Suomen kunnat: Hammarland kasvaa ja kurkottaa kauas länteen

Hammarland

Kuten olen aiemminkin tässä julkaisualustassa todennut, Ahvenanmaa pitää sisällään huimat 16 kuntaa. Moni niistä on niin pieni, että Manner-Suomen puolella kuntaliitos olisi tullut eteen aivan väistämättä. Onhan sellaista toki Ahvenanmaallakin suunniteltu, mutta ei nyt mennä siihen.

Mennään sen sijaan Hammarlandiin. Se on ahvenanmaalaiseksi kunnaksi sikäli mielenkiintoinen, että se itse asiassa ei pikaisella vilkaisulla ole kovin mielenkiintoinen mutta on väkiluvultaan yllättävän iso – siis ahvenanmaalaisin standardein, ei muuten. Hammarlandissa oli vuoden 2020 lopussa kokonaiset 1599 asukasta. Ahvenanmaan kunnista se on kuudenneksi suurin, ja koko Suomessa Hammarland sijoittuu Kinnulan ja Pyhännän väliin.

Hammarland on kuitenkin aivan toista maata kuin mannersuomalaiset samoinsijoittuneet. Kinnula ja Pyhäntä ovat sitten huippuvuosiensa, 1980- ja 1990-lukujen taitteen, menettäneet karkeasti neljänneksen väestöstään. Samassa ajassa Hammarland on kasvanut yli neljäsosalla. Vuonna 1990 Hammarlandin väkimäärä oli 1233, Kinnulan ja Pyhännän molempien yli 2000. Nyt ne ovat tasoissa, ja suunta on selvä. Ahvenanmaan kunnat ovat näihin päiviin asti kasvaneet, kun taas mantereen puolella maaseutumaisten pikkukuntien alamäki on voimakkaasti jyrkkenevä. Ahvenanmaalla kaikki on toisin, mutta ei tietenkään kaikilta osin. Moni asia on myös tutusti.

***

Hammarlandin keskustaajama Kattby on tästä mitä mainioin esimerkki. Vaikka olemme Ahvenanmaalla, Kattby on mitä suomalaisimman tuntuinen kuntakeskus. Ei Ruotsissa ja Suomessa toki muutenkaan mitään järisyttävää eroa ole keskustaajamain laadussa, että sikäli tämä kyllä sopii kuvaan. Silti monessa Ahvenanmaan paikassa tuntuu ruotsalaisemmalta kuin juuri täällä.

Veikkauksia kyltin asentamisvuosikymmenestä otetaan vastaan. Itse sanoisin, että tämä on 1980-luvulta, mutta kukapa näistä tietää.

Kattbyn palvelutarjonnalla ei ainakaan tänä sateisena lokakuun lopun sunnuntai-iltapäivänä voi kehua. Joitain kaupallisia palveluita kyllä tulee vastaan, mutta ne ovat kaikki juuri tänä hetkenä suljettuna. Erityisesti meitä olisi kiinnostanut Kattby Grill & Kiosk -nimeä kantava taajaman ainoa ravintola valtatien numero yksi varressa, mutta sen aukeamista olisi sateessa odoteltava vielä toista tuntia, joten päädyimme toisiin aatoksiin.

Kuvassa Hammarlandin ravintolatarjonta.

Tuttuun tapaan Kattbyssä on myös kunnanvirasto, Hammargården-niminen kunnan palvelutalo ja Hammarbo-niminen nuorisoseurantalo. Tietenkin Kattbyssä on myös Hammarlandin kirkko. Kaupallisista palveluista merkittävimmät ovat parturi-kampaamo Salong Huvudsalen ja itsepalvelulla toimiva bensatankki.

Ei Suomen kaunein kunnantalo.

Nuorisoseurantalo sen sijaan on kaunis.

Samoin kirkko.

Bensaa saa.

Kattbyssä ei näkynyt kissoja. Näkyi nautoja.

Jotta en antaisi liian synkeää kuvaa Hammarlandin palvelutarjonnasta, täytyy muistuttaa, että Frebbenbyn kylässä noin puolitoista kilometriä Kattbyn ytimestä länteen sijaitsee Ahvenanmaan seitsemänneksi suurin ruokakauppa (laskujeni mukaan edellä ovat Maarianhaminan keskustan K-supermarket, Maarianhaminan ulkolaidalla sijaitsevat toinen K-Supermarket ja Sparhallen, Godbyn S- ja K-kaupat sekä Jomalan S-market, josta mekin muuten ostimme ruokamme). Hugo Anderssonin kauppa on sellainen vanhan ajan pikkukylän pienioistavaratalo, joita vielä entisaikojen agraarisemmassa Manner-Suomessa kutsuttiin nimellä K-valinta. Hammarland tarjosi siis myös matkan menneisyyteen. Kun väkimäärä kasvaa, tai ei ainakaan supistu, tällaisetkin palvelut säilyvät helpommin. Vaikka Ahvenanmaa on Pohjoismaiden autoistuneinta aluetta, ilman Hugo Anderssonin K-myymälää matka lähimpään kauppaan Eckeröstä tai Hammarlandin maaseudulta alkaisi olla päälle 30 kilometrin luokkaa. Näin pienelle saarelle se on pitkä matka.

Hugo Anderssonin K-myymälä on vanhan liiton kyläkauppa.

***

Hammarlandin idea, jos sellaista on, ei taida kuitenkaan välittyä kaupallisista palveluista. Sitä määrittävät maaseutu ja luonto – ja maantieteellinen trivia. Hammarland on nimittäin ylivoimaisesti Suomen läntisin kunta, sillä sen maa-alue ylettyy lännemmäksi kuin Ruotsin itärannikolla sijaitsevan Uumajan keskustaajama. Samalla Hammarlandilla on myös maaraja Ruotsin kanssa, ja se onkin melkoinen erikoisjärjestely.

Kyse on Märketin majakasta ja sitä ympäröivästä luodosta. Suomen ja Ruotsin välinen raja kulkee luodon läpi, mutta itse majakka on rajaa sopivasti käyristämällä saatu sijoitetuksi Suomen puolelle. Harmillista kyllä me emme käyneet Märketillä, emme edes yrittäneet. Puolivuotiaan lapsen kanssa lokakuun lopussa moinen olisi vaatinut erikoisjärjestelyjä, todennäköisesti myös aimo tukun tuohta, riihikuivaa, fyffeä – millä kukin rahaa tykkääkään kutsua.

Myös asuttu, varsinainen Hammarland, on maaseutuvoittoinen. Meidän majapaikkamme, pieni mökki, sijaitsi Skarpnåtön kylässä kunnan pohjoisosissa, ja jos jokin kyllä tuntuu idylliseltä, Skarpnåtö tuntuu. Kylässä on muun muassa kotiseutumuseo, jonka pihapiirissä kuvattiin myös kohtauksia Myrskyluodon Maija -elokuvaan. Lokakuussa itse museo oli tietysti suljettu, mutta tunnelma välittyi silti.

