Ysiviis on myyttinen vuosi. Miksipä ei olisi. Sen vuoden toukokuussa tamperelainen Timo Jutila, 31, liukui luistimet jalassaan hieman hervottomasti puolittaisessa polviasennossa nyrkkiin puristettuja käsiään nykien Tukholman Johanneshovin kaupunginosassa, kun hän yhtäkkiä tunsi, kuinka nuorempi kollega tarttuu kiinni takaapäin. Lopulta kaksikko, Jutila ja Janne Niinimaa, kellahti jäänpintaan, pöllämystyneenä hetken erikoisuudesta. Olihan ympärillä kuitenkin melkein 15 000 ihmistä seuraamassa, mitä kaverukset puuhastelevat.
Ysiviis on myös myyttinen bussilinja, tai ainakin voi olla. Riippuu kai, keneltä kysyy. Itse matkustin sillä ensimmäistä kertaa toissa päivänä – Itäkeskuksen metroaseman bussiterminaalin laiturista numero kymmenen aina Helytien pysäkille asti.
Linjan 95 linja-autossa on tunnelmaa.
Bussin jälkeen oli poutasää.
Miksi juuri Helytielle (ruots. Glittervägen)? Ilmeinen syy on se, että tämä katu nyt sattui olemaan vuorossa. Oleellisempaa on kysyä, miksi juuri Helytie on tekstin arvoinen.
Syynä on se, että olin toissa päivän aamuna vieraana Radio Helsingin aamuohjelmassa, missä päädyin lupaamaan kirjoittavani pikku reportaasin Helytiestä. Olihan se seuraava katuni. Ja tässä sitä nyt ollaan.
(kävelemään) lähtö on lähellä
Helytie on, kuten moni muukin kaupungin nimistä, ryhmänimi. Vartiokylässä ryhmänimien teemoina on asusteiden lisäksi myös Etelä-Karjalan tai Kymenlaakson paikannimiä ja luonnonkukkia. Kuten myös muualla, Vartiokylässäkään ei riittänyt maantieteellisesti perusteltuja nimiä kaikille geneerisille pientaloalueen kadunpätkille, kun oli asemakaavojen aika. Vartiokylä liitettiin Helsinkiin vuonna 1946, ja nimeämisurakan ja kaavoituksen yhteydessä on kyllä käännetty kiviä vuodesta 1949 alkaen – mutta niitä kiviä ei vain ole ollut tarpeeksi. Kiviportintien, Huhtasuontien ja muutaman muun nimen ohella katukyltit ovat täynnä ahdekaunokkeja, valkealoita, käätyjä ja solkia.
Vartiokylä, ruotsiksi Botby, on sinänsä historiallinen paikka. Botby on yksi niistä Helsingin nykyisellä alueella sijainneesta kylistä, jotka ovat olleet olemassa jo keskiajalla. 1900-luvulla seudulle alkoi muodostua huvila-asutusta, ja kaavoitetuksi esikaupungiksi Vartiokylä alkoi muuttua käytännössä 1950-luvulla.
Mitä Vartiokylään tulee, se on taas kerran yksi esimerkki Helsingin hivenen hämäävistä kaupunginosannimistä (joista olen puhunut aiemminkin). Ainakin itselleni Vartiokylä on tavannut olla se alue, joka koostuu Kiviportintien ympäristöstä ja vastaavankaltaisesta alueesta samalla kohdin Itäväylän toisella puolella. Tosiasiassa puhumme tällöin vain Vartioharjusta. Vartiokylään kuuluvat virallisesti myös sellaiset alueet kuin Puotila, Puotinharju, Itäkeskus, Marjaniemi, Roihupelto ja Myllypuro.
XX
Helytien käveleminen oli tyypillistä esikaupunkiastelua. Kadunvarressa oli omakotitaloja, joiden pihoissa oli auto tai autoja tai ainakin paikka autoille. Kehä I:n liikenteen jyly kuuluu vaimeana, kun oikein kuuntelee. Helytie päättyy kääntöpaikkaan, mutta jalankulkija tai pyöräilijä voi jatkaa matkaansa huoletta sähkölinjan alla kulkevalle Mustapurontaival-nimiselle kevyenliikenteenväylälle.
Helytie päättyy. Näkymä takaisin Helytielle.
Jos nyt ihan rehellinen olen, niin Helytie ei ole likipitäenkään jännittävin tai kiinnostavin kulkemani katu, mutta jo tekstin alussa mainittua Timo Jutilaa mukaillakseni voin todeta, että ”no kyllä se on katu, joo”*.
Kaikki nämä kadut 