Suomen kunnat: Etenkin Haapajärvellä tee on tuontituote

Haapajärvi on paikka, jossa on

– 27 astetta pakkasta

– suuria korkeuseroja

– vuorenhuippuja

– lumivyöry

Tällaisen kuvan piirsi silmien eteen jääteemainos, joka pyöri Keski- ja Etelä-Euroopan televisioissa 1990-luvulla. Se todella oli päivätty Haapajärvi-nimiseen paikkaan.

Kuuluisa jääteemainos löytyy myös YouTubesta – Haapajärven kaupungin tililtä.

Jos joku on joskus vieraillut Haapajärvellä, ja vaikkei olisikaan, lienee helppo todeta, että todellisuus on tarua vähemmän vuoristoista. Jos Haapajärvellä joskus voikin olla 27 astetta pakkasta, lumivyöryn alle kyseisen kaupungin alueella ei ole helppoa joutua. Todellinen Haapajärvi on pohjoispohjalainen kunta, joka on – kuten sijainnistakin sopii olettaa – kovin tasainen.

Sen ei kannata antaa liikaa häiritä. Kun tieto jääteemainoksesta ylsi tähän tasaiseen ja syrjäiseen pitäjään, alkoi brändinrakennus. Tätä nykyä Haapajärvi markkinoi itseään Suomen teekaupunkina. Kaupungintalon aulassa on vitriinikaupalla teekuppeja. Sellaisia, joita voi ostaa turistikohteen krääsämyymälästä (I went to Haapajärvi, and all I got was this ugly tea cup), perinteistä Arabiaa, muumimukeja ja mitä näitä nyt onkaan.

Haapajärven kaupungintalon aulan teekuppikokoelma on sekä hämmentävä että massiivinen.

Lisäksi on olemassa sellainen kuriositeetti kuin Haapajärvi-tee. Se on Forsmanin valmistamaa Intia-ceylonteetä, johon on sekoitettu kehä- ja ruiskukan terälehtiä. Sitä voi ostaa Haapajärven keskustassa sijaitsevasta Häggmanin kahvilasta. Haapajärven kaupungintalolla Haapajärvi-teetä jaettiin ilmaiseksi pusseittain, mutta niistä yksittäispakkauksista paljastui arkinen Lipton eikä oikeaa nimikkoteetä ollenkaan.

Tämän kaiken lisäksi kaupungin keskustan lyhtypylväisiin on kiinnitetty Visit Haapajärvi -mainoksia, joiden iskulauseeksi oli laadittu ”Tee oikein”.  Ei ehkä etevin kaksoismerkitys, mutta kaksoismerkitys kuitenkin. Vai että teetä oikein.

Siinä se iskulause näkyy.
Haapajärven teevillitys on mennyt itse asiassa niin pitkälle, että keskustan katuvaloissakin on käytetty teekuppidesignia.

Mikä on siis tämä Suomen kunta, jolla ei pitäisi olla yhtään mitään erityisempää tekemistä teen kanssa mutta jolla silti on? Siitä seuraavaksi lisää.

***

Haapajärveä voinee ihan hyvällä omallatunnolla kutsua syrjäiseksi paikaksi – sellaisen kuvan se jääteemainoskin välitti, vaikkakin kieltämättä harhaanjohtavalla tavalla. Lähin maakuntakeskus on 126 kilometrin ajomatkan päässä sijaitseva Kokkola, ja sekin tosiaan on vain Kokkola. Oman maakunnan pääpaikkaan Ouluun on 160 kilometriä.

Syrjäiseen imagoon sopii tietysti sekin, että yksi kuuluisimmista ihmisistä paikkakunnan historiassa on hiihtäjäkarpaasi Mika Myllylä, josta lehtikuvaaja Hannes Heikura otti juuri näillä main tunnetun suo-otoksen. Sittemmin sekä Myllylä että Heikura ovat siirtyneet tästä maailmasta pois. Ei teemainos Haapajärven kuvailemisessaan sikäli osunut harhaan, että toki Haapajärvi-nimisessä paikassa yleensä tapaa koittaa kunnon talvi. Talviperinteistä kertoo sekin, että kaupungintalon valtuustosalin seinustoja korostaa Mika Myllylän mittava palkintokokoelma.

Haapajärvi on tätä nykyä verraten keskeinen kauppapaikka – kun ihan lähellä ei ole merkittävästi muutakaan. Tässä katsannossa keskeinen kauppapaikka tarkoittaa sitä perinteistä: K-Supermarket, S-Market, Tokmanni, Halpa-Halli (koska tämä on Pohjanmaata) ja koko joukko pienempiä kivijalkaliikkeitä, jotka vielä jatkavat olemassaoloaan. Ja tietenkin myös tyhjää liiketilaa.