Perinnemaisemassa sijaitseva tuulimylly takavasemmalta, Skarpnåtö.

Ei-mannersuomalaisen tyyppistä luontoa, Skarpnåtö.

Skarpnåtöstä kulkee kesäisin myös polkupyörälautta vesialueen toisella puolella sijaitsevaan Getan kuntaan, mutta me emme olleet nyt liikenteessä kesällä emmekä polkupyörällä. Näimme silti lauttarannan. Skarpnåtössä sijaitsee myös luontopolku ja sen yhteydessä pikku näkötorni, josta saa hyvän kokonaiskäsityksen Pohjois-Hammarlandin puolikarusta meriluonnosta.

Aika tyypillinen ahvenanmaalaismaisema.

Skarpnåtön ja keskustaajaman välissä sijaitsee myös muistutus siitä, että Ahvenanmaa ei aina ole ollut demilitarisoitu. Venäläiset rakensivat Hammarlandiin Sålisin rannikkopatterin ensimmäisessä maailmansodassa. Kun valta oli vaihtunut ja Suomi itsenäistynyt, patteri tuhottiin vuonna 1919. Jäänteitä rakenteista on yhä jäljellä.

Sata vuotta ei lopulta ole kovin pitkä aika historiassa, mistä Venäjä parhaillaan eurooppalaisia muistuttaa. Jos runsaat sata vuotta sitten venäläiset linnoittivat Ahvenanmaata läntistä uhkaa vastaan, mitä Hammarlandissa tapahtuu sadan vuoden kuluttua?

***

Kuntien kiertäminen on jo tähän mennessä antanut paljon – ainakin syvemmän ymmärryksen Ahvenanmaasta. Hammarland oli meille jo kuudes Ahvenanmaan kunta, kiitos ruotsinkielisen nimistön erilaisen jakauman aakkosissa. Nyt tulee kuitenkin hieman taukoa, sillä ennen Jomalaa vuorossa on 31 kuntaa. Niissä kyllä kestää, sillä meillä ei ole kiire mihinkään. Ennen seuraavaa Ahvenanmaan-sessiota luvassa on etelää, pohjoista, itää, länttä ja sopivasti myös keskiosia. Kaikenlaista Hangosta Inariin ja Isostakyröstä Ilomantsiin, elleivät kuntaliitokset tai nimenmuutokset tai mikä tahansa muu ehdi tulla väliin sotkemaan kaikkea.

Seuraavassa kuntakertomuksessa matkaamme ensi kertaa Keski-Suomeen, jossa vuorossa on kenties Suomen kuuluisimman huoltoasemayrittäjän kotikunta Hankasalmi.

Advertisement

Terveisiä julkisuudesta

Viime aikoina tässä blogissa on ollut hiljaista, mutta älkää antako sen hämätä. Olen kävellyt muun elämän ohessa edelleen Helsingin katuja, ja Suomen kunnissakin on ehditty jo käydä useammassa kuin tästä blogista voisi päätellä.

Niin siinä sitten lopulta kävi, että myös iltapäivälehdistö on mennyt kiinnostumaan näistä osin hämäräperäisistä toimistamme. Se oli oikeasti ihan mukavaa. On kiinnostavaa lähestyä Suomen kuntia vaihteeksi tällaisella matkailukärjellä. Kaikki kunnat ovat olleet mielestämme käymisen arvoisia, mutta lienee ihan ymmärrettävää, että tällainen maaninen aakkosjärjestyksessä kiertely ei ole kaikkien pala kakkua. Päädyimme poimimaan toimittajan pyynnöstä juttuun top 5 -kunnat Suomesta – siis niistä 25:stä, joissa olemme tähän mennessä päässeet käymään.

Siihen listaan päätyivät Eura, Enontekiö, Enonkoski, Alajärvi ja yhteenniputettuna Ahvenanmaan kunnat, joista erityismaininnan jutussa sai Brändö. Ei ollut ihan yksinkertaista valita viittä parasta, kun kaikissa todella on ollut puolensa. Ulos jäi muun muassa sellaisia ihan kuuluisiakin kuntia kuin Espoo, Forssa, Hamina, Hailuoto ja Asikkala. Mutta sellaista elämä on.

Näistä valikoiduista kunnista pääset lukemaan Ilta-Sanomien jutun lisäksi alla olevista paikoista, jos on päässyt unohtumaan ja/tai jos haluaa fiilistellä tai vierailet tässä eriskummallisessa internetin sopessa ensi kertaa:

Eura yhdistää esihistorian ja Tokmannin

Enontekiö – käsi kunnaksi

Enonkoskella veneessä

Alajärvi, outo savolainen Etelä-Pohjanmaalla

Ahvenanmaan kunnat: Brändö, Eckerö, Finström, Föglö, Geta

***

Helsingin katujen kävelemisessä on ollut syksyn mittaan hyvä meno päällä. Olen osallistunut muun muassa erityiseen Katukävelijöiden syyspäivään, jossa oli kokonaiset kaksi osallistujaa: Korkeasaaren eläintarhan johtaja Sanna Hellström ja minä. Idea oli Sannan. Mukaan oli kutsuttu kaikki kiinnostuneet, mutta heitä ei ollut ruuhkaksi asti. Heitä oli kaksi, vain me kaksi. Tavoittelemme kuitenkin 50 prosentin vuosittaista kasvua, joten toivottavasti ensi syksynä voimme kävellä vähintään kolmen hengen voimin.

Idea oli yksinkertainen: kävellään osallistujien seuraavaksi vuorossa olevat kadut ja jatketaan sen jälkeen seminaariosuuteen. Näin todella tapahtui. Sannalla oli vuorossa Isonnevantie Etelä-Haagassa. (Minä olin kävellyt sen jo viime vuoden syksynä). Minun katuni oli Jägerhornintie liitännäisineen Malminkartanossa. Asianmukaisen seminaariosuuden toteutimme tämän jälkeen Kannelmäen Britanniassa.

https://mobile.twitter.com/SannaHellstrom/status/1446852542516826113

Viimeisin kävelemäni katu on tällä hetkellä Jättiläisenpolku Roihuvuoressa. Se on oikein kiva kadunnysä, josta osa on ei-täysin-esteetöntä kevyenliikenteenväylää. Pinnoite on nimittäin jonkinlaista epäsäännöllistä mukulakiveä. Huomioni kiinnittyi asiaan erityisesti siksi, että mukanani oli lastenvaunut työnnettävänä ja nukkuva ihminen niiden uumenissa.

Jättiläisenpolku kulkee Roihuvuoren kuuluisan Kirsikkapuiston läpi. Puistossa kirsikkapuut kukkivat ilmeisen hienosti toukokuussa, kun kukkienkatsomisjuhla, japaniksi hanami, kerää paikalle kosolti populaa. Minä vierailin Kirsikkapuistossa elämäni ensimmäistä kertaa marraskuun alussa vuonna 2021. Ilma oli hirveä, satoi. Kirsikkapuissa ei ollut lehtiä eikä kukkia varsinkaan.

