Oodi Kluuville

Kun asuin vielä Järvenpäässä, mielikuvani Helsingistä oli suppea. Syyt tulla Helsinkiin eivät minun tapauksessani tavanneet olla kovin moninaisia. Yleensä oli asiaa kauppaliikkeisiin. Joskus harvemmin kävin toki myös erilaisissa tapahtumapaikoissa (kuten jäähallissa ja sittemmin Hartwall-areenallakin), mutta kaikkein eniten Helsinkiä minulle määritti rautatieaseman, Stockmannin ja Forumin muodostama kolmio sekä maanalainen ja maanpäällinen verkosto näiden kohteiden välillä.

Helsinki ei minusta ollut järin jännittävä tai mielenkiintoinen. Pikemminkin se on aina ollut tuttu, vaikka siitä on tiennyt vain pienen palasen. Tämä pieni palanen koostuu isoilta osin Kluuvin kaupunginosasta. Jos ulkopaikkakuntalaisen pitäisi määritellä mielikuvaansa Helsingistä, rohkenen väittää, että Kluuvin kaupunginosaan kuuluvat ydinkeskustan osat ovat tässä mielikuvassa hyvin suuressa roolissa.

Mutta asukkaita Kluuvissa ei juuri ole. Vuoden 2017 lopussa heitä oli 641 – merkittävän vähän. Esimerkiksi naapurikaupunginosa Kruununhaassa asuu yli kymmenkertainen määrä, 7 447. Kampissa asuu jo 12 228 ihmistä. Kluuvi, kaikesta monumentaalisuudestaan huolimatta, olisi väkiluvultaan Manner-Suomen pienin kunta. Luhanka on 695 asukkaallaan (vuoden 2018 lopussa) ainakin vielä täpärästi edellä.

Mutta toisin kuin Kluuvi, Luhanka ei saanut viime vuonna uutta maamerkkiä, ei ainakaan yhtä tunnettua kuin jonka Kluuvi sai. Tuo maamerkki on keskustakirjasto Oodi.

***

Kluuvi rajautuu pohjoisessa Kaisaniemenlahteen, Eläintarhanlahteen ja Töölönlahteen, etelässä Pohjoisesplanadiin, idässä Unioninkatuun ja lännessä Mannerheimintiehen, Töölönlahdenkatuun ja Karamzininrantaan. Finlandia-talo jää siis täpärästi Etu-Töölön puolelle.

Jo ennen keskustakirjaston valmistumista Kluuviin on rakennettu vaikka mitä. Siellä sijaitsevat Oodin lisäksi Kansallisteatteri, Ateneum, Stockmann, päärautatieasema, palaneet ja sittemmin puretut makasiinit, Musiikkitalo, Kiasma, Sanomatalo, kaupallinen osa Aleksanterinkadusta, Helsingin yliopiston päärakennus ja muita keskeisiä toimipisteitä, Kaisaniemenpuisto, Makkaratalo, Asematunneli, kaksi metroasemaa ja kaikenlaista muuta, myös katuja.

Mikään ei ole syntynyt ilman valtavia ponnisteluja. Esimerkiksi rautatieaseman ja Kansallisteatterin alle on juntattu tuhansia paaluja, jotka ulottuvat 15-20 metrin syvyyteen, vanhan merenpohjan alle. Vielä 1800-luvun alussa suuressa osassa Kluuvia oli nimittäin merta, Kluuvinlahti, josta koko kaupunginosa sittemmin sai nimensä. Syvimmillään Kluuvinlahti oli juuri Rautatientorin tietämillä. Lahti työntyi Töölönlahdelta suippona etelään, Aleksanterinkadunkin yli. Keskiajalla lahti oli vielä Töölönlahdelta Eteläsatamaan ulottuva salmi, joka kuitenkin oli umpeutunut maankohoamisen seurauksena ja ilman ihmisen apua sittemmin. Kluuvin kaupunginosan synnyssä ihmisen rooli on kuitenkin ollut suuri, ehkä suurempi kuin missään muualla koko Suomessa.

***

Näillä Kluuvin täyttömailla olen tietysti kulkenut paljon jo ennen katujen järjestelmällisen kävelemisen aloittamista, mutta myös sen jälkeen: Aleksanterinkadulla, Alvar Aallon kadulla, Ateneuminkujalla, Asema-aukiolla, Asematunnelissa, Birger Brunilan puistokujalla, City-käytävällä, Eero Erkon kujalla, Elielinaukiolla ja Fabianinkadulla. Hallituskadunkin olen kulkenut, mutta se sijaitsee kokonaisuudessaan Kruununhaassa. Aiemmin Hallituskatu ulottui myös Kluuvin puolelle, mutta kadun nimi Unioninkadun länsipuolella muutettiin myöhemmin Yliopistonkaduksi.

