Terveisiä Itämeren rantakaupungeista

Pietarissa puhutaan venäjää.
Helsingissä puhutaan suomea ja vähän ruotsia.
Vaasassa puhutaan suomea ja huomattavasti ruotsia.
Tukholmassa puhutaan ruotsia.

Tämän verran on helppo luetella olematta kovin pahasti väärässä. Viimeisten kolmen viikon aikana olen viettänyt aikaani mainituissa kaupungeissa. Alla aiheesta lisää, kohde kohteelta.

VAASA

Vaasassa olen käynyt ennenkin, joten tässä ei ole syytä mennä kovin syvälle. Silti sanon, että Vaasa on edelleen kokoluokkansa suomalaiskaupungeista suosikkini. Koska en ole koskaan asunut tässä kaupungissa, joka on synnyttänyt maailmaan Klamydian (huono yhtye) ja Vasas Flora och Faunan (hyvä yhtye), enkä oikein sen eloisuudestakaan osaa sanoa, viehtymykseni perustuu pakostakin siihen, miltä Vaasa näyttää. Se näyttää hienolta. Korttelikaupunki jatkuu yllättävänkin pitkälle, rakennukset ovat kiinni kadussa, viisi pitkää puistikkokatua luovat kaupungille tyylikkään ilmeen, ja jopa Onkilahden takana Palosaarella lähellä korkeakoulujen kampusalueita on vielä kaupungin tuntu.

Erityisen paljon Vaasan kaupunginosista tykästyin tällä kertaa Vöyrinkaupunkiin, jopa niin, että etsisin asunnon sieltä, jos jokin oikku minut joskus elämässä paiskaisi Vaasaan asumaan. Kuten nimestäkin saattaa päätellä, aluetta rakensivat Vöyriltä – Vaasan koillispuolella sijaitsevasta pitäjästä – saapuneet ihmiset. Vanhat puutalot ovat peräisin suurelta osin 1800-luvun lopulta ja 1900-luvun alusta, ja sittemmin rakentamista on hillinnyt 1980-luvulla voimaan tullut asemakaavan muutos. Vöyrinkaupungille ei saa rakentaa yli kolmikerroksisia taloja, minkä vuoksi purkuvimma ei ole yltynyt yli äyräiden. Matalista taloista on vaikeampaa saada kannattavia. Monet talot Vöyrinkaupungilla toki ovat suojeltuja.

vaasa kyltti vöyrinkaupunki.jpg

Vöyrinkaupungille pääsee esimerkiksi Vöyrinkaupungin vierestä.

kalastajankatu vöyrinkatu.jpg

Vöyrinkadun ja Kalastajankadun risteys kertoo Vöyrinkaupungista paljon: vanhoja puutaloja, ja uudempia kivitaloja, jotka nekin ovat pysyneet matalina.

Pidän Vaasasta tietysti siksikin, että siellä puhutaan aidosti kahta kieltä. Tuntuu myös siltä, että paikalliset ruotsinkieliset seurueet eivät yhtä hanakasti vaihda puhetta suomeksi yhdenkin suomenkielisen pelmahtaessa seurueeseen toisin kuin täällä Uudellamaalla monesti tapahtuu. Vaasa on historialtaan mitä ruotsinkielisin kaupunki, ja suomenkielistyminen on tapahtunut verraten myöhään. Yhä vielä miltei 23 prosenttia kaupungin asukkaista puhuu äidinkielenään ruotsia, mutta jo naapurikunnat ovat enemmistöltään selkeästi ruotsinkielisiä umpisuomenkielisiä Isokyröä ja Laihiaa lukuun ottamatta.

TUKHOLMA

Olen salaa – tai en itse asiassa edes kovin salaa – vähän vadelmavenepakolaishenkinen. Pidän Ruotsista valtavasti, ja Tukholmasta erityisesti. Viehtymys on osin outo, sillä Tukholma tuntuu makuuni toisinaan liian kliiniseltä. Mutta niin vain kerta toisensa päädyn kaupungissa kuljeskellessani päivittelemään, kuinka täällä kaikki on paremmin.