Juttu ei jatku kuvien jälkeen

Kirsikkapuistossa ei ollut kukkia.

Kirsikkapuistossa oli kiviä.

Jättiläisenpolun moottoriajoneuvoin kuljettava osuus näyttää tältä.

Suomen kunnat: Geta life

Ääripisteet ovat jännittäviä. Ehkä osin tästä syystä olen kai jo lapsuudessani rekisteröinyt sellaisen kunnan kuin Geta olemassaolon. Olen siellä joskus vuoden parin ikäisenä käynytkin, Ahvenanmaan-matkan lapsuuskuvissa näkyvien kallioisten maisemien perusteella ainakin. Sitä paitsi G:llä alkava suomalaisen kunnan nimi Finlandia-tietosanakirjassa (joita pienenä lainasin kirjastosta kasapäin) on yksittäistapaus, ja oli jo silloin.

Me teimme Getaan yhden yöpymisen sisältäneen matkan osana Ahvenanmaan-vierailuamme heinäkuussa 2020. Tämä vajaan 500 asukkaan kunta on luonnoltaan ainutlaatuinen ja kirkonkylältään – tämä ei ole uutinen – pieni. Vaikutelma ei kuitenkaan ollut täysin kuollut, sillä viivyimme Getassa suomalaisen turistikauden kenties keskeisimpänä hetkenä: heinäkuun toisena viikonloppuna.

Itse asiassa vaikutelma oli suorastaan eloisa, mutta siitä lisää kohta. Ensin muuta.

***

Geta tosiaan on turistikohde. Luonto on koko Suomen mittapuulla aika erityinen. On paljon kallioita, jotka päättyvät mereen, joka jatkuu horisonttiin. On luolia. Kalliot luolineen ovat Getan suurin nähtävyys, aivan itseoikeutetusti. Getassa on voimakas maan äären tuntu, jollaiseen voinee törmätä esimerkiksi Nordkappilla.

Getan pohjoisreunan luontopoluilta avautuu jylhä näkymä Pohjanlahdelle.

Ihminen antaa mittakaavaa.

Tällaisessa kalliomaisemassa on ymmärrettävää haistaa bisneksen vieno katku, jos on sellaiseen taipumusta. Me päädyimme majoittumaan Havsvidden-nimisessä resortissa, joka on ollut toiminnassa jo runsaat 30 vuotta. Havsviddenin verkkosivujen mukaan paikan ”historia alkaa eläkkeelle jääneen pankinjohtajan Thorvald Erikssonin, kutsumanimeltään ”Tusse”, ja hänen vaimonsa Birgittan ihastuksesta Pohjois-Ahvenanmaan villiin luontoon, ja niinpä he ajattelivat, että muidenkin ihmisten tulisi päästä nauttimaan tästä Pohjois-Ahvenanmaan uniikista luonnosta”. Tämä paikan perustaminen tapahtui vuonna 1990.

Tusse ja Birgitta olivat sikäli oikeassa, että luonto todella on näyttävää. Sellaista on merenranta Getassa. Me valitsimme tämän (kieltämättä turhan hintavan) majapaikan siksi, että se oli varaustilanteen takia oikeastaan ainoa mahdollinen.

Havsviddenissä näyttää tältä.

Vierailijat majapaikassa olivat enimmäkseen mannersuomalaista venekansaa – Havsviddenissä on oma vierasvenesatama ja ravintola. Ne jotka eivät olleet saapuneet meritse, olivat saapuneet Suomeen rekisteröidyllä, yleensä saksalaisella ja yleensä aika suurella autolla. Meilläkin oli Suomeen rekisteröity saksalainen auto, mutta pienin mahdollinen vuokraamosta löytynyt. Tunsimme olomme hieman hampuusimaisiksi tässä kovin näyttävässä kohteessa, etenkin sen laadukkaaksi mainitussa ravintolassa.

Ravintola oli sitä sarjaa, jossa tarjoilija tuo pyytämättä pöytään kokin yllärin, jonkin kalatahnaleivän, ja jossa tarjoilija kysyy, haluaisimmeko jonkin aperitiivin, ja jossa minä vastaan moiseen kysymykseen suoralta kädeltä ”en öl, Stallhagen”. Koska oluttahan siinä teki mieli ja asiakas on aina oikeassa. Jos asiakkaan mielestä olut on käypä aperitiivi, olut on käypä aperitiivi.

Tarjoilija oli arviolta vasta lukion käynyt ahvenanmaalainen nuori nainen, nenärengas nenässään, ja muistikuvani mukaan mainitsin hänelle lopulta jotain siitä, kuinka emme yleensä einehdi tämänkaltaisissa paikoissa. Ehkä se vähän rentoutti tunnelmaa. Meillä molemmilla oli roolimme, josta emme senkään dialogin myötä ihan päässeet. Olen aina ollut vähän allerginen kaikenlaisille etiketeille (paitsi pullojen kyljissä oleville), mutta toisaalta kyllähän tämä ravintolavierailu jäljen jätti, kun kerran sitä näin muistelen. Tosin itse annoksesta en muista muuta kuin että se taisi olla kalaa. Fine diningia ihmiselle, jolle ruoka on polttoainetta; helmiä eläimelle, joka on sika.

Majapaikassa oli myös saunaosasto uima-altaineen ja merimahdollisuuksineen, ja mikä parasta, kyse ei ollut fine swimming -tyyppisestä kylpyläolosuhteesta. Ei tarvinnut pelätä virheitä. Tämä oli positiivista.

***

Getalaisen elämän ytimessä tuntui kuitenkin olevan kulahtanut kotikutoisuus. Manner-Ahvenanmaa ei muutu tämän syrjäisemmäksi – Maarianhaminaankin on matkaa kokonaiset 40 kilometriä eli näissä olosuhteissa paljon.

Getasta saa bensaa.

Getassa on kauppa, mutta se on viikonloppuisin auki nelisen tuntia lauantaina. Jäi kokematta.

Kun menimme kirkonkylälle pyörimään uudemman kerran vielä sunnuntaina päivällä luolavierailujen jälkeen ja ennen matkaa Maarianhaminaan, kohtasimme yllätyksen. Kirkonkylällä oli tapahtuma, oikea taidefestivaali.

Festivaaliohjelma.

Ensin näimme musiikkiesityksiä Getabodenin takapihalla. Paikalla oli myös Finströmistä tuttu valokuvausmuseo-Olle puolisoineen. Musiikkiesityksissä oli omat ”mitä helvettiä täällä tapahtuu” -hetkensä, kuten parikymmenpäisessä yleisössä kiertävä selänhierontakapula, jolla kehotettiin tökkimään vieruskaveria. Vähemmän kiusallista silti kuin edellisillan ravintolaelämys.

Esiintyjät näyttävät esimerkkiä.

