Pohjois-Haagan kohonneet kasvot

Perspektiivi Helsinkiin muuttuu, kun muuttaa. Menneenä syksynä jätimme Harjun taaksemme ja muutimme kauemmas kaupungin keskustasta – mutta, paradoksaalista kyllä, kokonaiset sata numeroa pienemmälle postinumeroalueelle: 00500 vaihtui 00400:aan.

Samalla jatkan tässä vaiheessa kenties jo perinteeksi muodostunutta asumistani kaduilla, jotka olen jo aiemmassa vaiheessa elämääni kävellyt päästä päähän. Kotikatuna toimii nyt Adolf Lindforsin tie, jonka kävelin harmaana maaliskuisena päivänä vuonna 2016.

Adolf Lindforsin tie maaliskuussa 2016.
Adolf Lindforsin tie tammikuussa 2022.

Jostain syystä Pohjois-Haaga ei ole juuri koskaan ennen vuotta 2021 tuntunut mitenkään erityisen hienolta alueelta. Katujen käveleminen on lieventänyt tätä tunnetta vain hivenen, vaikka olisi kaikki syy luulla toisin. Esimerkiksi juuri Adolf Lindforsin tie vuonna 2016 ei muistikuvani mukaan ollut mikään kaunistus. Kadun toisella puolella sijaitsee metsikkö, jota kartoissa kutsutaan Runar Schildtin puistoksi. Kadun tällä puolella taas sijaitsee viisi keskenään samanlaista, 1950-luvun loppupuolella rakennettua kymmenkerroksista taloa. Kadun päässä on vielä muutama matalampi kerrostalo, jotka muistuttavat enemmän eteläisempää Pohjois-Haagaa.

Adolf Lindforsin tien kääntöpaikka sentään näytti maaliskuussa 2016 jokseenkin samalta kuin nyt miltei kuusi vuotta myöhemminkin. Yhdestä asiasta eron silti huomaa: autokanta on nykyään selvästi uudempaa.

Aiemmasta elämästä kokemukset Pohjois-Haagasta ovat koostuneet muun muassa pöytäjääkiekkoturnauksista, jollaisia ainejärjestömme järjesti opiskeluaikana saunatiloissa läheisellä Ida Aalbergin tiellä joskus 17 vuotta sitten. Sittemmin olen tietysti kävellyt senkin päästä päähän.

Toukokuussa 2020 Näyttelijäntien, Adolf Lindforsin tien ja Ida Aalbergin tien risteykseen rakennettiin liikenneympyrää. Me olemme päässeet nauttimaan valmiin katuinfrastruktuurin hedelmistä.

***

Pohjois-Haagan fyysisessä olemuksessa ei tietenkään ole tapahtunut yhden vuoden aikana mitään taikaiskua. Asiat vain näkee eri valossa, kun olosuhde on toinen. Jotain silti on tapahtunut. Runar Schildtin puisto Adolf Lindforsin tien ja Ohjaajantien välissä on uudistettu täysin, ja vuonna 2020 kasvojenkohotusta tehtiin myös Näyttelijäntien liikenneympyrässä Pohjois-Haagan ostoskeskuksen (Alepa, R-kioski, kiinalainen ravintola, pari pubia, isännöintitoimisto ja muuta sekalaista) vieressä (kuva yllä). Vanhat muuntajarakennukset ovat saaneet nätin iltavalaistuksen.

Tässä ympäristössä sitten nousee niitä 50-lukulaisia kerrostaloja aivan kuin Tukholmankin lähiöissä nousee. Haagasta tulee kummalla tavalla mieleen Tukholman tietyt laitamat: aikakausi on sama. Onpa koko kaupunginosan nimikin napattu Hagan linnasta ja puistosta Tukholman tuntumasta.

Haagan sisäisessä luokituksessa pohjoinen on aina ollut etelää ankeampi, myös minun päässäni. Se näkyy myös asuntojen hinnoissa – olkoonkin, että Pohjois-Haaga on kauempana Helsingin keskustasta kuin eteläinen naapurinsa. Mielikuva ei kuitenkaan tee Pohjois-Haagalle oikeutta: pohjoisen puolella on viehättävää 50-lukulaista yhtenäisyyttä ja omien näköhavaintojeni mukaan myös etelää enemmän ihmisiä kaduilla.