Vaikka Kluuvi on isoilta osin Helsingin historiallista liikekeskustaa, sinne on rakennettu paljon vielä 2000-luvulla – toki lähinnä Töölönlahden ympäristöön. Uusia kadunnimiäkin on annettu.

Asematunneli ja City-käytävä ovat olleet olemassa jo pidempään, ja toden totta, nekin lasketaan Helsingin ”kaduiksi, poluiksi ja aukioiksi”.

Alvar Aallon kadun varressa sijaitsevat Töölönlahden ympäristön uudehkot liikerakennukset. Minä kävelin kadun 5. heinäkuuta 2016, jolloin myös kuva on otettu.

City-käytävä on Helsingin katujen kävelemisessä selkeä kummajainen. Toukokuun 15. päivänä vuonna 2017 kävin tutustumassa siihen työpäivän jälkeen.

Vielä 21.8.2017 Eero Erkon kadussa näytti tältä. Oodi oli vasta valmisteilla.

***

Uusin rakennus Kluuvissa on, kuten jo aiemmin mainitsinkin, keskustakirjasto Oodi. Minä vierailin siellä ensimmäistä kertaa vasta tämän vuoden puolella, maaliskuisena sunnuntaina.

Astuin sisään rakennukseen ja nousin liukuportaita toiseen kerrokseen. Siellä ihmiset viettivät aikaa ja tekivät asioita. Sitten nousin liukuportaita lisää kolmanteen kerrokseen. Tila oli avara ja valoisa, ja läntiseksi seinäksi rakennetun ikkunan takana kohosi eduskuntatalo. Koskaan ennen elämässäni arkkitehtuuri ei ole tuntunut niin paljon kuin se silloin tuntui – miltei itkin.

Sitä kerrosta kutsutaan Oodissa kirjataivaaksi, ja jonkintyyppistä taivasmaisuutta tilassa kieltämättä oli. Jos minulta kysytään, niin Oodi on mahdollisesti Helsingin hienoin rakennus ja myös Helsingin hienoin kirjasto. Vaikka sitä on kirjastona kritisoitu suppeasta valikoimasta, ja vaikka sitä on pidetty joissain puheenvuoroissa yliarvostettuna, minä en keksi Oodista juuri mitään moitittavaa.

Sitä paitsi se toimii kirjastonakin. Jos Oodiin menee vailla tietoa siitä, mitä hakee, jotain kiinnostavaa löytyy aina. Ensivierailullanikin lainasin kaksi nidettä, vaikka suurempaa aikomusta lainaamiselle ei ollutkaan.

Kaiken maailman makkaratalojen jatkoksi Kluuvi sai lopulta Oodinsa, ja hyvä niin.

Kauniiksi asioiksi tässä maailmassa laskettakoot ainakin demokratia ja keskustakirjaston kolmas kerros.

Advertisement

Suomen kunnat: Alajärvi, outo savolainen Etelä-Pohjanmaalla

Olin kyllä alusta asti tietoinen riskeistä: Alajärvelle lähtevän bussin ja Seinäjoelle saapuvan junan välillä olisi vaihtoaikaa 40 minuuttia, ja elettäisiin marraskuun viimeistä perjantaita. Kuten tiedämme, säät voivat talvikaudella yllättää ja vaihteet jäätyä. Tämä riski tietenkin toteutui: bussin lähtöön oli 10 minuuttia aikaa, mutta juna seisoi seisomistaan Seinäjoen eteläpuolella pätkivien internet- ja puhelinyhteyksien päässä.

Suuri visioni oli, että voisin odotuttaa Seinäjoelta lähtevää linja-autoa joillain minuuteilla, jos vain mitenkään saisin yhteyden auton kuljettajaan. Tämä ei onnistunut. Matkahuollon asiakaspalvelu kuitenkin vinkkasi, että kannattaa puhua konduktööreille. Sen tein, ja lopulta tuloksena oli VR:n antama taksikortti karannutta bussikyytiä korvaamaan.

Siinä rytäkässä junakin nytkähti liikkeelle – junan kuljettaja oli ensin käynyt koputtelemassa vaihdetta lumihangessa – ja saavuimme Seinäjoelle lopulta 50 minuuttia aikataulusta myöhässä. Sen jälkeen Kaikki nämä kadut pääsi istumaan Fordin takapenkille 80 kilometrin matkan kahdella eri valtatiellä kuin tärkeä virkamies ikään.

Seinäjoella 50 minuuttia myöhemmin kuin piti. Junassa oli hirvittävästi joukkuevoimistelijoita, ja niin oli lopulta paluumatkallakin.