Kiinnostavin osanen tätä nelituntista festivaalia, josta näimme tietysti vain pienenpienen osasen, oli taiteilija Lasse Harkkalan näyttely erään omakotitalon pihalla. Maalaukset – kuolema, ahdistus ja dystopiat vahvasti läsnä – loivat kieltämättä jännittävän tunnelman tähän kovin idylliseen ja harmittomaan (tai ainakin ei-harmilliseen) maisemaan.

Kuoloa Ahvenanmaalla.

***

Näillä näytöillä Geta ei sijoitu Suomen kuntien tavallisuusindeksissä lähelle mediaania tai edes keskiarvoa. Joistain kunnista – kaikella kunnioituksella – voi nimittäin sanoa, että kyllä muuten sijoittuu. Eikä siinäkään mitään. Sehän on vain kunnan ominaisuus, ei aihe pienen moitinnan. Mennään eteenpäin.

Suomen kunnat: Föglö on valtakunta saarivaltakunnassa

Föglö

Omilla saarillaan sijaitsevat kunnat ovat aina erityisiä, ihan niin kuin saarivaltiotkin ovat. Tämä pätee myös Ahvenanmaalla, jossa saaristokuntien tunnelma on sittenkin vähän toinen kuin Ahvenanmaan pääsaarella (joka sekin on erityinen, kuten tiedämme). Sama pätee myös Föglöhön.

Ainoa keino matkustaa Föglön kuntaan on nimittäin lautalla, jolta saa mm. kahvia, pullaa ja olutta. Ei siis kai ole mikään ihme, että Föglö tuntuu ulkomaalta ulkomaalta tuntuvassa ei-ulkomaassa.

Tämä teksti on eräänlainen throwback-teksti, miksi sitä nyt sitten suomeksi kutsuisikaan. Kävimme nimittäin Ahvenanmaan matkallamme vierailemassa muutamassa kunnassa jo varastoon, ja tämä siis sattui jo heinäkuussa 2020. Tällaisen poikkeuksen olemme itsellemme suoneet, koska onhan Ahvenanmaa itsessäänkin poikkeus. Ensimmäinen näistä varastoiduista kunnista oli aakkosissa Evijärven ja Forssan välissä sijaitseva Finström, ja nyt kun tukevasti Manner-Suomessa sijaitsevasta Forssasta on tässä välissä jo raportoitu, on siis Föglön (ja hieman myöhemmin Getan) vuoro ennen kuin pääsemme blogissamme etenemään H-kirjaimeen.

***

Valtaosa Föglöhön kulkevista maakravuista – laskemme itsemme sellaisiksi – saapuu kuntaan Svinön lauttarannasta lähtevällä lautalla. Niin mekin. Muita varten Föglössä on tietenkin vierasvenesatama, kuten vähän kaikissa paikoissa Ahvenanmaalla on. Tunnelma on tietenkin merellinen, saapui saarelle sitten miten tahansa.

Myös auton olisi saattanut ottaa M/S Skarvenin kyytiin, mutta se olisi maksanut tarpeettomasti. Siksi vaatimaton vuokra-automme jäi Lumparlandin kunnan puolelle Svinön parkkipaikalle. Lauttamatkan toisessa päässä, Föglön keskuskylässä Degerbyssä, tunnelma oli sopivasti resorttinen. Muutaman sadan metrin kävelymatka satamasta Tingsvägeniä pitkin, ja saavuimme majapaikkaamme, Enigheteniin. Kyseessä on vanha kestikievari, joka on tarjonnut majoituspalveluja vajaan 400 vuoden ajan.

Gästhem Enighetenin rakennukset ovat sikäli vanhoja, että lattiakin on kallellaan. Siksikin kyse oli fantastisesta ja tunnelmallisesta majapaikasta.

Tässä vaiheessa ei liene tarpeen erikseen mainita, että Föglössä on kaikki kovin idyllistä. On lauttaranta, sen vieressä sijaitseva Föglön hyvin kotikutoinen kotiseutumuseo (jonka kaikki informaatio on pelkästään ruotsiksi, mitä joku suomenkielinen jannu vieraskirjassa suuresti paheksui, mutta unohti samalla sen, että museo oli ilmainen ja kylänvanhimpien talkoovoimin pystyttämä), K-kauppa Föglöbutiken ja Föglöbutikenin vierestä vuokrattavat yksinkertaiset ja hienot mustat polkupyörät.

Olemme saapuneet Föglön Degerbyhyn.

Tällaista (upeaa) kamaa on Föglön kotiseutumuseossa.

Nyt tietysti elettiin heinäkuuta, Suomen kukkeinta turistikautta, ja satuimme käymään Föglössä juuri silloin. Ilman muuta kesä ja sen tuomat turistivirrat lisäävät idyllisyyden ja eloisuuden tuntua. Silti Föglö on juuri niin pieni kunta, että kun vähän siirtyy sivuun pääreiteiltä, niin kovin hiljaista on.

***

Koska autoa ei ollut ja kuntaa piti laajemmin päästä näkemään, vuokrasimme pyörät jo mainitun Föglöbutikenin viereisestä telineestä. Niillä sitten poljimme läpi Degerön saaren Sonnbodalandetin puolelle ja sieltä edelleen Östersockneniin ja Hastersbodaan. Olimme polkeneet 15,5 kilometriä kohti itää, ja siellä kävimme uimassa ja sen jälkeen luontopolulla, kuten asiaan kuuluu.

Näin alkaa matka Degerbystä itään.

Matkan varrella näimme esimerkiksi lampaita Sommarön kylässä.

Hastersbodan luontopolulla oli myös miltei valmiiksi rakennettu frisbeegolfkenttä. Ahvenanmaa on alkanut brändätä itseään frisbeegolffareiden paratiisiksi, ja kenttiä on vähän kaikkialla. Täällä jos missä on mahdollista harhaheittää kiekkonsa Itämereen.

Sitten lähdimme polkemaan takaisin. Jo menomatkalla näkemämme kahvilaan opastava kyltti autiossa risteyksessä herätti siinä määrin mielenkiinnon, että päätimme lähteä polkemaan kyltin osoittamaan suuntaan, sivuun reitiltä, kohti Näversholmaa. Näversholmavägenin varrella olikin omakotitalo, jonka pihassa pari kahvilan pöytää, eikä ristin sielua missään. Kunnes omakotitalosta saapuu iloinen teini, jolta tilasimme kahvia ja – mitäpä muutakaan kuin – ahvenanmaalaista pannukakkua.

Juuri tätä on Ahvenanmaa: ihan missä tahansa vastaan voi tulla kyltti kahvilaan, ja melkein poikkeuksetta sitä kannattaa seurata. Sitten saa kahvia.

Ja pannukakkua.

Palatessamme koukkasimme vielä Föglön kirkon kautta. Se on keskiaikainen kivikirkko, joita Ahvenanmaalla piisaa. Sisään emme menneet, sillä vaikutti siltä, että paikassa vietettiin häitä. Tämä oli ihan säällinen ratkaisu, vaikka lienee joskus käynyt selväksi, etten varsinaisesti ole ammattikehtaaja. Vanhan Nyt-liitteen toimittajana olisin sietänyt ehkä vartin, ellen sitten olisi ehtinyt siinä ajassa siedättyä.

