Kaikkien näiden katujen kuntakiertue on jatkunut kaikessa hiljaisuudessa neljänteen kohteeseensa. Helmikuun ensimmäisenä ja toisena päivänä vuorossa oli Etelä-Pohjanmaalla sijaitseva Alavus. Matka koostui rakenteellisesti pätevästä taajamajunakyydistä, rankasta lumisateesta sekä senjälkeisestä suojasäästä, Bad Boys for Life -elokuvasta, saukon näkemisestä ja bussikyydistä etupenkissä takaisin kohti etelää.
En tiedä, mistä johtui, että Alavus tuntui jotenkin sieluttomalta. Oliko se vain harmaanluminen sää yhdistettynä tyhjiin teihin? Oliko se potemani vasemman reiden lihasruhjeen, niin kutsutun puujalan, puolisärkevä toipumisvaihe? Vai yksinkertaisesti se, että Alavus on kerta kaikkiaan minulle aika tuttu jo ennalta?
Yhdistelmä näistä kolmesta painotettuna viimeisellä lienee oikea vastaus. Jo ilmeisesti kaksivuotiaana olen piipahtanut Alavuden terveyskeskuksessa, koska Kuortaneen-mökillä minulla oli ilmennyt korvatulehdus. Sittemmin olen kulkenut Alavuden etelä-pohjoissuunnassa kulkevaa kantatietä 66 lukemattomia kertoja, milloin matkalla Kuortaneelle, milloin isovanhempieni luo Kauhavalle, milloin molempiin.
En minä silti ole Alavudella juuri koskaan vasiten kävellyt. Teimme niin maaliskuussa 2018 mökiltä palatessamme puolisen tunnin ajan – ihan vain siksi, että itsekään en ollut koskaan ennen tehnyt niin. Tuo toiminta oli sukua tälle nykyiselle, joskin kevytversiona. Ja nyt, koska Alavus sattui olemaan vuorossa, kävelimme Alavudella uudestaan, kenties vähän turhan pian. Oli se silti ihan jännää.
***
Minkään asian kutsuminen legendaariseksi on tietysti aina arveluttavaa, sillä jotkin sanat ovat kerta kaikkiaan kokeneet inflaation. (Ei nyt mennä siihen, että inflaation kokeminen on ihan yhtä lailla kokenut saman inflaatiokohtalon.) Siitäkin huolimatta Suomen rautateiden liikennepaikoista ehkä legendaarisin on Haapamäki Keuruulla. Se on risteysasema, vaihtopaikka, ja vielä ennen vuotta 1971 sitä kautta piti kulkea, jos mieli täältä etelästä junalla Etelä-Pohjanmaalle, ja vielä senkin jälkeen kuuden vuoden ajan yhteydet Jyväskylään kulkivat sitä kautta. Haapamäki on risteysasema ja vaihtopaikka edelleen, mutta ei tietenkään vanhan ajan malliin.
Jos matkaa Alavudelle joukkoliikenteellä, vaihtoehtoja on oikeastaan vain muutama: junalla pääsee perille joko Seinäjoen tai Haapamäen kautta, ja perjantaisin pääsisi bussilla Tampereelta Alavudelle ja sunnuntaina takaisin. Me menimme Alavudelle junalla Tampereella ja Haapamäellä vaihtaen: Tampereelle normaalisti Pendolinolla, ja sen jälkeen kuriositeettikyydillä, tšekkivalmisteisella kiskobussilla ensin Tampereelta Haapamäelle ja sitten vanhan ajan Haapamäen-vaihdon jälkeen Haapamäeltä Alavudelle.
Junan ikkunoiden takana vilisi Suomi, josta osa on jo kadonnut. Juuri tätä reittiä kulkivat Pohjanmaalle myös ne aiempien sukupolvien junamatkustajat, ohi sellaisten asemien kuin Pihlajavesi, Eläintarha Zoo, Ähtäri ja Tuuri, kunnes lopulta saavuttiin Alavudelle. Asemarakennukset kertovat siitä, kuinka keskeisellä ja vanhalla valtaväylällä siinä kuljettiinkaan. Alavuden asema on uusrenessanssihenkinen luomus vuodelta 1882 (!), ja se on muuten ”poikkeuksellisen hyvin säilynyt”, mutta valitettavasti kattonsa osin polttanut.
Vuonna 2013 Alavuteen liitettiin myös Töysän kunta, joten myös Tuurin asema on tätä nykyä osa Alavutta – kuten muuten oli myös ennen vuotta 1927, jolloin Tuurin kylä liitettiin Töysään. Myös Tuurin rautatieasema lukeutuu Alavuden alueella sijaitseviin valtakunnallisesti merkittäviin kulttuuriympäristöihin.
Paljon puhetta junamatkasta. Ja mikäpä siinä, sillä tämäkin on toimintaa, jossa matka on miltei yhtä merkittävä kuin määränpää.
