Suomen kunnat: Pohjalaisella Evijärvellä on itseään kuuluisammat naapurit

Evijärven vaakuna – Wikipedia
Evijärvi

Suomen kuntia kiertäessämme emme vielä kertaakaan ole joutuneet tilanteeseen, jossa paikkakunnalta ei kerta kaikkiaan olisi löytynyt mitään yöpymispaikkaa. Evijärvellä se kuitenkin oli lähempänä kuin koskaan aiemmin. Ilman asiain yleistä laitaa – siis koronapandemiaa – mitään ongelmaa ei varmaankaan olisi ollut. Helmikuun alussa vuonna 2021 kävi kuitenkin selväksi, että korona on hiljentänyt valmiiksi hiljaiset hiljaisten kuntien yöpymispaikat täysin äänettömiksi. Ei ole hautajais- eikä häävieraita. On vain yksittäisiä sekopäitä, kuten me, ja heitäkin kovin harvassa. Evijärvellä on asukkaita runsaat 2400, eikä paikkakuntaa tunneta talviturismistaan.

Ensimmäinen yritys majapaikaksi oli Evijärven kirkonkylässä sijaitseva Hotelli-ravintola TuuHet. Vesiperän veti. Sähköpostitiedusteluun vastattiin, ettei hotelli nyt palvele, koska ketään ei käy. Hotellista ystävällisesti ehdotettiin naapurikunnassa Lappajärvellä sijaitsevaa kylpylähotelli Kivitippua, mutta se ei tietenkään käynyt meille. Järvillä on eroa: Lappajärvi ei ole Evijärvi.

Hotelli-ravintola TuuHet oli helmikuun alussa pelkkä ravintola Tuu-Het ja avoinna vain arkisin lounasaikaan.

Toinen yritys olisi tarjonnut todellista eksotiikkaa. Paikallisten innokkaiden talkoovoimin rakentama Uittomieskämppä sijaitsee kohdassa, jossa Välijoki laskee Evijärveen. Kämpässä voi pitää kokouksia ja tupailtoja, ja siellä voisi myös yöpyä kerrossängyissä huokeaan hintaan. Vaan ei. Korona-aikana ei tupailtoja järjestetä, joten Uittomieskämppää ei ole pidetty lämpimänä viikkokausiin. Tästä syystä kämppää pitäisi lämmittää pari päivää, että hirret alkaisivat varata lämpöä ja homma toimisi. Ystävällisessä sähköpostivastauksessa ehdotettiin majapaikan kysymistä TuuHetistä. Sitähän olimme jo kokeilleet.

Yksi leirintäaluekin Evijärvellä olisi, pikku mökkeineen, mutta se palvelee vain kesäisin.

Lopulta AirBnb:stä löytyi Evijärven pohjoisrannalla sijaitseva mökki. Valitsimme sen, koska emme voineet muutakaan. Hinta oli vähän harmillinen, mutta Evijärvelle päästäkseen on oltava valmis kaikenlaiseen.

Majapaikkana toimi hirsimökki.

***

Suomen kunnat ovat usein tuntemattomia, ja sitä on myös Evijärvi. Se sijaitsee Etelä-Pohjanmaan maakunnan äärimmäisessä nurkassa kohtalaisen kaukana suuremmista asutuskeskuksista. Lähin edes jonkinlaisen maakuntakeskuksen mitat täyttävä kaupunki on Pietarsaari, ja sekin vajaan 60 kilometrin päässä kielirajan takana.

Evijärvi jää helposti välitilaan, jossa naapurikunnat ovat selvästi sitä tunnetumpia. Etelänaapurina on jo mainittu Lappajärvi, kunta, jolle nimin antanut järvi on syntynyt meteoriitin pudottua maahan (siitä myös kylpylähotellin nimi Kivitippu). Lounainen naapurikunta on puukkojunkkareistaan ja lakeuksistaan tunnettu Kauhava. Pohjoisen suunnassa taas on Kruunupyyn ja Pedersören kaltaisia erittäin ruotsinkielisiä erikoisuuksia. Evijärven rooliksi jää tässä kokonaisuudessa olla oman maakuntansa tuntematon reunakunta vähän samaan tapaan kuin Soini samaisen maakunnan itälaidalla. (Siellä en muuten ole koskaan käynyt.)

Evijärven kirkon ympäristössä sijaitseva hautausmaa on varsin nätti. Hautausmaat usein ovat.

Rajan takaa Evijärvi on kuitenkin imenyt vaikutteita. Kunnan nykyisten asukkaiden tausta on toisaalta alueelle vaeltaneissa savolaisissa, toisaalta ruotsinkielisissä, joiden asutus ulottui rannikolta Evijärven erämaamaisemiin asti. Se oli keskiajalla Pietarsaaren suurpitäjän takamaita. Ruotsinkielinen asutus on jättänyt Evijärveen jälkensä lähinnä joihinkin sukunimiin ja siihen tosiasiaan, että ruotsinkielisten osuus kunnassa on 1,9 prosenttia asukkaista. Se on puolitoista prosenttiyksikköä enemmän kuin tämänkaltaisissa suomenkielisen alueen kunnissa yleensä.