Hieno kirkko.

Hieno puhelinkoppi kirkon ja Degerbyn välisellä taipaleella.

***

Nyt Föglön-retkestä on kulunut jo yli vuosi, ja toinenkin korona-ajan matkailukesä on jo kääntynyt lopuilleen (tai on oikeastaan jo ohi, ikävä kyllä). Ehkä Föglöstä saa eniten irti, kun siellä käy kesällä, mutta kyllähän jollain oudolla tavalla ahvenanmaalaiskuntien marraskuu myös kiinnostaisi. Kyllä tämä touhumme saattaa vielä meidät sellaiseenkin ajaa, mutta katsotaan nyt.

Seuraavaksi Kaikki nämä kadut matkaa Ahvenanmaan pohjoisimpaan kuntaan Getaan, mutta sitä ennen tämä teksti päättyy. Kas näin.

Suomen kunnat, Ahvenanmaa-spesiaali: Finström on Ahvenanmaan ytimessä

Finström

Ahvenanmaalla kaikki muu on pienempää paitsi itsehallinnon taso. Tämä käy selväksi esimerkiksi siitä, että on olemassa sellainenkin puolivirallinen entiteetti kuin Pohjois-Ahvenanmaa. Tuon seudun kiistaton keskus on noin 1300 asukkaan Godby, joka sijaitsee vain 15 kilometrin päässä maakunnan pääkaupungista Maarianhaminasta.

Sellaista se vain on Ahvenanmaalla. Maakunnan sallimissa rajoissa kaikki muuttuu jo vartin ajomatkan aikana.

Mainittu Godbyn taajama on Finströmin kunnan keskus, ja Finströmin kunta on tämän tekstin aiheena.

***

Me vierailimme Finströmissä heinäkuussa 2020 osana Ahvenanmaan-matkaamme. Teimme siis Ahvenanmaan tapauksessa pienen poikkeuksen sääntöihin ja kävimme muutamassa kunnassa varastoon, jottei kotimme ja Ahvenanmaan välissä sijaitseva meri pääsisi suotta muodostumaan tolkuttomaksi hidasteeksi. Finström oli näistä varastoiduista kunnista ensimmäinen. Ahvenanmaa koostuu edelleen 16 kunnasta – sekin tekee maakunnasta hyvin erilaisen kuin Manner-Suomesta. Näistä kunnista monella lienee suurelle yleisölle aika tuntematon nimi. Finström kuuluu selvästi tähän joukkoon.

Kukapa normaali ihminen muistaisikaan nimeltä kaikkia Ahvenanmaan kuntia? Toinen syy Finströmin tuntemattomuudelle on tietenkin se, että sen keskustaajama tottelee eri nimeä. Finströmkään ei silti ole lainkaan vailla ansioita. Se on Ahvenanmaalle keskeinen kunta. Se on Ahvenanmaan ytimessä – niin sijainniltaan kuin muutenkin.

Edellisen Ahvenanmaa-kunnan, Eckerön, majapaikan pitäjä kertoi olevansa Finströmistä kotoisin. Hänen ykkösvinkkinsä kuntaan oli Finströmin kirkko, joka on kuulemma Ahvenanmaan hienoin. Niinpä suuntasimme Eckeröstä suoraan Pyhän Mikaelin kirkolle, joka osoittautuikin maineensa veroiseksi.

Finströmin kirkon pihamaalla on Frans Petter von Knorringin patsas. Von Knorring toimi 1800-luvulla Finströmin kirkkoherrana, hän ehdotti kaupungin perustamista Ahvenanmaalle, häntä pidetään Ahvenanmaan koululaitoksen isänä ja hän perusti Ahvenanmaan ensimmäisen sanomalehden, Ålandin. Se ilmestyi viiden numeron verran vuonna 1868, mutta Ahvenanmaan ohut sivistyneistö ei riittänyt ylläpitämään julkaisua silloin pidempään. Von Knorringin mukaan on nimetty Godbyn taajaman pääkatu – hyvästä syystä.

Perin koristeellinen kirkko myös sisältäpäin katsottuna.

Jo ajomatkalla kävi selväksi, että Finström ei ole mikä tahansa kunta. Matkalla kirkolle yhdessä kyltissä luki, että näkötorni. Menimme tutkimaan asiaa, ja kuljimme miellyttävää luontopolkua pitkin puisen tornin juurelle. Ei hassumpaa. Eikä myöskään merta näköpiirissä, vaikka asiaa päästiin ihan yläviistosta katsomaan. Ahvenanmaa tuntui kokonaiselta mantereelta (kuten aika usein – merta pitää saarella usein mennä erikseen katsomaan).

Ei vettä eikä rantaa, mutta hieno näkymä silti.

Toinen ajomatkalla silmiin sattunut kyltti kertoi, että niin kuin Tukholmassa ja Tallinnassa, myös Finströmissä on Fotografiska, nimittäin Ålands Fotografiska Museum. Sillä ei ole virolaisen tai ruotsalaisen kaimansa kanssa tekemistä, mutta ei tämäkään ole mikään normaali museo. Pikemminkin päinvastoin.

Museo toimii Pålsbölen kylässä vanhassa koulurakennuksessa, ja sen pääjehu on paikallinen monitoimimies, Ruotsista muutama vuosikymmen sitten Ahvenanmaalle muuttanut Olle Strömberg. Hän tapaa antaa vieraille intensiivisen parin tunnin henkilökohtaisen esittelykierroksen museon kalustokokoelmiin, emmekä mekään jääneet tästä kierroksesta paitsi. Kokoelmat ovat järisyttävät. Museosta löytyy esimerkiksi Maarianhaminan raviradan vanha maalikamera, Dagens Nyheterin olympiakisoissa käyttämiä laitteita sekä Fritiof Nansenin kamera, joka oli mukana myös hänen kuuluisalla Pohjoisnavan-tutkimusretkellään 1893-1896.

Tämänkirjoittanut pääsi samaan valokuvaan museonjohtaja Olle Strömbergin kanssa. Olle on Ahvenanmaalla todellinen hahmo. Hän on muuttanut saarelle aikoinaan Ruotsista ja on pyörittänyt yhdessä vaimonsa Benitan kanssa museota vuodesta 2001, ja tuossa museossa on peräti 12 000 esinettä. Lisäksi Olle on tehnyt klovnikeikkoja ja kykenee sanojensa mukaan yhä ajamaan sellaisella pellejen käyttämällä pienoispolkupyörällä. Tämän kuvan ottaminen oli hänen ideansa.

