Suuren liittymän suojeluksessa

Helsingin katujen kävelemiseen aakkosjärjestyksessä liittyy leimallisesti se, että samoihin paikkoihin päätyy jatkuvasti. Asia tuli mieleen, kun talsin viikonloppuna Latokartanossa jo ainakin neljättä kertaa vuoden sisällä. Latokartanossa kun on nimetty katuja agronomin, apteekkarin ja muuan Antti Mäen mukaan. Satun tietämään.

Lauantaina vuorossa oli Biologinkatu, toistaiseksi mitättömin Latokartano-kokemukseni. Katuhan on pelkkä nysä. Jos ihminen saapuisi Latokartanoon ja ainoana tekonaan siellä kävelisi Biologinkadun päästä päähän, vaikutelma tuskin olisi ihmeellinen.

IMG_1822.JPG

Biologinkatu on aivan tyypillinen helsinkiläisen lähiön pikkukatu: ei kovin ihmeellinen. Tosin eipä tuo nyt pahaltakaan näytä – tässä tiistai-illan sateessa olin ehtinyt unohtaa, että lauantaina aurinkokin paistoi.

Latokartano on minusta paljon Biologinkadun antamaa vaikutelmaa mielenkiintoisempi: taloissa on mukavaa vaihtelua ja kaavassa sopivaa tiiviyttä. Juuri miellyttävästä tiiviyden tunteesta yllätyin eniten, kun viime huhtikuussa tein Latokartanon kanssa lähempää tuttavuutta ensi kertaa.

apteekkarinraitti.jpg

Viime huhtikuussa Agronominraitti onnistui yllättämään.

Toki on todettava, että tällainen kaupunkirakenne saattaa mennä osin hukkaan Kehä I:n ja Lahdenväylän liittymän kainalossa. Se vasta muuten onkin erikoinen pala Helsinkiä – liittymä on kutakuinkin yhtä suuri kuin Kruununhaka. Mikäli tätä on vaikea käsittää, kannattaa ottaa jalat alle ja mennä tutustumaan liittymään jalan. Sekin on mahdollista, sillä Kehä I:n varren kevyenliikenteenväylä kulkee liittymän läpi ja tarjoaa siten virikkeellistä toimintaa moottoritieromantikoille ja muille tietynlaisille ihmisille. Itsekin epäilemättä vielä joskus siitä kävelen. Pyöräillyt toki olen. Lauantaina kuljin liittymän läpi bussilla 561, joka vei Latokartanoon Malmin asemalta.

P7160059.JPG

Pyöräilin Kehä I:n ja Lahdenväylän liittymän läpi hieman seitsemän jälkeen aamulla 16.7.2007, jolloin tämä kuva on otettu. Ensi kesänä siitä tulee kuluneeksi kymmenen vuotta. On hämmästyttävää, miten näinkin muuttuvassa kaupungissa näinkin vanhanaikainen liittymä on pysynyt näiden vuosien aikana näinkin samanlaisena, mitä nyt puita viime vuonna ramppien ja kaistojen väleistä kaadeltiin. Maisema on nykyään runsaasti kynitympi kuin tuolloin.

Latokartanon ja viereisen jättiliittymän välillä on melkoinen kontrasti, niin kuin nyt aina moottoritien ja kaupungin välillä on. Moottoritiellä ajetaan kovaa, kaupungissa – tai ainakin Latokartanon kevyenliikenteenväylillä aurinkoisena lauantai-iltapäivänä – kävellään hiljaa. Ainakin Latokartanoa olisi harvinaisen helppo puolustaa pohjoisesta tulevilta tattariharjulaisten yllätyshyökkäyksiltä. Vantaanjokikin on helpompi ylittää kuin alla oleva häkkyrä, jonka eteläpuolella Latokartano sijaitsee.

Kartta: kartta.hel.fi

Tällä kertaa tuli tutustuttua ensi kertaa myös Latokartanon sinänsä suppeaan palvelutarjontaan. Pari vuotta sitten olin kyllä pelannut Latokartanon liikuntahallissa ottelullisen futsalia, mutta ei sitä vielä samassa määrin lasketa kuin tätä: lauantai-iltapäivän pubiruokailua Kaski Bistro & Barissa.

Kaski on Latokartanon ainoa baari. Paikassa on hyvinkin laaja olutvalikoima, ja kuten edeltä saattoi aavistaa, sieltä saa ruokaa. Minä söin lihapullia ja muusia, seuralainen aurajuusto-punajuuripitsan, joka keräsi kehuja.

Kaski on näkemykseni mukaan sellainen paikka, joka voisi menestyä kantakaupungissakin, mutta koska Kaski sijaitsee Latokartanossa ja on Latokartanon ainoa baari, tunnelma on toinen. Laajan olutvalikoiman ja hyvin harkitun pubiruokalistan luoman ulkokuoren alla oli voimakas häivähdys räkälää.

Siinä ei tietenkään ole mitään väärää. Voisin käydä toistekin.