Suuren liittymän suojeluksessa

Helsingin katujen kävelemiseen aakkosjärjestyksessä liittyy leimallisesti se, että samoihin paikkoihin päätyy jatkuvasti. Asia tuli mieleen, kun talsin viikonloppuna Latokartanossa jo ainakin neljättä kertaa vuoden sisällä. Latokartanossa kun on nimetty katuja agronomin, apteekkarin ja muuan Antti Mäen mukaan. Satun tietämään.

Lauantaina vuorossa oli Biologinkatu, toistaiseksi mitättömin Latokartano-kokemukseni. Katuhan on pelkkä nysä. Jos ihminen saapuisi Latokartanoon ja ainoana tekonaan siellä kävelisi Biologinkadun päästä päähän, vaikutelma tuskin olisi ihmeellinen.

Biologinkatu on aivan tyypillinen helsinkiläisen lähiön pikkukatu: ei kovin ihmeellinen. Tosin eipä tuo nyt pahaltakaan näytä – tässä tiistai-illan sateessa olin ehtinyt unohtaa, että lauantaina aurinkokin paistoi.

Latokartano on minusta paljon Biologinkadun antamaa vaikutelmaa mielenkiintoisempi: taloissa on mukavaa vaihtelua ja kaavassa sopivaa tiiviyttä. Juuri miellyttävästä tiiviyden tunteesta yllätyin eniten, kun viime huhtikuussa tein Latokartanon kanssa lähempää tuttavuutta ensi kertaa.

Viime huhtikuussa Agronominraitti onnistui yllättämään.

Toki on todettava, että tällainen kaupunkirakenne saattaa mennä osin hukkaan Kehä I:n ja Lahdenväylän liittymän kainalossa. Se vasta muuten onkin erikoinen pala Helsinkiä – liittymä on kutakuinkin yhtä suuri kuin Kruununhaka. Mikäli tätä on vaikea käsittää, kannattaa ottaa jalat alle ja mennä tutustumaan liittymään jalan. Sekin on mahdollista, sillä Kehä I:n varren kevyenliikenteenväylä kulkee liittymän läpi ja tarjoaa siten virikkeellistä toimintaa moottoritieromantikoille ja muille tietynlaisille ihmisille. Itsekin epäilemättä vielä joskus siitä kävelen. Pyöräillyt toki olen. Lauantaina kuljin liittymän läpi bussilla 561, joka vei Latokartanoon Malmin asemalta.

Pyöräilin Kehä I:n ja Lahdenväylän liittymän läpi hieman seitsemän jälkeen aamulla 16.7.2007, jolloin tämä kuva on otettu. Ensi kesänä siitä tulee kuluneeksi kymmenen vuotta. On hämmästyttävää, miten näinkin muuttuvassa kaupungissa näinkin vanhanaikainen liittymä on pysynyt näiden vuosien aikana näinkin samanlaisena, mitä nyt puita viime vuonna ramppien ja kaistojen väleistä kaadeltiin. Maisema on nykyään runsaasti kynitympi kuin tuolloin.

Latokartanon ja viereisen jättiliittymän välillä on melkoinen kontrasti, niin kuin nyt aina moottoritien ja kaupungin välillä on. Moottoritiellä ajetaan kovaa, kaupungissa – tai ainakin Latokartanon kevyenliikenteenväylillä aurinkoisena lauantai-iltapäivänä – kävellään hiljaa. Ainakin Latokartanoa olisi harvinaisen helppo puolustaa pohjoisesta tulevilta tattariharjulaisten yllätyshyökkäyksiltä. Vantaanjokikin on helpompi ylittää kuin alla oleva häkkyrä, jonka eteläpuolella Latokartano sijaitsee.

Kartta: kartta.hel.fi

Tällä kertaa tuli tutustuttua ensi kertaa myös Latokartanon sinänsä suppeaan palvelutarjontaan. Pari vuotta sitten olin kyllä pelannut Latokartanon liikuntahallissa ottelullisen futsalia, mutta ei sitä vielä samassa määrin lasketa kuin tätä: lauantai-iltapäivän pubiruokailua Kaski Bistro & Barissa.