Lisäksi Finströmin maaseudulla on Markusbölen jalkapallostadion, vanha Idrottsföreningen Finströms Kamraternan kotikenttä, jolla nykyisin pelaa kolmosdivisioonan FC Åland. Västanträskin kylässä taas on Ahvenanmaan kuuluisin omenamehumesta, Grannas. Ja kun keskustaajama Godbytä lähestyy pohjoisesta suunnasta, vastaan tulee Ahvenanmaan ykkösvientituotteen, Stallhagen-oluen viihtyisä panimoravintola.

Tämä on Markusbölen stadion.

Grannasin omenaviljelmien yhteydessä on perin viihtyisä kahvila.

***

Lisäksi Finströmissä on se keskustaajama, vireä Godby, josta jo koko tämän puintini aloitin. Godbyssä on iso S-market, iso K-Supermarket (Mattssons), liuta muita kaupallisia palveluita sekä Ålands Idrottscenter, jossa on urheiluhalli, uimahalli ja hostelli. Tuo hostelli toimi Finströmin-tukikohtanamme, ja yöpymisen hintaan kuului myös seuraavan päivän uinti (ja miten mahtavaa olikaan pelokkaan koronakevään päätteeksi uida kilometri Godbyn kloorivedessä).

Taajamanäkymä Godbyssä.

Von Knorringsvägen – nimetty suurmies Frans Petter von Knorringin mukaan – on Godbyn pääkatu. Godby puolestaan on liikennemerkkiensä perusteella vähän kulahtanut taajama, kuten Ahvenanmaalle joskus on tyypillistä.

Godbyn keskustaajamasta saa hyvän käsityksen kävelemällä paikallisen luontopolun, Godbyrundanin, joka kulkee mukavasti Godbyn taajaman reunamilla ja läpi Godby Arboretumin. Kävelyn päätteeksi voi mennä kahville ja pannukakulle Uffe på Berget -kahvilaan, jonka yhteydessä on näkötorni, Finströmin toinen. Tornista näkee Färjsundetille ja sen ylittävälle sillalle, joka valmistui jo vuonna 1937. Salmea pitkin kulkee myös Finströmin ja Saltvikin kunnanraja.

Uffe på Berget -kahvilan tyköä voi katsoa Finströmistä Saltvikin puolelle, yli Färjsundetin sillan.

***

Ahvenanmaalla on jo pidempään suunniteltu kuntareformia – onhan 16 kuntaa aika järjetön määrä moisella itsehallintoalueella. Ajatuksena on, että kuntia olisi tulevaisuudessa neljä: Maarianhamina, Etelä-Ahvenanmaa, Pohjois-Ahvenanmaa ja Ahvenanmaan saaristo. Vaikka Finströmin kunta lakkaisikin rytäkässä olemasta, ainakin Godby olisi itseoikeutetusti Pohjois-Ahvenanmaan kuntakeskus.

Lopputuloksena olisi, että ainakin nähtävää olisi tässä uudessa Pohjois-Ahvenanmaan kunnassa aivan järjetön määrä. Jo nykyinen Finström on melkoinen sammio. Fuusiokunnassa olisi kaiken finströmiläisen nähtävän lisäksi Getan rantakalliomuodostelmat luolineen, Kastelholman linna (Sund) ja Bomarsundin linnoitus (Sund) – kaikki Ahvenanmaan ykkösnähtävyyksiä. Näihin palaamme ”vähän” myöhemmin.

Suomen kunnat, Ahvenanmaa-spesiaali: Eckerö, nimensä perusteella suomalainen

Eckerö

Eckerö Line -laivayhtiön iskulause ”Nimestään huolimatta suomalainen” on minusta ollut aina suunnattoman ärsyttävä. Eckeröhän on Suomen kunta, jolla ei ole suomenkielistä nimeä – kuten ei millään muullakaan Ahvenanmaan kunnalla Maarianhaminaa lukuun ottamatta. Jopa Manner-Suomen historia tuntee useamman ruotsinkielisen kunnannimen: Dragsfjärd, Västanfjärd, Liljendal noin esimerkiksi. Pohjanmaalla ovat yhä olemassa Korsnäs ja Pedersöre. Nimestään huolimatta suomalaisia kaikki.

Se on silti sanottava, että etenkin Tallinnaan suuntautuneille suomalaisille Eckerö lienee tuttu nimi ennen muuta Eckerö Line -varustamosta. Eckerö Line on yksi osa Eckerö-konsernia, joka pitää pääkonttoriaan Maarianhaminassa. Muita konsernin yhtiöitä ovat muun muassa Williams Buss, joka ajaa Ahvenanmaan sisäisiä bussilinjoja, ja Eckerö Linjen, joka hoitaa matkustajaliikennettä Eckerön ja Grisslehamnin välillä.

Se lienee Eckerön kunnan tärkein linkki ulkomaailmaan. Ruotsin rannikko on vain noin 40 kilometrin päässä. Lauttamatka Ahvenanmaan länsirannikolta Upplantiin vie vain pari tuntia. Tukholmaan pääsisi kolmessa tunnissa. Tai pääsisi, jos menisi. Eivätkä kaikki edes pääse, sillä Suomen ja Ruotsin rajan ylittäminen vaatii sopivaa kansalaisuutta tai erityislupaa, kiitos koronan.

Eckerö totisesti on sellainen Suomen kunta, jossa koronaviruksen isku tuntuu todella kovana.

Jos Ahvenanmaalla yleisesti puolet turisteista tulevat Suomesta ja puolet Ruotsista, Ruotsin päässä Ahvenanmaata sijaitsevassa Eckerössä ruotsalaisten osuus on sitäkin suurempi. Ja kun yli puolet turisteista puuttuu, vaikutelma on hyvin äkkiä nukahtanut ja kulahtanut.

Eckerön satama, Berghamn, ei kai juuri koskaan ole ollut niin hiljainen kuin nyt. Satamassa autolauttaa odottaa vain kourallinen autoja. Kenties jossain toisessa tilanteessa meidänkin matkamme olisi jatkunut rajan yli kohti Ruotsia, mutta nyt sellainen ei tietysti käynyt mielessäkään.

Harvat (kuvassa) kulkevat Eckeröstä länteen.

***

Eckerö on tietenkin perin pieni (946 asukasta), mutta kokoisekseen kunnaksi täynnä palveluita (jos jätetään pois laskuista se, ettei varsinaista ruokakauppaa ole). Leirintäalueita on jopa viisi, muilla majoitusmahdollisuuksilla höystettynä. Käringsundin kalastajamajojen kyljessä, vierasvenesataman vieressä, toimii säällinen Gastropub Bodegan -ravintola, jonka asiakkaat toki vaikuttivat pääosin koostuvan vierasvenesataman suomalaisveneilijöistä.

Vieressä on myös Ahvenanmaan kalastus- ja metsästysmuseo, Suomen läntisin Museokortti-kohde.

Samoin vieressä on villieläinsafarialue, missä aiheesta kiinnostuneet voivat tutustua esimerkiksi strutseihin verkkoaidan takaa. Metsäpeurojakin pääsee syöttämään. Kun me kävimme noin tunnin mittaisella safarilla, muut kyytiläiset olivat ahvenanmaalainen kaksilapsinen perhe. Täälläkin kotiseutumatkailu on tänä vuoden 2020 kesänä muodissa.

