Aamuruskosta iltaruskoon

Viimeaikaisia tämän blogin tekstejä lukemalla voisi olettaa, että Suomen kunnat ovat vieneet mielenkiinnon Helsingin kaduilta. Näin ei kuitenkaan ole asiain laita. On vain kyse erilaisista ajan ja paikan ulottuvuuksista, ja niinpä Suomen kuntien ja Suomen kunnista suurimman, Helsingin, katujen kiertely käy tällä hetkellä rinta rinnan. Toki on myös niin, että yhdestä kunnasta on helpompi löytää runsaasti kerrottavaa kuin yhdestä kadusta. Kaikki kunnat ovat varmasti tekstin arvoisia, tiedän sen jo nyt, mutta kaikki kadut eivät ole. Senkin tiedän jo nyt.

Tai siis kyllähän sitä voi kirjoittaa vaikkapa tikuista (joista myös saa asiaa), mutta eihän se välttämättä kovin mielekästä ole.

Nyt on kuitenkin kyse enemmästä kuin silkoista tikuista. On kyse Suutarilan kaupunginosasta, tarkemmin ottaen Ala-Tikkurilasta. Kävin siellä aivan alussa, siis helmikuussa 2016, ja melko äskettäin, siis heinäkuussa 2020. Jollain lailla on kai ihan symbolista, että olen nyt kävellyt sekä Aamuruskontien että Iltaruskontien. Ne ovat niitä kohtalaisen vähälukuisia katuja, jotka sijaitsevat Kehä III:n pohjoispuolisessa Helsingissä. On kyse alueesta, jolla vierailija voi helposti ajatella – tai suorastaan luulla – olevansa Vantaalla. Jos Kehä III:ssa kulkeekin henkinen raja, Helsingin ja Vantaan raja kulkee tällä kohdin kehätien pohjoispuolella Keravanjoessa.

***

Kävelin Aamuruskonkujan, Aamuruskonpolun ja lopulta myös Aamuruskontien maanantaina 15.2.2016. Työpäivän jälkeen olin oletettavasti kulkenut junalla Puistolaan ja jatkanut matkaani bussilla kohti länttä, illan jo pimettyä puolilumisessa pikkupakkasessa. Tähän asti katujen käveleminen oli saanut minut haltioihini kerta toisensa jälkeen, mutta täällä, Kehä III:n nastarengasjylyn, huoltoasemien ja autokauppojen keskellä puuha tuntui ensimmäistä kertaa jossain määrin arkiselta. Mutta arkisuuskin kuuluu asiaan. Kaikki paikat eivät voikaan olla idyllisiä tai edes jännittäviä. Ala-Tikkurila ei ole varsinaisesti idyllinen vaikkakin ihan kiva se kyllä on, ja jännittävyys riippuu tietenkin siitä, mitä pitää jännittävänä. Minusta suuret moottoriväylät ovat jännittäviä, ja tavallaan autokaupatkin ovat. Riippuu vain, missä mielentilassa niitä sattuu katsomaan.

aamuruskontie kyltti.jpg

Helmikuun ilta Ala-Tikkurilassa silloin, kun Sipilä oli pääministeri ja metrolla pääsi vain Ruoholahteen asti.

Myös vajaat neljä ja puoli vuotta myöhemmin oli maanantai, nimittäin 20.7.2020. Aamuruskontie ja Iltaruskontie risteävät ensiksi mainitun länsipäässä. Hyvin samankaltaisista nimistään huolimatta kaduissa on eroa, suurimpana niistä kenties katujen varrella sijiatsevien rakennusten laatu. Kehä III:n suuntaisesti kulkevalla Aamuruskontiellä on sekä autokauppoja (Kehä III:n puolella) että asutusta (pohjoispuolella), kun taas pohjois-etelä-suuntaisesti kulkevalla Iltaruskontiellä on pitkälti pelkkää asutusta.

iltaruskontie kyltti

Sama risteys heinäkuussa 2020, tällä kertaa suuntana iltarusko.

Tuossa asutuksessa ei varsinaisesti ole suurempia erityispiirteitä. Ala-Tikkurila – joka muuten ei ole edes Helsingin osa-alue vaan pelkkä Suutarilan kaupunginosan Tapulikaupungin osa-alueeseen kuuluva pienalue – koostuu oikeastaan ainoastaan rivi-, pari- ja omakotitaloista mitä asutukseen tulee. Liiketiloissa kuitenkin riittää valikoimaa. Ala-Tikkurilasta voi ostaa hampurilaisia, jakoavaimia, saksalaisia elintarvikkeita, monenlaisia autoja ja erilaisia polttoaineita. Paikallisen huoltoaseman bensapumppujen katveeseen voi halutessaan jättää myös lääkelaukun lojumaan.

