repsahtaneempaa ja taloista ränsistyneempiä. Israelin keltaiset rekisterikilvet vaihtuivat Palestiinan valkovihreisiin, joilla muurin juutalaiselle puolelle ei edes ole asiaa. Palestiina on valtio valtiossa, josta on todella vaikeaa kirjoittaa, aivan kuten Israelista. Sen huomaan nyt.

Kaikki on poliittista

Israelissa ja Palestiinassa tuntuu, että politiikka on läsnä kaikessa. Politiikka liittyy likeisesti myös edelliseen virkkeeseen: jotkut puhuvat vain Israelista, jotkut puhuvat Israelin lisäksi Länsirannasta, jotkut Juudeasta ja Samariasta tarkoittaessaan Israelin miehittämää Länsirantaa, jotkut Palestiinasta, jotkut Palestiinalaisalueista, ja on lopulta läpeensä poliittinen valinta, millä nimityksellä mitäkin kutsuu.

Kielestä tai uskonnosta puhumattakaan: juutalaiset puhuvat hepreaa, muslimit ja kristityt arabiaa. Heprea on alueen valtakieli, mikä sinänsä on Israelin valtion saavutuksista suurimpia.

Ben Gurionin kansainväliselle lentoasemalle laskeutuminen jännitti etukäteen, samoin lentokentältä kohti kotia lähteminen. Israealin turvatarkastukset ovat tunnettuja tiukkuudestaan, ja lähtiessä jouduin lopulta esittelemään turvallisuuspalveluiden edustajalle rinkassa olleita kirjaston kirjoja: Lonely Planetin Israel ja Palestiina -opas, Rough Guidesin Israel-opas, jokin Jerusalem-opaskirja, pikkuopus heprean alkeista (koska kieli kiinnosti) ja israelilaisen David Grossmannin romaani Sinne missä maa päättyy. Melko kasa kirjoja tietysti, ja sellainen herättää läpivalaisun yhteydessä kysymyksiä. Olin jo etukäteen päättänyt jättää kaikki Palestiinaa koskevat kirjat kotiin juuri jonkin tällaisen varalta, mikä säästi minut ainakin kiusalliselta tilanteelta.

Politiikka hyppää silmille lentokentällä saman tien: ”Zionism is an infinite ideal” (Sionismi on ikuinen ihanne), kertoo Maailman sionistiorganisaation näyttelyn jättikokoinen juliste lentoasemalla Theodor Herzlin sanoja toistaen, juuri siinä kohtaa, josta kaikki kansainväliset matkustajat taatusti kulkevat, kuten myös suuri osa palestiinalaisista, jotka matkustavat ulkomailta kotiinsa. Palestiinalaisalueilla ei ole omaa lentokenttää, joten ulkomaille pääsee lähinnä Tel Avivin tai Jordanian Ammanin lentoasemien kautta.

Israelin itsenäistymisen vuosi 1948 on läsnä lentokentän näyttelyn lisäksi myös Tel Avivin katukuvassa. Rotcshild-bulevardin keskelle oli parhaillaan rakenteilla erityinen Trail of Independence, jossa hekumoiden esitellään juutalaisvaltion syntyä. Palestiinalaiset kutsuvat samaa tapahtumaa vaatimattomasti katastrofiksi (Al-Nakba), eikä vastakkainasettelun aika ole ohi.

ben gurion lentoasema.jpg

Ben-Gurionin lentoasemalla kerrotaan näkyvästi sionistien saavutuksista ja lainataan 1800- ja 1900-lukujen taitteessa vaikuttanutta sionistien itävaltalaista ”kantaisää” Theodor Herzliä.

ramallah jerusalem capital of palestine.jpg

Ramallahissa – kuten myös Betlehemissä ja todennäköisesti myös muissa Palestiinalaisalueen suuremmissa kaupungeissa – julistetaan, että Jerusalem on Palestiinan pääkaupunki. Muun muassa Israelin hallitus ja Yhdysvaltain nykypresidentti ovat julistuksesta eri mieltä.

Kiehtova Tel Aviv ja jännittävä Jerusalem

Lentokoneessa vieressä istui Philadelphiassa asuva israelilaistyttö matkalla käymään kotonaan. Kun kone kaarsi Välimeren yltä Tel Avivin keskustan päälle ja yhä kohti lentoasemaa, hän silminnähden innostui kotikaupunkinsa näkemisestä. Se ei ole ihme. Kaupunki näytti jo yläviistosta kiehtovalta: öiset katuvalot, pilvenpiirtäjät, pieninä pisteinä liikkuvia autoja. Maan pinnalla näytti samalta: kello oli puoli yksi tiistai-iltana, ja ihmisiä oli liikenteessä. Moni kulki polkupyörällä.