Pari ärhäkkää strutsia.

Kaikkein tunnetuin turistinähtävyys lienee keskustaajamassa Storbyssä sijaitseva, vuonna 1828 valmistunut posti- ja tullitalo, jonka on piirtänyt Carl Ludvig Engel. Se on yliampuvan mahtipontinen, sillä venäläisten piti päästä keisarikuntansa länsipisteessä näyttämään Ruotsille: talosta tehtiin neljä kertaa esikuvaansa, vastarannalla sijaitsevaa Grisslehamnin postitaloa, suurempi. Tästä kohdasta kulki posti Tukholmasta Pietariin, ja tuo postireitti on leimannut koko Ahvenanmaata Eckeröstä Brändöhön ja päinvastoin.

Erikoinen näky Eckerön tönöjen keskellä.

Jos posti- ja tullitalo onkin mahtipontinen, se ei silti ole mitään verrattuna Ahvenanmaan suurimpaan rakennukseen, joka sekin sijaitsee Eckerössä.

Eckeröhallen on Ahvenanmaan suurin rakennus. Ahvenanmaan historian suurin rakennus se ei silti ole – se kunnia kuuluu Bomarsundin sittemmin raunioituneelle linnoitukselle. Sitä ennätystä tuskin koskaan rikotaan.

Koronan seurauksena myös Eckeröhallenissa on ollut vähemmän tapahtumia kuin muuten olisi ollut. Etenkin talvikaudella monet ruotsalaiset juniorijalkapallojoukkueet tulevat Eckeröhön leirille. Sitten he saattavat majoittua esimerkiksi samassa paikassa, jossa me majoituimme: Havsbandet Pensionatissa, joka on eräänlainen leirikoulun ja hotellin sekoitus hieman menneestä maailmasta. Normaalisti paikka olisi Eckerön kesinä loppuun varattu – nyt kapasiteetista oli käytössä korkeintaankin kolmannes.

Eckerön hotelliskenen todellinen kulttikohde taitaa kuitenkin olla Hotel Eckerö, jonka edustalla tulijoita tervehtii koko Ahvenanmaan merkillisin mainosteline. ”GraceÅland – Home of Åland’s Elvis”, teline julistaa. Teksti on höystetty kuvalla, joka puhuu puolestaan. Itse hotelli on tieltä tarkkailtuna tavallisempi kuin mainostelineensä, joka herättää kieltämättä paljon kysymyksiä.

Ahvenanmaan Elvis on Hotel Eckerön perustaja ”Ronny”, joka jossain hotellin tilaisuudessa joskus takavuosikymmeninä asteli hotellin yökerhon lavalle laulamaan Elvistä. Yleisö oli niin haltioitunut, että Ronny brändäsi hotellinsa GraceÅland-lisänimellä ja alkoi heittää hotellinsa yökerhossa Elvis-keikkaa. Sittemmin Ronny on luopunut toimesta mutta ei hotellin vieressä sijaitsevasta plakaatista. Ei kannatakaan luopua.

***

Eckerön keskustaajama on Storby, joka tarjoaa välttämättömät kuntakeskuspalvelut: huoltoaseman, Centrumbaren-nimisen kuppilan sen yhteydessä, koulukeskuksen, kahvilan, ilmeisesti jonkintyyppisille kruisailuautoharrastajille suunnatun kahvila-ravintolan ja pari muuta käsityöläiskauppaliikettä tai vastaavaa. Lisäksi Storbyssä sijaitsevat jo mainitut Eckeröhallen, posti- ja tullitalo, Hotel Eckerö ja Havsbandet Pensionat.

Eckerön pitäjän keskus on perinteisesti sijainnut Överbyn kylässä noin kaksi kilometriä Storbystä Maarianhaminan suuntaan, mutta siellä on lähinnä kunnanvirasto ja kirkko, ei muuta. Keskellä maaseutua sijaitseva kirkko on saaristolaishenkinen, varsin vanha ja tyypillisen ahvenanmaalainen. Sen tarkkaa valmistumisvuotta ei tunneta, mutta sen arvellaan olevan peräisin jostain 1300- ja 1400-lukujen taitteesta.

Eckerön kirkko (melkein) koko komeudessaan.

Yksi Eckerön erityisimmistä asioista sijaitsee kuitenkin Torpin kylän lähellä. Degersandin ranta on suomalaiseksi uimarannaksi täysin ainutlaatuinen. Lahden pohjukassa sijaitsevalta pitkähköltä hiekkarannalta aukeaa näkymä suoraan etelään, missä vastarantaa ei näy. Ja jos vastarannalle näkisi, näkisi Puolan.

Näkymä Kaliningradin ja Gotlannin välistä Puolaan.

***

Eckerössä on maan ääressä sijaitsemisen tunnelmaa, olkoonkin, että vain Ahvenanmaan ääressä. Olen ollut Eckeröstä pidempään tietoinen, mutta muuten paikka on ollut vieras, ja nimi toki soittanee kelloja useammissakin korvissa. Sitä en silti ollut tullut ajatelleeksi, että myös tänne voi saapua saapuessaan ensi kertaa Suomeen matkustaja-aluksella. Vaikka harvapa niin näinä aikoina tekee.

Tervetuloa nyt kuitenkin.

Suomen kunnat, Ahvenanmaa-spesiaali: Brändö, autioituva saaristoerämaa

Brändö

Brändö todella on sellainen kunta, että ilman Wikipediaa sen olemassaolo on kovin helppo unohtaa. Se ei ole ihme. Brändö on osa Ahvenanmaan maakuntaa, jossa on asukkaita 30 000 mutta kuntia kokonaiset 16, pienimmät niistä tietenkin todella pieniä. Silloin ei kai ole ihme, jos jokin niistä kunnista välillä katoaa aktiivisesta muistista. Sitä paitsi ihmiset eivät kai tapaa mennä Ahvenanmaalle juuri tietyissä kunnissa yöpyäkseen ja niihin tutustuakseen, vaan on kyse pikemminkin yleisesti Ahvenanmaasta. Jos Ahvenanmaa jotenkin on tavattu ihmisten mielissä jakaa osiin, niin ehkä pääsaareen, muihin saariin ja Maarianhaminaan – mutta ei 16 kuntaan.

Tämä blogi muodostaa tietenkin poikkeuksen. Siitä syystä olimme kolmen viikon takaisena sateisena lauantaina Kustavin Vuosnaisista lähteneen M/S Viggen -aluksen kyydissä. 35 minuutin merimatkan päässä odotti Åvan lauttalaituri, Brändön kunnan ja koko Ahvenanmaan vaatimaton kontaktipiste Manner-Suomeen.

Vuosnaisten laituri Varsinais-Suomen Kustavissa on yksi Manner-Suomen ääripisteistä.

