Suomen kunnat: Espoossa kirjastotkin nimetään kauppakeskusten mukaan

Espoon vaakuna – Wikipedia
Espoo

Espoo on kummallinen, useiden osakeskusten ja moottoriväylien muodostama rihmasto, josta olen ollut tietoinen niin pitkään kuin muistan. Kun olin lapsi, moni perhetuttu asui siellä, ja kun olin vielä enemmän lapsi, asuin siellä itsekin. Ne olivat elämäni viisi ensimmäistä kuukautta, mutta en tietysti muista niistä itse mitään.

Muistan kuitenkin kyläilyt, muistan Merituulentien, muistan Kehä I:n, muistan Länsiväylän, muistan Tapiolan Esson, muistan sen nurmimaiseman Tapiolan kupeessa, muistan Suomenojan. Lisäksi minulla oli jo lapsena henkilöasiakirja, joka kertoi syntymäpaikkani.

Tästä syystä kävi myös niin, että kun innostuin seuraamaan jääkiekkoa Lillehammerin olympialaisten jälkeen, suosikkijoukkueekseni SM-liigassa valikoitui Kiekko-Espoo. En koskaan päässyt näkemään liigajääkiekkoa Matinkylän nyttemmin jo purettuun jäähalliin, mutta jännitin pelejä katsomalla niitä teksti-tv:stä ja kuuntelemalla Radio Suomen kiekkokierrokselta. Järvenpäässä muut tekivät valintansa Jokerien ja TPS:n välillä (näistä kahdesta pidin enemmän Jokereista).

Kiekko-Espoon pelit – ja muut yleisötapahtumat – ovat tauolla, mutta seuran nimikko-olutta oli myynnissä tapiolalaisessa ruokakaupassa.

Aikuisena Espoo on ollut minulle sekä tuttu että vieras ja – pakko myöntää – koko lailla mitäänsanomaton Helsingin lähiöiden kokoelma. Silti Espoossa on edelleen jotain hyvin outoa. Espoo pakenee määritelmiä.

***

Kaikissa kunnissa on omat erityispiirteensä, mutta Espoossa ne erityispiirteet ovat jo melkein ainutlaatuisia. Suomen kuntia voi luokitella monin tavoin, vaikkapa niiden luonteen mukaan. On keskuskaupunkeja (niin Helsinki kuin maakuntakeskuksetkin), muut kaupungit, maaseutumaiset kunnat, keskuspaikkojen kehyskunnat ja keskuspaikkojen lähellä sijaitsevat jonkintyyppiset satelliittikaupungit. Sitten ovat kaksi Helsingin rajanaapuria, Espoo ja Vantaa. Niille ei löydy tästä maasta vertaa. Niillä on omassa kategoriassaan vain toisensa.

Tästä kaksikosta Espoo on asukasluvultaan suurempi, koko Suomen toiseksi suurin. Espoossa asukkaita oli tämän vuoden kesäkuun lopussa 291 086. Viime aikoina on käyty keskustelua siitä, onko Suomen kakkoskaupunki Tampere vai Turku. Tämä sai jotkut espoolaiset älähtämään – Espoohan on ilmiselvästi Suomen kakkoskaupunki, johan tilastotkin sen kertovat!

Jos ajatellaan, että kaupunki merkitsee itsestään kaupunkinimitystä käyttävää kuntaa, kuten Suomessa virallisesti on, asiassa ei ole epäselvyyksiä: Espoo on Suomen toiseksi suurin kaupunki. Suomen ympäristökeskus kuitenkin käyttää luokitusta, jossa tilastoidaan kaupunkiseutuja. Ne koostuvat keskustaajamasta, lähitaajamista ja lievealueista. Keskustaajama on sellainen paikka, jossa on vähintään 15 000 asukasta ja joka ei ole kaupunkiseudun lähitaajama. Tällaisia keskustaajamia on Suomessa 34 kappaletta. Niistä ylivoimaisesti suurin on Helsinki. Kakkosena tulee Tampere. Kolmantena Turku. Sitten tulee Oulu. Espoota ei näy missään.

Syynä on, että Espoo on tässä luokituksessa osa Helsinkiä, osa Helsingin keskustaajamaa.

Tältä näyttää Helsingin keskustaajama Otaniemen ja Tapiolan välissä.