Toinen mainittava rajantakainen vaikute liittyy siihen, että Evijärvi kuuluu yhdessä yli kuusi kertaa suuremman naapurinsa Kauhavan kanssa samaan sote-kuntayhtymään. Kuntayhtymän nimi on Kaksineuvoinen. Nyt heidän suuri projektinsa on jakaa koronarokotuksia kahden jäsenkuntansa varsin iäkkäälle väestölle.

***

Evijärven keskustaajamassa, siis kirkonkylällä, on hiljaista. Mitäpä muuta voisi odottaa. Likipitäen ainoa paikka, jossa voi havainnoida ihmisten liikettä, on S-marketin parkkipaikka ja S-marketin sisätilat. Mutta vain lähes ainoa.

Evijärven keskusta on hiljainen, oli koronaa tai ei.

Läheisellä Evijärven kunnantalolla nimittäin oli tänä helmikuun alun hiljaisena lauantaina vipinää. Meitä kunnantalolle kutsui talon kellarissa sijiatseva näyttelytila. Kunnantalon ovessa kuitenkin oli lappu: vältä kaikkea kunnantalolla asiointia. Me teimme työtä käskettyä ja jäimme kieltämättä hieman erikoisennäköisesti kuikuilemaan läpi kunnantalon lasiovien. Kuikuilu oli erityisen kiusallista siksi, että oven takaa meidät huomattiin. Me lähdimme luikkimaan tiehemme tästä kiusallisesta hetkestä otettuamme nopeasti kuvan kunnantalon pihalla sijaitsevasta Uittomiespatsaasta.

”Kasva puu / kulje puu / anna voimaas uittajalles”, kertoo Uittomiespatsaan jalusta Evijärven kunnantalon pihalla.

Kun kävelimme poispäin, joku evijärveläisoletettu tuli kunnantalon ovesta ulos katselemaan peräämme. Me emme enää katsoneet taaksepäin vaan poistuimme paikalta.

Muilta osin Evijärven kirkonkylä on, no, tyypillinen suomalainen kirkonkylä. Siellä on kirkko – joskin vähän itse kaupallisen ytimen ulkopuolella – sekä pitsaa ja kebabia myyvä ravintola, muutamia muita liikerakennuksia, terveyskeskus ja rivi- ja omakotitaloja.

Melkein mikään muu ei ollutkaan auki.

Ihan vähän kirkonkylän ulkopuolella, kantatien 63 toisella puolella sijaitsee Evijärven nuorisoseura, seudun legendaarinen tanssipaikka, jonne nuorisolaiset kokoontuivat naapurikunnista asti. Lauantaina helmikuussa 2021 ei ollut luvassa iltatansseja. Nuorisoseura odottaa epidemian päättymistä siinä missä kaikki muutkin.

Evijärven nuorisoseuralta on joskus voinut ostaa myös eväitä juhlinnan tueksi. Nyt on toisin.

***

Majapaikkamme sijaitsi kunnan pohjoisosissa lähellä Inan kylää. Inan kylän vanhimmat talot ovat tiettävästi ruotsinkielisiä – ruotsinkielisen Pohjanmaan maakunnan rajalle on Inan kylästä vain kilomterin verran.

Majapaikassamme pääsimme saunomaan pimeydessä (jännittävää ja jopa eksoottista) ja syömään majapaikan pitäjän paikalle jättämiä grillimaustettuja perunalastuja valmiiksi avatusta pussista (kiinnostavaa).

Mökin rannasta olisi päässyt kävelemään Evijärven jäälle.

Sunnuntaina ajoimme takaisin Helsinkiin. Paluumatkalla pyrimme näkemään Evijärven ainoan valtakunnallisesti merkittävän rakennetun kulttuuriympäristön, Jokikylässä sijaitsevan Lassilan taloryhmän. Ajoimme kyllä ihan oikeaa tietä mutta kohteen ohi sitä näkemättä. Ensi kerralla sitten!

Suomen kunnat: Alavuden keskustaajaman huono tuuri

Kaikkien näiden katujen kuntakiertue on jatkunut kaikessa hiljaisuudessa neljänteen kohteeseensa. Helmikuun ensimmäisenä ja toisena päivänä vuorossa oli Etelä-Pohjanmaalla sijaitseva Alavus. Matka koostui rakenteellisesti pätevästä taajamajunakyydistä, rankasta lumisateesta sekä senjälkeisestä suojasäästä, Bad Boys for Life -elokuvasta, saukon näkemisestä ja bussikyydistä etupenkissä takaisin kohti etelää.

En tiedä, mistä johtui, että Alavus tuntui jotenkin sieluttomalta. Oliko se vain harmaanluminen sää yhdistettynä tyhjiin teihin? Oliko se potemani vasemman reiden lihasruhjeen, niin kutsutun puujalan, puolisärkevä toipumisvaihe? Vai yksinkertaisesti se, että Alavus on kerta kaikkiaan minulle aika tuttu jo ennalta?

