Viime aikoina tässä blogissa on ollut hiljaista, mutta älkää antako sen hämätä. Olen kävellyt muun elämän ohessa edelleen Helsingin katuja, ja Suomen kunnissakin on ehditty jo käydä useammassa kuin tästä blogista voisi päätellä.
Niin siinä sitten lopulta kävi, että myös iltapäivälehdistö on mennyt kiinnostumaan näistä osin hämäräperäisistä toimistamme. Se oli oikeasti ihan mukavaa. On kiinnostavaa lähestyä Suomen kuntia vaihteeksi tällaisella matkailukärjellä. Kaikki kunnat ovat olleet mielestämme käymisen arvoisia, mutta lienee ihan ymmärrettävää, että tällainen maaninen aakkosjärjestyksessä kiertely ei ole kaikkien pala kakkua. Päädyimme poimimaan toimittajan pyynnöstä juttuun top 5 -kunnat Suomesta – siis niistä 25:stä, joissa olemme tähän mennessä päässeet käymään.
Siihen listaan päätyivät Eura, Enontekiö, Enonkoski, Alajärvi ja yhteenniputettuna Ahvenanmaan kunnat, joista erityismaininnan jutussa sai Brändö. Ei ollut ihan yksinkertaista valita viittä parasta, kun kaikissa todella on ollut puolensa. Ulos jäi muun muassa sellaisia ihan kuuluisiakin kuntia kuin Espoo, Forssa, Hamina, Hailuoto ja Asikkala. Mutta sellaista elämä on.
Näistä valikoiduista kunnista pääset lukemaan Ilta-Sanomien jutun lisäksi alla olevista paikoista, jos on päässyt unohtumaan ja/tai jos haluaa fiilistellä tai vierailet tässä eriskummallisessa internetin sopessa ensi kertaa:
Helsingin katujen kävelemisessä on ollut syksyn mittaan hyvä meno päällä. Olen osallistunut muun muassa erityiseen Katukävelijöiden syyspäivään, jossa oli kokonaiset kaksi osallistujaa: Korkeasaaren eläintarhan johtaja Sanna Hellström ja minä. Idea oli Sannan. Mukaan oli kutsuttu kaikki kiinnostuneet, mutta heitä ei ollut ruuhkaksi asti. Heitä oli kaksi, vain me kaksi. Tavoittelemme kuitenkin 50 prosentin vuosittaista kasvua, joten toivottavasti ensi syksynä voimme kävellä vähintään kolmen hengen voimin.
Idea oli yksinkertainen: kävellään osallistujien seuraavaksi vuorossa olevat kadut ja jatketaan sen jälkeen seminaariosuuteen. Näin todella tapahtui. Sannalla oli vuorossa Isonnevantie Etelä-Haagassa. (Minä olin kävellyt sen jo viime vuoden syksynä). Minun katuni oli Jägerhornintie liitännäisineen Malminkartanossa. Asianmukaisen seminaariosuuden toteutimme tämän jälkeen Kannelmäen Britanniassa.
Viimeisin kävelemäni katu on tällä hetkellä Jättiläisenpolku Roihuvuoressa. Se on oikein kiva kadunnysä, josta osa on ei-täysin-esteetöntä kevyenliikenteenväylää. Pinnoite on nimittäin jonkinlaista epäsäännöllistä mukulakiveä. Huomioni kiinnittyi asiaan erityisesti siksi, että mukanani oli lastenvaunut työnnettävänä ja nukkuva ihminen niiden uumenissa.
Jättiläisenpolku kulkee Roihuvuoren kuuluisan Kirsikkapuiston läpi. Puistossa kirsikkapuut kukkivat ilmeisen hienosti toukokuussa, kun kukkienkatsomisjuhla, japaniksi hanami, kerää paikalle kosolti populaa. Minä vierailin Kirsikkapuistossa elämäni ensimmäistä kertaa marraskuun alussa vuonna 2021. Ilma oli hirveä, satoi. Kirsikkapuissa ei ollut lehtiä eikä kukkia varsinkaan.