Tyhjää liiketilaa.

Ravintolaruoan valikoima Haapajärvellä on vähäisempi. Me päädyimme syömään kaksi ABC-noutopöytälounasta, jossa ei konseptina ole sinänsä valittamista. Se on näissä Suomen kunnissa ehtinyt tulla tutuksi. Arvioimme yhteistoiminnassa ABC:n joka tapauksessa houkuttelevammaksi vaihtoehdoksi kuin Popsi-Grillin tai Ravintola Harunin kebabit ynnä pitsat.

Haapajärven keskusta noin muilta osin on parkkipaikkapitoinen. Asfalttikenttien keskeltä nousee ympäriinsä roiskitun näköisiä liikerakennuksia. Me ajoimme tässä ympäristössä, sillä siihen tarkoitukseen mittakaava näytti olevan suunniteltu, mutta myös kävelimme. Ei mitään uutta suomalaiselta kuntarintamalta, mutta Haapajärvellä jos jossain tämä oikein hyppäsi silmille.

Kauppakadun ja Kirkkokadun kulmassa näyttää Haapajärvellä tältä. Jossain toisaalla tämännimisiten katujen risteystä reunustaisi rakennus.

***

Ei tässä kuitenkaan ole tarkoitus Haapajärveä moittia, sillä viihdyimme siellä oikein hyvin.

Turistille Haapajärvi tarjoaa myös nähtävyyksiä. Niistä kenties suurin on Suomen tasavallan ensimmäisen presidentin K. J. Ståhlbergin lapsuudenkotimuseo Haapajärven kirkon kupeessa. Siellä, Haapajärven silloisessa pappilassa, Ståhlberg asui neljävuotiaasta alkaen 1800-luvun loppuvuosina.

K. J. Ståhlberg was here.

Toinen Haapajärven museokohteista on pikkupaikakuntien klassikko, kotiseutumuseo. Suurilta osin ulkoilmassa oleva museo koostuu pihapiiristä, johon on koottu joukko rakennuksia eri puolilta Haapajärveä ja lähikuntia.

Haapajärven kotiseutumuseossakin se tiedetään.

Kaupungintalon teekuppikokoelma ja Mika Myllylän palkintovitriinit tulikin jo mainittua, mutta on Haapajärvellä myös elävää urheiluperinnettä. Stadionbongareille Haapajärvi tarjoaa Ronkaalan pesäpallostadionin. Haapajärven Pesä-Kiilojen miesten joukkue pelasi Superpesiksessäkin vuosina 1996-1998, mutta sittemmin touhu on hiipunut maakuntasarjatasolle. Juniorit ovat seurassa yhä eteviä. Itse stadion täyttäisi edelleen kirkkaasti pääsarjatason vaatimukset.

Haapajärven suurin katsomo.

Pesäpallostadionin vieressä on kelpo uimaranta, jossa uiminen oli suoritettava sangen pikaisesti ennen päälle voimalla vyörynyttä kovin totaalista ukkoskuuroa.

***

Meidän majapaikkamme ei Haapajärvellä sijainnut keskustaajamassa, vaikka sielläkin olisi ollut tarjolla läpeensä kulahtanut hotelli. Meidän valintamme oli rintamamiestalo Oksavan kylässä, kymmenisen kilometriä keskustasta Nivalan suuntaan. Se oli hyvä ratkaisu.

Oksavan kylä tarjosi meille uimarannan (jonka vesi tosin oli hivenen öljyistä, minkä en antanut haitata) ja paikalliselle koululle perustetun Oksavan kesäkahavilan. Söimme siellä vohvelit ja joimme virvoitusjuomaa. Ettei olisi ollut ihan keltaista jaffaa, kuten suomalaisella maaseudulla kuuluu. Haapajärvi sattui kohdallemme heinäkuussa, mistä oli kiittäminen tätä kohtalaisen runsasta kuriositeettivalikoimaa.

Oksavan kylä pääsi listallani nyt myös siihen joukkoon paikkoja maailmassa, joissa olen katsonut jalkapallon miesten arvokisaturnauksen loppuottelun. Tämä ottelu oli TV2:n esittämä Italian ja Englannin kohtaaminen, joka päättyi Italian dramaattiseen voittoon ja Englannin traumaattiseen tappioon. Peli kesti yli puolenyön, mutta elimme sitä aikaa vuodesta sellaisella korkeudella Suomea, että ei tainnut olla edes hämärää.

