Lineaarisen television takana

Pidän lineaarisesta televisiosta. Eritoten pidän uutisista. Joskus edellisessä asunnossa (jolloin televisiosta näkyi suotuisia kanavia) suoritin joinain iltoina seuraavankaltaisen ohjelmiston. Klo 18: Uutiset (TV 1). Klo 18.20: Uudenmaan uutiset (TV 1). Klo 19: Seitsemän uutiset (MTV3). Klo 19.30 TV-nytt (Yle Fem). Klo 20 Nyheterna (TV4, Ruotsi). Klo 20.30 Uutiset ja sää (moderni klassikko, TV 1). Klo 21 Aktuaalne Kaamera (ETV, Viro). Klo 22 Kymmenen uutiset (MTV3, jos jaksaa).

Uutisissa on se hyvä puoli, että niissä näkee kuvia ja kuulee kieliä eri puolilta maailmaa, paitsi tietyissä tapauksissa, kun aihevalikoima jää suppeaksi.

Mutta miksi tämä kaikki teksti lineaarisesta televisiosta? Siksi tietysti, että eilen olin siellä itsekin.

***

Sain tammikuun alussa sähköpostia toimittaja Tuulianna Tolalta, joka oli kiinnostunut tekemään erikoisesta toiminnastani, siis tästä katujen kävelemisestä, jutun Ylen TV 1:n Puoli seitsemän -ohjelmaan. Se on ohjelma, joka tulee televisiosta tavallaan sopivasti, uutislähetysten välisessä tyhjässä tilassa.

Tietysti päädyin suostumaan. Lopulta kävimme tammikuun 22:sena kävelemässä Hehkulangan Suutarilassa, Heikinlaaksontien Heikinlaaksossa ja Heikinniementien Meilahdessa. Syntyi juttu Ylen internettiin, insertti ohjelmaan ja pieni pätkä sosiaaliseen mediaan.

Hehkulanka.jpg

Toimittaja Hehkulangan päässä.

Heikinlaaksontie.jpg

Heikinlaaksossa Heikinlaaksontiellä ei jää epäselväksi, missä ollaan.

Itsensä näkeminen televisiossa on vähän hassua, jotenkin jännittävää. Vaikka olin internetistä nähnyt jutun jo edellisellä viikolla, silti lineaarisessa televisiossa vain edelleen on jotain hohtoa. Siten minutkin on päätynyt näkemään paljon useampi kuin ilman tuota juttua.

Tutkailin joutessani, että Puoli seitsemän -ohjelman Facebook-sivun julkaisu katujen kävelemisestäni on kerännyt liki 2000 reaktiota (useimmat sentään peukkuja eikä kukaan ollut painanut vihanaamaa – vielä). Tiedän, ettei ole välttämättä kovin mukavaa lukea sosiaalisesta mediasta lokaa itsestään, mutta asian luonteen vuoksi minä olin tässä tietysti onnekas. En esimerkiksi joutunut ”maalitetuksi”, sellaistakin kun on tässä maailmanajassa sattunut. Negatiivisetkin kommentit onnistuivat olemaan ihan vain huvittavia. Aihe kun oli harmiton.

Alla kooste negatiivisiksi tulkittavista kommenteista – niitä ei tosiaankaan ollut paljon. Kaikki muut kommentit olivat kivoja, ja nämäkin olivat hauskoja.

Mitä jos kuitenkin menis töihin, eikä lompsis pitkin katuja

kaikkea se joutilaisuus teettää! vähemmän viisasta, vaikka tyhmät toista väittääkin! oikeisiin töihin!, niitä kyllä löytyy!

