Etelä-Pohjanmaa-kliseet lienevät tuttuja useille.
On tasaista ja paljon peltoja, ihmisillä on uhoavainen maine, kaikki on suurta. Murre on vahva, yksi suomen parhaiten säilyneistä. Se sisältää muotoja ja rakenteita, joita ei esiinny yhdessäkään muussa suomen murteessa. Sellainen piirre on esimerkiksi -hna- tai -hnä-päätteinen inessiivi (jota vieläpä usein täydennetään välivokaalilla) – vahvaa eteläpohjanmaan murretta puhuva eteläpohjalainen ei useinkaan kysy ”missä” vaan ”mihinä”.
Eteläpohjalaisuuteen tuntuu liittyvän monesti myös se, että muita Pohjanmaita ei oikein tunnusteta (Vaasa saattaa olla poikkeus). Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla ei olekaan Etelä-Pohjanmaan kanssa juuri yhteistä. Paitsi tietysti pinnanmuodot.
***
Koko sen ajan, jonka olen Suomessa elämästäni asunut, olen asunut Uudellamaalla. Uudenmaan ulkopuolisista maakunnista Etelä-Pohjanmaa on kuitenkin aina ollut minulle läheisin.
Geeniperimältäni minä lienen hyvinkin eteläpohjalainen. Molemmat vanhempani ovat Kauhavalta kotoisin, eivätkä aiemmatkaan sukupolvet juuri tule Kuortanetta tai Härmää kauempaa. Kuortaneella sijaitsee myös kesämökki. Olen kuitenkin syntynyt ja kasvanut Suomen etelässä. Sen seurauksena Etelä-Pohjanmaahan ja sen kieleen ovat aina liittyneet lapsuuden lomat ja juhlapyhät.
Ja jos jostain asiasta tulevat mieleen lapsuuden lomat ja juhlapyhät, asia ei välttämättä ole kovin huono. Ei, vaikka asian pääkaupunki olisi Seinäjoki. Se kylläkin jäi viime viikonlopun vierailulla väliin. Ihan hyvä niin.
Seinäjoella olen kyllä aiemmin käynyt monesti. Tämä kuva on Seinäjoen matkakeskukselta elokuulta 2014, jolloin vaihdoin liikennevälinettä junasta bussiin matkalla Kuortaneelle. Olin toinen bussin kahdesta matkustajasta.
—
Saavuimme Kuortaneelle talven toistaiseksi kylmimpänä iltana. Pakkasta oli ennustettu peräti 30 astetta, mutta perillä olikin vain 24. En ole melkein ikinä nähnyt niin kirkasta tähtitaivasta. Kuortaneenjärven vastarantojen valot urheiluopistolta ja kirkolta loistivat etäälle.
Mökki sijaitsee lähellä Ruonan kylää, ja tässä ollaankin niin kutsutusti jännän, tai tarkemmin ilmaistuna sangen jyrkän murrerajan, äärellä. Vain muutamien kilometrien päässä Ruonalta nimittäin sijaitsee kunnanraja, jonka takana on Alajärvi.
Noin 11-vuotiaana, keskellä 1990-lukua, oli soitettava sinne mökin lankapuhelimesta. Alajärvellä nimittäin pelattaisiin sinä päivänä Superpesis-ottelu, joka kiinnosti minua suuresti ja jonne isä oli luvannut lähteä mukaan, mutta päivän Ilkassa ei kerrottu ottelun alkamisaikaa. Niin minä otin käteeni puhelinluettelon ja näppäilin pelokkain sormin Alajärven Ankkureiden toimiston numeron. Sieltä vastattiin. Asia kävi selväksi, peli alkaisi kuudelta. Mutta puhe langan päässä kuulosti kummalliselta.