Juttu ei jatku kuvien jälkeen
Kirsikkapuistossa ei ollut kukkia.Kirsikkapuistossa oli kiviä.Jättiläisenpolun moottoriajoneuvoin kuljettava osuus näyttää tältä.
Lounais-Suomesta melko isot osat ovat olleet itselleni perinteisesti vieraita, vaikka sillä suunnalla on myös sukunimeäni kantava kaupunki. Ei kuitenkaan mennä siihen nyt. Mennään sen sijaan Euraan, ensimmäiseen satakuntalaiseen vierailukohteeseemme.
Minulla ei ollut Eurasta oikein minkään tason mielikuvaa ennen matkaa edeltänyttä internetperehtymistä. Nopeasti osoittautui, että Eura on niitä Suomen kätkettyjä helmiä, jotka tavallisesti tyytyy ohittamaan olankohautuksella. On kuvaavaa, että kun matkustaa vaikkapa bussilla Raumalle Huittisten kautta, bussi käy kyllä kääntymässä Euran keskustaajamassa, S-marketin ja Tokmannin koristeleman masentavan joutomaakentän (Euran tori) laidalla, linja-autoasemaksi kutsutun tönön edustalla. Bussimatkustajat katsovat ikkunasta ulos ja voivat todeta, että tässä sitä ollaan missä tahansa päin Suomea.
Taas yksi Tokmanni.
Ei mikään kunta silti typisty keskustaajamansa masentavimpaan osaseen, eikä etenkään Eura. Kuntahan nimittäin on varsinainen historian aarreaitta. Euran tunnettu historia ulottuu toissa vuosituhannelle, ja teollisuutta kunnan alueella on ollut yhtäjaksoisesti yli 300 vuoden ajan. Asutusta Euran alueella on ollut jo 7000 vuotta sitten.
***
Jotta voi nähdä menneisyyteen, on kuitenkin katsottava nykyisyyttä. Miltä Eura näyttää vuoden 2021 tammikuussa, kun maailmanlaajuinen pandemia on riehunut pian kokonaisen vuoden ajan?
No, Eura näyttää kieltämättä tavalliselta suomalaiselta kunnalta. Euran keskustaajaman pääkatuja ovat Eurajokea myötäilevä, linjaukseltaan kovin vanha Eurantie ja sen kanssa risteävä Satakunnankatu, jonka varteen ovat keskittyneet tärkeimmät Euran kaupalliset palvelut. Ehkäpä Satakunnankatua voisi kutsua keskustaajaman pääkaduksi, ihan vain sillä perusteella, että se on koristeltu jouluvaloin – vielä tammikuun puolessavälissä, jolloin jouluvalojen loiste vaikuttaa kieltämättä himmentyneeltä vaikkei oikeasti ole.
Neljän kirjaimen jouluvalot Satakunnankadulla.
Liikerakennukset on roiskittu Satakunnankadun varteen väljästi, kuten suomalaisissa keskustaajamissa on tapana. Mutta liikkeitä joka tapauksessa on sangen runsaasti ja tyhjää liiketilaa silmämääräisesti arvioituna tavanomaista vähemmän. Liikkeistä kenties yllättävin on ranskalaistyyliseltä vaikuttava mutta kreikkalaisesti nimetty viinibaari-ravintola Agora. Emme uskaltautuneet sisään, sillä pelkäsimme ulkopuolisina herättävämme paheksuntaa. Euran ravintolakentän ykkösnimi taitaa kuitenkin olla italialainen ja italialaisten pitämä Trattoria La Mia Bella, joka vaikuttaa yhdeltä koko Satakunnan pidetyimmistä ravintoloista. Ajomatkalla syödyt einespatongit olivat ehkä virhe, mutta tässä vinkki kaikille meitä viisaammille.
