Suomen kunnat: Sinuhe on Hartolassa kirjoitettu

Hartola

Hartola on niitä Suomen kuntia, jotka moni voisi suruttaa sijoittaa niin kutsuttujen huoltoasemapitäjien kategoriaan. Hartolassa autoilijoille otollisia pysähtymispaikkoja on Helsingin ja Lahden suunnasta nelostietä saavuttaessa kolme: Ensin, muutama kilometri ennen kunnan kirkonkylää, tulee Taukotupa. Sitten, Kirkonkylän eteläisen tienhaaran kohdalla on Kuninkaanportti, joka kuuluu Shell-ketjuun. Sitten tulee kolmas, ja se on kulttimainetta nauttiva, alkoholin ja tupakan myymättä jättämisestä tunnettu Jari-Pekka, jolla on sopimus Nesteen kanssa.

Hartolan kohtalo olisi tietysti ihan erilainen, jos nelostien linjaus olisi jäänyt alkuperäiselle sijalleen Päijänteen länsirannalle ja itäpuoli olisi jätetty vanhaan toissijaiseen tilaansa. Tieverkko kuitenkin kehittyy kuten se kehittyy, ja niinpä meillä on nykyisenlainen Hartola, jossa tosi moni pysähtyy mutta josta harvempi tietää tarkemmin.

Moni silti tietää. Hartola on sangen suosittu mökkikunta, mitä auttavat runsaat vesialueet ja alle 200 kilometrin matka Helsinkiin. Hartolan ja lähikuntien mökkiläiset todennäköisesti tekevät syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna järjestettävistä Hartolan markkinoista Suomen suurimmat maalaismarkkinat.

Tässä kirjoituksessa emme kuitenkaan elä syyskuun ensimmäistä lauantaita. Elämme heinäkuun viimeistä viikkoa vuonna 2022, ja kirkonkylä on markkinaviikonloppua hiljaisempi.

Hartolan markkinoista muistutti tienvarsimainos.

***

Näistä lähtökohdista voisi ajatella, että tämän vesistöjen koristaman pikkupitäjän kirkonkylä olisi idyllinen. Mutta kaikki kirkonkylät eivät ole idyllisiä. Hartolan kirkonkylässä hienoa on kirkko. Muuten kirkonkylän esteettinen olemus on peräti kurja. Parkkikentät ja kulahtaneet yksikerroksiset liikerakennukset hallitsevat maisemaa. Taajaman ainoa varsinainen ruokakauppa on S-market. Torin ja Yhdystien toisella puolella sijaitsi ennen K-market, mutta se on nyt tyhjillään.

Hartolan kirkko on kivinen ja näyttävä.
Toisella puolella tietä on erilaista arkkitehtuuria.
Hartolan K-kauppakaan ei enää palvele.

Vanhan K-kaupan näyteikkunoissa on kuitenkin paikallista sarjakuva- ja muuta taidetta. Se onkin Hartolalle sopivaa.

Hartola on nimittäin kulttuuripitäjä, vaikkei heti päällepäin uskoisi. Kulttuurielämä on keskittynyt Koskipään kartanoon, joka lienee Hartolan vanhin tunnettu asutuskeskittymä. Alueella tiedetään asutun ainakin rautakaudesta alkaen, siis jo yli 2000 vuoden ajan.

Hartolan historian tunnetuin kulttuuri-ihminen lienee kirjailija Maila Talvio, jonka sisko Annie von Gerdten-Boisman oli Koskipään kartanon viimeinen omistaja. Vuodesta 1983 alkaen kartanon entisessä päärakennuksessa on pidetty taidenäyttelyitä – tämä kohde tunnetaan nykyään nimellä Taidesalonki Talvio.

Itä-Hämeen museo on kuitenkin kartanon ykköskohde. Itse Maila Talvio perusti museon – se on vihitty käyttöön kesäkuussa 1929. Kotiseutumuseoiden kategoriassa Itä-Hämeen museo sijoittuu vähintään ylempään keskikastiin. Normaalihkon kotiseutumuseoesinöistön lisäksi museo pitää sisällään Maila Talvion, kirjailija Mika Waltarin ja runoilija Uuno Kailaan muistohuoneet – kaikilla heillä on kytköksensä Hartolaan ja Koskipään kartanoon. Waltari vietti Hartolassa kesiään, tarkemmin ottaen Kalhon kylässä, kirkonkylästä Heinolaan päin.