Alajärvellä puhutaan savolaismurteita, kuten koko Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla. Siihen kuuluvat Alajärven lisäksi muun muassa Lappajärvi, Vimpeli, Lehtimäki ja Soini. Siellä ei ole tietoakaan siitä, mistä Etelä-Pohjanmaa muualla Suomessa yleisesti tunnetaan: lakeuksista ja dee-kirjaimen korvaamisesta reellä. Alajärven murre on minusta ehdottomasti yksi Suomen kiinnostavimmista – miten voikin olla, että puhe muuttuu kilometrien mittaisella matkalla niin suuresti? Paikallisen S-marketin seinääkin koristi vielä 2010-luvun alussa slogan ”Het sitte halapaa!” ennen kuin market muutti ABC-huoltoaseman yhteyteen valtatien varteen. Het. Sitä tavua Alajärvellä viljellään. Kerran (okei, useamman) intouduin Alajärven murteen kanssa googletuspuuhiinkin. Vastaan tuli Ilkan kolumni, jonka kirjoittaja on kotoisin Alajärven Menkijärven kylästä. En ollut tullut edes ajatelleeksi, millainen murresekoitus Menkijärvellä vallitsee, vaikka paikka sinänsä oli minulle kovinkin tuttu: siellä sijaitsee lentokenttä, jossa useampi lähisukulaiseni on harrastanut purjelentoa. Minä olen siellä ennen muuta syönyt jäätelöä.
Jonkinlainen rajatapaus on toki jo Kuortanekin. Siellä tasainen Etelä-Pohjanmaa alkaa kumpuilla ja muuttua metsäisemmäksi. Murre kuitenkin on läntinen.
Ruona, Kuortane, elokuu 2014. Kutakuinkin tässä veri lensi vuonna 1808, kun Venäjän ja Ruotsin joukot ottivat yhteen yhdessä Suomen sodan suurimmista ja ratkaisevimmista taisteluista.
***
Kuortaneen lisäksi kävimme Kauhavalla – lopulta niinkin paljon, että läpäisimme myös liitoskuntien Ylihärmän ja Alahärmän alueita matkalla rannikolle. Ymmärsin yhtäkkiä, etten ole koskaan varsinaisesti käynyt Härmässä, siis liioin Yli- tai Alahärmässäkään, vaikka Härmä oli aina ollutkin lähellä.
Siellä vasta näkikin peltoja pitkin kauas. Mutta siellä oli myös jättiläismäinen huvipuisto, jonka olemassaolosta olen tiennyt, mutta jota en kuitenkaan ollut ihan ymmärtänyt: PowerPark. Se oli jopa tammikuun kuurassa ja portit suljettuina silkkaa Amerikkaa. Varsin röyhkeä paikka.
Siitä pääsisi kai Powerlandiin.
Estetiikan tajua pohjalaisittain. (Nämä kuvat ovat muuten hätäisehköjä räpsäisyjä auton ikkunasta – ei ollut aikaa laajamittaisemmalle pysähtymiselle.)
PowerParkin omistaa kauhavalainen teollisuusneuvos Jorma Lillbacka, yksi epäilemättä Etelä-Pohjanmaan tärkeimmistä vaikuttajista. Hän aloitti uransa autotallissa ja päätyi miljonääriksi ja perusti lopulta huvipuiston, jossa on Suomen suurin puuvuoristorata ja Suomen korkein maailmanpyörä.
Lillbackalla on valtaa. Viime kesänä Kauhavan kaupunki rakensi Alahärmässä sijaitsevalle Härmän seisakkeelle 350-metrisen asemalaiturin, ja ensi kesänä siellä alkaa pysähtyä kaksi junaa vuorokaudessa molempiin suuntiin. Vuonna 2006 sama seisake lakkautettiin – sellaistahan nyt tapahtuu alle 5000 asukkaan kunnissa.
Mutta sitten tuli PowerPark. Pitäähän sinne nyt junalla päästä, herran tähären.
***
Helsingin kaduille en ole viime päivinä paljon ehtinyt, joskin toissa päivänä kävin katsomassa Avajaisaukion. Tai no, ei sitä vielä ollut olemassa, koko Kuninkaantammen osa-alue Helsingin Myyrmäen-läheisillä perukoilla kun on pitkälti vielä rakenteilla.
Avajaisaukio Helsingin Kuninkaantammessa ei vielä ole olemassa. Kävin silti paikalla.
Kaikki nämä kadut 