Yhdistelmä näistä kolmesta painotettuna viimeisellä lienee oikea vastaus. Jo ilmeisesti kaksivuotiaana olen piipahtanut Alavuden terveyskeskuksessa, koska Kuortaneen-mökillä minulla oli ilmennyt korvatulehdus. Sittemmin olen kulkenut Alavuden etelä-pohjoissuunnassa kulkevaa kantatietä 66 lukemattomia kertoja, milloin matkalla Kuortaneelle, milloin isovanhempieni luo Kauhavalle, milloin molempiin.

En minä silti ole Alavudella juuri koskaan vasiten kävellyt. Teimme niin maaliskuussa 2018 mökiltä palatessamme puolisen tunnin ajan – ihan vain siksi, että itsekään en ollut koskaan ennen tehnyt niin. Tuo toiminta oli sukua tälle nykyiselle, joskin kevytversiona. Ja nyt, koska Alavus sattui olemaan vuorossa, kävelimme Alavudella uudestaan, kenties vähän turhan pian. Oli se silti ihan jännää.

alavus vanha.jpg

Alavuden tori ja linja-autoasema maaliskuun 2018 kävelyretkeltä.

***

Minkään asian kutsuminen legendaariseksi on tietysti aina arveluttavaa, sillä jotkin sanat ovat kerta kaikkiaan kokeneet inflaation. (Ei nyt mennä siihen, että inflaation kokeminen on ihan yhtä lailla kokenut saman inflaatiokohtalon.) Siitäkin huolimatta Suomen rautateiden liikennepaikoista ehkä legendaarisin on Haapamäki Keuruulla. Se on risteysasema, vaihtopaikka, ja vielä ennen vuotta 1971 sitä kautta piti kulkea, jos mieli täältä etelästä junalla Etelä-Pohjanmaalle, ja vielä senkin jälkeen kuuden vuoden ajan yhteydet Jyväskylään kulkivat sitä kautta. Haapamäki on risteysasema ja vaihtopaikka edelleen, mutta ei tietenkään vanhan ajan malliin.

haapamäki asema.jpg

Haapamäen asemarakennus, ei lipunmyyntiä.

Jos matkaa Alavudelle joukkoliikenteellä, vaihtoehtoja on oikeastaan vain muutama: junalla pääsee perille joko Seinäjoen tai Haapamäen kautta, ja perjantaisin pääsisi bussilla Tampereelta Alavudelle ja sunnuntaina takaisin. Me menimme Alavudelle junalla Tampereella ja Haapamäellä vaihtaen: Tampereelle normaalisti Pendolinolla, ja sen jälkeen kuriositeettikyydillä, tšekkivalmisteisella kiskobussilla ensin Tampereelta Haapamäelle ja sitten vanhan ajan Haapamäen-vaihdon jälkeen Haapamäeltä Alavudelle.

haapamäki laituri.jpg

Matkustajia Haapamäen asemalla. Oikealla juna Tampereelta Keuruulle. Vasemmalle raiteelle saapuisi pian juna Jyväskylästä Seinäjoelle.

Junan ikkunoiden takana vilisi Suomi, josta osa on jo kadonnut. Juuri tätä reittiä kulkivat Pohjanmaalle myös ne aiempien sukupolvien junamatkustajat, ohi sellaisten asemien kuin Pihlajavesi, Eläintarha Zoo, Ähtäri ja Tuuri, kunnes lopulta saavuttiin Alavudelle. Asemarakennukset kertovat siitä, kuinka keskeisellä ja vanhalla valtaväylällä siinä kuljettiinkaan. Alavuden asema on uusrenessanssihenkinen luomus vuodelta 1882 (!), ja se on muuten ”poikkeuksellisen hyvin säilynyt”, mutta valitettavasti kattonsa osin polttanut.

alavuden asema.jpg

Alavuden asemarakennus ja nokiset kattorakenteet.

Vuonna 2013 Alavuteen liitettiin myös Töysän kunta, joten myös Tuurin asema on tätä nykyä osa Alavutta – kuten muuten oli myös ennen vuotta 1927, jolloin Tuurin kylä liitettiin Töysään. Myös Tuurin rautatieasema lukeutuu Alavuden alueella sijaitseviin valtakunnallisesti merkittäviin kulttuuriympäristöihin.

tuuri.jpg

Tuolla ei siinnä Tuurin rautatieasemarakennus, vaan jotain aivan muuta. Tuurin kylä ehti muuttua aika paljon sinä 86 vuoden aikana vuosina 1927-2013, joina se ei ollut osa Alavutta.

Paljon puhetta junamatkasta. Ja mikäpä siinä, sillä tämäkin on toimintaa, jossa matka on miltei yhtä merkittävä kuin määränpää.

***

Yksi Alavuden erikoisuuksista on se, että kunnalla (tai kaupungilla, tässä tapauksessa) on useampi taajama. Jo ennen vuoden 2013 kuntaliitosta Alavus oli kaupunkina kaksinapainen. Keskustaajaman lisäksi Alavuteen kuuluu myös Asemanseudun taajama vajaat neljä kilometriä keskustaajamasta pohjoiseen, mikä luo kunnan keskustan ympäristön rakenteesta omituisen. Asemanseudulla sijaitsee nimensä mukaisesti asema, mutta keskustaajamassa ovat suurimmat kaupat, kunnallishallinto ja muut palvelut, kuten jäähalli, uimahalli ja kirjasto.