Tässä blogissa me kuitenkin lähestymme kaupunkeja suomalaisen kaupunki- ja kuntakäsityksen näkökulmasta. Silloin Espoo on kaupunkinimitystä itsestään käyttävä kunta, joka on ihan valtava ja ihan erikoinen. Siitä riittäisi kerrottavaa enemmän kuin tähän tuntuu mielekkäältä kirjoittaa.

Lähtekäämme siis matkalle Suomen toiseksi suurimpaan kaupunkinimitystä itsestään käyttävään kuntaan!

***

Matka kohti Helsingin länsinaapuria alkoi perjantaina työpäivän jälkeen. 700 metrin kävely Sörnäisten metroasemalle ja siitä metrojunan kyytiin. Rajan ylitimme Koivusaaren ja Keilaniemen välisellä merenalaisella osuudella. Perille Tapiolaan saavuimme muutamaa minuuttia rajan ylittämisen jälkeen. Enontekiöllekin kuljimme isoimman osan matkaa kiskoja pitkin, mutta yöjuna ja vuokra-auto on vähän eri kuin metrojuna ja liukuportaat. Muitakin mittakaavaeroja on.

Tapiola on sävyltään vaalea keskus, ja se käy selväksi jo metroaseman futuristisen kalvakassa valossa. Liukuportaita reunustavat vaaleanlasiset seinät, ja ensimmäistä kertaa ymmärsin, että näissä uusissa metroasemissa tosiaan on jotain epäpaikkamaista (epäpaikan määritelmästä englanniksi: katso Wikipediasta).es

Saavuimme Espooseen.

Kolmien liukuportaiden jälkeen vuorossa oli hetkinen kävelyä bussiterminaalin läpi, ja sen jälkeen kävelyä kauppakeskus Ainoan läpi. Kauppakeskuksesta saavuimme tuuliseen ja viileään ulkoilmaan Tapionaukion laidalle, jonka toisella laidalla sijaitsi myös kohteemme, Tapiola Garden -hotelli.

Näin sitten oltiin keskellä yhtä Suomen kansallismaisemista. Tapiolan puutarhakaupunki on erityisesimerkki sodanjälkeisen Suomen rakentamisesta, ja alue kokonaisuudessaan on yksi Espoon niistä 11 kohteesta, joka on päässyt mukaan kansallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen listalle.

Tapiola Garden -hotelli on Aarne Ervin suunnittelema, samoin kuin hotellihuoneen parvekkeelta näkynyt Tapiolan uimahalli (jossa tosin ei ole uitu vuosikausiin mutta joka on juuri päätetty kunnostaa), Tapiolan 13-kerroksinen keskustorni ja Suomen vanhin kauppakeskus Heikintori.

Näkymä hotellihuoneen parvekkeelta: edessä Tapiolaan rakennettu, kovassa käytössä ollut luistinrata, taustalla parhaillaan käyttökelvoton Tapiolan uimahalli.

Tapiolan ideana oli luoda ihan oma kaupunkimainen keskustansa, jos ei nyt haastamaan Helsinkiä niin jollain lailla tuomaan mukaan oikeasti pikkukaupunkimaisia elementtejä. Niitä Tapiolassa on: keskusta on käytännössä kokonaisuudessaan kävelyaluetta, ja kahviloita ja ravintoloita on edelleen kivijalassa, vaikka Ainoa-kauppakeskus on ehkä muita Tapiolan kauppaliikkeitä hiljentänytkin.

Heikintori on yhä pystyssä, kuuluisine keltaisine sisäkattoineen, mutta eloisaksi kauppakeskusta ei enää voi kehua.

Mutta koska Tapiola on Espoossa, niin puutarhakaupunkikin on tarkoitettu, sitten kuitenkin, nautittavaksi etenkin auton ikkunasta.

Älä käy kansallismaisemaan kävellen.

***

Espoon yhdyskuntarakenne koostuu viidestä kaupunkikeskuksesta, jotka ovat itsessään eräänlaisia pikkukaupunkeja. Tapiolan lisäksi näitä keskuksia ovat Leppävaara, Matinkylä, Espoonlahti ja Espoon keskus. Sen lisäksi on sellaisia pienempiä keskittymiä, kuten Niittykumpu, Olari, Otaniemi, Keilaniemi, Kalajärvi, Kauklahti, Suurpelto, Soukka ja useita muitakin. Lisäksi on maaseutua ja erämaata, joka on keskittynyt vähän Keski-Espooseen ja erityisen paljon kunnan pohjoisosiin, jossa sijaitsee myös Nuuksion kansallispuisto.