Kaski on Latokartanon ainoa baari. Paikassa on hyvinkin laaja olutvalikoima, ja kuten edeltä saattoi aavistaa, sieltä saa ruokaa. Minä söin lihapullia ja muusia, seuralainen aurajuusto-punajuuripitsan, joka keräsi kehuja.

Kaski on näkemykseni mukaan sellainen paikka, joka voisi menestyä kantakaupungissakin, mutta koska Kaski sijaitsee Latokartanossa ja on Latokartanon ainoa baari, tunnelma on toinen. Laajan olutvalikoiman ja hyvin harkitun pubiruokalistan luoman ulkokuoren alla oli voimakas häivähdys räkälää.

Siinä ei tietenkään ole mitään väärää. Voisin käydä toistekin.

Advertisement

Sinun Sipoosi ei ole sinun

Kuinka paljon Helsingissä on asukkaita? Tällaisen kysymyksen on minulta kysynyt useampikin ulkomaalainen, ja olen tavannut vastata, että noin miljoona. Tämä vastaus ei tietysti miellytä kaikkia täkäläisiä, sillä hallinnollisia rajoja rajoina käyttäen se ei ole totta. Helsingissä kun asuu niin laskettuna noin 630 000 ihmistä.

Hallinnollisissa rajoissa ei silti useinkaan piile koko totuus. Niillä mitattuna nimittäin Pariisin asukasluku on vain noin 2,2 miljoonaa (vaikka oikeasti Pariisi on yli 10 miljoonan asukkaan sykkivä kylänpahanen). Brysselistä puhumattakaan, siinä kunnassa asukkaita on hieman yli 168 000. Turussa, jopa Oulussa, on enemmän.

Näiden syiden vuoksi minua kiinnostavat ennen muuta taajamat, koska ne kertovat paikan oikeasta koosta. Niissä listauksissa Turku on edelleen Oulua suurempi, minkä jokainen omin silmin Turun tai Oulun keskustaa nähnyt voi varsin hyvin käsittää. Niitä listauksia eivät myöskään häiritse kaiken maailman Espoot ja Vantaat, ne kun ovat suurimmaksi osaksi osa Helsingin keskustaajamaa. Tässä Suomen ylivoimaisesti suurimmassa taajamassa oli runsas vuosi sitten 1 231 595 asukasta. Komea määrä.

Helsingin keskustaajamaan liittyy tiettyjä erikoisuuksia, kuten se, että Vantaan asukasluvusta kuuluu siihen prosentuaalisesti suurempi osa kuin Helsingin asukasluvusta. Tästä saamme kiittää erästä viime vuosikymmenen episodia, jonka päätteeksi tapahtui pakkoliitos: Helsingin kaupunki imi sisäänsä aivan puhdasoppista maaseutua, jonka asukkaat suhtautuivat tulevaan kotikuntaansa vastahankaisesti.

Eikä maaseutu ole taajamaa, ei edes Helsingin keskustaajamaa, vaikka maaseutu kuinka Helsinkiin kuuluisikin.

Helsingin keskustaajaman ulkopuolinen Helsinki näyttää muun muassa tältä.

***

Helsingin uusimmat kaupunginosat ovat Salmenkallio, Talosaari, Karhusaari, Ultuna ja Östersundom. Nämä alueet siirtyivät Sipoosta osaksi Helsinkiä ”Tassarna bort från Sibbo!” -huudahtelujen ja -puskuritarrojen saattelemina, kun vuosi vaihtui 2009:ksi heti siinä vuoden 2008 jälkeen. Östersundom on uusista kaupunginosista ilman muuta tunnetuin – arkipuheessa sillä nimellä monesti kutsutaan kaikkia näitä entisen Lounais-Sipoon liitosalueita.