Ida Ekmanin tie, esimerkiksi, on erittäin viehättävä. Älkää antako autojen häiritä. Kuva toukokuulta 2020.

Itse olen taipuvainen syyttämään Pohjois-Haagan ankeasta maineesta Pohjois-Haagan asemaa, joka ei edes sijaitse Pohjois-Haagassa. Junalla kulkeva saa Pohjois-Haagasta täysin epäoikeudenmukaisen mielikuvan: lähiökerrostaloja 80-luvun punatiiliseen tyyliin. Pohjois-Haagan asemarakennuksessa sijaitsevan kukkakaupan nimi on Lassilan Kukka, ja aseman vieressä sijaitseva ruokakauppa on tietenkin Lassilan S-market. Kun bussista haluaa vaihtaa junaan, pitää ymmärtää jäädä Lassilan pysäkillä pois. Ihmekös tuo, sillä tässä jos missä ollaan nimenomaan Lassilassa. Jos minä saisin päättää, aseman nimi vaihtuisi Lassilaksi, eikä yksikään eksyisi. (Ei nyt mennä Huopalahden aseman nimeen tässä yhteydessä.)

Lassilan Hopeapolku syksyn pimeydessä ja päällystystyön keskellä ei anna alueesta toki muutenkaan ruusuisinta kuvaa. Kuva marraskuulta 2019.

***

Suurin osa nykyisestä Pohjois-Haagasta kuului ennen vuoden 1946 suurta alueliitosta Haagan kauppalaan, ja ne osat, jotka eivät kuuluneet, kuuluivat Huopalahden kuntaan. Pohjois-Haagan rakennetun ympäristön näkökulmasta tämä on kuitenkin varsin triviaalia, sillä eihän täällä ollut juuri mitään rakennettua ennen 1950-luvun koittamista. Pohjois-Haaga oli lähinnä metsää, mitä nyt Kiffenin ampumarata sijaitsi nykyisen Pohjois-Haagan K-Supermarketin tietämillä Eliel Saarisen tien tienoilla.

Siksi kai Pohjois-Haaga onkin juuri sellainen kuin se on: se on rakennettu pian Helsingin suuren alueliitoksen jälkeen, kun oli tarve uusille asunnoille. Etelä-Haagan asemakaava oli vanhan Haagan huvilakaupungin perua, mutta pohjoisessa saatettiin aloittaa puhtaalta pöydältä.

Niinpä Pohjois-Haaga on aikakaudelleen uskollisesti pittoreski, mutta ei ainoastaan. Ida Aalbergin tien ja Adolf Lindforsin tien korkeat talot näyttävät ja tuntuvat oman aikansa hyvinvointivaltiounelmilta. Moderneja asuntoja kaupunkilaistuville kansalaisille. Eikä siinä tietysti mitään. Näkymät näiden talojen yläkerroksista ovat huimia: voi nähdä koko Helsingin yli ja pohjoiseen pitkälle Jukolan Jussin maille asti, Vantaan taakse Nurmijärvelle.

Tällainen näkymä avautui lokakuussa 2021 Adolf Lindforsin tie 5:n kahdeksannesta kerroksesta etelään. Kuva on napattu asuntonäytöltä asunnosta, jonne emme kuitenkaan päätyneet.

***

Vielä en ole onnistunut sanottavammin kaipaamaan Alppiharjua tai Kalliota, vaikka ne alueet kodilta tuntuivatkin. Ihminen sopeutuu nopeasti. Toisaalta ei tarvitse mennä edes Kuuhun asti, kun Haaga ja Kallio näyttävät jo aika samalta: kaikki palvelut kävelyetäisyydellä, joukkoliikenne vie pitkälti mihin vaan, pyörälläkin pääsee. Ei ole kaikkialla näin.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s