Ehkä hämmentävintä Brändössä onkin se, että vaikka manner on lähellä ja Turku saavutettavin maakuntakeskus, kulttuurisesti kunta tuntui enemmän ruotsalaiselta kuin suomalaiselta. Ilmiselvää Ahvenanmaata siis. Matka Brändöstä Maarianhaminaan kestää autolla teitä ja lauttoja hyödyntäen kuitenkin useamman tunnin. Turkuun pääsee sukkelammin.

***

Brändö on monella tapaa erikoinen paikka. Asukkaita on 440 – se on siis vuonna 2020 Suomen viidenneksi pienin kunta. (Suomen kahdeksan pienintä kuntaa ovat kaikki Ahvenanmaalla. Yhdeksänneksi pienin on Luhanka Keski-Suomessa 690 asukkaallaan. Kunnista pienin on Sottunga, siellä asukkaita on tällä tietoa 87, ja heistäkin kuulemma iso osa oikeasti Maarianhaminassa.)

Brändön pienuus mietitytti ennalta, ensisijaisesti käytännön syistä. Jos saarella tulee nälkä, omat eväät ovat kohtalaista parempi vaihtoehto, semminkin, kun sunnuntaina paikallinen osuuskauppa olisi suljettu. (Tämähän on kelle tahansa kokeneelle mökkeilijälle tai retkeilijälle tai vastaavalle tuttua puuhaa, etenkin, jos tykkää saarista tai erämaista.) Kaikesta huolimatta myös Brändön kunnassa on ruokapaikkoja: majapaikka, Fisketorpetin mökkikylä-leirintäalue, tarjosi rahaa vastaan aamiaista, ja Brändön pikkuruisessa kuntakeskuksessa oli kahvila-ravintola, Trixies nimeltään. Hotelli Gullvivanissakin olisi epäilemättä tarjoiltu apetta.

Brändö Andelshandelin suljettu sisäänkäynti heinäkuisena sunnuntaina.

Mahdollisesti ahvenanmaalaisinta Brändön kahvilatarjonnassa oli kuitenkin Torsholman saarelta löytynyt omakotitalon piha – tarjolla oli kinuskimuffinsseja ja muuta houkuttelevaa, ja samalla hetkellä kahvilaan sattuneet muut asiakkaat olivat puheista päätellen paikallisia. Ihan vastaavaan en ole Suomen kunnissa aiemmin törmännyt – toisaalta nyt elettiin heinäkuuta eikä kahviloita enää pidetty suljettuina koronasyistä, ja edelliset kunnat on tullut kohdattua syksyllä, talvella, kevättalvella tai korona-aikana. Itse paikasta ei tietenkään olisi ollut mitään hajua, ellei tiellä pellonlaidassa olisi ollut puista, kahvikupin kuvalla koristettua kylttiä. Seurasimme sitä, kävelimme parisataa metriä sivuun ja lopputulos yllätti.

Tyhjäksi juotu kahvikuppi omakotitalon pihalla. Kinuskimuffinssilautanen ehti jo päätyä takaisin tiskille. En ikinä muista ottaa kuvia ennen kuin olen syönyt ja juonut.

***

Brändön kuntakeskus on sinänsä väljä kokonaisuus. Se pitää sisällään osuuskaupan, pienen bensiini- ja dieseltankkauspaikan, peruskoulun ja kirjaston, urheiluhallin (Brändöhallen nimeltään), 1,6 kilometrin kuntoradan, pikku urheilukentän, Ahvenanmaan Osuuspankin konttorin ja hieman syrjemmässä olevan kirkon sekä jo mainitun Trixies-baari-kauppa-kahvila-ravintolakompleksin. Lisäksi päätien varressa on pikku parkkipaikka, jonka sivussa on Brändön kunnan kartta turisteille pällisteltäväksi.

Brändön peruskoulun ja kirjaston rakennus on kohtalaisen tyylikäs.

Trixiesistä saa esimerkiksi hampurilaisia, pitsaa ja Stallhagen-olutta.

Brändö byssä on yksittäisiä taajamamaisia elementtejä, mutta taajama se ei tietenkään ole. Taajaman liepeillä on myös hylättyjä paikkoja – esimerkiksi kasvihuone, jonka käyttö on loppunut jo hetkestä.

Kasvihuone ei enää ollut parhaassa terässään.

Hylätyt rakennukset ovat keskeinen osa Brändön charmia. Brändö byn kasvihuoneen lisäksi erityinen hylättyjen talojen keskittymä löytyy Fisköstä Brändön pääsaarten luoteisnurkasta. Koko kylässä oli jonkinlaista konsolipelimäistä mystiikkaa, mäen päällä olevalla juhannussalolla höystettynä totta kai.

Fiskön kylässä sekä asutaan että ei asuta.

***

Brändön väkiluku on ollut tasaisessa laskussa viime vuosikymmeninä, mikä tietenkään ei ole syrjäiselle kunnalle mikään yllätys. Kun peruskoulu on käyty, on suunnattava toisen asteen koulutukseen tyypillisesti Maarianhaminaan. Tässä vaiheessa peli on Brändön näkökulmasta usein menetetty: nuoret eivät välttämättä enää muuta takaisin. Brändössä ei nimittäin ole kovin paljon tekemistä, mitä nyt joitain tyypillisiä saaristolaishommia, matkailuasioita ja tietenkin kunnan töitä.

Brändö byn massiivista tieinfrastruktuuria.

Yksi kunnan tekemistä odottavista töistä on teiden nimistä kertovien kylttien asentaminen. Brändön kulttuuri- ja kirjastolautakunta päätti nimetä kunnan tiet jo helmikuussa 2018. Lautakunnan kokouksen pöytäkirjassa kerrottiin myös, että kevään 2018 aikana Brändön kirjastonhoitaja tulee mahdollisuuksien mukaan keräämään yksityisteiden nimiä. Heinäkuussa 2020 Brändön tiennimet olivat kyllä Google Mapsin perusteella jo olemassa, mutta kyltit vielä puuttuivat. Tiennimien puuttuminen maisemasta ei toki Brändön tunnelmaa heikentänyt. Se oikeastaan ihan sopi kallioiseen saaristoerämaahan.

***

Jurmon ja Lappon saaret meiltä jäivät nyt logistisista syistä näkemättä, mutta kyllä Brändöhön muutakin mahtui. Kunnan sisäiset etäisyydet ovat itse asiassa yllättävän pitkiä. Kun jatkoimme matkaa majapaikastamme Korsön kylästä Torsholman lauttarantaan, matkaa oli kokonaiset 17 kilometriä. Se on Brändön mittakaavassa suuri etäisyys.

Suomen aakkosjärjestyksessä kahdeksas kunta oli ilman muuta toistaiseksi eksoottisin.

Yksi Brändön kunnan merkittävimmistä nähtävyyksistä lienee tämä toisen maailmansodan aikaan rakennettu tähystystorni Torsholman saarella. Tornista avautuvat hyvät näkymät Kihdille, merialueelle Turun ja Ahvenanmaan saaristojen välillä.