Onneksi kaikki eivät ole Johanneksia (jonkintyyppinen apinahymiö)

Sekopäistä touhua

***

Se torstai oli kylmä päivä, lämpötila pyöri jopa -20:ssä. Helsingissä ei ole sellaiseen tottunut. Kolmannella kadulla, Meilahden Heikinniementiellä, alkoi jo oikeasti hivenen paleltaa. Takkini vetoketju onnistui hajoamaan, kaulaliinani lämmittävyysaste oli minimaalinen, toppahousujen sijaan käytin tietysti farkkuja kuin mikäkin teini, mitä myös toimittaja ällisteli, ja nenästä virtasi räkää melkeinpä norona (mikä televisiosta oli kyllä leikattu hienosti pois).

Heikinniementie meni hienoimpien kävelemieni katujen kastiin. Tienvarressa on paljon Vähä-Meilahden alueen huviloita, joilla ei alun perin edes ollut katuosoitteita, ne tulivat vasta 1970-luvulla. Heikinniementienkin nimi vahvistettiin vasta vuonna 1985.

Heikinniementie.jpg

Vähä-Meilahti vähä. Tältä näytti Heikinniementien varressa tammikuussa.

Vaikka katuja on takana nyt jo yli 500, väitän muistavani jotain melkein jokaisen kävelemisestä. Sitä olen miettinyt, miten pitkään muistan ja mitä kaikkea. Ainakin nämä kolme nyt jäivät mieleen, kun sattui tosiaan olemaan seuraa.

(Edellisen kerran olinkin ollut jutun kohteena vajaat puolitoista vuotta sitten, vuoden 2017 syyskuussa, kun Helsingin Sanomat kulki kanssani Elimäenkadun.)

Älä karta karttoja

Sitten edellisen tekstini olen oppinut rutkasti lisää Helsingistä ja Helsingin kaupungin erinomaisesta karttapalvelusta.

Tätä oppia minulle on tarjonnut sosiaalinen media, pääasiassa Facebook, jossa blogijakojani ovat päätyneet kommentoimaan paitsi tutut myös ennalta tuntemattomat; jonkinlainen virastopuskaradio näkyy laulaneen ainakin vienosti. Äärettömän runsaat kiitokset kaikille! Teistä on ollut iloa ja apua.

Muun muassa seuraavaa olen oppinut:

– Kun uusi helsinkiläinen kadun- tai muun sellaisen nimi saa kaavassa lainvoiman, se lävähtää kartta.hel.fi-palveluun saman tien, sillä tietokanta päivittyy jatkuvasti. Se on päivän tarkkuudella ajan tasalla.

– Kantakartta on kartta.hel.fi:n lähin zoomaustaso, ja se päivittyy tarvittaessa päivittäin. Siellä näkyvät myös muun muassa Helsingin valaisinpylväiden paikat rukseina ja kadunvarsien puut viisikulmioina, joiden keskellä on piste. Opaskartta, tavallisille kartanlukijoille ehkä tutuin zoomaustaso, taas päivittyy neljästi vuodessa. Aika usein sekin.

– Helsingin kaupungin nimistöstä on kirjoitettu myös kolmiosainen Helsingin kadunnimet -kirjasarja, jonka viimeinen osa ilmestyi 90-luvulla. Kirjoissa kerrotaan kaduista ja alueista ja niiden nimistä vielä paljon seikkaperäisemmin kuin kartta.hel.fi:ssä. Mikä parasta, kaikki kirjat ovat saatavilla pdf:nä internetistä.

– Helsingin kaupungin internetissä sijaitsevan avoimen paikkatietoaineiston taso ja laajuus on jotain vielä mykistävämpää ja käsittämättömämpää kuin olin uskonutkaan. Tiesin kyllä, että aineisto on hyvää, mutta että näin hyvää!

***

Facebookissa virinneen keskustelun innoittamana olen tutustunut erityisen tarkasti Helsingin kaupungin kaupunginosa- ja osa-aluejakoon. Karttapalvelun vasemman laidan valikon avulla tutustuminen onnistuu todella helposti – lapsena olisin tällaisen nähdessäni varmaankin kussut hunajaa (jos sallitte näinkin karkean ilmaisun), ja aika lähellä se on ollut nytkin.

