Olin kyllä alusta asti tietoinen riskeistä: Alajärvelle lähtevän bussin ja Seinäjoelle saapuvan junan välillä olisi vaihtoaikaa 40 minuuttia, ja elettäisiin marraskuun viimeistä perjantaita. Kuten tiedämme, säät voivat talvikaudella yllättää ja vaihteet jäätyä. Tämä riski tietenkin toteutui: bussin lähtöön oli 10 minuuttia aikaa, mutta juna seisoi seisomistaan Seinäjoen eteläpuolella pätkivien internet- ja puhelinyhteyksien päässä.
Suuri visioni oli, että voisin odotuttaa Seinäjoelta lähtevää linja-autoa joillain minuuteilla, jos vain mitenkään saisin yhteyden auton kuljettajaan. Tämä ei onnistunut. Matkahuollon asiakaspalvelu kuitenkin vinkkasi, että kannattaa puhua konduktööreille. Sen tein, ja lopulta tuloksena oli VR:n antama taksikortti karannutta bussikyytiä korvaamaan.
Siinä rytäkässä junakin nytkähti liikkeelle – junan kuljettaja oli ensin käynyt koputtelemassa vaihdetta lumihangessa – ja saavuimme Seinäjoelle lopulta 50 minuuttia aikataulusta myöhässä. Sen jälkeen Kaikki nämä kadut pääsi istumaan Fordin takapenkille 80 kilometrin matkan kahdella eri valtatiellä kuin tärkeä virkamies ikään.
***
Taksin ikkunassa vilahteli pohjalaisia paikannimiä, sellaisia kuin Hippi, Veneskoski ja Ruha. Kuulemma pidemmät kyydit Seinäjoelta ovat toisinaan niitä, joissa ihminen on astunut junasta tupakalle ja unohtunut sinne. Sitten on otettu alle pirssi ja menty Kokkolaan, Ylivieskaan tai Tampereelle etsimään junaan jääneitä matkatavaroita ja -kavereita.
Nyt mentiin kuitenkin Alajärvelle. Taksi kurvasi hotellin pihaan, ja astuimme ulos ja lopulta sisään rakennukseen, majapaikkaamme, Alvariiniin. Kyseessä oli hotellin, ravintolan, baarin ja keilahallin yhdistelmä. Hybridimäinen oli myös tunnelma: se sisälsi opettajaporukan pikkujoulua, seinällä vilkkuvia alkoholimainoksia, joululauluja, vastaanotto- ja baaritiskin sekä tiettyä eloisuutta. Kontrasti Alajärven keskustaan, jossa kirpeässä perjantai-illan pakkasessa kuljeskeli ympäriinsä muutama pieni teiniporukka uskonnollisen nuorisotilan liepeillä, oli merkittävä. Se oli kuin kohtaus Twin Peaksista: saapuminen syrjäiseen provinssikaupunkiin, jonka ainoassa hotellissa kaikki on jotenkin vinksallaan.
Sen sekä perjantai- että lauantai-ilta osoittivat, että ulospano voi hämätä. Lauantai-iltana hotellin ravintolassa oli tarjolla joulupöytä, ja uskonnolliset joululaulut säestivät baarin puolella alkoholimainosten edelleen vilkkuessa äänetöntä televisiolähetystä jalkapallon miesten EM-kisojen lohkoarvonnasta. Mikään ravintola ei silti ollut niin vilkas kuin ABC, joka kerää paitsi Alajärven myös naapurikuntien väkeä ulos syömään, ja kerää sitä merkittävän paljon.
Elämää oli myös Alajärven uimahallin miesten saunassa sunnuntaina. Siellä sain kuulla Järviseudun murteella kerrottuja juttuja Alajärven Ankkurien pesäpallojaoston pohjattomasta rahantarpeesta, mikä aiheuttaa tiettyä kassavajetta seuran lentopalloilijoille. Alajärven kokoisen kaupungin urheilupiireissä vaikuttaa jos nyt ei kuohuvan, niin ainakin hieman ujosti pinnan alla kuplivan.
***
Minä olen käynyt Alajärvellä aiemmin ainakin neljästi – kolmesti pesäpallo-ottelussa ja pari vuotta sitten viimeksi muuten vaan ilman ennakkovalmistautumista ja autolla (näimme ohimennen kirkon ja hautausmaan). Alajärveen on aina liittynyt mystiikkaa, ennen muuta kielen takia. Kuten olen joskus tässäkin blogissa tainnut mainita, Suomen jyrkimmän murrerajan on arveltu sijaitsevan Lapuan ja Alajärven-Lappajärven välillä, ja siinä kohtaa eteläpohjalaismurre vaihtuu savolaiseksi. Minulla on runsaasti kokemusta tuon murrerajan länsi-, siis pohjalaiselta puolelta, mistä sukuni on pitkälti peräisin. Murrerajan itäpuoli sen sijaan on kummallinen ja tuntematon. Puhutaan savolaiskiilasta: 1500-luvulla savolaiset saapuivat idästä Pohjanmaalle, asettuivat paikoilleen ja jättivät paikalle kielen. Niinpä nykyäänkin Alajärvellä mennään mehtään ja kahtotaan. (Tässä muuten kiinnostuneille hyvin mielenkiintoinen artikkeli Järviseudun kummallisesta savolaiskielestä. Het sitte maitova!)