Kaikki paikat näyttivät kiinnostavilta: baarit, kahvilat, ravintolat, rakennukset, puut, pyörätiet. Tässä kaupungissa kaikki olisi mahdollista, mutta ristiriitaisesta tunteesta oli silti vaikeaa päästä eroon. Israel kun nyt vain ei ole normaali valtio. Samaan aikaan tuntui harvinaisen tekopyhältä: mitäpä tässä nyt jeesustelemaan, hyvin suuri osa valtioista kuitenkin harjoittaa jollain mittapuulla varsin kyseenalaista politiiikkaa ja silti niissä voi kuvitella matkustavansa aivan huoletta.

tel aviv rotschild.jpg

Yksi Tel Avivin pääkaduista on Rotschild-bulevardi, ja sen varrella on runsaasti miellyttäviä ulkoilmakahviloita.

Jerusalem oli tietysti ihan oma lukunsa. Minä olin luullut Googlen karttaa katsomalla, että Itä-Jerusalem olisi selvästi ei-Israelia ja Länsi-Jerusalem vastaavasti Israelia. Ei se ihan siltä näyttänyt. Öljymäki sijaitsee Itä-Jerusalemissa, mutta niin vain Israelin lippu valvoo sieltäkin kaupunkia – joskin suuren ja vanhan juutalaisen hautausmaan yläpuolella ihan siinä Getsemanen puutarhan vieressä. Kansainvälisten sopimusten mukaan moinen liputus ei tietenkään ole ihan kosher.

jerusalem israel.jpg

Öljymäen laella ollaan Itä-Jerusalemin puolella, mutta Israelin lippu valvoi maisemaa vuoden 2017 viimeisen päivän auringonlaskua odotellessa juutalaisen hautausmaan yläpuolella.

Länsirannalla Ramallahissa ja Betlehemissä mainoslakanat julistavat, että Jerusalem on Palestiinan pääkaupunki ja on aina oleva. Sitä on toisinaan vaikea havaita Jerusalemin vanhassakaupungissa, jossa turistimyymälät kauppaavat matkamuistoista näkyvimmin Israel Defence Forces- ja Krav Maga -paitoja. Postikortin osoitepuolella pienen Israelin kartan ääriviivat on noin vain piirretty pitämään sisällään myös Gazan ja Länsirannan alueet.

jerusalem vanhakaupunki.jpg

Jerusalemin vanhankaupungin kadut ovat ahtaita ja täynnä myyntikojuja. Suurin osa katualueesta on katettu vähintään joillain pellinpaloilla.

Mikään kaupunki ei ole kuin Jerusalem, ja siellä olisin mieluusti ollut pidempäänkin. Nyt nähtyä tuli lähinnä vanhaakaupunkia ja itäpuolta, mutta katukeräilykään ei toki täysin unohtunut.

jerusalem via dolorosa.jpg

Kärsimysten tie ja turistimassaa. Ihan päästä päähän en katua kävellyt, mutta joku joskus kai on niinkin tehnyt.

Palestiinan puolella vietimme aikaa ennen muuta Ramallahissa. Jännittävä kaupunki, jossa ruoka oli kaikkialla uskomattoman hyvää ja tunnelma jotenkin hivenen levoton, kuten lähi-idässä kai vain on. Uudenvuodenaattona eritoten.

ramallah maisema.jpg

Ramallahin kaupunki on rinteille rakennettu, eikä ylä- ja alamäiltä voi välttyä. Länsirannalle tunnusomaisia ovat korkeuserojen lisäksi myös talojen katoilla olevat mustat vesisäiliöt. Niitä tarvitaan, sillä vesivarannot ovat Israelin hallussa.

Kuukauden katukeräilytauko päättyi

Olen minä silti Helsingissäkin kävellyt, kun vuoden ensimmäisenä keskiviikkona kävin Itä-Pakilassa Eskelinsuolla ja Pukinmäessä Eskolankujalla ja Eskolantiellä. On pakko myöntää, että kohteet eivät mitenkään sykähdyttäneet. Kuten Helsingissä niin monesti, näidenkin nimien alkuperä on ruotsinkielisessä nimistössä. Eskelinsuo on saanut nimensä vanhan paikannimen Eskilsmossenin mukaan. Eskolantien taustalla taas on vanha tilannimi Eskos.

eskelinsuo.jpg

Tältä näytti Eskelinsuo Itä-Pakilassa tammikuun 3. päivänä, keskiviikkona, vuonna 2018.

Seuraavaksi pitäisi mennä Jollakseen lähelle Porvariskuninkaan uimarantaa, jossa sijaitsee Ester Larssonin polku. Kartan perusteella polku on joko olemassa tai sitten ei. Ainoa keino selvittää asia on mennä itse paikalle katsomaan.