Olin ihan unohtanut, että Jollaksen vieressä sijaitseva Villinki ja Laajasalon ja Vuosaaren välissä sijaitseva Vartiosaari ovat omia kaupunginosiaan, vaikka miksipä ne eivät olisi. Sikäli jännittäviä saaria molemmat, että siinä ne ovat, vähän kehnommallekin uimarille uintimatkan päässä taajamasta, mutta silti saaria ja siksi niin kovin kaukana kaikesta.

Helsingissä senkaltaisia saaria on tietysti paljonkin, ja suurin osa niistä sijaitsee Ulkosaarten kaupunginosassa. Siitä olin sentään kuullut. Sen takana, mantereelta katsottuna siis, on vielä Aluemeren kaupunginosa, joka on siitä erityinen, ettei sillä näytä olevan käytännössä lainkaan maapinta-alaa.

***

afganistanin-kartta

Kartat ovat kiinnostaneet minua niin pitkään kuin muistan, hyvinkin alle kouluikäisestä. Päiväkodissa joku (en minä kumminkaan) joskus läikytti vesilasillisen verran vettä lattialle, ja minä sanoin, että lätäkkö on Afganistanin muotoinen. Meillä oli kotona tietosanakirja maailman maantieteellisistä kohteista, ja Afganistan oli kirjan ensimmäinen maa. Maan muoto oli käynyt tutuksi.

Silti minua on aina kiinnostanut kaikkein eniten Suomen maantiede, erityisesti kaupungit ja kunnat ja taajamat ja niiden tilastolliset tunnusluvut – ja tietenkin kartat. Erityisesti läpiajokartat, joita saattoi löytää vaikkapa koko Suomen kattavan tiekarttakirjan takasivuilta. Sieltä minä ala-asteiässä tankkasin savonlinnoja, varkauksia, pietarsaaria, forssia ja kajaaneja ja tutustuin kaupunkien kaupunginosien nimiin. Samalla syöpyi päähän se, miltä eri kaupungit näyttävät – siis piirroksina, jotka on piirretty ilmasta pystysuoraan. Joissain kaupungeissa oli isompi ruutukaava ja Hamina oli jo silloin hassu.

Tuttavien luona käydessä oli myös erinomaisen tärkeää saada käsiinsä puhelinluettelo, sillä niissä oli eri paikkojen kartat, jos mentiin eri suuntanumeroalueelle. Suurin osa vierailuista kuitenkin tapahtui 09-alueella (aiemmin 90), jossa puhelinluettelo karttoineen oli sama kuin kotona. Etelä-Pohjanmaalla olikin heti paljon jännittävämpää.

Omaa kotikaupunkiani Järvenpäätä pyöräilin ympäriinsä heti kun vanhempani päästivät. Kaupungin kadunnimet tunsin taksikuskin tarkkuudella. Silloin seikkailuni oli paljon vapaamuotoisempaa kuin tämä nykyinen. Yläasteiässä otin pyörällä jo haltuuni Keravaa, Nurmijärveä, Mäntsälää, Sipoota, Vantaata, Pornaisia ja Tuusulan etäisempiä kolkkia.

***

Katukeräilyrintamalla on tällä viikolla hiljaisempaa – päivätyöt ja iltamenot ovat tulleet tielle. Sunnuntaina kävin viimeistä kertaa hetkeen Vuosaaressa ja jatkoin sieltä suoraan Etu-Töölöön Aurorankadulle ja Auroran sairaalaan johtavalle Auroranportille. Sen jälkeen vuorossa olikin Tattarisuon Autotallintie, jonka kävelin maanantaina – sählymaila olalla, olinhan matkalla otteluun.

img_1420

Lunta tulvillaan on Autotallintien ja Tattarisuon risteys.

img_1422

Jossain on dieseliä.

img_1423

Olen keskiviiva tien, tai oikeastaan sen mutsi.