Kaikki kirjat on kirjoitettu jossain. Sinuhe egyptiläinen on kirjoitettu Hartolassa.

Hartolan Koskipään kartanossa toimii Itä-Hämeen museo, jonka päänäyttely on taustalla näkyvässä vihreässä rakennuksessa. Etualalla näkyvä suuri kuusi on istutettu museon kymmenvuotisjuhlassa kesäkuussa 1938. Istuttaja oli presidentti Kyösti Kallio.

***

Hartolan kunnan synty ei ole tavanomaisimmasta päästä, mistä kertoo kunnan ruotsinkielinen nimi Gustav Adolfs. Tietenkin Koskipään kartanon silloisella isännällä, Adolf Tandefeltillä oli näppinsä pelissä: hän päätti yhdessä muiden hartolalaisten silmäätekevien kanssa lähestyä 1700-luvun loppupuolella suoraan Ruotsin kuningasta Kustaa III:tta, joka hyväksyi anomuksen ja nimesi Hartolan kruununprinssi Gustav Adolf IV:n mukaan. Paikkakunnan suomenkieliseksi nimeksi kuitenkin vakiintui Hartola.

Tämä syntytarina on tietysti aiheuttanut kihelmöintiä myös myöhemmissä kuntapäättäjissä, mistä osoituksena on se, että Hartolan kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan 10.11.1987 julistaa Hartolan Suomen ainoaksi kuningaskunnaksi.

Kuninkaallinen historia on edelleen Hartolassa läsnä: kunnantalo sijaitsee Kuninkaantiellä, kirkonkylän eteläisemmän huoltoaseman yhteydessä sijaitsevan ravintola-kahvilan nimi on Kuninkaanportti ja kunnan vaakunaa koristaa kruunu.

Hartolan kunnantalo.

***

Hartolan mökkipitäjämaineesta me saimme suurimman tuntuman Koskenniemen leirintäalueelta vuokraamastamme asumuksesta. Pikku mökissä oli sauna, ja mökin pihassa oli oma ranta, josta pääsi uimaan Tainionvirtaan. Se on Hartolan läpi Sysmän puolelle Päijänteeseen virtaava 24 kilometriä pitkä joki, joka tunnetaan kalaisuudestaan. Minä en tosin ymmärrä kalastuksesta mitään.

Hartola osoittautui pysähdyksen arvoiseksi. Sitä ovat tietenkin ihan kaikki kunnat, etenkin tällaisessa harrastustoiminnassa, mutta jos ajattelen Suomen kuntiin normaalimmin suhtautuvia tahoja, osaan kertoa, että kirkko on hieno ja Koskipään kartanon mailla kannahtaa piipahtaa ja Itä-Hämeen museossa vierailla.

Tyypillisten suomalaisten taajamien ystäville suosittelen kävelykierrosta kirkonkylässä.

Tainionvirran rannassa on monen mökin laituri.
Advertisement

Suomen kunnat: Asikkala poikkeustilan kynnyksellä

Jos olisimme eläneet normaalissa maailmassa, myös Asikkalassa käyminen olisi ollut nimenomaan kuntakokemus. Siis siinä mielessä, että muisti- ja mielikuviin vaikuttaa se, missä on, eikä niinkään se, mitä ympäröivässä maailmassa tapahtuu. Perjantaina 13. päivä maaliskuuta emme enää eläneet normaalissa maailmassa.

Jo silloin koko Asikkalaan meneminen tuntui melkein kyseenalaiselta. Päätimme kuitenkin mennä. Muutoksen vauhdista kertoo se, että vain viisi päivää ennen matkaa olimme pidentäneet majoitustamme yhdestä yöstä kahden yön mittaiseksi, sillä Asikkala vaikutti kiinnostavalta. Viisi päivää matkan jälkeen oli jo kovin vaikea käsittää, että esimerkiksi joukkoliikennevälineellä matkustaminen, baarin peränurkassa istuminen tai puolihiljaisessa lounasravintolassa syöminen olisi ok. Silloin tällaista matkaa ei olisi enää voinut edes harkita.

