Onko kanootti vene? Miten menikään se sanonta, jossa sekä eno että vene mainitaan? Muun muassa näitä kysymyksiä pohdiskelen tässä tätä tekstiä aloittaessani ja otsikoidessani.
Kaikeksi onneksi voin todeta, että kanootti todella on vene ja että se enoa ja venettä koskeva sanonta on tämän tekstin kannalta täysin toissijainen. Eli näillä mennään.
***
Enonkoski on kunta, jossa olen käyttänyt kanoottia, tai siis melonut sellaisella, toisen kerran elämässäni. Enonkoski on myös kunta, josta on yllättävän vaikeaa kirjoittaa. Ei siksi, että Enonkoski olisi ikävystyttävä paikka, vaan siksi, että Enonkoski on kaikkea muuta.
Se on luonnonkaunis ja keskellä Saimaata, ja kunnan pinta-alasta suuren osan kattaa Koloveden kansallispuisto, ja paikallisessa Karvilan kylässä on pienpanimo, ja kirkonkylän suurimmasta ravintolasta (Kaski nimeltään) saa Karvilan panimon olutta hanasta ja lisäksi ensiluokkaista paikallista ruokaa. Lisäksi vierailumme aikaan elettiin lämmintä elokuun puolenvälin viikonloppua, jossa mittarin lukemat kipusivat hyvinkin päälle 20 asteen.
Se on aika lailla muuta kuin vierailu pakettitalopeltojen keskellä tai keskellä pimeintä talvea jossain Pohjois-Pohjanmaalla. Enonkoski on idyllinen paikka ja elokuu on idyllinen kuukausi. Sellaista se nyt vain on.
***
Tiesin Suomen kunnista mielestäni kohtalaisesti jo ennen tämän merkillisen harrastuksen aloittamista, mutta siitä huolimatta Enonkoski pääsi yllättämään takavasemmalta jo pelkällä olemassaolollaan. Varmasti olin kunnan nimen joskus kuullut, mutta sen kartalle sijoittaminen olisikin ollut jo vaikeampaa. Ja jos korviini olisi kantautunut maininta siitä, että paikka sijaitsee Savonlinnan lähellä, olisin ensi töikseni arvellut, että Savonlinna olisi imaissut sen osakseen. Savonlinna on melkein samaa sarjaa kuin Salo, Kouvola, Mikkeli tai Seinäjoki kuntien liittämisessä itseensä. Enonkoski on pitänyt itsenäisyytensä, vaikka vuonna 2009 Savonranta ja vuonna 2013 Kerimäki ja Punkaharju liittyivät Savonlinnan mukaan. Enonkosken pohjoisosista liitettiin kyllä vuonna 2009 Savonlinnaan runsaan 30 neliökilometrin ja yhden asukkaan alue, sillä Savonrannalla ja Savonlinnalla ei muuten olisi ollut maa- ja Saimaa-yhteyttä. Nyt Enonkoski on kaikista suunnista Savonlinnan ympäröimä, vaikka itse kaupunki sijaitsee Enonkosken eteläpuolella.
Kunnan itsenäisyys vaikuttaa olevan Enonkoskella jonkin tason ylpeyden aihe. ”Enonkoski on nykysistä rajanuapureistaa (2013) toiseks vanhin”, on yksi niistä enonkoskelaisista sanonnoista, joita paikkakuntaa ja sen historiaa esittelevässä paikallisteoksessa mainitaan. ”Enonkoski jiäp kaikessa rajanuapuriisa varjoon, velan miärässäkkii”, on toinen. (Majapaikassa ihailemani kirjan nimi jäi tallentamatta muistiin, eikä internetkään auta.)