Ei silti mennä siihen ainakaan vielä.

iltaruskontie alku.jpg

Iltaruskontie alkaa Ala-Tikkurilan jonkintyyppisestä palvelukeskittymästä. Kuvassa se tuntemattomampi huoltoasema (Ala-Tikkurilan Neste) ja sen taustalla autokauppa.

Iltaruskontiellä on henkilökohtaisessa elämässäni myös vähän kaukaa haettu kytkös koronaepidemiaan. Minä nimittäin en ole juurikaan matkustanut joukkoliikenteellä epidemia-aikana, kevään aikana en oikeastaan ollenkaan ja kesälläkin vain kitsaasti. Mutta tuona maanantaina, heinäkuun 20:ntenä, kuljin joukkoliikennevälineellä aakkosissa seuraavalle kadulle ensimmäistä kertaa sitten maaliskuun alkupuolen. Edellisillan jalkapalloharjoitukset ja niitä seuranneet heikot yöunet vaikuttivat siinä määrin, että juna houkutteli kyytiinsä pyörää enemmän.

***

Koronakeväänä Ala-Tikkurila ehti jo tulla tutuksi. Huhtikuisena vapaapäivänä kävelin Härkävaljakonkujan ja -tien ja pari viikkoa myöhemmin toukokuun alussa Iespolun ja -tien. Jos historia olisi mennyt toisin, kaikki tämäkin olisi voinut jäädä minulta kulkematta tällä tavoin järjestelmällisesti. Vuonna 2006 nimittäin väläyteltiin Ala-Tikkurilan liittämistä Vantaaseen eräänlaisena vaihtokauppana, jotta Helsinkiin taas voitaisiin liittää Vantaasta niin kutsuttu Vesterkullan kiilaa yhdistämään vanha Helsinki Sipoosta liitettäviin alueisiin.

Alatikkurilalaiset kuitenkin vastustivat moista muutosta omassa kotikunnassaan, mikä lienee aivan ymmärrettävää. Lopulta vaihtokauppa toteutui vain puolittain, tai siis mitään vaihtokauppaa ei tapahtunut. Vesterkullan kiila liitettiin Helsinkiin Vantaasta ja Östersundomin alue Sipoosta. Ala-Tikkurila säilyi osana Helsinkiä aivan kuten vuodesta 1946 asti.

Koronakeväänä kävelemäni Härkävaljakontie myös tavallaan tiivistää sen, mikä Ala-Tikkurilassa on oleellista. Katu alkaa Ala-Tikkurilan Shelliltä (tai päättyy siihen, jos osoitenumerointia katsotaan), joka siis on koko alueen epäilemättä kuuluisin paikka. Härkävaljakontie päättyy tiedekeskus Heurekan takapihalle, joka jo sijaitseekin Vantaan puolella Tikkurilassa.

härkävaljakontie vantaalta

Härkävaljakontie kuvattuna Vantaan puolelta Tikkurilasta huhtikuussa 2020, täpärästi tiedekeskus Heurekan tontilta, joka rajautuu Ala-Tikkurilaan.

härkävaljakontie shell.jpg

Härkävaljakontien toisessa päässä on Suomen, tai ainakin Ala-Tikkurilan, kuuluisin Shell.

Niin. Ala-Tikkurilaa ei olisi, jos ensin ei olisi Tikkurilaa, ja Ala-Tikkurila ei olisi kuuluisa, ellei siellä olisi Shelliä. Sellaista elämä on.

Suomen kunnat, Ahvenanmaa-spesiaali: Eckerö, nimensä perusteella suomalainen

Eckerö.vaakuna.svg

Eckerö

Eckerö Line -laivayhtiön iskulause ”Nimestään huolimatta suomalainen” on minusta ollut aina suunnattoman ärsyttävä. Eckeröhän on Suomen kunta, jolla ei ole suomenkielistä nimeä – kuten ei millään muullakaan Ahvenanmaan kunnalla Maarianhaminaa lukuun ottamatta. Jopa Manner-Suomen historia tuntee useamman ruotsinkielisen kunnannimen: Dragsfjärd, Västanfjärd, Liljendal noin esimerkiksi. Pohjanmaalla ovat yhä olemassa Korsnäs ja Pedersöre. Nimestään huolimatta suomalaisia kaikki.