Koska juna toi Asemanseudulle mutta majoitus oli keskustaajamassa, oli käveltävä. Satoi lunta. Pellolla tuuli. Taajamien välinen osuus oli talvisen harmaa ja pyryinen. Tämän talven teema on ollut se, että talvea on pitänyt hakea toisaalta: ensin marras-joulukuun taitteessa Alajärveltä, sitten ennen joulua Alavieskasta ja nyt helmikuun ensimmäisinä päivinä Alavudelta. Uudellamaallahan maa on ollut läpi talven koko lailla musta. Ei tässäkään toki sään perässä matkustettu, mutta nyt kävi näin.

alavus siltala.jpg

Vaatekauppa Alavuden Asemanseudun ja keskustan puolivälissä kantatien 66 varressa.

Alavuden asemanseudulla on ainakin yksi K-market ja yksi yökerho/baari, Pub Wagner. Lisäksi on tyhjää liiketilaa. Asemanseudun ja keskustan välissä ei ole juuri mitään. Keskustassa on, kuten mainittua, palveluita, mutta myös tyhjää liiketilaa yhä enenevissä määrin.

alavuden kukkakauppa.jpg

Se kukista.

Mikäpä ihme se nyt on, kun noin seitsemän kilometrin päässä sijaitsee Suomen erikoisin kauppakeskittymä, Tuuri, jossa Keskisen kyläkauppa nousi jo 1990-luvulla suureen valtakunnalliseen maineeseen. Keskisen minäkin opin jo lapsena tuntemaan sinä ankeana hallimaisena tavaratalona, jonne kannattaa mennä esimerkiksi moottoriöljyä tarvitessaan. Kun lapsena mentiin mökiltä ostoksille, valinta tehtiin Seinäjoen ja Keskisen välillä. Sanomattakin oli selvää, että minä olisin aina mennyt paljon mieluummin Seinäjoelle.

Tuurin kauppakylä on aiheuttanut sen, että monien erikoistavaroiden myynti, esimerkiksi urheilutarvikkeiden, on keskittynyt sinne, ja arvelen, että juuri tästä syystä myös Alavuden keskustaajama on kovin kuihtunut.

Ei kuitenkaan täysin! Alavus Areenalla, eli jäähallissa, pelaa paikallisen APV:n sekä miesten että naisten edustusjoukkueet – nyt kohdalle sattui naisten liigapeli APV:n ja rovaniemeläisen RoKin välillä. Kotijoukkue hävisi odotetusti.

alavus areena.jpg

APV:n kotihalli Alavus Areena on tyylikäs alasarjahalli.

Alavuden keskustaajamassa on myös elokuvateatteri, Kino Kyntäjä nimeltään. (Upea nimi! Kyseinen elokuvateatteri sijaitsee Kyntäjän kauppakeskuksessa, siitä nimi. Sitä en tiedä, mistä kauppakeskus on saanut nimensä.)

alavus kyntäjä.jpg

Kauppakeskus ja sen nimi.

Lisäksi keskustaajamassa on oivallinen pubi, Pub Ittellismies. Kattopaneelit olivat täynnä tyhjiä pulloja eri puolilta oluen maailmaa, ja seiniä koristi kokoelma erityyppisiä Vuoden Ittellismies -diplomeja. Keskusteluseuraa saimme noin 20-vuotiaasta jalasjärveläisestä kaverinsaluonavierailijasta, joka joi valkovenäläisiään kovin vauhdikkaasti. ”Tekään ette oo paikallisia”, hän arveli ja oli oikeassa. Keskustelun aikana selvisi ainakin se, että Etelä-Suomessa on enemmän töitä kuin Etelä-Pohjanmaalla.

alavus ittellismies.jpg

Ittellismiehessä on paljon pulloja.

Nämä lauantai-illan elämykset kruunasi todella isohiutaleinen lumisade, jollaisesta ei ole kaikkina talvina tietoakaan, tästä talvesta puhumattakaan.

Yöpaikkana toimi tällä kertaa Hotelli Alavus 66. Vaikka paikka oli hiljainen, emme olleet ainoita vieraita. Sen paljasti aamiainen. Aina joku Suomessa jossain matkustaa – tosin tällä kirjoittamishetkellä varmastikin harvemmat.

alavus 66.jpg

Yöpaikka lumen takana.

 

***

Saavuimme lauantaina, lähdimme sunnuntaina. Lähtöpäivän kävelykierros kohdistui Tusan Lasikodalle, joka on lasista rakennettu kota, jonka päällä on ehkä maailman matalin näkötorni. Lapuanjoen ylittäessämme näimme saukon.

alavus tusan lasiketo.jpg

Tämä on Tusan lasikota.

alavus saukko.jpg

Saukko!