***

Taksin ikkunassa vilahteli pohjalaisia paikannimiä, sellaisia kuin Hippi, Veneskoski ja Ruha. Kuulemma pidemmät kyydit Seinäjoelta ovat toisinaan niitä, joissa ihminen on astunut junasta tupakalle ja unohtunut sinne. Sitten on otettu alle pirssi ja menty Kokkolaan, Ylivieskaan tai Tampereelle etsimään junaan jääneitä matkatavaroita ja -kavereita.

Nyt mentiin kuitenkin Alajärvelle. Taksi kurvasi hotellin pihaan, ja astuimme ulos ja lopulta sisään rakennukseen, majapaikkaamme, Alvariiniin. Kyseessä oli hotellin, ravintolan, baarin ja keilahallin yhdistelmä. Hybridimäinen oli myös tunnelma: se sisälsi opettajaporukan pikkujoulua, seinällä vilkkuvia alkoholimainoksia, joululauluja, vastaanotto- ja baaritiskin sekä tiettyä eloisuutta. Kontrasti Alajärven keskustaan, jossa kirpeässä perjantai-illan pakkasessa kuljeskeli ympäriinsä muutama pieni teiniporukka uskonnollisen nuorisotilan liepeillä, oli merkittävä. Se oli kuin kohtaus Twin Peaksista: saapuminen syrjäiseen provinssikaupunkiin, jonka ainoassa hotellissa kaikki on jotenkin vinksallaan.

Hotelli Alvariinin pihassa on tarjolla Alajärven kartta. Viime viikonlopun sää oli suorastaan jouluinen.

Vasemmalla hotelli-ravintola-keilahalli Alvariini. Oikealla liikenneympyrä Keskuskadun ja Järvikadun risteyksessä. Alajärven keskustan tietämillä on kokonaiset neljä liikenneympyrää.

Sen sekä perjantai- että lauantai-ilta osoittivat, että ulospano voi hämätä. Lauantai-iltana hotellin ravintolassa oli tarjolla joulupöytä, ja uskonnolliset joululaulut säestivät baarin puolella alkoholimainosten edelleen vilkkuessa äänetöntä televisiolähetystä jalkapallon miesten EM-kisojen lohkoarvonnasta. Mikään ravintola ei silti ollut niin vilkas kuin ABC, joka kerää paitsi Alajärven myös naapurikuntien väkeä ulos syömään, ja kerää sitä merkittävän paljon.

Alajärven ABC:llä oli runsaasti lapsiperheitä syömässä. Yksinäisille oli tarjolla toissapäiväinen maakuntalehti.

Elämää oli myös Alajärven uimahallin miesten saunassa sunnuntaina. Siellä sain kuulla Järviseudun murteella kerrottuja juttuja Alajärven Ankkurien pesäpallojaoston pohjattomasta rahantarpeesta, mikä aiheuttaa tiettyä kassavajetta seuran lentopalloilijoille. Alajärven kokoisen kaupungin urheilupiireissä vaikuttaa jos nyt ei kuohuvan, niin ainakin hieman ujosti pinnan alla kuplivan.

***

Minä olen käynyt Alajärvellä aiemmin ainakin neljästi – kolmesti pesäpallo-ottelussa ja pari vuotta sitten viimeksi muuten vaan ilman ennakkovalmistautumista ja autolla (näimme ohimennen kirkon ja hautausmaan). Alajärveen on aina liittynyt mystiikkaa, ennen muuta kielen takia. Kuten olen joskus tässäkin blogissa tainnut mainita, Suomen jyrkimmän murrerajan on arveltu sijaitsevan Lapuan ja Alajärven-Lappajärven välillä, ja siinä kohtaa eteläpohjalaismurre vaihtuu savolaiseksi. Minulla on runsaasti kokemusta tuon murrerajan länsi-, siis pohjalaiselta puolelta, mistä sukuni on pitkälti peräisin. Murrerajan itäpuoli sen sijaan on kummallinen ja tuntematon. Puhutaan savolaiskiilasta: 1500-luvulla savolaiset saapuivat idästä Pohjanmaalle, asettuivat paikoilleen ja jättivät paikalle kielen. Niinpä nykyäänkin Alajärvellä mennään mehtään ja kahtotaan. (Tässä muuten kiinnostuneille hyvin mielenkiintoinen artikkeli Järviseudun kummallisesta savolaiskielestä. Het sitte maitova!)

Ensimmäistä kertaa Alajärvellä, heinäkuussa 1996 Ankkureiden pelissä. Minä olen tuo 12-vuotias poika Jaakon Hallin mainoksen vasemmalla puolella.

