Kokoonsa nähden Harjavallalla on ollut suomalaiselle julkisuudelle paljonkin annettavaa. Tästä satakuntalaisesta alle 7000 asukkaan teollisuuskaupungista ovat ponnistaneet kuuluisuuteen muun muassa rokkiyhtyeet Maj Karma ja Lapko.
Eikä teollisuuskaupunki tosiaan olisi teollisuuskaupunki, ellei siellä olisi teollisuutta. Harjavalta pääsi jopa isoon rooliin Karpolla on asiaa -ohjelmassa jo vuonna 1988: Outokummun rikkihappotehtaan päästöt olivat syövyttäneet autojen maalipintoja tehtaan pysäköintialueella, minkä seurauksena tehdas lopulta pääsi Hannu Karpon hampaisiin.
Teollisuutta Harjavallassa on edelleen: suurteollisuuspuiston piippu näkyy keskustaan ja muistuttaa kaupungin historiasta. Viime vuosina ehkä tunnetuin Harjavallan teollisuusyrityksistä on ollut metalliteollisuudessa toimiva Norilsk Nickel Harjavalta: se on se osakeyhtiö, jolle Jari Kurri myi 40 prosenttia tuolloin venäläisessä KHL:ssä pelanneen Helsingin Jokerien osakkeista. Näin Jokerit siirtyi seuran oman tulkinnan mukaan täysin suomalaiseen omistukseen. Norilsk Nickel Harjavalta kuuluu Norilsk Nickel -konserniin, jonka pääomistaja on venäläinen oligarkki Vladimir Potanin.
Tutkimattomia ovat metalliteollisuuden tiet, ja vielä sitäkin tutkimattomampia Helsingin Jokerien, mutta nyt ei ole sellaisen puinnin aika.
***
Harjavalta pitää sisällään paljon muutakin kuin oligarkin omistaman konsernin suomalaisyhtiön koukeroita – jopa siinä määrin, että koko suurteollisuuspuisto jäi meiltä tällä kertaa näkemättä.
Ei teollisuuskaupungin tuntua toki Harjavallassa pakoon pääse. Sen ympärillehän koko kaupunki on kasvanut. Rakennuskanta on suuresti 70- ja 80-lukulaista, mikä käy järkeen. Harjavallan väkiluvun huippu on osunut 1980-luvun puoleenväliin (8955 asukasta), mutta nykyään väkeä on yli 2000 asukasta vähemmän, 6758. Taas kerran: tältä näyttää rakennemuutos. Kaupungin teollinen historia näkyy siinäkin, että kaupunginvaltuuston selvästi suurin puolue on yhä näinäkin päivinä SDP.
Harjavalta ei kuitenkaan ole totaalinen pussinperä. Maakunnan keskus – joka tosin on ei-kasvava mutta silti kohtalaisen suuri Pori – on vain 30 kilometrin päässä. Harjavaltaan pääsee myös junalla, mikä oli tällä kertaa meidänkin valintamme. Silti Harjavallassa vallitsee tietty syrjäisen kuihtumisen tuntu, mitä ei helpota se, että keskustaajaman avainpaikat on parkkipaikoin täytetty. Näin nämä asiat on Suomessa tavattu tehdä.
Parkkipaikkojen ympärillä on S-Market, Tokmanni, kaupungin paras pitsapaikka Harjavallan Pizzamestarit sekä liikekeskus, jonka yhdessä, tatuointiliikkeen viereisessä seinässä on meille selittämättömäksi jäänyt tuoreehko Vesa-Matti Loiri -muraali. Loiri kuoli vajaata kuukautta Harjavallan-matkamme jälkeen, mutta tätä silloisessa tulevaisuudessa tapahtuvaa tapahtumaa emme tietenkään voineet tietää.