Lopulta vielä Kunto-Lutra-liikuntakeskuksessa sijaitsevaan Alavuden uimahalliin vesijuoksemaan (minulla oli jalkavamma), siitä ABC:lle syömään lounas ja sitten Kyntäjän kauppakeskuksen kulmalle odottamaan Pohjanmaan pikavuoroa Tampereelle. Sieltä se sitten saapui, ja Alavus oli ohi.

Suomen kunnat: Alajärvi, outo savolainen Etelä-Pohjanmaalla

Olin kyllä alusta asti tietoinen riskeistä: Alajärvelle lähtevän bussin ja Seinäjoelle saapuvan junan välillä olisi vaihtoaikaa 40 minuuttia, ja elettäisiin marraskuun viimeistä perjantaita. Kuten tiedämme, säät voivat talvikaudella yllättää ja vaihteet jäätyä. Tämä riski tietenkin toteutui: bussin lähtöön oli 10 minuuttia aikaa, mutta juna seisoi seisomistaan Seinäjoen eteläpuolella pätkivien internet- ja puhelinyhteyksien päässä.

Suuri visioni oli, että voisin odotuttaa Seinäjoelta lähtevää linja-autoa joillain minuuteilla, jos vain mitenkään saisin yhteyden auton kuljettajaan. Tämä ei onnistunut. Matkahuollon asiakaspalvelu kuitenkin vinkkasi, että kannattaa puhua konduktööreille. Sen tein, ja lopulta tuloksena oli VR:n antama taksikortti karannutta bussikyytiä korvaamaan.

Siinä rytäkässä junakin nytkähti liikkeelle – junan kuljettaja oli ensin käynyt koputtelemassa vaihdetta lumihangessa – ja saavuimme Seinäjoelle lopulta 50 minuuttia aikataulusta myöhässä. Sen jälkeen Kaikki nämä kadut pääsi istumaan Fordin takapenkille 80 kilometrin matkan kahdella eri valtatiellä kuin tärkeä virkamies ikään.

seinäjoen asema.jpg

Seinäjoella 50 minuuttia myöhemmin kuin piti. Junassa oli hirvittävästi joukkuevoimistelijoita, ja niin oli lopulta paluumatkallakin.

***

Taksin ikkunassa vilahteli pohjalaisia paikannimiä, sellaisia kuin Hippi, Veneskoski ja Ruha. Kuulemma pidemmät kyydit Seinäjoelta ovat toisinaan niitä, joissa ihminen on astunut junasta tupakalle ja unohtunut sinne. Sitten on otettu alle pirssi ja menty Kokkolaan, Ylivieskaan tai Tampereelle etsimään junaan jääneitä matkatavaroita ja -kavereita.

Nyt mentiin kuitenkin Alajärvelle. Taksi kurvasi hotellin pihaan, ja astuimme ulos ja lopulta sisään rakennukseen, majapaikkaamme, Alvariiniin. Kyseessä oli hotellin, ravintolan, baarin ja keilahallin yhdistelmä. Hybridimäinen oli myös tunnelma: se sisälsi opettajaporukan pikkujoulua, seinällä vilkkuvia alkoholimainoksia, joululauluja, vastaanotto- ja baaritiskin sekä tiettyä eloisuutta. Kontrasti Alajärven keskustaan, jossa kirpeässä perjantai-illan pakkasessa kuljeskeli ympäriinsä muutama pieni teiniporukka uskonnollisen nuorisotilan liepeillä, oli merkittävä. Se oli kuin kohtaus Twin Peaksista: saapuminen syrjäiseen provinssikaupunkiin, jonka ainoassa hotellissa kaikki on jotenkin vinksallaan.

alajärvi infotaulu.jpg

Hotelli Alvariinin pihassa on tarjolla Alajärven kartta. Viime viikonlopun sää oli suorastaan jouluinen.

alajärvi alvariini.jpg

Vasemmalla hotelli-ravintola-keilahalli Alvariini. Oikealla liikenneympyrä Keskuskadun ja Järvikadun risteyksessä. Alajärven keskustan tietämillä on kokonaiset neljä liikenneympyrää.

Sen sekä perjantai- että lauantai-ilta osoittivat, että ulospano voi hämätä. Lauantai-iltana hotellin ravintolassa oli tarjolla joulupöytä, ja uskonnolliset joululaulut säestivät baarin puolella alkoholimainosten edelleen vilkkuessa äänetöntä televisiolähetystä jalkapallon miesten EM-kisojen lohkoarvonnasta. Mikään ravintola ei silti ollut niin vilkas kuin ABC, joka kerää paitsi Alajärven myös naapurikuntien väkeä ulos syömään, ja kerää sitä merkittävän paljon.

alajärvi abc.jpg

Alajärven ABC:llä oli runsaasti lapsiperheitä syömässä. Yksinäisille oli tarjolla toissapäiväinen maakuntalehti.