Tällä kerralla keskityin jalkapallon katsomiseen – ruotsalaisjoukkueista puoliksi salattu suosikkini on Hammarby, jonka näin voittavan kotiottelunsa Sundsvallia vastaan – ja siihen, missä Itämeri loppuu ja järvi Mälaren alkaa. Tätä en ole aiemmin tullut Tukholmassa ajatelleeksi, hämmentävää kyllä.

hammarby kannattajat.jpg

Ennen Hammarbyn kotipelejä Tele2 Arenalla soi Kentan laulu Just i dag är jag stark, joka toimii Hammarbyn seurahymninä, ja koko stadion laulaa mukana. Sanat näkyvät videotaululla sekä tekstinä että viittomakielellä.

Mälaren laskee Itämereen kahta hyvin lyhyttä jokea pitkin. Nämä joet pisimmilläänkin muutamansadan metrin mittaisia. Niiden nimet ovat Slussen (Gamla Stanin eteläpuolella) ja Norrström (Gamla Stanin pohjoispuolella). En ole koskaan ajatellut olevani meren ja järven taitekohdassa, en esimerkiksi silloin, kun opiskelijaristeilyltä olen könynnyt kohti Sergelin toria burgerkingeineen.

Tukholmassa siis yhdistyy jylhä järviluonto ja jylhä meriluonto. Korkeuserot ja sillat tekevät Tukholmasta Tukholman, ja Helsinki kaikesta hienoudestaan huolimatta tuntuu aina Tukholman näkemisen jälkeen erikoisen lättänältä. Tvärbanan-pikaraitiotielinja kulkee Liljeholmenin ja Alvikin välisellä osuudella näyttävästi Mälarenin yli – sellaisia maisemia ei Helsingissä näe. Mutta tulevaisuudessa on ainakin enemmän siltoja, vaikkeivät ne ihan yhtä korkealle nousekaan.

mälaren tvärbanan.jpg

Tältä näyttää Mälarenin luonto Tvärbananilla kulkevan pikaratikan ikkunasta kuvattuna.

PIETARI

Jos Helsinki tuntuu lättänältä, niin Pietari on lättänä. Olen käynyt Pietarissa kerran aiemmin, melkein tasan 11 vuotta aiemmin. Tällä kertaa bussi saapui kaupunkiin voitonpäivän iltana, ja tunnelma muistutti lähinnä tavanomaista viikonlopun alkua.

P5110114.JPG

Näkymä Moskovan aseman vierestä toukokuulta 2007.

pietari nevski prospekt.jpg

Näkymä saman paikan läheltä Nevski Prospektilta 10.5.2018. Epäilyjeni mukaan pääkatua oli ajeltu voitonpäivän kunniaksi tankein edellispäivänä, ja nyt oli seuraavan päivän tienkorjaus menossa.

Pietarissa on monta hienoa ja jännittävää asiaa: Nevajoki, metro, maanpinnan korkeus (alimmillaan neljä metriä merenpinnan alla), fakta, että tällainen kaupunki nyt vain päätettiin tähän rakentaa aivan tyhjästä ja esimerkiksi se, että tämän kaupungin arkkitehtoninen vaikutus näkyy Helsingissä asti.

Sen sijaan viime perjantai-iltana georgialaisessa ravintolassa istuessani kohtasin asioista jännittävimmän: sääsovellus paikansi sijainnikseni Kolomäen. Yllätyin suomenkielisestä nimestä niin, että oli ryhdyttävä oitis hakukoneenkäyttöön.

Niin tosiaan on, että Kolomäki on yksi Pietarin kaupunginosista (https://fi.wikipedia.org/wiki/Kolom%C3%A4ki), ja venäjäksi sen nimi on Коломяги (suomeksi translitteroituna Kolomjagi). Suomensukuinen nimistö näkyy Pietarissa muutamassa muussakin paikassa, puhumattakaan kaupungin ulkopuolella sijiatsevista pitäjistä. Lyhimmillään vanhalle Suomen rajalle oli Pietarin keskustasta matkaa vain muutamakymmenen kilometriä, hyvä jos sitäkään.

pietari komendantskiy prospekt.jpg

Tällainen on Kolomäki. Näkymä kadulle Komendantskiy Prospekt.

pietari kolomäki.jpg

Kolomäki on myös tällainen. Talot ovat järjestään korkeita, mutta paikka vaikutti perin vauraalta ollakseen lähiö.