Lunta satoi, mentiin kovaa vauhtia pakkasen puolelle ja vastaan tuli yksi koiranulkoiluttaja. On siinäkin eläimenkävelyttämisympäristö: epämääräisiä kaarihalleja, autonraatoja ilman rekisterikilpiä ja kaikennäköistä romua kasoissa verkkoaitojen takana. Tällaiseksihan Tattarisuo tiedetään, mutta hyvin harvoin edes minä olen sitä näin läheltä päätynyt katsomaan.

Tämän viikon katukeräilyt taitavat olla tässä, sillä loppuviikon sijainti ei oikein mahdollista harrastusta. Hätä ei kuitenkaan ole tämännäköinen. Kaikki nämä kadut vierailee seuraavaksi Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaan ruotsinkielisellä rannikolla. Niillä seuduin sijaitsee Suomen jyrkin murreraja – ehkä myös Suomen jyrkin kieliraja.

Aurinko aurinko plaa plaa plaa

Jos on omissa katukeräilyn säännöissään päätynyt määrittämään, että täytyy kävellä aakkosjärjestyksessä, silloin täytyy kävellä aakkosjärjestyksessä. Tämä on joskus hieman armotonta. Mennään siihen kohta. Ensin on mentävä viime vuosituhannen loppuhetkiin.

***

Silloin nimittäin Itä-Helsingin maahanmuuttajaväestö oli noussut puheenaiheeksi. Pian jo puhuttiin Mogadishu Avenuesta (Meri-Rastilan tie), jossa olisi tosi rajua (olen käynyt, ei ole, siellä on vain hiljaista). Itä-Helsingille ja rajulle Vuosaarelle oltiin kuitenkin jo tekemässä jotain. Metrorata Itäkeskuksesta Vuosaareen oli valmistunut vuonna 1998, ja 2000-luvun alussa rakennettiin jo uutta aluetta Vuosaaren nykyisen keskustan eteläpuolelle, mererantaan, Meri-Rastilan itäpuolelle. Alueelle rakennettiin vähän parempia ja hienompia asuntoja, jotta Vuosaaren maine paranisi.

Tuo alue tunnettiin aikoinaan Mustalahtena, ja Mustalahdeksi yhä kutsutaan alueen edustalla sijaitsevaa Itämeren pikku pohjukkaa. Se on mitä tavallisin suomalainen paikannimi.

Helsingin kaupungin markkinointitahot ja uuden alueen rakennuttajat näkivät kuitenkin Mustalahden nimessä ongelman ja uudessa nimessä mahdollisuuksia vaikka mihin. Mustalahti voisi nimenä vahvistaa käsitystä siitä, että Itä-Helsinki on maahanmuuttajineen kaikkineen tosiaankin musta, eikä mustuudella myydä Itä-Helsingistä asuntoja pelokkaille varakkaille.

Kaupunki tai rakennuttajat eivät tietenkään olisi tervehtineet ilolla tilannetta, jossa uuden alueen nimi vahingossakaan voisi edistää minkäänlaisten kielteisten tai edes potentiaalisesti riskeille alttiiden mielleyhtymien syntymistä. Näin ainakin arvioi nimistöntutkija Terhi Ainiala Helsingin Sanomien jutussa, joka julkaistiin viime lokakuussa.

Niinpä nimeksi tuli Aurinkolahti. Aurinkolahdessa on rantabulevardi, jonka varressa on muun muassa jalkahoitola ja pubi. Vuoden viimeisen päivän alkuillasta väki Aurinkorannassa lähinnä ulkoiluttaa koiria. Sellaista turvallista, hiljaista lähiöelämää avoimen ja jännittävän meren ääressä.

aurinkorannan-koirat

Oikealla meri, vasemmalla talot, keskellä Aurinkoranta, jonka istutuksiin ei koiran käy ulostaminen.