Perjantaina 13. päivä maaliskuuta tuntui, että viikkoa oli kulunut vuosi. Tiistai-iltana olin kävellyt Huvilavahdinkujan Helsingin Meri-Rastilassa. Keskiviikkoiltana kävin pelaamassa salibandya, ja sen jälkeen suihkuhuoneessa tuntui oudolta: koronavirusta voi kai olla täälläkin, tai jossain, ja kohta tällainen elämä salibandyvuoroineen ja julkisissa suihkuissa käymisineen päättyy. Siihen viittasivat muun maailman merkit. Lopulta torstaina hallitus määräsi yli 500 hengen yleisötapahtumat peruttaviksi ja kehotti välttämään ”harrastustoimintaa”. Seuraavaan päivään mennessä kaikki urheilusarjat olivat pysähtyneet, juuri silloin, kun useimmat niistä alkaisivat huipentua. Pieniä asioita asioiden suuremmassa kokonaisuudessa, tietenkin, ihan samalla tavoin kuin Asikkalan kunta on pieni asia asioiden suuremmassa kokonaisuudessa.

huvilavahdinkuja meri.jpg

Viimeisten normaalien päivien näkyjä: Itämeri Meri-Rastilan Huvilavahdinkadun päässä tiistaina 10.3.2020.

***

Sinä perjantaina omassatunnossa tuntui siis pieni pisto, vaikka tässä vaiheessa kukaan ei ollut kehottanut välttämään maan sisäistä matkustamista tai kehottanut suoraan välttämään vaikkapa ihmisten näkemistä. Matkustimme siis Asikkalaan. Järkeilimme, että täällä Alppiharjussa on enemmän ihmisiä kuin Vääksyssä, Asikkalan keskustaajamassa. (Tyhmää järkeilyä tietysti sikäli, että vaikka asukastiheys on täällä kotona Suomen huippua, kotona on selvästi helpompi välttää kontakteja kuin erääntyyppisenä irtolaisena Uudenmaan ulkopuolella.) Joukkoliikennettä oli tarpeen käyttää vain Pasilan ja Järvenpään välisen R-junamatkan verran, loppumatka, noin 100 kilometriä, taittui autolla.

Nyt, kun Uudenmaan rajat ovat kiinni, tuntuu tietysti kummalliselta, että moinen matka oli ylipäätään mahdollinen. Asikkala ei ole millään mittarilla kaukana mutta sijaitsee kuitenkin Päijät-Hämeen puolella. Maakunnanrajoilla ei ole Suomessa ollut aikoihin suurempaa merkitystä paitsi ehkä jossain löysässä identiteettimielessä, ja täältä Uudeltamaalta on puuttunut pitkälti myös se identiteetti. Ja Päijät-Hämekin on maakunnaksi ainakin nimeltään puoliteennäinen: Päijät-Hämeen nimen on luonut vuonna 1933 Heikki Peltola -niminen ihminen. Mallina ovat olleet sellaiset Päijänteellä sijaitsevien saarten nimet kuin Säynätsalo tai Paatsalo. (Suomalainen paikannimikirja, 2007.) Historiallisesti Päijät-Häme on osa Hämettä, johon kuuluvat lisäksi Kanta-Häme ja Pirkanmaa, siis vuoteen 1997 olemassa ollut Hämeen lääni.

***

Asikkala on Suomen kunnaksi kenties keskimääräistä kuuluisampi. Hotelli Tallukka on monille tuttu nykyisen valtatien 24 varressa Lahden ja Jämsän välissä. Asikkalan puiset rattaat on tunnettu kansanlaulu. Pulkkilanharju on luonnonnähtävyys. Urajärven kartano sijaitsee niin ikään Asikkalassa, samoin Vesivehmaan lentokenttä. Ja sitten on tietysti Vääksyn kanava.

asikkala vääksyntie.jpg

Vääksyn ensipuraisu: näkymä majapaikan nurkalta Vääksyntielle.