Espoo on aakkosjärjestyksessä ensimmäinen kunta, jossa joutui oikein tosissaan valitsemaan, missä vierailee. Aikaa oli yksi viikonloppu, mutta suorituspaineita ei haluttu ottaa. Moni Espoon kuuluisimmista nähtävyyksistä oli joko suljettu koronan takia (WeeGee-näyttelykeskus ja EMMA-museo) tai kaukana (Nuuksio), joten päädyimme keskittymään muuhun. Mistä Espoo oikeasti tunnetaan? Mitä Espoosta tulee mieleen? Mitä Espoossa tehdään? Mielikuvissa siellä ennen muuta asutaan. Sitähän Espoossa tosiaan tekee melkein 300 000 ihmistä. Se on hirvittävän suuri määrä kunnassa, jolla ei ole yhtä ydintä. Siksi menimme sinne, missä näitä espoolaisia kaiketi voisi nähdä – koronaturvallisuus huomioiden tietenkin. Emme ehtineet vierailla kaikkialla, mutta kaupunkikeskuksista Tapiolan lisäksi Leppävaarassa, Espoon keskuksessa ja Matinkylässä kuitenkin.

Espoon kaupunkikeskuksiin ovat keskittyneet kunnan tärkeimmät palvelut. Kussakin kaupunkikeskuksessa on lisäksi kauppakeskus. Tapiolassa se on tätä nykyä Ainoa, Leppävaarassa Sello, Espoon keskuksessa Entresse ja Matinkylässä Iso Omena. Näissä paikoissa ilmenee espoolainen urbaanius. Niissä näkee ihmisiä kuljeskelemassa ja viettämässä aikaa, istumassa kulkuväylien varsien kahviloissa – kuin kaduilla konsanaan.

Elämää espoolaisessa kaupunkiympäristössä.

Kauppakeskukset ovat Espoossa niin merkittäviä, että ne tuntuvat espoolaisessa puheessa joskus suorastaan korvaavan kaupunginosan nimiä. Olen kuullut espoolaisten kertovan, kuinka he matkustavat bussilla tai metrolla ”omenaan”, kun itse varmaankin sanoisin meneväni Matinkylään (tai sitten se on vain täsmentävä määre, tiedäpä häntä, en ole paikallinen, mutta etenkin metroaseman kutsuminen ”omenaksi” on ihan vain hämmentävää). Espoossa on myös laaja kirjastoverkko, mutta sellaisia asioita kuin ”Leppävaaran kirjasto”, ”Matinkylän kirjasto” tai ”Espoon keskuksen kirjasto” ei ole olemassa. Ne ovat tietenkin – espoolaisesti – Sellon kirjasto, Ison Omenan kirjasto ja Entressen kirjasto. En usko, että Helsinki ikimaailmassa nimeäisi kirjastojaan näin, vaikka ne sattuisivatkin muuttamaan Rediin, Triplaan, Forumiin tai Malmin Novaan.

Tämä ei ole Leppävaaran kirjasto.

***

Kauppakeskusten ulkopuolella espoolainen kaupunkitila on rakenteellisesti pätevää mutta kävelijälle usein viheliäistä. Tapiolan kävelykeskusta muodostaa poikkeuksen. Sen sijaan esimerkiksi Matinkylässä ja Leppävaarassa on molemmissa tiiviisti rakennettuja kortteleita, joiden hivenen sieluttomat talot rajautuvat katuun ja joiden kivijalassa on liiketilaa. Mutta näiden erehdyttävästi kävelyalueilta näyttävien tilojen keskeltä voi kulkea vaikkapa viisi kaistaa autotietä, kuten on asian laita esimerkiksi Matinkylän Piispansillalla. Piispansillalla viheliäisyyden kruunaa se, että kävelijä ei yleensä pääse suorinta tietä perille – Piispansillalla on Ison Omenan pääsisäänkäynnin pohjoispuolella jopa 260 metrin etäisyys suojateiden välissä. Välissä on toki yksi alikulku, mutta sinne päästäkseen pitää kävellä taas vähän lisää.

Näyttää erehdyttävästi kävelyalueelta, sisältää viisikaistaisen autotien. Edellinen suojatie on noin 250 metriä takanapäin.