Elämää oli myös Alajärven uimahallin miesten saunassa sunnuntaina. Siellä sain kuulla Järviseudun murteella kerrottuja juttuja Alajärven Ankkurien pesäpallojaoston pohjattomasta rahantarpeesta, mikä aiheuttaa tiettyä kassavajetta seuran lentopalloilijoille. Alajärven kokoisen kaupungin urheilupiireissä vaikuttaa jos nyt ei kuohuvan, niin ainakin hieman ujosti pinnan alla kuplivan.

***

Minä olen käynyt Alajärvellä aiemmin ainakin neljästi – kolmesti pesäpallo-ottelussa ja pari vuotta sitten viimeksi muuten vaan ilman ennakkovalmistautumista ja autolla (näimme ohimennen kirkon ja hautausmaan). Alajärveen on aina liittynyt mystiikkaa, ennen muuta kielen takia. Kuten olen joskus tässäkin blogissa tainnut mainita, Suomen jyrkimmän murrerajan on arveltu sijaitsevan Lapuan ja Alajärven-Lappajärven välillä, ja siinä kohtaa eteläpohjalaismurre vaihtuu savolaiseksi. Minulla on runsaasti kokemusta tuon murrerajan länsi-, siis pohjalaiselta puolelta, mistä sukuni on pitkälti peräisin. Murrerajan itäpuoli sen sijaan on kummallinen ja tuntematon. Puhutaan savolaiskiilasta: 1500-luvulla savolaiset saapuivat idästä Pohjanmaalle, asettuivat paikoilleen ja jättivät paikalle kielen. Niinpä nykyäänkin Alajärvellä mennään mehtään ja kahtotaan. (Tässä muuten kiinnostuneille hyvin mielenkiintoinen artikkeli Järviseudun kummallisesta savolaiskielestä. Het sitte maitova!)

alajärvi pesis.jpg

Ensimmäistä kertaa Alajärvellä, heinäkuussa 1996 Ankkureiden pelissä. Minä olen tuo 12-vuotias poika Jaakon Hallin mainoksen vasemmalla puolella.

Alajärvellä on myös maine, jota on vaikea pitää mairittelevana. Aina luotettava Suomi24-keskustelupalsta sisältää muutamankin keskusteluketjun, jossa puhutaan Alajärven uskonnollisuudesta ja sisäänpäinlämpiävyydestä. Jotkut sanovat, että uskottomia kiusataan koulussa ja niille sanotaan, ettei ne pääse taivaaseen. (Yksi Alajärven uskonnollisiin yhteisöihin nuorempana kuuluneista on muuten musiikintekijä Mikko Joensuu, joka sittemmin luopui uskostaa ja purki aiheen Amen-trilogiaksi, jonka kuuntelemista suosittelen kaikille. Lisätietoa mm. tässä Rumban vanhassa jutussa.) Sellaistakin on korviini kantautunut, että Alajärvi nyt vain kerta kaikkiaan on outo ja epämääräinen paikka, jossa tapahtuu outoja ja epämääräisiä asioita.

alajärvi opaste.jpg

Kuortane on naapurikunta, mutta Jyväskylä on vielä Alajärveltä kaukana. Murteellisesti Alajärvi on kuitenkin selvästi lähempänä Jyväskylää.

Mutta minusta Alajärvi ei ollut epämääräinen tai huono (outo se kyllä oli). Pikemminkin se oli kiinnostava, hyvin kiinnostava. Tekemistä riitti juuri sopivasti: niin, että tekemiseen ei ollut painetta, tyhjää ja rentoa olemista oli paljon ja öisin nukutti sikeästi.

***

Kaikissa Suomen kunnissa ei missään nimessä ole nähtävyyksiä, mutta Alajärvellä niitä on, ja vieläpä Suomen mittakaavassa kohtalaisen merkittäviä. Merkittävin Alajärven nähtävyyksistä lienee kokoelma Alvar Aallon tai hänen arkkitehtitoimistonsa piirtämiä rakennuksia. Jos nimittäin jokin Suomen kaupungeista on Alvar Aallon kaupunki, niin se taitaa olla Alajärvi. Siellä sijaitsee myös Alvar Aallon ensimmäinen julkinen työ, Nuorisoseurantalo (entinen Suojeluskuntatalo), joka on valmistunut vuonna 1919. Lisäksi Alajärvellä sijaitsee Aallon arkkitehtitoimiston viimeinen työ, Alajärven kaupunginkirjasto (1991, Heikki Tarkka), joka perustuu Aallon hahmotelmaan vuodelta 1966. Samoilla seuduilla sijaitsee myös Alajärven kirkko eli Gabrielin kirkko, joka on itsensä Carl-Ludvig Engelin piirtämä.

alajärvi nuorisoseurantalo.jpg

Nuorisoseurantalo Alajärvellä on Alvar Aallon ensimmäinen julkinen työ.

alajärvi kaupungintalo ja kirkko.jpg

Aallon kaupungintalo ja Engelin kirkko sulassa sovussa.

alajärvi hautausmaa.jpg

Alajärven hautausmaa sijaitsee kauniissa paikassa, Alajärven rannassa.