Euran keskusta sijaitsee valtatien 12 eteläpuolella, mutta kirkko, pappila ja Euran pirtti pohjoispuolella. Kokonaisuus muodostaa yhden Euran yhteensä seitsemästä valtakunnallisesti arvokkaasta rakennetusta kulttuuriympäristöstä, eli niin kutsutusta RKY-kohteesta. Kirkko on Josef Stenbäckin suunnittelema, valmistunut vuonna 1898 ja hieno. Pappila sijaitsee koivukujan päässä hieman pohjoisempana ja on hieno. Myös Euran pirtti on hieno ja paikoin erikoisen jyrkkäkattoinen entinen nuorisoseurantalo, joka edustaa kansallisromanttista jugendia. 1960-luvulla toiminta pirtissä oli lakannut ja koko rakennus oli hilkulla tulla myydyksi Helsingin Seurasaareen. Näin ei kuitenkaan lopulta käynyt, ja niin kuljimme Euran Pirtin seiniä myötäillen noin 12 asteen pakkasessa kuulaana perjantai-iltana vuonna 2021.
Tämän talon ikkunoita en välittäisi pestä.Euran kirkon on suunnitellut Josef Stenbäck, jonka myöhempiin luomuksiin kuuluvat muun muassa Kauhavan kirkko – hieno sekin.
***
Me ylitimme Euran kunnanrajan valtatiellä 12 Huittisten suunnasta. Ensivaikutelma Eurasta on totta puhuen teollinen, ja se ilmenee melkein heti rajan jälkeen. Vastaan nimittäin tulee kuuluisan puutarhatuote- ja kompostibrändin pääkonttori. Kukapa meistä ei joskus olisi nähnyt Biolanin multasäkkiä lojumassa tavaroiden kasaamiseen tarkoitetussa paikassa. Ne multasäkit on saatettu maailmaan täällä.
Pian vastaan tulee myös pienempää teollisuutta, kuten hyvin useissa kunnissa on tapana. Euralla ja teollisuudella on kuitenkin erityinen yhteys, joka on kestänyt satoja vuosia. Se nähdäkseen on mentävä Kauttuan kylään – valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö sekin, ja hyvästä syystä. Kauttuan ruukki aloitti toimintansa vuonna 1698. Paperia Eurajoen rannassa aivan Pyhäjärven tuntumassa alettiin valmistaa vuonna 1906, ja sitä valmistetaan siellä edelleen.
Kauttuan Ruukinpuistossa Sepäntien varressa pääväri on punainen.
Paperitehdas on tavallaan todellinen rumilus, mutta toisaalta ei alkuunkaan. Kauttua on edelleen elävä teollisuusyhdyskunta, jossa ruukinpuiston puutalot ja kivinen päärakennus, nykyinen Kauttuan klubi, yhdistyvät Alvar Aallon suunnittelemiin 1900-luvun rakennuksiin, kuten Terassitaloon ja Jokisaunaan. Tämä kaikki taas yhdistyy siihen paperitehtaaseen, joka kosken reunalla kohoaa. Tämä tekee Kauttuasta museokohteen, joka ei ole pelkkä museokohde – vähän kuin Olympiastadion Helsingissä, vaikka vertaus ontuukin.
Näkymä Kauttuan Ruukinpuistosta kohti modernimpaa teollisuutta.Kauttuan Ruukinpuistossa Eurajoki kulkee koskena.
Teollista historiaa on Kauttuan lisäksi myös kunnan pohjoisosassa Panelian kylässä. Sekin on RKY-kohde, joka siirtyi osaksi Euraa, kun Kiukaisten kunta lakkasi olemasta vuoden 2009 alusta. Kuten kaikki merkittävät Euran kohteet, myös Panelia sijaitsee Eurajoen rannalla. Paneliankosken voimalaitos on perustettu vuonna 1921, kun taas rivimylly kosken rannalla on peräisin 1850-luvun puolivälistä. Ja jos mikään muu ei olisikaan historiallista, niin yllättävän monessa Suomen taajamassa on vanha osuusmeijeri. Niin myös Paneliassa.