***
Saavuimme Enonkoskelle jollain lailla hieman takaportin kautta. Lähdimme matkaan autolla Helsingistä perjantaina alkuillasta, ajatuksena päätyä Koloveden kansallispuistoon Kirkkorannan kanootinlaskupaikalle telttamme kanssa. Se olisi Enonkoskea, mutta alkoi tulla pimeä, joten teltta piti pystyttää jo aiemmin, hieman epäonnisen etsinnän päätteeksi Kermankosken rannalle Heinävedelle tihkusateessa.
Lauantaina aamupäivästä ylitimme lopulta Enonkosken rajan. Haimme rannan kaapista vuokrakanootin ja meloimme tutkimaan Ukonniemen kalliomaalauksia, syömään jonkintyyppisiä välipalapatukoita ja juomaan retkikeitinpikakahvia. Maisemat olivat hienoja, mutta kalliomaalauksia oli vaikea erottaa kalliosta. Melominen oli mukavaa, mutta kansallispuistokontekstissa pidän kyllä enemmän kävelystä.
Kansallispuiston jälkeen jatkoimme matkaa Hanhivirran lossin kautta Enonkosken kirkonkylälle, jonka ulkolaidoilla Pirttiniemen omakotitaloalueella Ylä-Enonveden rannassa odotti Villa Spirit, erittäin miellyttävä omakotitalo-retriittikeskus, jonka ainoat majoittujat olimme. Se on osa Enonkosken hieman omalaatuista hengellisen elämän keskittymää, sillä kunnassa sijaitsee Villa Spiritin ja kirkon lisäksi myös valtakunnan ainoa evankelis-luterilainen luostari.
Enonkosken kirkonkylä on suomalaiseksi taajamaksi viehättävä. Itse koski on luontevasti taajaman keskus, ja sen ylittävä vanha kivisilta on mukana valtakunnallisten merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen listalla. Enonkoski on panostanut itsensä ja historiansa esittelyyn: kosken ympäristössä opastaulut kertovat Enonkosken historiasta ja historiallisesta asemasta Ruotsin ja Venäjän välisillä rajaseuduilla. Tauluista saattoi oppia myös Enonkosken yhdyskunnan syntyhistoriasta: ensin kosken rannalla oli saha (1777), sittemmin myös lasitehdas (1857). Sen jälkeen perustettiin tehdasseurakunta (1859). Sahasta ja lasitehtaasta on nykyisin jäljellä vain raunioita.
Enonkosken pieni keskusta tarjosi myös hiekkaveistosnäyttelyn torilla ja pienen omatoimisen taidenäyttelyn veden rannassa Pietari Makkosentie -nimiseksi kyltissä osoitetulla kevyenliikenteenväylällä.
Ruoaksi Enonkoskelta sai muun muassa voissa paistettuja paikallisia muikkuja ravintola Korvessa. Tavanomaisesti Enonkosken kokoiset paikkakunnat, tai jopa hieman sitä suuremmat, tarjoavat ravinnontarvitsijalle grillin tai parhaimmillaankin kebabilan. Enonkoski tarjosi enemmän. Ehkä Saimaan läheisyys, matkailijat ja elokuu auttoivat asiassa.
***
Tämän kuntien kiertelyn idea ei varsinaisesti ole löytää Suomen parasta kuntaa tai miellyttävintä kohdetta matkailla, kun kaikissa kunnissa aina on jotain. Jos nyt kuitenkin olet normaali ihminen etkä kierrä Suomen kuntia missään järjestyksessä, voin lämpimästi suositella Enonkoskea. Omalla kuvitteellisella ”Suomen kunnat paremmuusjärjestyksessä” -listalla Enonkoski suoriutuu hyvin (riippuu tietysti, mistä suunnasta paremmuutta tarkastelee, mutta lähdetään tässä vaikka käväisymatkailusta). Kaunis kansallispuisto, paikallinen panimo ja idyllinen keskustaajama ovat kumminkin jo aika paljon.
Kaikki nämä kadut 
Paluuviite: Terveisiä julkisuudesta | Kaikki nämä kadut