Alajärvellä sijaitsee myös Nelimarkka-museo, joka on Etelä-Pohjanmaan aluetaidemuseo. Sillä statuksellaan museo on kovassa seurassa: muut Suomen 15 aluetaidemuseota ovat maakuntiensa keskuspaikoissa (esim. Helsingin taidemuseo HAM tai Kuopion taidemuseo). En ole perinteisesti suuremmin välittänyt taidemuseoista, mutta tässäkin taidamme elää tiettyä murrosvaihetta. Alajärvellä tuli tehtyä yhteensä noin 8,5 kilometrin kävelyretki Alajärven keskustaajamasta maaseudun puolelle (neljä kilometriä sinne, neljä takaisin, paluumatkalla kirpputorille ostamaan Alajärven Ankkureiden verkkatakki ja kahville ABC:lle). Olimme museon ainoat asiakkaat, minkä myötä myös Nelimarkka-leivos ja kahvi jäivät tällä kertaa saamatta. Itse museo oli kuitenkin avoinna ja kiinnostava. Museo esitteli Alajärvelle asettuneen taiteilijan Eero Nelimarkan elämäntarinaa ja -töitä. Nelimarkka asui elämänsä aikana myös Helsingissä (mm. Oulunkylässä ja Käpylässä) ja silloisessa naapurikunnassa Huopalahdessa. Niissä paikoissa olen tietysti minäkin tämän tästä kulkenut.

Logististen rajoitteiden vuoksi Alajärven toinen taajama, liitoskunta Lehtimäen keskus vajaan 30 kilometrin päässä etelässä, jäi tällä kertaa kokematta. Kuntaliitosbuumi ehti tuon verran ravistella myös Järviseutua vuosituhannen ensimmäisellä kymmenluvulla, mutta ei sentään enempää (ainakaan vielä, vaikka takavuosina liitospuheita myös Vimpelin ja Alajärven ja jopa Evijärven kanssa on ollut vireillä). Toinen paikka, jossa olisin paremmissa logistisissa olosuhteissa halunnut vierailla, olisi ollut Kuolema. Sen taidan kohdata joskus myöhemmin.

Rajatapauksia ja teollisuusneuvoksen huvipuisto

Etelä-Pohjanmaa-kliseet lienevät tuttuja useille.

On tasaista ja paljon peltoja, ihmisillä on uhoavainen maine, kaikki on suurta. Murre on vahva, yksi suomen parhaiten säilyneistä. Se sisältää muotoja ja rakenteita, joita ei esiinny yhdessäkään muussa suomen murteessa. Sellainen piirre on esimerkiksi -hna- tai -hnä-päätteinen inessiivi (jota vieläpä usein täydennetään välivokaalilla) – vahvaa eteläpohjanmaan murretta puhuva eteläpohjalainen ei useinkaan kysy ”missä” vaan ”mihinä”.

Eteläpohjalaisuuteen tuntuu liittyvän monesti myös se, että muita Pohjanmaita ei oikein tunnusteta (Vaasa saattaa olla poikkeus). Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla ei olekaan Etelä-Pohjanmaan kanssa juuri yhteistä. Paitsi tietysti pinnanmuodot.

***

Koko sen ajan, jonka olen Suomessa elämästäni asunut, olen asunut Uudellamaalla. Uudenmaan ulkopuolisista maakunnista Etelä-Pohjanmaa on kuitenkin aina ollut minulle läheisin.

Geeniperimältäni minä lienen hyvinkin eteläpohjalainen. Molemmat vanhempani ovat Kauhavalta kotoisin, eivätkä aiemmatkaan sukupolvet juuri tule Kuortanetta tai Härmää kauempaa. Kuortaneella sijaitsee myös kesämökki. Olen kuitenkin syntynyt ja kasvanut Suomen etelässä. Sen seurauksena Etelä-Pohjanmaahan ja sen kieleen ovat aina liittyneet lapsuuden lomat ja juhlapyhät.

Ja jos jostain asiasta tulevat mieleen lapsuuden lomat ja juhlapyhät, asia ei välttämättä ole kovin huono. Ei, vaikka asian pääkaupunki olisi Seinäjoki. Se kylläkin jäi viime viikonlopun vierailulla väliin. Ihan hyvä niin.

img_1847

Seinäjoella olen kyllä aiemmin käynyt monesti. Tämä kuva on Seinäjoen matkakeskukselta elokuulta 2014, jolloin vaihdoin liikennevälinettä junasta bussiin matkalla Kuortaneelle. Olin toinen bussin kahdesta matkustajasta.

Saavuimme Kuortaneelle talven toistaiseksi kylmimpänä iltana. Pakkasta oli ennustettu peräti 30 astetta, mutta perillä olikin vain 24. En ole melkein ikinä nähnyt niin kirkasta tähtitaivasta. Kuortaneenjärven vastarantojen valot urheiluopistolta ja kirkolta loistivat etäälle.

Mökki sijaitsee lähellä Ruonan kylää, ja tässä ollaankin niin kutsutusti jännän, tai tarkemmin ilmaistuna sangen jyrkän murrerajan, äärellä. Vain muutamien kilometrien päässä Ruonalta nimittäin sijaitsee kunnanraja, jonka takana on Alajärvi.