Alajärvellä on myös maine, jota on vaikea pitää mairittelevana. Aina luotettava Suomi24-keskustelupalsta sisältää muutamankin keskusteluketjun, jossa puhutaan Alajärven uskonnollisuudesta ja sisäänpäinlämpiävyydestä. Jotkut sanovat, että uskottomia kiusataan koulussa ja niille sanotaan, ettei ne pääse taivaaseen. (Yksi Alajärven uskonnollisiin yhteisöihin nuorempana kuuluneista on muuten musiikintekijä Mikko Joensuu, joka sittemmin luopui uskostaa ja purki aiheen Amen-trilogiaksi, jonka kuuntelemista suosittelen kaikille. Lisätietoa mm. tässä Rumban vanhassa jutussa.) Sellaistakin on korviini kantautunut, että Alajärvi nyt vain kerta kaikkiaan on outo ja epämääräinen paikka, jossa tapahtuu outoja ja epämääräisiä asioita.

Kuortane on naapurikunta, mutta Jyväskylä on vielä Alajärveltä kaukana. Murteellisesti Alajärvi on kuitenkin selvästi lähempänä Jyväskylää.

Mutta minusta Alajärvi ei ollut epämääräinen tai huono (outo se kyllä oli). Pikemminkin se oli kiinnostava, hyvin kiinnostava. Tekemistä riitti juuri sopivasti: niin, että tekemiseen ei ollut painetta, tyhjää ja rentoa olemista oli paljon ja öisin nukutti sikeästi.

***

Kaikissa Suomen kunnissa ei missään nimessä ole nähtävyyksiä, mutta Alajärvellä niitä on, ja vieläpä Suomen mittakaavassa kohtalaisen merkittäviä. Merkittävin Alajärven nähtävyyksistä lienee kokoelma Alvar Aallon tai hänen arkkitehtitoimistonsa piirtämiä rakennuksia. Jos nimittäin jokin Suomen kaupungeista on Alvar Aallon kaupunki, niin se taitaa olla Alajärvi. Siellä sijaitsee myös Alvar Aallon ensimmäinen julkinen työ, Nuorisoseurantalo (entinen Suojeluskuntatalo), joka on valmistunut vuonna 1919. Lisäksi Alajärvellä sijaitsee Aallon arkkitehtitoimiston viimeinen työ, Alajärven kaupunginkirjasto (1991, Heikki Tarkka), joka perustuu Aallon hahmotelmaan vuodelta 1966. Samoilla seuduilla sijaitsee myös Alajärven kirkko eli Gabrielin kirkko, joka on itsensä Carl-Ludvig Engelin piirtämä.

Nuorisoseurantalo Alajärvellä on Alvar Aallon ensimmäinen julkinen työ.

Aallon kaupungintalo ja Engelin kirkko sulassa sovussa.

Alajärven hautausmaa sijaitsee kauniissa paikassa, Alajärven rannassa.

Alajärvellä sijaitsee myös Nelimarkka-museo, joka on Etelä-Pohjanmaan aluetaidemuseo. Sillä statuksellaan museo on kovassa seurassa: muut Suomen 15 aluetaidemuseota ovat maakuntiensa keskuspaikoissa (esim. Helsingin taidemuseo HAM tai Kuopion taidemuseo). En ole perinteisesti suuremmin välittänyt taidemuseoista, mutta tässäkin taidamme elää tiettyä murrosvaihetta. Alajärvellä tuli tehtyä yhteensä noin 8,5 kilometrin kävelyretki Alajärven keskustaajamasta maaseudun puolelle (neljä kilometriä sinne, neljä takaisin, paluumatkalla kirpputorille ostamaan Alajärven Ankkureiden verkkatakki ja kahville ABC:lle). Olimme museon ainoat asiakkaat, minkä myötä myös Nelimarkka-leivos ja kahvi jäivät tällä kertaa saamatta. Itse museo oli kuitenkin avoinna ja kiinnostava. Museo esitteli Alajärvelle asettuneen taiteilijan Eero Nelimarkan elämäntarinaa ja -töitä. Nelimarkka asui elämänsä aikana myös Helsingissä (mm. Oulunkylässä ja Käpylässä) ja silloisessa naapurikunnassa Huopalahdessa. Niissä paikoissa olen tietysti minäkin tämän tästä kulkenut.

Logististen rajoitteiden vuoksi Alajärven toinen taajama, liitoskunta Lehtimäen keskus vajaan 30 kilometrin päässä etelässä, jäi tällä kertaa kokematta. Kuntaliitosbuumi ehti tuon verran ravistella myös Järviseutua vuosituhannen ensimmäisellä kymmenluvulla, mutta ei sentään enempää (ainakaan vielä, vaikka takavuosina liitospuheita myös Vimpelin ja Alajärven ja jopa Evijärven kanssa on ollut vireillä). Toinen paikka, jossa olisin paremmissa logistisissa olosuhteissa halunnut vierailla, olisi ollut Kuolema. Sen taidan kohdata joskus myöhemmin.