***
Muraaleita oli Harjavallassa vähän kaikkialla, esimerkiksi muuntajissa. Niissä on jopa kaupallisia iskulauseita. Kaikkia muraaleita yhdistää rokkiestetiikka. Sillä Harjavalta pyrkii profiloitumaan. Kaupungin iskulause on Maj Karmaan viittaava ”Karman verran parempi”. Kaupungin suurimpia vuotuisia tapahtumia on Maj Karma -yhtyeen (aiemmin Majj’ Karman Kauniit Kuvat ja Maj Karman Kauniit Kuvat) perustama Karmarock, joka on järjestetty kaupungissa vuodesta 1992 alkaen.
Kulttuuripitäjä Harjavalta on muiltakin osin. Kaupungin ykkösnähtävyytenä voi pitää Emil Cedercreutzin museota, joka sijaitsee Merstolan kylässä runsaat kolme kilometriä Harjavallan keskustasta Kokemäenjoen vartta kaakkoon, kohti yläjuoksua. Cedercreutz itse on syntyisin Köyliöstä, mistä hän muutti 1910-luvun puolessavälissä Harjavaltaan rakentamaansa ateljeekotiin, Harjulaan. Sen yhteyteen rakentui näyttelytila Maahengen temppeli, josta sittemmin tuli Emil Cedercreutzin museo.
Cedercreutz tunnetaan kuvanveistäjänä ja siluettitaiteilijana – ehkä ennen muuta kuvanveistäjänä. Cedercreutzin tunnetuimpia teoksia on Helsingin Kaisaniemenkadun varressa Varsapuistikossa sijaitseva Äidinrakkaus, josta minulla ei tietenkään ole kuvaa, vaikka juuri Kaisaniemenkadun menneenä talvena kävelinkin.
Lisäksi Cedercreutz on veistänyt useiden suomalaisten merkkihenkilöiden päitä – yhtenä esimerkkinä tällaisesta olkoon Adolf Lindfors (1857-1929), näyttelijä ja Suomalaisen teatterin (nyk. Kansallisteatteri) johtaja. Ei Adolf tähän muuten olisi päätynyt, mutta satumme tätä nykyä asumaan hänen mukaansa nimetyllä kadulla täällä Pohjois-Haagassa.
***
Harjavallan vierailun lomakohdemaisin osuus oli eittämättä Kultakoukun uimaranta Kokemäenjoen varrella. Vaikka sää oli (ja oli ollut) perin lämmin, vesi oli merkittävän viileää.
Moisessa voimakasvirtauksisessa joessa uiminen luonnistuu tässä kohtaa ennen muuta siksi, että muutama kilometri alajuoksulle sijaitsee pato Harjavallan voimalaitoksen yhteydessä. Sekin jäi nyt logistisista ja taaperosyistä näkemättä, mutta pato todisti olemassaolostaan muilla tavoin: uimarannan seisovana vetenä.
Harjavalta ei ole mikään idyllinen pikkukaupunki, jos asia ei vielä ehtinyt käydä selväksi. Se tietysti sopii, onhan kyse teollisuuskaupungista, mutta aika moni teollisuuskaupunki itse asiassa on ihan idyllinen. Harjavallan kohtalona oli kasvaa – monen muun Suomen kunnan tavoin – siinä ajassa, jossa autot valtasivat alaa. Siksi olikin erinomaisen sopivaa, että juuri täällä päädyimme vierailemaan junakyydillä. Kun kävelee, herkistyy näkemään parkkipaikat.
Vaan ei paikan tarvitse olla idyllinen, että siellä viihtyy. Sitä paitsi Kokemäenjoki, Harjavallan loivissa harjumaisemissa kasvavat männyt ja ympäröivä maaseutu näyttävät joka tapauksessa miellyttäviltä – siis sen lisäksi, että kokoisekseen paikkakunnaksi Harjavalta kuitenkin onnistui pitämään sisällään erinomaisen laadukkaan museon. Tällainenkin kunta toimii siis mitä mainioimmin kahden yön lomamatkan kohteena, jos sellaisesta sattuu pitämään.
Kaikki nämä kadut 