Se on silti sanottava, että etenkin Tallinnaan suuntautuneille suomalaisille Eckerö lienee tuttu nimi ennen muuta Eckerö Line -varustamosta. Eckerö Line on yksi osa Eckerö-konsernia, joka pitää pääkonttoriaan Maarianhaminassa. Muita konsernin yhtiöitä ovat muun muassa Williams Buss, joka ajaa Ahvenanmaan sisäisiä bussilinjoja, ja Eckerö Linjen, joka hoitaa matkustajaliikennettä Eckerön ja Grisslehamnin välillä.

Se lienee Eckerön kunnan tärkein linkki ulkomaailmaan. Ruotsin rannikko on vain noin 40 kilometrin päässä. Lauttamatka Ahvenanmaan länsirannikolta Upplantiin vie vain pari tuntia. Tukholmaan pääsisi kolmessa tunnissa. Tai pääsisi, jos menisi. Eivätkä kaikki edes pääse, sillä Suomen ja Ruotsin rajan ylittäminen vaatii sopivaa kansalaisuutta tai erityislupaa, kiitos koronan.

Eckerö totisesti on sellainen Suomen kunta, jossa koronaviruksen isku tuntuu todella kovana.

Jos Ahvenanmaalla yleisesti puolet turisteista tulevat Suomesta ja puolet Ruotsista, Ruotsin päässä Ahvenanmaata sijaitsevassa Eckerössä ruotsalaisten osuus on sitäkin suurempi. Ja kun yli puolet turisteista puuttuu, vaikutelma on hyvin äkkiä nukahtanut ja kulahtanut.

Eckerön satama, Berghamn, ei kai juuri koskaan ole ollut niin hiljainen kuin nyt. Satamassa autolauttaa odottaa vain kourallinen autoja. Kenties jossain toisessa tilanteessa meidänkin matkamme olisi jatkunut rajan yli kohti Ruotsia, mutta nyt sellainen ei tietysti käynyt mielessäkään.

eckerö berghamn.jpg

Harvat (kuvassa) kulkevat Eckeröstä länteen.

***

Eckerö on tietenkin perin pieni (946 asukasta), mutta kokoisekseen kunnaksi täynnä palveluita (jos jätetään pois laskuista se, ettei varsinaista ruokakauppaa ole). Leirintäalueita on jopa viisi, muilla majoitusmahdollisuuksilla höystettynä. Käringsundin kalastajamajojen kyljessä, vierasvenesataman vieressä, toimii säällinen Gastropub Bodegan -ravintola, jonka asiakkaat toki vaikuttivat pääosin koostuvan vierasvenesataman suomalaisveneilijöistä.

Vieressä on myös Ahvenanmaan kalastus- ja metsästysmuseo, Suomen läntisin Museokortti-kohde.

Samoin vieressä on villieläinsafarialue, missä aiheesta kiinnostuneet voivat tutustua esimerkiksi strutseihin verkkoaidan takaa. Metsäpeurojakin pääsee syöttämään. Kun me kävimme noin tunnin mittaisella safarilla, muut kyytiläiset olivat ahvenanmaalainen kaksilapsinen perhe. Täälläkin kotiseutumatkailu on tänä vuoden 2020 kesänä muodissa.

eckerö strutsit.jpg

Pari ärhäkkää strutsia.

Kaikkein tunnetuin turistinähtävyys lienee keskustaajamassa Storbyssä sijaitseva, vuonna 1828 valmistunut posti- ja tullitalo, jonka on piirtänyt Carl Ludvig Engel. Se on yliampuvan mahtipontinen, sillä venäläisten piti päästä keisarikuntansa länsipisteessä näyttämään Ruotsille: talosta tehtiin neljä kertaa esikuvaansa, vastarannalla sijaitsevaa Grisslehamnin postitaloa, suurempi. Tästä kohdasta kulki posti Tukholmasta Pietariin, ja tuo postireitti on leimannut koko Ahvenanmaata Eckeröstä Brändöhön ja päinvastoin.

eckerö postitalo.jpg

Erikoinen näky Eckerön tönöjen keskellä.