Pietarin suomenkielisen nimistön juuret taitavat kuitenkin olla syvemmällä. Pietari Suuri päätti perustaa kaupungin vuonna 1700 vanhalle suomensukuisten kansojen kauppapaikalle Nevan suistoon. Alueella lienee puhuttu inkeriä, vepsää ja karjalaa, suomeakin, jos nyt näitä kieliä oli tuossa vaiheessa mahdollista mitenkään erotella. Kielten rajat perustuvat aina sopimuksiin: serbia ja kroaatti ovat käytännössä sama kieli, paljon enemmän kuin amerikanenglanti ja brittienglanti, vaikkei asiaa kannatakaan Balkanilla kulkiessaan paljon huudella.

HELSINKI

Jos siis Vaasa ja Tukholma ovat vanhastaan ruotsinkielisiä ja Pietari aikana ennen Pietaria vähintäänkin suomensukuinen, nykyisen suomenkielisen elämän kova ydin Helsinki on sekin perustettu perin ruotsinkieliselle alueelle. Vallila, Kumpula, Viikki, Käpylä, Kluuvi, Töölö ja Katajanokka ovat kaikki alun perin ruotsinkielisten nimien käännöksiä tai äänteellisiä mukaelmia. Aivan kuten itse kaupunginkin nimi – se oli alkujaan Helsingfors.

Etenkin Tukholmaan ja Pietariin verrattuna Helsinki tuntuu kovin väljältä ja pieneltä, mutta kyllä silläkin on omat ominaispiirteensä. Niille vain on kotikaupungissaan kovin usein sokea, vaikka kuinka katuja kävelisi.

Viime aikojen kävelyt ovat suuntautuneet hyvin pääsääntöisesti suoraan Helsingin keskustasta itään. Minulla on vahva tunne, että Kruunuvuorenrannan rakentaminen siltayhteyksineen ja Laajasalon tiivistäminen ylipäätään tulee muuttamaan Helsingin luonnetta entistä merellisemmäksi. Tokihan Helsingin merellisyys saattaa olla yksi niistä asioista, joille kaupungissa asuessaan sokeutuu.

Olen pitkään haaveillut siitä, että ennen kuin Kruunuvuorenranta on tyystin rakennettu, juon kohteessa pussikaljan. Tällä viikolla olen toistanut suorituksen kahdesti kävelyretkieni lomassa, ensin Frejankujan (joka tulee sijaitsemaan keskellä nykyistä maanpuhdistusoperaatiota) tietämillä käydessäni, sitten Föglönkujan lauantaina jolkoteltuani.

Tällä hetkellä Kruunuvuorenrannan kallioilla istuessa ei voi kuin hämmästellä, että jos tätä kohtaa katsoisi ilman ennakkotietoja – jos vaikka pitkä korpivaellus olisi sattunut päättymään juuri tähän pisteeseen – voisi vain todeta, että kas, vastarannalla näkyy olevan suurkaupunki useine kirkontorneineen. Näkymässä oli jotain niin jylhää, että Kruunuvuorenrannalla on edellytyksiä nousta Helsingin tyylikkäimmäksi uudeksi asuinalueeksi. Saapa nähdä.

kruunuvuorenranta helsinki.jpg

Suurkaupungin – tai sen keskustan – siluetti vastarannalla. Kuva Laajasalon Kruunuvuorenrannasta.

Kadut kaupungin ovat leveitä ja kapeita

On olemassa erikokoisia katuja: lyhyitä ja pitkiä, mutta myös leveitä ja kapeita. Katujen erilaisista leveyksistä Pohjanmaan ruotsinkielinen rannikko tarjoaa pari suorastaan herkullista tyyppiesimerkkiä.