Me saavuimme Vääksyyn, kun ilta oli jo pimentynyt. Majapaikkamme, Vääksyn Apteekinmajoitus, sijaitsi Vääksyn kanavan rannalla, Vanhan Vääksyn perin idyllisellä puutaloalueella. Oli pakkasilta. Majoituimme ja lähdimme etsimään ruokaa Vääksyn keskustasta. Ainoa kebabpaikka oli ehtinyt sulkeutua. Menimme paikalliseen S-marketiin – aina eksoottinen valinta – ja ostimme pikku patongit, jotka söimme kaupan penkillä ensin käsidesin kanssa läträttyämme. Sen jälkeen jatkoimme Bar 16:een, Vääksyn ainoaan baariin. Otimme oluet ja asetuimme pubin laidalle kauas muista ihmisistä.

asikkala bar 16.jpg

Näkymä ulos Bar 16:n reunapöydästä.

Vääksy on taajamana samaan aikaan viehättävä ja geneerinen: Vanhassa Vääksyssä on muutama sellainen vanhempi kivitalo, joita näkee yleensä vain maakuntakeskuksissa, mutta uudessa keskustassa on suuria pysäköintialueita, S-market ja yleiseen kuntakeskustyyliin rakennettuja matalia punatiilisiä rakennuksia, joista yksi on kunnanvirasto.

asikkala pinkki talo.jpg

Suomalaisissa taajamissa on leveät tiet, ja tämä koskee myös Vääksyn vanhempaa osaa. Seassa on silti hienoja taloja.

asikkala vääksy keskusta.jpg

Vääksyn uudessa keskustassa toteutuu autoilijan mittakaava. Kävely-ympäristö on kerrassaan rumaa.

Vääksyssä ei voi välttyä ajattelemasta, millainen taajama voisi olla, jos se olisi kasvanut orgaanisemmin hieman tiiviimmäksi pikkukaupungiksi Vanhan Vääksyn ympäristöön. Toisaalta Vääksy on nykyiselläänkin suomalaisten keskustaajamien valiojoukkoa: on vesistöä ja historiaa, kauniita puistoalueita ja riittävästi palveluita.

asikkala vesijärven ranta.jpg

Taustalla Vääksyn kanava yhtyy Vesijärveen.

***

Asikkala tarjoaa ylipäätään paljon sijaa spekulaatioille. Vääksyn ytimen läheisyydessä on jo satoja vuosia sitten sijainnut historiallinen Anianpellon kauppapaikka, ja sen varalle oli suuria suunnitelmia 1700-luvun alkupuolella. Anianpellosta oli tarkoitus tehdä maakuntakeskus, uusi kaupunki Vesijärven ja Päijänteen rannoille, ja se jopa korvasi markkinapaikkana silloisessa Hollolassa sijainneen Lahden kylän vuonna 1727. 1700-luvun lopulla Ruotsin kuningas Kustaa III määräsi, että Anianpellon paikalle on perustettava kauppala ja myös läheiselle Pulkkilanharjulle olisi perustettava Kukonharju-niminen kaupunki.

Homma meni Päijänteen etelärannalla jopa niin pitkälle, että 1859 suunniteltiin Hämeenlinna-Anianpelto-rautatietä – jos se olisi toteutunut, se olisi ollut Suomen toinen ratahanke, ensimmäisen Helsinki-Hämeenlinna-osuuden jatkoksi. Suunnitelmissa oli jatkaa rataa Anianpellosta vielä Lappeenrantaan. Tämä kaikki jäi kuitenkin toteutumatta, kun Riihimäki-Pietari-rata päätettiin lopulta linjata Vesijärven eteläpuolelta, Lahden kautta.