Majoittumismaisema.

Suomen kunnat: Tihkuräntää Alavieskassa

Voi olla, että Alavieskalle ei ole jaettu kaikkein parhaita kortteja, mitä matkailijoiden houkutteluun tulee.

Maasto on tasaista – onhan kyse Pohjanmaasta, Pohjois-Pohjanmaasta jos ollaan tarkkoja. Wikipedian ja omien silmieni mukaan korkeuserot ovat noin 5-10 metrissä. Tasaisuuskaan ei silti ole järin näyttävää, sillä maata peittävät lähinnä metsät ja pöheiköt. Ja pellot kai, mutta mitäpä niistäkään näkee talvipäivänseisauksen aikojen puolilumisessa suojasäässä.

Alavieska on myös kovin kuiva kunta, jos nyt taivaalta satanutta tihkuista räntää ja kunnan läpi virtaavaa Kalajokea ei lasketa. Alavieskassa ei nimittäin ole yhtään järveä. Se ainoakin, Alavieskanjärvi, kuivatettiin noin kaksisataa vuotta sitten viljelysmaan lisäämiseksi.

Lisäksi naapurikunnat sekä idässä että lännessä keräävät monin verroin enemmän kiinnostusta. Rannikon puolella Kalajoki on suorastaan turistipitäjä dyyneineen, sisämaan suunnassa Ylivieska taas koko seudun ehdoton keskus Prismoineen, Citymarketeineen ja Kärkkäisineen.

Alavieskassa on yksi S-market, yksi grilli, yksi apteekki ja yksi Seo-huoltoasema.

***

Koska joulunpyhien alla oli joka tapauksessa asiaa Etelä-Pohjanmaalle sukulaisia tapaamaan, päätimme kulkea sinne tekemällä pohjoisen koukkauksen. Niinpä ajoimme nelostietä aina Pihtiputaan pohjoispuolelle ja siitä pienempiä teitä Haapajärven, Nivalan ja Ylivieskan läpi. Tässä vaiheessa oli jo pimeää.

Ja kun saavuimme Alavieskaan, kaikki tapahtui varoittamatta. Asutuksesta ei näkynyt merkkiäkään, kunnes yhtäkkiä saavuimme risteykseen, josta valtatieltä käännytään kohti Alavieskan kirkonkylää. Risteyksen vieressä on Seo, jonka bensapumppujen viereen oli pysäköity rekisteristä poistettuja vanhoja Saabeja. Seon yhteydessä on myös kahvila, autokorjaamo ja motelli, jonka käytävällä haisee autokorjaamo enemmän kuin kahvila. Se oli yöpaikkamme.

Yöpaikan vastaanotto sijaitsi kahvilassa, jonka tiskillä hiljainen mies seisoi, antoi avaimen eikä juuri kysellyt perään. Ehkä se sitten vain on niin näillä seuduin: teeskennellään, että kaikki on normaalisti, vaikka ei kai kellään kerta kaikkiaan voi olla asiaa yöpymään Alavieskaan vuoden pimeimpänä aikana. Jos kulmakarvat ehkä nousivatkin, suu pysyi häveliäästi kiinni.

Motellihuoneessa ei ollut valittamista. Tapetti toki repsotti ja televisio oli pieni, mutta eipä tässä Alavieskaan tultu televisiota tai seinää tuijottamaan. Tila tarjosi oivat puitteet osin laukkuun vuotaneen lahjaviinin jämien juontiin ja sittemmin yöpymiseen. Siinä välissä oli kuitenkin aikaa käydä jalan tutustumassa kohteeseen.

alavieskan seo.jpg

Alavieskan Seo. Etualalla kahvila, bensapumppujen tietämillä rekisteristä poistettuja Saabeja ja rakennuksen takaosassa motelli.

alavieskan motelli näkymä.jpg

Näkymä motellin ikkunasta seuraavana aamuna. Kuvassa näkyy myös valtatie 27, alavieskalaisten pääasiallinen yhteys pois.

***

Suomalaisten kuntien keskustaajamissa on tyypillisesti tiettyjä piirteitä, eikä niiltä piirteiltä ole Alavieskakaan osaton. On jonkintyyppinen elintarvikeliike (tässä tapauksessa S-market), 90-lukulaisia liikerakennuksia (joiden liiketilat ovat joko tyhjiä tai sitten niissä on kunnan ainoa apteekki tai jotain muuta vähemmän oleellista) ja on jonkinlainen koulukeskus ja tietysti kirkko (vaikka toki kirkottomiakin keskustaajamia Suomi sisällään pitää).