***

Ensin on mentävä Vaasaan. Siitä kaupungista olen aina pitänyt: se näyttää kaikkine vanhoine kivitaloineen suomalaiseksi maakuntakeskukseksi poikkeuksellisen kauniilta, ja se on ainoa suomalainen vähänkään suurempi kaupunki, joka on huomattavan kaksikielinen. Siis niin kaksikielinen, että ruotsiin todella törmää kaupungilla. Kaupallisten toimijoiden on aina otettava ruotsi huomioon – Helsingissä siihen törmää lähinnä Stockmannin tavaratalossa, jos kohta sielläkään. (Vaasassa ruotsinkielisiä tosin on väestöstä vain 22,7 prosenttia, mutta lähimmissä naapurikunnissa, vaikkapa Mustasaaressa, Maalahdessa ja Vöyrillä, ruotsi on täysin selkeä enemmistökieli.)

IMG_1521.jpg

Huomattavan kaksikielisellä paikkakunnalla kaupalliset toimijat eivät voi turvautua pelkkään suomeen, kuten vaikkapa Helsingissä. Citymarket, Vaasa.

Kaupungin toria hallitsee 1960-luvun alussa noussut, koko korttelin kokoinen kauppakeskus Rewell Center, mutta se nyt oli sitä aikaa. Jättipä keskuksen suunnitellut vaasalaislähtöinen arkkitehti Viljo Revell (sukunimi ennen vuotta 1961 muodossa Rewell) jälkensä myös Helsinkiin. Hän suunnitteli esimerkiksi pikkuliikkeiden reunustaman Ateneuminkujan, ja hän oli Heikki Castrénin ohella toinen kiistellyn Makkaratalon piirtäneistä arkkitehdeistä. Kansainvälisesti Revellin tunnetuin luomus on Toronton kaupugintalo.

IMG_1519.jpg

Viljo Revellin jättämä jälki Vaasan kaupunkiin, Rewell Center, näkyy taustalla. Tässä kuvassa rakennuksen tunnistaa sen katolla olevasta Sokos Hotel Vaakunan valomainoksesta.

Revell kuitenkin toi Vaasaan vain yhden ajallisen kerrostuman – Vaasan ilme oli luotu jo edellisellä vuosisadalla. Silloin kaupunki siirtyi nykyiselle paikalleen, Klemetsön niemelle, merenrantaan. Vanha kaupunki, joka nykyään tunnetaan Vanhan Vaasan kaupunginosana ja joka sijaitsee noin seitsemän kilometriä keskustasta kaakkoon, tuhoutui tulipalossa täysin elokuussa 1852. Kaupunki savusi lokakuulle, ensilumiin asti.

Uuteen kaupunkiin asemakaavan loi Vaasan lääninarkkitehti, ruotsalaissyntyinen Carl Axel Setterberg. Hän on Vaasalle sitä, mitä Engel on Helsingille. Vaasan kantakaupunki perustuu viiteen leveään esplanadiin, joita Vaasassa kutsutaan puistikoiksi: idästä länteen kulkevat Hovioikeudenpuistikko ja Vaasanpuistikko, etelästä pohjoiseen Kauppapuistikko, Kirkkopuistikko ja Korsholmanpuistikko. Puistikoita vieläpä täydennettiin kortteleita halkaisevilla palokaduilla. Leveisiin katuihin perustuneen asemakaavan yksi tärkeimmistä tavoitteista oli, ettei Vanhaa Vaasaa kohdannut karmiva tuho enää koskaan toistuisi.

IMG_1522.jpg

Vaasalaisen puistikon perusidea on yksinkertainen: laidoilla kulkevat ajoradat, keskellä puurivien välissä yleensä – muttei välttämättä – kävelytie. Tässä esimerkin moisesta tarjoaa Hovioikeudenpuistikko. Helsingissä tämänkaltaisia katuja ovat vaikkapa Koskelantie, Mäkelänkatu ja Mechelininkatu.

Juuri puistikot tekevät Vaasasta Vaasan ja lienevät kaksikielisyyden lisäksi merkittävän suuri syy selittämättömälle ja mystiselle Vaasa-viehtymykselleni. Vaasan merkittävimmät rakennuksetkin ovat miltei pääkaupungillisen näyttäviä, ja ne sijaitsevat Vaasanpuistikon ja Hovioikeudenpuistikon välissä. Siellä ovat 1800-luvun puolivälin jälkeen rakennetut kirkko, kaupungintalo ja entinen raatihuone. Ja Rewell Center, tietysti.