***
Yksi Alavuden erikoisuuksista on se, että kunnalla (tai kaupungilla, tässä tapauksessa) on useampi taajama. Jo ennen vuoden 2013 kuntaliitosta Alavus oli kaupunkina kaksinapainen. Keskustaajaman lisäksi Alavuteen kuuluu myös Asemanseudun taajama vajaat neljä kilometriä keskustaajamasta pohjoiseen, mikä luo kunnan keskustan ympäristön rakenteesta omituisen. Asemanseudulla sijaitsee nimensä mukaisesti asema, mutta keskustaajamassa ovat suurimmat kaupat, kunnallishallinto ja muut palvelut, kuten jäähalli, uimahalli ja kirjasto.
Koska juna toi Asemanseudulle mutta majoitus oli keskustaajamassa, oli käveltävä. Satoi lunta. Pellolla tuuli. Taajamien välinen osuus oli talvisen harmaa ja pyryinen. Tämän talven teema on ollut se, että talvea on pitänyt hakea toisaalta: ensin marras-joulukuun taitteessa Alajärveltä, sitten ennen joulua Alavieskasta ja nyt helmikuun ensimmäisinä päivinä Alavudelta. Uudellamaallahan maa on ollut läpi talven koko lailla musta. Ei tässäkään toki sään perässä matkustettu, mutta nyt kävi näin.
Vaatekauppa Alavuden Asemanseudun ja keskustan puolivälissä kantatien 66 varressa.
Alavuden asemanseudulla on ainakin yksi K-market ja yksi yökerho/baari, Pub Wagner. Lisäksi on tyhjää liiketilaa. Asemanseudun ja keskustan välissä ei ole juuri mitään. Keskustassa on, kuten mainittua, palveluita, mutta myös tyhjää liiketilaa yhä enenevissä määrin.
Mikäpä ihme se nyt on, kun noin seitsemän kilometrin päässä sijaitsee Suomen erikoisin kauppakeskittymä, Tuuri, jossa Keskisen kyläkauppa nousi jo 1990-luvulla suureen valtakunnalliseen maineeseen. Keskisen minäkin opin jo lapsena tuntemaan sinä ankeana hallimaisena tavaratalona, jonne kannattaa mennä esimerkiksi moottoriöljyä tarvitessaan. Kun lapsena mentiin mökiltä ostoksille, valinta tehtiin Seinäjoen ja Keskisen välillä. Sanomattakin oli selvää, että minä olisin aina mennyt paljon mieluummin Seinäjoelle.
Tuurin kauppakylä on aiheuttanut sen, että monien erikoistavaroiden myynti, esimerkiksi urheilutarvikkeiden, on keskittynyt sinne, ja arvelen, että juuri tästä syystä myös Alavuden keskustaajama on kovin kuihtunut.
Ei kuitenkaan täysin! Alavus Areenalla, eli jäähallissa, pelaa paikallisen APV:n sekä miesten että naisten edustusjoukkueet – nyt kohdalle sattui naisten liigapeli APV:n ja rovaniemeläisen RoKin välillä. Kotijoukkue hävisi odotetusti.
Alavuden keskustaajamassa on myös elokuvateatteri, Kino Kyntäjä nimeltään. (Upea nimi! Kyseinen elokuvateatteri sijaitsee Kyntäjän kauppakeskuksessa, siitä nimi. Sitä en tiedä, mistä kauppakeskus on saanut nimensä.)
Lisäksi keskustaajamassa on oivallinen pubi, Pub Ittellismies. Kattopaneelit olivat täynnä tyhjiä pulloja eri puolilta oluen maailmaa, ja seiniä koristi kokoelma erityyppisiä Vuoden Ittellismies -diplomeja. Keskusteluseuraa saimme noin 20-vuotiaasta jalasjärveläisestä kaverinsaluonavierailijasta, joka joi valkovenäläisiään kovin vauhdikkaasti. ”Tekään ette oo paikallisia”, hän arveli ja oli oikeassa. Keskustelun aikana selvisi ainakin se, että Etelä-Suomessa on enemmän töitä kuin Etelä-Pohjanmaalla.
Nämä lauantai-illan elämykset kruunasi todella isohiutaleinen lumisade, jollaisesta ei ole kaikkina talvina tietoakaan, tästä talvesta puhumattakaan.
Yöpaikkana toimi tällä kertaa Hotelli Alavus 66. Vaikka paikka oli hiljainen, emme olleet ainoita vieraita. Sen paljasti aamiainen. Aina joku Suomessa jossain matkustaa – tosin tällä kirjoittamishetkellä varmastikin harvemmat.
***
Saavuimme lauantaina, lähdimme sunnuntaina. Lähtöpäivän kävelykierros kohdistui Tusan Lasikodalle, joka on lasista rakennettu kota, jonka päällä on ehkä maailman matalin näkötorni. Lapuanjoen ylittäessämme näimme saukon.
Lopulta vielä Kunto-Lutra-liikuntakeskuksessa sijaitsevaan Alavuden uimahalliin vesijuoksemaan (minulla oli jalkavamma), siitä ABC:lle syömään lounas ja sitten Kyntäjän kauppakeskuksen kulmalle odottamaan Pohjanmaan pikavuoroa Tampereelle. Sieltä se sitten saapui, ja Alavus oli ohi.
Kaikki nämä kadut 