Alajärvellä on myös maine, jota on vaikea pitää mairittelevana. Aina luotettava Suomi24-keskustelupalsta sisältää muutamankin keskusteluketjun, jossa puhutaan Alajärven uskonnollisuudesta ja sisäänpäinlämpiävyydestä. Jotkut sanovat, että uskottomia kiusataan koulussa ja niille sanotaan, ettei ne pääse taivaaseen. (Yksi Alajärven uskonnollisiin yhteisöihin nuorempana kuuluneista on muuten musiikintekijä Mikko Joensuu, joka sittemmin luopui uskostaa ja purki aiheen Amen-trilogiaksi, jonka kuuntelemista suosittelen kaikille. Lisätietoa mm. tässä Rumban vanhassa jutussa.) Sellaistakin on korviini kantautunut, että Alajärvi nyt vain kerta kaikkiaan on outo ja epämääräinen paikka, jossa tapahtuu outoja ja epämääräisiä asioita.
Mutta minusta Alajärvi ei ollut epämääräinen tai huono (outo se kyllä oli). Pikemminkin se oli kiinnostava, hyvin kiinnostava. Tekemistä riitti juuri sopivasti: niin, että tekemiseen ei ollut painetta, tyhjää ja rentoa olemista oli paljon ja öisin nukutti sikeästi.
***
Kaikissa Suomen kunnissa ei missään nimessä ole nähtävyyksiä, mutta Alajärvellä niitä on, ja vieläpä Suomen mittakaavassa kohtalaisen merkittäviä. Merkittävin Alajärven nähtävyyksistä lienee kokoelma Alvar Aallon tai hänen arkkitehtitoimistonsa piirtämiä rakennuksia. Jos nimittäin jokin Suomen kaupungeista on Alvar Aallon kaupunki, niin se taitaa olla Alajärvi. Siellä sijaitsee myös Alvar Aallon ensimmäinen julkinen työ, Nuorisoseurantalo (entinen Suojeluskuntatalo), joka on valmistunut vuonna 1919. Lisäksi Alajärvellä sijaitsee Aallon arkkitehtitoimiston viimeinen työ, Alajärven kaupunginkirjasto (1991, Heikki Tarkka), joka perustuu Aallon hahmotelmaan vuodelta 1966. Samoilla seuduilla sijaitsee myös Alajärven kirkko eli Gabrielin kirkko, joka on itsensä Carl-Ludvig Engelin piirtämä.
Alajärvellä sijaitsee myös Nelimarkka-museo, joka on Etelä-Pohjanmaan aluetaidemuseo. Sillä statuksellaan museo on kovassa seurassa: muut Suomen 15 aluetaidemuseota ovat maakuntiensa keskuspaikoissa (esim. Helsingin taidemuseo HAM tai Kuopion taidemuseo). En ole perinteisesti suuremmin välittänyt taidemuseoista, mutta tässäkin taidamme elää tiettyä murrosvaihetta. Alajärvellä tuli tehtyä yhteensä noin 8,5 kilometrin kävelyretki Alajärven keskustaajamasta maaseudun puolelle (neljä kilometriä sinne, neljä takaisin, paluumatkalla kirpputorille ostamaan Alajärven Ankkureiden verkkatakki ja kahville ABC:lle). Olimme museon ainoat asiakkaat, minkä myötä myös Nelimarkka-leivos ja kahvi jäivät tällä kertaa saamatta. Itse museo oli kuitenkin avoinna ja kiinnostava. Museo esitteli Alajärvelle asettuneen taiteilijan Eero Nelimarkan elämäntarinaa ja -töitä. Nelimarkka asui elämänsä aikana myös Helsingissä (mm. Oulunkylässä ja Käpylässä) ja silloisessa naapurikunnassa Huopalahdessa. Niissä paikoissa olen tietysti minäkin tämän tästä kulkenut.
Logististen rajoitteiden vuoksi Alajärven toinen taajama, liitoskunta Lehtimäen keskus vajaan 30 kilometrin päässä etelässä, jäi tällä kertaa kokematta. Kuntaliitosbuumi ehti tuon verran ravistella myös Järviseutua vuosituhannen ensimmäisellä kymmenluvulla, mutta ei sentään enempää (ainakaan vielä, vaikka takavuosina liitospuheita myös Vimpelin ja Alajärven ja jopa Evijärven kanssa on ollut vireillä). Toinen paikka, jossa olisin paremmissa logistisissa olosuhteissa halunnut vierailla, olisi ollut Kuolema. Sen taidan kohdata joskus myöhemmin.
Kaikki nämä kadut 