Jos posti- ja tullitalo onkin mahtipontinen, se ei silti ole mitään verrattuna Ahvenanmaan suurimpaan rakennukseen, joka sekin sijaitsee Eckerössä.

eckeröhallen.jpg

Eckeröhallen on Ahvenanmaan suurin rakennus. Ahvenanmaan historian suurin rakennus se ei silti ole – se kunnia kuuluu Bomarsundin sittemmin raunioituneelle linnoitukselle. Sitä ennätystä tuskin koskaan rikotaan.

Koronan seurauksena myös Eckeröhallenissa on ollut vähemmän tapahtumia kuin muuten olisi ollut. Etenkin talvikaudella monet ruotsalaiset juniorijalkapallojoukkueet tulevat Eckeröhön leirille. Sitten he saattavat majoittua esimerkiksi samassa paikassa, jossa me majoituimme: Havsbandet Pensionatissa, joka on eräänlainen leirikoulun ja hotellin sekoitus hieman menneestä maailmasta. Normaalisti paikka olisi Eckerön kesinä loppuun varattu – nyt kapasiteetista oli käytössä korkeintaankin kolmannes.

Eckerön hotelliskenen todellinen kulttikohde taitaa kuitenkin olla Hotel Eckerö, jonka edustalla tulijoita tervehtii koko Ahvenanmaan merkillisin mainosteline. ”GraceÅland – Home of Åland’s Elvis”, teline julistaa. Teksti on höystetty kuvalla, joka puhuu puolestaan. Itse hotelli on tieltä tarkkailtuna tavallisempi kuin mainostelineensä, joka herättää kieltämättä paljon kysymyksiä.

eckerö elvis.jpg

Ahvenanmaan Elvis on Hotel Eckerön perustaja ”Ronny”, joka jossain hotellin tilaisuudessa joskus takavuosikymmeninä asteli hotellin yökerhon lavalle laulamaan Elvistä. Yleisö oli niin haltioitunut, että Ronny brändäsi hotellinsa GraceÅland-lisänimellä ja alkoi heittää hotellinsa yökerhossa Elvis-keikkaa. Sittemmin Ronny on luopunut toimesta mutta ei hotellin vieressä sijaitsevasta plakaatista. Ei kannatakaan luopua.

***

Eckerön keskustaajama on Storby, joka tarjoaa välttämättömät kuntakeskuspalvelut: huoltoaseman, Centrumbaren-nimisen kuppilan sen yhteydessä, koulukeskuksen, kahvilan, ilmeisesti jonkintyyppisille kruisailuautoharrastajille suunnatun kahvila-ravintolan ja pari muuta käsityöläiskauppaliikettä tai vastaavaa. Lisäksi Storbyssä sijaitsevat jo mainitut Eckeröhallen, posti- ja tullitalo, Hotel Eckerö ja Havsbandet Pensionat.

Eckerön pitäjän keskus on perinteisesti sijainnut Överbyn kylässä noin kaksi kilometriä Storbystä Maarianhaminan suuntaan, mutta siellä on lähinnä kunnanvirasto ja kirkko, ei muuta. Keskellä maaseutua sijaitseva kirkko on saaristolaishenkinen, varsin vanha ja tyypillisen ahvenanmaalainen. Sen tarkkaa valmistumisvuotta ei tunneta, mutta sen arvellaan olevan peräisin jostain 1300- ja 1400-lukujen taitteesta.

eckerö kirkko.jpg

Eckerön kirkko (melkein) koko komeudessaan.

Yksi Eckerön erityisimmistä asioista sijaitsee kuitenkin Torpin kylän lähellä. Degersandin ranta on suomalaiseksi uimarannaksi täysin ainutlaatuinen. Lahden pohjukassa sijaitsevalta pitkähköltä hiekkarannalta aukeaa näkymä suoraan etelään, missä vastarantaa ei näy. Ja jos vastarannalle näkisi, näkisi Puolan.

eckerö degersand.jpg

Näkymä Kaliningradin ja Gotlannin välistä Puolaan.

***

Eckerössä on maan ääressä sijaitsemisen tunnelmaa, olkoonkin, että vain Ahvenanmaan ääressä. Olen ollut Eckeröstä pidempään tietoinen, mutta muuten paikka on ollut vieras, ja nimi toki soittanee kelloja useammissakin korvissa. Sitä en silti ollut tullut ajatelleeksi, että myös tänne voi saapua saapuessaan ensi kertaa Suomeen matkustaja-aluksella. Vaikka harvapa niin näinä aikoina tekee.

eckerö välkommen.jpg

Tervetuloa nyt kuitenkin.