Kävin Hangossa elämäni ensimmäisen kerran kesällä 1997. Olin silloin 13-vuotias. Tietenkin tuntui jännittävältä matkustaa päiväretkellä juuri sinne. Olin jo ennalta lukenut ja kuullut asioita tästä Suomen eteläisimmästä kaupungista: kaupunki todellakin tuntuu eteläiseltä, ja luonto on jo vähän erikoisempaa. Hangossa on huviloita, kylpylähistoriaa ja sellaista tunnelmaa, jota mistään muualta Suomesta ei löydä.
Vaikka osasin odottaa paikan olevan erikoislaatuinen, silti se pääsi yllättämään. Hanko nimittäin tuntui samaan aikaan yllättävän ankealta. Samalla reissulla vierailtuun Tammisaareen verrattuna vaikutelma oli hetkittäin jopa brutaali, ainakin brutalistinen. Tällaisiksi sanoiksi en toki asiaa olisi 13-vuotiaana osannut pukea, mutta ehkä ajatuksesta saa kiinni.
Myöhemmin armeijassa tulin tutustuneeksi pariinkin hankolaiseen. Ei kuulemma ollut hääviä pyöräillä helmikuussa Esplanaadia pitkin. Esplanaadi on junaradan pohjoispuolisen Hangon pääkatu, joka on näinkin pienen kaupungin kaduksi hämmentävän pitkä, lähes kolmen ja puolen kilometrin mittainen. Lisäksi Hankoniemen kärjessä tuulee, ollaan Suomen mittapuulla vahvasti Itämeren armoilla. Ja kun on helmikuu, tuuli on yleensä pistävä. Se on ihan eri Hanko kuin se, jonka regattaturisti tuntee.
Meidän vierailumme Hankoon sattui hetkeen, jossa helmikuu on juuri vaihtunut maaliskuuksi ja jossa Venäjä oli vain runsasta viikkoa aiemmin käynnistänyt hyökkäyssotansa Ukrainaan. Tuntui kuin pieni sotatieteilijä itse kunkin kansalaisen sisällä olisi herännyt monikymmenvuotisesta horroksestaan. Siinä rytäkässä Hankokin oli yhtäkkiä mitä ajankohtaisin kohde. Eikä sääkään ollut lainkaan niin paha kuin kalenteria ja karttaa rinnan katsomalla olisi voinut ajatella.
***
Hankoniemi työntyy syvälle itämereen ja on samalla ensimmäisen Salpausselän eteläisin ja läntisin osa. Tämä erikoinen maantieteellinen asema tarkoittaa myös sitä, että Hankoniemi on sotilaallisessa mielessä strategisesti tärkeä. Hankoniemessä maihin nousemisen jälkeen voi näppärästi lähteä rakentelemaan esimerkiksi hyökkäystä Helsinkiin.
Sotatoimista on Hangossakin kokemusta. Talvisodan jälkeen Hanko luovutettiin Neuvostoliiton vuokra-alueeksi maaliskuussa 1940. Puna-armeijan joukot poistuivat niemeltä seuraavan vuoden joulukuussa, minkä jälkeen suomalaiset saattoivat palata kaupunkiin. Myös majapaikkamme oli päässyt osaksi tätä historiaa: kaksikerroksinen puutalo 1800- ja 1900-lukujen taitteesta oli toiminut venäläisten asuinsijana juuri noina Hangon vuokra-alueaikoina.
Tämä majapaikka sijaitsi Esplanaadin varressa ja oli sikäli merkityksellinen, että ensimmäistä kertaa näitä kuntia kiertäessämme saatoimme asua ystävien huomassa. Kuten Hangon olemukseen sopii, tämä kiinteistö on loma-asuntokäytössä. Kyse oli siis mökkireissun, kaupunkiloman ja kuntavierailun kiehtovasta yhdistelmästä.
***
Kuten jo aiemmin oli puhe, Hangon tunnelma todella on erikoislaatuinen. Sitä se on myös maaliskuun kelmeydessä.
Aloitimme vierailumme ajamalla suoraan kaupungin keskustaan, joka vaikutti kodikkaalta ja miellyttävältä. Keskusta tuntui myös jollain lailla yleisskandinaaviselta pienellä rosokierteellä. Kenties tämä vaikutelma syntyi kapeista kaduista, joista osa on valaistu Pohjois-Euroopan suuremmista kaupungeista tuttuun tyyliin kadun yllä vaijereista roikkuvin valaisimin.
Kaupallinen pääkatu Vuorikatu muuttuu Hangon ydinkeskustassa kävelykaduksi, joka lisää kaupungin pohjoismaista tuntua entisestään. Väistämättä tulee mieleen, että olemme Suomen mannereurooppalaisimmissa osissa – kaikki Hangon kokoisten tai edes merkittävästi isompien kuntien keskustaajamat eivät todellakaan ole tällaisia.
Hangon maamerkkimäinen vesitorni oli suljettu, joten suuntasimme ensi töiksemme suoraan kahvila-leipomo Lillaniin Vuorikadun ja Tornikadun kulmassa. Skandinaavisesta tunnelmasta ei täälläkään pääse: joka toisessa pöydässä puhutaan ruotsia, hapanjuurileipää myydään. Kahvila oli oikein sympaattinen.