***

Ymmärrän mainiosti Aurinkolahden brändäämisen tarpeen. Se kuitenkin on johtanut varsin harvinaiseen tilanteeseen, jossa samanteemaisia nimiä on Helsingissä kahdella aivan eri puolella. Jos Aurinkolahti nimittäin olisi päädytty nimeämään joksikin muuksi, Helsingin kaikki aurinko-teemaiset nimet sijaitsisivat siellä, minne ne historiallisesti kuuluisivatkin: Puistolassa. Nyt siellä sijaitsee vain osa.

Puistolan aurinko-teemaiset nimet (siellä on tähän liittyen myös mm. Sädetie, Sädepolku ja Sädekuja sekä Vanha Aurinkomäentie, joita kävelen varmaankin joskus 2040-luvulla – jos kävelen) ovat peräisin Solbacka-nimisestä alueella sijainneesta tilasta. Erään lähteen mukaan Solbackan tila on syntynyt vuonna 1829, 188 vuotta sitten. Solbackasta ei kuitenkaan seurannut mitään kovin tunnettua jälkeä Helsingin nimistöön. Jotain nyt kuitenkin. Useampi kadunpätkä on paljon enemmän kuin mistä perusmaatila voisi koskaan unelmoida.

Solbackan tila 1800-luvulla ja kaupungin brändityöryhmä 1990-luvulla ovat yhdessä johtaneet tilanteeseen, jossa olen joutunut viime päivinä ravaamaan Itä- ja Pohjois-Helsingin välillä merkittävästi. Viimeisimmät kävelemäni kadut ovat nimittäin menneet seuraavasti: Aurinkokuja (Puistola), Aurinkolahden puistotie ja Aurinkolahdenaukio (Vuosaari), Aurinkomäenkuja, Aurinkomäenpolku, Aurinkomäentie ja Aurinkopolku (Puistola), Aurinkoranta (Vuosaari), Aurinkotie (Puistola). Seuraavaksi pitäisi vielä kävellä Aurinkotuulenkatu (Vuosaari), ja sen jälkeen matka jatkuisi vihdoin muualle.

***

Eilen kävelin alkuillasta peräkkäin päästä päähän Aurinkorannan (Vuosaari) ja Aurinkotien (Puistola). Molemmat ovat kovin kaukana Helsingin keskustasta, mutta myös keskenään hyvin erityyppisiä.

Aurinkorannan varrella on merta ja tiiviisti rakennettuja kerrostaloja. Aurinkotietä taas reunustavat aivan vastikään, vuosina 2014-2016 rakennetut kaksikerroksiset omakotitalot. Sillä suunnalla Puistolaa ajallinen kerrostuminen näkyy vahvasti: Aurinkotien vieressä sijaitsevien Aurinkomäentien ja Aurinkomäenkujan varsilla näkee peräti 1930-lukulaisia taloja, pääosin puisia.

aurinkotie

Nämä Aurinkotien talot Puistolassa ovat ihan uusia, aikaisintaan vuonna 2014 valmistuneita. Niin on varmaan tuo asfalttikin, joka kuvasta tässä suurimman osan vie. Kadulla oli uudenvuodenaaton alkuillasta jonkinlainen pikkupoikain joukko, ja tunsin olevani epäilyttävä hiippari. Mitä tietysti olenkin. Siihen tottuu.

aurinkoma%cc%88enkujan-talo

Puistolan aurinkoaiheisilla kaduilla aivan uusi ja melko vanha kohtaavat. Aurinkomäenkujan varressa sijaitsee muun muassa tämä vuonna 1938 valmistunut talo.

Aurinkolahden kortteleista moisia kerrostumia ei löydä. Rantaa lähinnä olevat alueet ovat valmistuneet vuosina 2002-2005, ja nyt rakennettaan metroaseman läheisyydessä sijaitsevaa Kahvikorttelia. Sitten Aurinkolahti ehkä on valmis, jos nyt mikään koskaan on.