Viime viikolla minulla oli kunnia piipahtaa siellä. Tätä ennen Östersundom-vierailuni olivatkin olleet lähinnä polkupyörällä Porvooseen -tasoa, eikä tällaiseenkaan toimeen viime kesänä sisältynyt pysähdystä. Bergantietä pitkin oli ollut tarkoitus mennä kävelemään jo pidemmän aikaa, mutta elämästä on vaikea irrottaa kahta tuntia maaseudulla käymiseen ilman katukeräilyä suurempaa syytä. Kokeilkaa vaikka.

Bergantien tiekyltissä tien nimi lukee ensin ruotsiksi. Tämä, kuten myös kyltin tai tarkkaan ottaen kylttien, malli, on perua Sipoon vallan ajalta. Sipoon kylteissä suomi vaihtui ruotsin tilalle ykköskieleksi 1990-luvulla, sattumoisin samoihin aikoihin, kun Suomen maaseudun tiet saivat nimet ja käytännössä melkein kaikki Suomessa asuvat eksaktin katuosoitteen. Epäilemättä osin tästä syystä Sipoossa päätettiin tilata kyltit varmuuden vuoksi kahtena erillisenä, jotta kielten järjestystä olisi tarpeen mukaan helppo vaihtaa. Mikäli olen ymmärtänyt oikein, Sipoossa sallittiin kielten järjestykseen paikallisia poikkeuksia, jos vaikkapa pikkutien varren asukkaat olisivat enimmäkseen ruotsinkielisiä, ja näin epäilemättä on Bergantielläkin käynyt.

Bergantie on toistaiseksi yksi erikoisimmista tienpätkistä, joita pitkin olen harrastukseni yhteydessä päässyt kulkemaan. Yksi ihmeellisyyksistä on se, ettei Bergantietä ole valaistu – ja tämä on merkityksellistä. Helsinki kun lienee yksi Euroopan parhaiten valaistuista kaupungeista.

Näin alkaa Bergantie.

Kunnes muistin, että ei tässä ollut kaupungista kyse, ja sen huomaa paitsi valaistuksettomuudesta myös tietyistä yksityiskohdista. Sipoon liitosalueet taitavat olla ainoa osa Helsingistä, jossa Helsingin keskustaan opastetaan tekstillä Helsinki. Siis niin kutsuttuun maaseututyyliin. Teksti ”KESKUSTA CENTRUM” kyltissä näyttäisikin Östersundomin raitilla kohtalaisen käsittämättömältä, jos se näyttää vähän käsittämättömältä jo Vuosaaren takamaillakin.

Helsingin maaseudulta pääsee Helsingin keskustaajaman ytimeen kahdella tavalla: moottoritietä tai maantietä.

***

Joskus katuja kävellessä tulee olo, että tässä tehdään nyt jotain jos ei rikollista niin vähintäänkin hyvin epäilyttävää, ja jos jossain, niin Bergantiellä tämä olo valtasi minut. Onnekseni kuitenkin elimme helmikuisen illan sinistä hetkeä, joten kulkemiseni verhoutui katuvalottomalla tieosuudella orastavaan hämärään. Kartanon päärakennuksia muistuttavissa omakotitaloissa oli hirveästi ikkunoita, mutta osassa rakennuksista ei ilmiselvästi oltu kotona, jos niissä kohta asuttiinkaan. Tienvarressa oli myös muutama kesäasunnonomainen viritelmä.

Näkymä Bergantien päästä kohti Bergantien alkua. Tällä kohtaa tuntui siltä, että jos nyt sattuisi jostain ilmaantumaan paikalle ihminen, käsillä voisi olla kiusallinen tilanne.

Kun oli aika lähteä, kuljin Uutta Porvoontietä Knutersintien pysäkille ottaakseni bussin 841 Itäkeskukseen. Edelläni kulki kahta koiraa – yhtä isoa ja yhtä pientä – ulkoiluttava mahdollisesti kouluikäinen tai sitä vanhempi tyttö tai poika. Se isompi koira haisi ihan kamalalta. Oli pakko kiihdyttää tahtia ja ohittaa kolmikko. Kun astuin bussiin kohti länttä, sieraimeni olivat jo toipuneet.