Uutisissa on viime viikkojen aikana mainittu useampaan otteeseen, että tämä on kylmä kesä. Joinain päivinä on ollut peräti harmaata.
Toisaalta en kyllä osaa syyttää asiasta pelkkää säätä. Töissä on ollut vähän kaoottista kun katuja kaivetaan auki ja raitiovaunut kulkevat missä sattuu. Lopputuloksena on orastava virastokuolo. Eräänä tällaisena orastavan kuolon päivänä lähdin suoraan työpaikaltani polkemaan kohti Helsingin aakkosjärjestyksessä viimeisiä kirjaimella D alkavia katuja.
Joskus katukeräily nostaa edellä kuvaillun kaltaisesta alhosta, mutta Dosentintie, Dunckerinkatu ja Döbelninkatu eivät hienoista nimistään huolimatta siinä onnistuneet. Väsytti, ja oikeasti halusin vain kotiin tuijottamaan seinää nojatuolissa istuen, mutta ehkä minua ajoi jokin suurempi voima, kymmenien vuosien päässä siintävä Ö.
Poljin työpaikaltani Itä-Pasilasta Munkkiniemen Dosentintielle Keskuspuiston kautta, ja kuten joka ikinen kerta, opasteet loppuivat jossain kohtaa kesken ja tulin puistosta ulos useamman sata metriä väärästä kohtaa. Olen kyllä alkanut pitää Keskuspuistosta ja sen jännittävästä tunnelmasta, mutta muutama vandalisoinnilta turvatumpi viitta opastamaan puiston ulkopuolisiin kaupunginosiin strategisissa risteyksissä ei toden totta heikentäisi kokemusta.
Kun sitten lopulta pääsin Munkkiniemeen, asetin pyöräni kadunvarteen, otin jalat alleni ja mutkittelin Dosentintien päästä päähän. ”Henkisen työn tekijät, ryhmänimi”, kuvailee Helsingin kaupugin karttapalvelu kadun nimeämisperustetta. Tämän ryhmänimen ryhmä tosin on Munkkiniemessä pieni kuin hiihdon parisprinttijoukkue tai formula ykkösten tallitoverit: Dosentintien lisäksi kategoriaan kuuluu vain risteävä Professorintie.
Aivan kuten Sipoon liitosalueilla Degermosantien varressa törmäsin myös Munkkiniemessä virolaisiin, mutta en pelkkiin rekisterikilpiin vaan myös ihan ihmisiin. Kaksi sellaista maalasi parvekkeita. Virolaisten parvekkeenmaalaajien lisäksi löysin Dosentintien varresta ikäihmisten palvelutalon – miksi kaikki palvelutalot muuten näyttävät ihan samalta kuin ne 90-luvun leirikeskukset jonne ala-asteelta päädyttiin luokkaretkille? – ja joitain hieman vauraamman oloisia rivitaloasumuksia.
Professorintien ja Dosentintien risteyksessä seinien takana lymyilee senioreja.
Jonain muuna päivänä tämä kaikki olisi ollut jännää, mutta nyt se oli ihan vain suorittamista. Otetaan katu, kävellään se päästä päähän, yritetään olla läsnä ja tavallaan ollaankin, mutta mikään ei tunnu miltään.
Sitten poljin Taka-Töölön etutöölöläisimpään osaseen, erään Pohjoisen Hesperiankadun pohjoispuolella sijaitsevan korttelin reunalle. Dunckerinkatu lähtee siitä Mannerheimintien varressa olevan hotellin kulmalta ja päättyy saman tien. Döbelninkatu on samanhenkinen parin talon mittainen nysä, mutta Runeberginkadun puolella. Ei niin lyhyt että tuntuisi eksoottiselta mutta ei niin pitkä että ehtisi miettiä mitään. Ne kadut oli nopeasti kävelty. Olen oppinut tykkäämään Töölöstä, vaikka joskus olen pitänyt sitä tylsänä. Tuona päivänä Töölö oli taas tylsä.
”Everstiluutnantti Joakim Zachris Duncker (1774-1809) oli huomattavimpia päälliköitä Suomen sodassa 1808-09”, kertoo Helsingin kaupungin karttapalvelu. Nyt Joakimin mukaan nimetyllä kadulla myydään matkailijoille krääsää.
***
Ei ehkä ole olemassa sellaista toimintaa, johon ei kuuluisi mäkiä ja laaksoja, tai miten nyt kukakin haluaa korkeusperusteisesti määritellä hyvää ja huonoa meininkiä. Olen kuitenkin ollut viime aikoina myös mäillä. Yksi D-kirjaimen mukanaan tuomista huippukohdista oli ehdottomasti Disankatu (ja Disankuja, jota en kylläkään kartasta onnistunut paikantamaan). Ne sijaitsevat Laajasalon Kruunuvuorenrannassa. Alue on niin kertakaikkisen jännittävä: esimerkiksi Koirasaarentien eteläpuolella yhtään taloa ei ole vielä rakennettu tai edes rakenteilla, mutta kadut, katuvalot ja katujen asfalttipinnat ovat suurimmalta osin paikallaan. Alarinteessä kimaltelee Kruunuvuorenselkä ja sen takana Helsingin kantakaupunki. Näin sen näyn nyt kolmannen kerran, ja aina se jaksaa sykähdyttää ja yllättää.
Disankuja, otaksun.
Kohta talot tulevat ja pilaavat hyvän rakennustyömaan.
Kruunuvuorenrannalla on edellytykset kasvaa aivan valtavan hienoksi alueeksi. Nyt sinne pitää kylläkin taittaa täältä kantakaupungista matkaa huolella, mutta ensi vuosikymmenellä rakennettavat silta ja raitiovaunuyhteys muuttavat kaiken. Laskujeni mukaan on aika lailla todennäköistä, että kerään katuja vielä silloinkin, kun Laajasalon ratikka jo kulkee, ja siinä ajassa ehtii kyllä muuttua paitsi Kruunuvuorenranta myös monet muut tämän kaupungin osaset.
***
Katukeräily ei tänä kesänä ole aina ollut kovin vilkasta, sillä olen viettänyt viikonloppuja milloin missäkin: Pohjois-Karjalassa, Etelä-Karjalassa, Etelä-Pohjanmaalla, Pohjois-Savossa ja piipahduksen verran myös Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa. Huomenna matka jatkuu taas kerran Etelä-Pohjanmaalle ja sieltä edelleen Tornionjokilaaksoon ja Ruotsiin ja Norjaan ja Lofooteille.
Sitä ennen matka jatkuu ehkä Edelfeltintielle ja Eduskuntakadulle.
Kaikki nämä kadut 