Alavieska on kovin nähtävyydetön paikka. Siksi seuraavassa hieman kuvailua nähtävyyksiksi tulkittavista paikoista.

Jätkänkynttiläasetelma ja Alavieskan maaseutunuorten joulutervehdys. Kalajoen ei-keskustan puolella sijaitsi joulukuun 20. päivän iltana, perjantai-iltana muuten, pohjalaismaakunnista kovin tuttu joulunalusnäky: banderolli, jossa lukee ”HYVÄÄ JOULUA! T.  MAASEUTUNUORET”. Alavieskassa sen edustalla oli kahdeksan jätkänkynttilää eräänlaisessa asetelmassa. Taka-alalla oli pikku kota, jonka sisällä oli ihmisiä, kenties niitä maaseutunuoria tai heidän sukulaisiaan sitten. Emme kehdanneet mennä sisään, en varsinkaan minä.

alavieska maaseutunuoret.jpg

Maaseutunuorten joulutervehdys.

Kalajoki ja Tikkakoski. Kalajoki virtaa Alavieskan keskustaajaman kohdalla Tikkakoski-nimisenä mietona koskena. Vaikka maisema oli luminen ja jäinen, Kalajoki virtasi jos ei nyt valtoimenaan niin jotenkin, ja joka tapauksessa enimmäkseen jäättä. Tässä kohtaa on soveliasta mainita, että Kalajoen virtauksella todennäköisesti on vaikutuksensa koko kunnan nimeen, sillä vieska merkitsee ’virtapaikkaa, rauhallisempaa virtaa kosken ylä- tai alapuolella’. Samalla tavalla selittyisi tietysti Kalajokea yläjuoksun suuntaan sijaitsevan Ylivieskankin nimi. (Näistä aiheista lisää kertoo Suomalainen paikannimikirja, 2008.)

alavieska tikkakoski.jpg

Alavieskan keskustaajaman kohdalla Kalajoessa on koski, Tikkakoski nimeltään.

Alavieskan kirkko ja vaivaisukko ja roskakatoksen seimikuvaelma. Alavieskan kirkko on ihan komea. Se on rakennettu vuonna 1948 ja on jo Alavieskan neljäs. Kirkon vieressä sijaitsee 1730-luvulla rakennettu kellotapuli, jonka seinustalla kerjää vaivaisukko, pohjalaiseen tapaan. Jouluna kirkon pihapiiri oli kuitenkin vielä yhdellä tapaa erityinen: roskakatoksen näköiseen tilaan oli luotu erityinen Jeesuksen synnyinpaikka. Daavidia esitti vaatekaupasta tuttu mallinukke, jonka yllä oli ajanlaskun alun palestiinalaisvaatteet. Mutta seimi oli tyhjä. Joku oli vienyt Jeesuksen. (Unohdin ottaa kuvan.)

 

Baariskene. Löysimme Alavieskasta yhden baarin, mutta siinä ainoassakin oli käynnissä yksityistilaisuus kello 20:een asti, tiesi kertoa ovessa ollut lappu. Kun sitten kello lopulta oli kahdeksan, sisään ei enää kehdannut, sillä baarissa jatkunutta ”ystävät ja kylänmiehet yhden pöydän ääressä” -tyyppistä tilannetta ei erottanut yksityistilaisuudesta mikään muu kuin kellonaika.

alavieska lissun bar.jpg

Spar-ruokakaupat katosivat Suomesta melkein yhtä äkkiä kuin saapuivatkin, mutta Alavieskan keskustaajamaan ne jättivät jäljen.

Ravintolaskene. Alavieskassa voi einehtiä Kulmagrillillä. Listalla on hampurilaisia, ranskalaisia, limsaa, maitoa ja muuta sellaista. Kebabiakin muistaakseni. Kun söimme, paikalle ilmaantui seitsemän alavieskalaisnuorta. Joku puhui lähtevänsä ”käymään Oulussa”.

alavieska kulmagrilli.jpg

Alavieskan ainoa ravintola. Muitakin asiakkaita oli.

***

On kai pakko sanoa, että Alavieska on varsin mitätön paikka. Asukkaita on vain runsaat 2500, ja kuten kuvailtua, mitään perinteisesti ihmeellisenä pidettyä ei kunta pidä sisällään.

Mutta kyllä siellä nyt yhden 18-tuntisen vietti.

Seuraavana vuorossa on Alavus, jonne tie (tarkemmin rautatie) vie ensi viikonloppuna.