***

Kun Vaasasta lähtee kävelykierroksesta uupuneena ajamaan kohti etelää, kannattaa varoa rattiin nukahtamista. Yksi Suomen tylsimmistä valtateistä on nimittäin tie numero kahdeksan Vaasan ja Porin välissä: tie on pitkälti suora, ja sen varrella on pelkkää keskenkasvuista pöheikköä tasaisella maalla.

IMG_1528.jpg

Kasitie, Riksåttan. Yritäpä etsiä kuvasta virike!

Tämän tieosuuden puolessavälissä kuitenkin sijaitsee Kristiinankaupunki, joka ei ole lainkaan tylsä vaan lähinnä idyllinen ja erityinen.

Kristiinankaupungin ruutukaava-alueen asemakaava on peräisin vuodelta 1651, suurvalta-ajoilta, ja melkein yksinomaan puusta rakennettu kantakaupunki on säästynyt historiansa aikana tulipaloilta. Vanhimmat talot ovat peräisin 1700-luvulta. Kristiinankaupunki on kaikessa hiljaisuudessa yksi Suomen vanhimmista ja parhaiten säilyneistä kaupungeista.

IMG_1533.jpg

Ulrika Eleonoran kirkko on rakennettu vuonna 1700, jolloin Kristiinankaupunki oli jo vähän yli viisikymppinen. Aiemmin samalla paikalla sijainnut puukirkko oli palanut salamaniskusta muutamaa vuotta aiemmin. Nykyisin kirkko on ainoastaan kesäkäytössä, joten sisälle ei päässyt käymään.

IMG_1540.jpg

Monenvärisiä puutaloja ja 1600-lukulainen ruutukaava. Itäinen tai Läntinen Pitkäkatu, en kirveelläkään nyt muista tai jaksa selvittää, kumpi.

IMG_1532.jpg

Moderni Kristiinankaupunki sisältää mm. liiketiloja. Kuva Kauppatorin laidalta.

Yksi vajaan 7000 asukkaan kaupungin kuuluisimmista nähtävyyksistä on Kissanpiiskaajankuja, Kattpiskargränden, katu, jota on joskus kutsuttu Suomen kapeimmaksi. Wikipedian mukaan se kuitenkin on vasta kolmanneksi kapein. Ei se mitään. Kissanpiiskaajankujan takia Kristiinankaupunki on kaikkien itseään kunnioittavien katubongarien pakollinen, jopa pyhiinvaelluskohde.

Kadun pintapuolisesti häiriintynyt nimi on ilmeisesti peräisin yhdeksänhäntäisen kissan käyttäjästä. Tämä vaatii selittämistä: yhdeksänhäntäinen kissa oli Ison-Britannian laivaston aikoinaan käyttämä rangaistusväline, joka on valmistettu yhdeksästä ohuemmasta narusta punotusta hamppuköydestä (kertoo Wikipedia, joka kaikista puutteistaan huolimatta on varsin upea aikamme luomus, jossa tietäjät jakavat hyvyyttä). Yhdeksänhäntäisen kissan käyttäjä tosin tuskin on piiskannut kissoja, kuten kadunnimestä saattaisi hätäinen päätellä, vaan lähinnä kurittomia merimiehiä.

IMG_1542.jpg

Kissanpiiskaajankuja on kapea, kapeimmillaan juuri ja juuri alle kolmemetrinen.

Kissanpiiskaajankujaa kävellessä tuli mieleen, millaista sen varressa olisi asua. Taloissa olisi kyllä kaikkine piharakennuksineen hoitamista. Sain itseni kiinni siitä, miten ajatus tuntui minusta hetken verran vähän kiehtovalta. Minä olen yleensä ollut suurten kaupunkien perään, mutta ehkä päätäni oli siinä kohtaa sekoittanut tammikuisen sunnuntain hiljaisuus ja kaksi poikkeuksellisen sikeästi nukuttua yötä Kuortaneella ja Vaasassa.

***

Täällä Helsingin päässä olen edennyt uuteen alkukirjaimeen. Ei kuitenkaan mennä siihen vielä.