Anianpellon ja Kukonharjun kaupungit jäivät toteutumatta, mutta aivan kaikki Kustaa III:n kaupungeiksi määräämät asujaimistot eivät jääneet vain historiallisiksi kuriositeeteiksi: Tampere ja Kuopio ovat Kustaa III:n määräyksestä syntyneitä maakuntakeskuksia. Anianpellon kasvua romutti paradoksaalisesti viereen rakennettu Vääksyn kanava. Kun tavara pääsi kulkemaan Jyväskylästä Lahteen asti suoraan vesireittejä pitkin, Anianpellolla ei ollut enää samanlaista merkitystä liikenteen solmukohtana. Nyt Anianpellosta muistuttaa enää Asikkalan nimistö ja yksi Anianpellontien varren pöheikössä sijaitseva kyltti.

asikkala anianpelto kyltti.jpg

Markkinapaikan muistomerkki Anianpellontien penkalla. Juuri tässä kaiketi tehtiin kauppaa 1700-luvulla ja kenties sitä ennenkin.

Myös Helsingissä on nimetty katuja paikan mukaan: Anianpellontie ja -polku sijaitsevat Malmilla. Vääksykin on saanut katunsa kaupunkiin (Vääksyntie ja -kuja Vallilassa), mutta niistä lisää joskus 2030-luvun loppupuolella tai myöhemmin.

anianpellontie.jpg

Anianpellontie Helsingissä heinäkuussa 2016.

***

Asikkala oli siis viides aakkosjärjestyksessä osana tätä projektia vierailtu kunta, mutta samalla ensimmäinen, jonka alueella sijaitsee kansallispuistoa. Kyse on Päijänteen kansallispuistosta, ja Asikkalan puoleisessa osassa kansallispuistoa sijaitsee tietenkin näyttävä Pulkkilanharju. Kävelimme siellä koronapäissämme ympäriinsä ehkä noin kolmen kilometrin verran aurinkoista luontopolkua.

Pulkkilanharju on hieno ihan omin silmin nähtynä, mutta jännittävältä se näyttää myös kartalla: kun kulkee Vääksyn ja Sysmän väliä, on kuljettava Päijänteen läpi kannaksia ja siltoja – ja siis Pulkkilanharjua – pitkin. Sinisen keskellä kulkee lanka pitkin ohuita maa-alueita. Täällä olisi sijainnut myös se tyystin toteutumatta jäänyt Kukonharjun kaupunki.

asikkala pulkkilanharju.jpg

Päijännettä Pulkkilanharjulta nähtynä. Edustalla kulkee Pulkkilanharjun läpäisevä Pulkkilantie. Juuri tässä olisi voinnut sijaita osa Kukonharjun kaupunkia.

Ennen Pulkkilanharjulla käymistä piipahdimme Asikkalan kirkonkylässä kiertämässä kirkkoa. Juuri muuta kylässä ei olekaan, talotkin sijaitsevat suomalaiselle kylälle tyypilliseen tapaan hivenen ympäriinsä ja kauas toisistaan ripoteltuina. Paikasta jäi mieleen se, että puhelimeen tuli push-ilmoituksia koronauutisista.

Pulkkilanharjun jälkeen kävimme myös Kalkkisten kylässä pikku jaloittelulla, ja se kylä olikin suomalaiset kylät -asteikolla mitattuna suhteutettuna perin vireän oloinen: siellä oli kauppa, baari, kylmähuoltoasema ja pieni kirkko, mutta jätimme sisätilat kohteliaasti väliin.

asikkala kalkkinen.jpg

Kalkkisten ytimessä on kauppa.

Vääksyyn palattuamme söimme lounaan Satamapaviljonki-ravintolan noutopöydästä Päijänteen rannalla. Silloin sellainen syöminen oli mahdollista, mutta ihmiset pitivät kohteliasta etäisyyttä ja lounaslinjastojen alussa oli käsidesipulloja.

***

Näimme Asikkalan hetkellä, jolloin Suomi oli jo selvästi normaalista poikkeava. Vaikka epänormaali aika ei ollut kunnolla alkanutkaan, normaalia kaipasi jo. Tiesimme jo silloin, että pian tuntuu aivan kummalliselta, että olemme ylipäätään voineet matkustaa edes Asikkalaan. Emme olleet väärässä: se hetki oli päivän tai parin päässä.

Seuraava kunta vuorossa olisi Askola, ja vaikka se sijaitsee Uudellamaalla, nyt ei kuulu harjoittaa ylimääräisiä kohtaamisia kirkonkylän Salessa. Pitää odottaa parempia aikoja.