Hangon tietty kulissimaisuus on näin maaliskuussa hieman piilossa. Tietenkin Hanko on mitä suurimmassa määrin ”kiva kesäkaupunki”, kuten sanotaan. Näin kevättalvesta Hangossa tuntuu olevan kuitenkin jotain aidompaa – ympäristössä liikuskelee enimmäkseen paikallisia, ja joka tapauksessa huvilat näkyvät paremmin kadulle, kun puissa ei ole lehtiä häiritsemässä.
Meri on vuodenajasta riippumatta hieno, eikä Hanko tee tässä poikkeusta. Pikemminkin päinvastoin – Suomen etelärannikon röpelöiseen saaristomaisemaan tottuneelle Hankoniemi tarjoaa täysin avointa maisemaa. Merihän se nimittäin on, joka Hankoa määrittelee: kaupungin merkittävimmät nähtävyydet sijaitsevat sen tuntumassa, ja merkittävimmät elinkeinotkin perustuvat sijaintiin meren rannalla joko suoraan tai ainakin välillisesti: satamatoiminta, logistiikka, teollisuus, matkailu- ja palveluelinkeinot.
Lillanin kahvilan jälkeen oli aika tutustua Hangon keskustaan kävelemällä jonkin sortin epämuodostunut ympyrä. Vuorikadulta nousimme Kirkkomäkeä pitkin Hangon kirkolle, joka oli oikeastaan sellainen kuin melkein kaikissa Suomen kunnissa: oikein hieno. Sisällä emme käyneet.
Kirkolta palasimme takaisin katuverkkoon. Siirryimme Appelgrenintielle, jonka varressa sijaitsee useampikin huvila, ja pian edessä olikin Hangon kuulu Casino. Sen vieressä oli sopivaa koskettaa kylmää Suomenlahtea. Tällä puolella Hankoniemeä kyse nimittäin on vielä Suomenlahdesta – Hangon länsipuolella Itämeri on Saaristomerta tai avomeren puolella pohjoista Gotlannin allasta.
Totta puhuen tässä Hangossa ei ole mitään sellaista brutaaliutta, joka huomioni 13-vuotiaana kiinnitti. Junaradan toisella puolella Hangon keskusta onkin toisentyyppinen.
***
Vanha vauraus huviloineen ja tenniskenttineen nimittäin vaihtuu kerrostaloihin ja suorastaan itäberliiniläiseen arkkitehtuuriin. Kai tämä oli se osa Hankoa, joka minut silloin 25 vuotta sitten yllätti.
Eipä tätä silti ihmeenä voi pitää. Hanko nimittäin on paitsi huvilakaupunki myös mitä suurimmassa määrin teollisuus- ja satamakaupunki. Hangossa on siis tässä mielessä jotain hyvin samaa kuin ikätoverissaan Kotkassa, onhan molemmat kaupungin perustettu 1870-luvulla, Hanko vuonna 1874 ja Kotka 1878. Yksi ero näiden kahden välillä on kuitenkin se, että Kotkan mainetta satamatyöläiset ovat päätyneet määrittelemään paljon vahvemmin.
Hangossa satamatoiminta ja teollisuus ovat epäilemättä vaikuttaneet myös kaupungin kielisuhteisiin. Vaikka Hangon ympäristö on hyvin tai jopa täysin ruotsinkielistä (sellainen Hankokin on ollut), Hangossa suomenkielisiä on 52,6 prosenttia asukkaista. Ruotsinkielisiä on 42,9 prosenttia. Onhan se suuri määrä ruotsinkielisiä – sellainen, että palvelujen pitää pelata kahdella kielellä. Silti voi sanoa, että nimenomaan suomenkielisten määrä Hangossa on jopa yllättävän iso.
Itse asiassa Hanko on Suomen kunnista toiseksi lähimpänä suomen ja ruotsin 50-50-jakoa. Vain (enemmistöltään ruotsinkielisessä) Inkoossa on täpärästi tasaisempaa.
***
Hanko on monella tavalla hyvin kuuluisa kaupunki. Strategisesti tärkeä, teollisuudeltaan merkittävä, vientialoille oleellinen. Kuuluisuus kuitenkin tulee Hangon matkailumaineesta. Se alkoi kylpyläturismista jo 1800-luvun lopulla ja on myöhemmin muuttunut laaja-alaisemmaksi kesämatkailluksi. Olikin osuvaa, että Hangon museossa oli vierailumme aikaan sopivasti esillä näyttely Suomen – myös Hangon – matkailumarkkinoinnista ja siihen liittyneistä julisteista.
Itse museo sijaitsee Hangon vanhimmassa rakennuksessa, kivitalossa Itäsatamassa. Kai kyse oli jonkintyyppisestä ympyrän sulkeutumisesta, kun katsoo Hangon vierailun päätteeksi Hankoon liittyvää matkailumarkkinointia vajaan sadan vuoden takaa. Matkailuahan se nimittäin tämäkin oli, mitä suurimmassa määrin.
Tekstiä muokattu 21.8.2022: Korjattu virheelinen tieto, että Hangon vaakunassa esiintyisi Hangon vesitorni. Ei esiinny. Vaakunassa esiintyy Russarön majakka.
Kaikki nämä kadut 