Ei kuitenkaan ole syytä vaipua täyteen synkkyyteen! Espoostakin nimittäin löytyy historiallisia kerrostumia, jotka kuitenkin ovat piilossa. Ihmekös tuo. Sotien jälkeen vuonna 1950 Espoossa oli vajaat 23 000 asukasta, vähän vähemmän kuin Hollolassa nykyään ja alle kahdestoistaosa nykyisestä asukasluvusta. 200 000 asukkaan raja meni rikki vasta 1990-luvun lopulla. Nyt asukkaita on jo 100 000 enemmän kuin tuolloin. Tässä jytkytyksessä ei ole mikään ihme, että historia hukkuu. Esimerkiksi Albergan kartano on jäänyt jännittävästi puristukseen modernin rakentamisen ja Kehä I:n jylyn väliin.

Albergan kartanon taustalla näkyy tyypillistä kehätienvarren toimistotilaa.

Espoon hienoin historiallinen kohde on kuitenkin se paikka, josta koko Espoo sai alkunsa: Espoonjoen varressa, Espoon keskuksen lähellä sijaitseva Espoon tuomiokirkko, joka on valmistunut vuonna 1490. Sen vieressä sijaitseva hautausmaa kertoo alueen hyvin ruotsinkielisestä historiasta: hautakivien nimet ovat enimmäkseen sellaisia kuin Olin, Skogberg, Lönnqvist, Björklund… Nykyään espoolaisista 7,3 prosenttia puhuu ruotsia äidinkielenään, mikä tekee kunnasta edelleen heittämällä virallisesti kaksikielisen.

Espoon tuomiokirkko, Kirkonmäki, Espoonjoki ja sen rantamilla kulkenut historiallinen Suuri Rantatie (joka yhdisti Turun Viipuriin) näyttävät edelleen siltä, että alueella on ollut asutusta pitkään.

Espoon tuomiokirkko on yksi Uudenmaan 13 säilyneestä keskiaikaisesta kivikirkosta. Kun se valmistui 1400-luvun lopussa, Helsingin kaupungista ei ollut vielä aavistustakaan.
Suuri rantatie, eli Kuninkaantie, kulki Espoonjoen pohjoista rantaa pitkin (kuvassa vasemmalla).

***

Espoon Kirkonmäki ei ehkä edusta nykyistä espoolaista stereotypiaa, johon liittyy kova ostovoima, autoilu, korkea diplomi-insinöörityyppinen koulutus ja ne kauppakeskukset. Tätä stereotypiaa eivät edusta myöskään Espoon valtavat elementtitalolähiöt esimerkiksi Suvelassa Espoon keskuksen kupeessa tai Matinkylässä. Talot ovat pääkaupunkiseutulaisessakin vertailussa valtavia, ja Suvelan tapauksessa usein myös huonokuntoisia.

Suvelassa on tunnelmaa.
Matinkylän vanhempaa osaa hallitsevat suuret 1970-luvun elementtitalot.

Espoossa on Suomen suurimpia tuloeroja, eikä ihme, sillä myös Suomen kaikkein pienituloisin postinumeroalue on siellä. Ei kuitenkaan ole kyse suurista elementtitalolähiöistä. Niiden sijaan kyseessä on postinumeroalue, jossa stereotyyppisiä, ostovoimaisia tulevaisuuden espoolaisia koulitaan: Otaniemi. Opiskelijat ovat vähätuloisia kaikkialla, mutta Espoossa he ovat saaneet oman sopukkansa, jossa muita asukkaita on kovin vähän. Klassinen kampusalue siis.

Sieltä minäkin aloitin matkani. Espoolaista minusta ei kuitenkaan tullut, sillä muutimme Järvenpäähän viisi kuukautta myöhemmin. Servin Maijan tien päässä Espoo on muuttunut paljon vähemmän kuin muualla – tämä paikka näytti todennäköisesti hyvin samankaltaiselta 36 vuotta sitten, mitä nyt puut ovat kasvaneet.

Ensimmäinen kotitaloni, Servin Maijan tie 12.

Tällainen vuosikymmenten pysyvyys ei ole espoolaisessa kaupunkirakenteessa itsestäänselvää. Sangen todennäköistä on, että seuraavien 36 vuoden aikana kaikki on täälläkin toisin. Sellaista se on Espoossa.

Vastarannalla Helsinki. Helsingin takia Espoo on nykyään sellainen kuin on, yli 12 kertaa niin suuri kuin 70 vuotta sitten.