Panelian kylänraittia.
Mutta Panelian vanhin ihmisen tekemä asia on kuitenkin vanhempi kuin näistä yksikään, ja juuri tämän mittaluokan historia tekee Eurasta – ja myös siihen liitetystä Kiukaisista ja hieman myös naapurikunnista – erityisen.
***
Paneliassa sijaitsee nimittäin Kuninkaanhauta, joka on kiviröykkiö. Sen ovat kasanneet ihmiset joskus, mutta kukaan ei tiedä, milloin tarkalleen. Kyse on joka tapauksessa hiidenkiukaasta, eli Skandinavian pronssikauden röykkiöhaudasta. Skandinavian pronssikausi sijoittuu noin vuosille 1700-500 ennen ajanlaskun alkua.
Voi siis olla niin, että ihmiset ovat kasanneet kiviä isoksi röykkiöksi hautapaikalle satakuntalaisessa perinnemaisemassa samaan aikaan, kun lähi-idässä keksittiin aakkoset.
Kuninkaanhauta on Suomen suurin hiidenkiuas, ja pohjoismaidenkin suurimpia.
Tässä kuvassa näkyy jotain tosi vanhaa huomattavasti uudemmasta liikkuvasta autosta hätäisesti kuvattuna.
Eurassa inhimillinen historia asettuu perspektiiviinsä. Kunnan alueella on tutkittu reilusti toistatuhatta muinaista hautapaikkaa, ja enimmäkseen ne ovat olleet peräisin myöhäiseltä rautakaudelta. Tunnetuimmat näistä hautapaikoista lienevät Luistarissa ja aivan Euran keskustassa Käräjämäellä. Eurassa parhaan johdatuksen aiheeseen saa Esihistorian opastuskeskuksessa Nauravassa lohikäärmeessä, jonka näyttely oli kuin olikin avoinna – kiitos Satakunnan keskimääräistä paremman koronatilanteen.
Erään tutkitun haudan vainajan nimi on popularisoitu Euran emännäksi. Hänen hautansa löydettiin Luistarista 1960-luvulla, ja se on ajoitettu 1000-luvun ensimmäiselle vuosisadalle. Arkeologisten kaivausten perusteella on luotu jopa Euran emännän asu – sellaista käytti jopa presidentti Tarja Halonen itsenäisyyspäivän vastaanotolla vuonna 2001.
Esihistorian opastuskeskus Naurava lohikäärme sijaitsee tässä rakennuksessa.
***
Voimme siis todeta, että Eura on jännittävä kunta ja kiistämättömästi matkan arvoinen. En tiedä, olenko se vain minä, mutta tuntuu, että Euran esihistoriallinen ja historiallinen merkitys ei aina ole saanut sellaista huomiota kuin se ehkä ansaitsisi. Joka tapauksessa naapurikunta Rauma pitää tätä nykyä sisällään – kun Lapin kunta on liitetty mukaan – jopa kaksi Unesco-kohdetta. Euran kohteet on helppo ohittaa matkalla Suomen kenties kuuluisimpaan vanhaankaupunkiin.
Jättäkäämme kuitenkin kutsumatta Euraa Rauman kehyskunnaksi. Lähestykäämme asiaa pikemminkin niin, että Rauma oli tukevasti merenpohjaa, kun Eurassa jo hypisteltiin arabialaisia kolikoita. Se oli kansainvälistä rautakautista viikinkimeininkiä siellä, missä nyt nousevat paperitehdas, Tokmanni ja Pintoksen naulatehdas. Maailma menee eteenpäin.
Euran urheilutalokin nousee, ja siellä kävimme kahvilla. Joku muu olisi varmasti tuon rakennuksen seinässä olevan tekstin asemoinut toisella tavalla.
Kaikki nämä kadut 