Noin 11-vuotiaana, keskellä 1990-lukua, oli soitettava sinne mökin lankapuhelimesta. Alajärvellä nimittäin pelattaisiin sinä päivänä Superpesis-ottelu, joka kiinnosti minua suuresti ja jonne isä oli luvannut lähteä mukaan, mutta päivän Ilkassa ei kerrottu ottelun alkamisaikaa. Niin minä otin käteeni puhelinluettelon ja näppäilin pelokkain sormin Alajärven Ankkureiden toimiston numeron. Sieltä vastattiin. Asia kävi selväksi, peli alkaisi kuudelta. Mutta puhe langan päässä kuulosti kummalliselta.

Alajärvellä puhutaan savolaismurteita, kuten koko Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla. Siihen kuuluvat Alajärven lisäksi muun muassa Lappajärvi, Vimpeli, Lehtimäki ja Soini. Siellä ei ole tietoakaan siitä, mistä Etelä-Pohjanmaa muualla Suomessa yleisesti tunnetaan: lakeuksista ja dee-kirjaimen korvaamisesta reellä. Alajärven murre on minusta ehdottomasti yksi Suomen kiinnostavimmista – miten voikin olla, että puhe muuttuu kilometrien mittaisella matkalla niin suuresti? Paikallisen S-marketin seinääkin koristi vielä 2010-luvun alussa slogan ”Het sitte halapaa!” ennen kuin market muutti ABC-huoltoaseman yhteyteen valtatien varteen. Het. Sitä tavua Alajärvellä viljellään. Kerran (okei, useamman) intouduin Alajärven murteen kanssa googletuspuuhiinkin. Vastaan tuli Ilkan kolumni, jonka kirjoittaja on kotoisin Alajärven Menkijärven kylästä. En ollut tullut edes ajatelleeksi, millainen murresekoitus Menkijärvellä vallitsee, vaikka paikka sinänsä oli minulle kovinkin tuttu: siellä sijaitsee lentokenttä, jossa useampi lähisukulaiseni on harrastanut purjelentoa. Minä olen siellä ennen muuta syönyt jäätelöä.

Jonkinlainen rajatapaus on toki jo Kuortanekin. Siellä tasainen Etelä-Pohjanmaa alkaa kumpuilla ja muuttua metsäisemmäksi. Murre kuitenkin on läntinen.

img_1840

Ruona, Kuortane, elokuu 2014. Kutakuinkin tässä veri lensi vuonna 1808, kun Venäjän ja Ruotsin joukot ottivat yhteen yhdessä Suomen sodan suurimmista ja ratkaisevimmista taisteluista.

***

Kuortaneen lisäksi kävimme Kauhavalla – lopulta niinkin paljon, että läpäisimme myös liitoskuntien Ylihärmän ja Alahärmän alueita matkalla rannikolle. Ymmärsin yhtäkkiä, etten ole koskaan varsinaisesti käynyt Härmässä, siis liioin Yli- tai Alahärmässäkään, vaikka Härmä oli aina ollutkin lähellä.

Siellä vasta näkikin peltoja pitkin kauas. Mutta siellä oli myös jättiläismäinen huvipuisto, jonka olemassaolosta olen tiennyt, mutta jota en kuitenkaan ollut ihan ymmärtänyt: PowerPark. Se oli jopa tammikuun kuurassa ja portit suljettuina silkkaa Amerikkaa. Varsin röyhkeä paikka.

img_1441

Siitä pääsisi kai Powerlandiin.

img_1436

Estetiikan tajua pohjalaisittain. (Nämä kuvat ovat muuten hätäisehköjä räpsäisyjä auton ikkunasta – ei ollut aikaa laajamittaisemmalle pysähtymiselle.)

PowerParkin omistaa kauhavalainen teollisuusneuvos Jorma Lillbacka, yksi epäilemättä Etelä-Pohjanmaan tärkeimmistä vaikuttajista. Hän aloitti uransa autotallissa ja päätyi miljonääriksi ja perusti lopulta huvipuiston, jossa on Suomen suurin puuvuoristorata ja Suomen korkein maailmanpyörä.

Lillbackalla on valtaa. Viime kesänä Kauhavan kaupunki rakensi Alahärmässä sijaitsevalle Härmän seisakkeelle 350-metrisen asemalaiturin, ja ensi kesänä siellä alkaa pysähtyä kaksi junaa vuorokaudessa molempiin suuntiin. Vuonna 2006 sama seisake lakkautettiin – sellaistahan nyt tapahtuu alle 5000 asukkaan kunnissa.

Mutta sitten tuli PowerPark. Pitäähän sinne nyt junalla päästä, herran tähären.

***

Helsingin kaduille en ole viime päivinä paljon ehtinyt, joskin toissa päivänä kävin katsomassa Avajaisaukion. Tai no, ei sitä vielä ollut olemassa, koko Kuninkaantammen osa-alue Helsingin Myyrmäen-läheisillä perukoilla kun on pitkälti vielä rakenteilla.

img_1553

Avajaisaukio Helsingin Kuninkaantammessa ei vielä ole olemassa. Kävin silti paikalla.